Oli hiljaista. Yksinäiset askeleet kolahtelivat autiolla kadulla, nopeuttaen jokaisella hetkellä vauhtiaan. Nuori poika vilkuili taakseen vähän väliä, askeleet muuttuivat juoksuksi. Tumma varjo lähestyi poikaa uhkaavasti, eikä poika päässyt lujempaa, vaikka kuinka hän yritti liikuttaa jalkojaan nopeampaa. Hätääntyneenä hän kääntyi toiselle kadulle, siitä toiselle ja jälleen toiselle, toivoen eksyttäneensä seuraajan.
Poika pysähtyi painautuen pelokkaasti selkä seinää vasten ja koetti tasata hengitystään mahdollisimman hiljaa.
Katse kiersi paikkaa ympäri, ei merkkiäkään varjosta, joka häntä jahtasi.

      ”Siinähän sinä olet”, kuului ääni pojan vierestä. Hän käänsi katseensa tummahiuksiseen henkilöön, joka katsoi tätä kummastuneena.
   ”Miksi olet noin hengästynyt?” tämä henkilö kysyi huomatessaan toisen huohottavan, hien valuessa ohimolta poskelle. Poika näytti hetken ilmeettömältä, kunnes pudisti päätään hymyillen pienesti.
   ”Otin vain pienen lenkin, että kunto ei putoa!” hän virnisti iloisesti, vaikka hänen mieltään kalvasikin tuo tumma varjo. Tummat silmät tarkkailivat poikaa hetken mittaillen toisen sanoja ja kasvoja. Ne olivat ennenkin onnistuneet huijaamaan, eikä hän halunnut enää ottaa sitä riskiä.
   ”Kesken ostoksilla käyntiä vai?” tummien silmien omistaja kysyi epäilevästi nyt jo hengityksensä tasanneelta pojalta. ”Naruto, onko kaikki ihan hyvin?” hän jatkoi koskettaen toisen käsivartta hellästi. Naruto ravisti toisen käden irti.
   ”Kaikki on ihan hyvin, Sasuke. Mennään nyt vain kotiin.”
Raskaasti henkäisten Sasuke luovutti tarttuen toisen kädestä ja lähtien kävelemään pois kadulta. Tämä ei jäisi vielä tähän, mutta hän kysyisi asiasta uudelleen heti kun he pääsisivät kotiin ja rauhoittuisivat. Naruto enemmän kuin mielellään lähti Sasuken perään, mutta siniset silmät katsoivat vielä viimeisen vilauksen taakseen, huomaten tavallista tummemman varjon katoavan nurkkien taakse.

      ”Eipäs mennä minnekään, nyt saat purkaa nämä ostokset, kun kerran karkasit kesken kaiken.” Sasuke tarttui Naruton kauluksesta kiinni juuri kun tämä yritti paeta hommia. Naruto huokaisi hiljaa näytellen surullista, mutta alkoi tyhjentää kassia Sasuken istuskellessa keittiön pöydällä ja katsellen poikaystäväänsä.
He olivat olleet yhdessä nyt 2 vuotta, mitä monet vähän ihmettelivät. Heillä oli ollut ylä- ja alamäkensä aivan kuten kaikilla muillakin pareilla, mutta he nyt sattuivat vain olemaan molemmat poikia, tai jos iästä puhutaan, miehiä. He olivat nimittäin täyttäneet nyt 18 vuotta. Eikä Sasuke rakastanut Narutoa yhtään sen vähempää mitä hän rakasti vuosia sitten.

   ”Huhuu?” Naruto heilutteli kättään Sasuken kasvojen edessä toivoen saavansa huomiota. Sasuke pudisti päästään ajatuksensa katsoen sitten rakastajansa silmiin.
   ”Sanoitko jotain?” hän kysyi sitten hieman huvittuneena nähdessään Naruton ilmeen. Se näytti hyvin, hyvin tylsistyneeltä. Naruto näytti kieltään.
   ”Minulla on tylsää.” hän mutisi nojaten otsaansa Sasuken olkapäätä vasten. Sasuke hymähti hiljaa painaen suukon toisen kaulalle.
   ”Mitä tahtoisit sitten tehdä..?” hän kysyi hiljaa silitellen vaaleahiuksisen pojan selkää.

Vastausta ei tullut. Sen sijaan Sasuke huomasi Naruton tärisevän. Huolestuneena Sasuke työnsi Narutoa hiukan kauemmas nähdäkseen toisen kasvot, eikä näky ollut kovinkaan helpottava; Naruto oli kalpea, ja vaaleilla poskilla valui muutama kyynel. Peukalollaan Sasuke pyyhkäisi kyyneleet toisen poskelta ja kallisti päätään aavistuksen.
   ”Mikä on..?” hän kysyi hiljaa painaen pehmeitä suukkoja toisen poskelle rauhoittavasti. Naruto kiersi käsiään Sasuken vyötärön ympärille nyyhkäisten hiljaa.
   ”Minua… pelottaa…” hän kuiskasi lähes äänettömästi, eikä Sasuke meinannut saada siitä selvää. Sasuke laskeutui pöydältä alas ja nosti toisen harteillensa, kävellen sohvalle istumaan. Naruton hän asetti syliinsä kädet suojelevasti toisen ympärillä.
   ”Mikä sinua pelottaa?” Sasuke yritti olla varovainen, Naruto osasi olla hyvin herkkä reagoimaan, jos sattui kysymään liian uhkaavasti tai nopeasti.
  
   ”Että hän saa minut kiinni…”


----------------

Haha, Lilie on palannut kiusaamaan teitä ficeillään. ^^;; Tästä piti tulla oneshot, mutta idea tuntuikin semmoiselta, josta saisi jotain pidempääkin aikaiseksi.
Olen kärsinyt pitkän aikaa inspiraation puutteesta, mutta nyt se näköjään palasi lomiltaan... En ole kirjoitellut mitään pitkään aikaan, joten laatu voi olla vähän huonompaa. Ehkäpä se siitä vielä paranee kun muistutan itselleni miten kirjoitetaankaan.

Voitte ajatella tämän "Mikään ei ole helppoa" ficcini jatkoksi, tai sitten ihan omaksi tarinakseen. Miten vain. Tässä joka tapauksessa nämä kaksi miehenalkua ovat yhdessä..