Illan hämärtyessä vain pari lintua sai todistaa harvinaista näkyä. Kaikkien ihailema poika raahasi hädin tuskin tajuissaan olevaa blondia, joka ei kuulunut kyläläisten suosikkipoika-listalle.
Sasuken mielestä hyvin pitkän ajan päästä he näkivät Naruton kotitalon joka oli oudon hiljainen. Hän oli tottunut näkemään sen auringon paisteessa kymmenten ihmisten kävellessä talon ohitse ja meluavan omilla vähäpätöisillä keskusteluillaan. Pimeys oli rauhoittavaa mutta liika hiljaisuus sai hänet rauhattomaksi. Varsinkin yleensä niin äänekkään Naruton seurassa. Hän käänsi katseensa vaaleaan poikaan ja tajusi että tämä oli hereillä ja katsoi häntä ainoalla sinisellä silmällään minkä sai auki.
– Mitä tuijotat?? Sasuke kysyi
– Mietin kuinka paljon suutut kun kerron, että kotiavaimeni putosivat siihen pensaaseen jonne heitit minut kolme minuuttia sen jälkeen, kun olin saanut tuon haavan poskeesi. Naruto kuiskasi hiljaa mutta sai irvistyksen huulilleen muistaessaan kuinka paljon Sasuke oli hämmästynyt hänen siepatessaan terävän kiven maasta ja viiltänyt pojan poskea toisen hyökätessä hänen kimppuunsa. Tosin muistoa laimensi vähän se, että hän oli katkaissut jalkansa samassa hyökkäyksessä.
– Olisitko mitenkään voinut kertoa siitä vähän aikaisemmin?? Sasuke huokaisi. Hän oli jo muutenkin väsynyt eikä jaksanut aloittaa uutta riitaa.
– No anteeksi jos muistini ei pelaa aivan kunnolla. Yleensä se toimii aika hyvin, mutta melkein tajukankaalla se tuntuu jotenkin sekavalta.
– Hyvä on. Sinähän et pysty kävelemään kunnolla? Sasuke kysyi huokaisten.
– Oliko tuo vitsi. Kaksi jalkaa poikki ja irvistäminenkin sattuu, joten älä loukkaannu etten kunnioita tuota kysymystä edes nauramalla. Naruto murahti hampaittensa välistä yrittäen liikuttaa mahdollisimman vähän suutaan. Sasuke oli onnistunut myös halkaisemaan hänen huulensa kipeästi. Tummahiuksinen poika tuhahti mutta toisen pojan järkytykseksi nosti Naruton reppuselkäänsä mahdollisimmin varovasti ja lähti juoksemaan kovaa vauhtia kohti metsää jossa hän ja Naruto olivat taistelleet.
Samassa hän kuuli pienen äänen korvassaan.
– Tuota Sasuke. Eikö olisi järkevämpää mennä teille??
– Me emme voi. Sasuke vastasi yksinkertaisesti ja oli onnellinen että toinen poika ei voinut nähdä hänen kasvojaan, sillä hän ei voinut enää pidätellä virnistystään. ” Unohdin avaimet kotiin.”

Toisaalla hyvin tuttu pinkkihiuksinen tyttö tuskaili. Oli jo yö ja vasta muutama minuutti sitten Lee oli suvainnut päästää hänet pois harjoituksista. Vielä 13 tällaista päivää ja Sakura saisi syödä iltapalansa joskus seitsemältä illalla. Ei kolmelta yöllä. Ei sillä, että hänestä olisi ollut kurja olla Leen kanssa samassa paikassa samaan aikaan, mutta jos HÄN olisi saanut päättää, se aika olisi ollut hämärä ilta täysikuun loisteessa. Paikka olisi saanut olla mikä tahansa kunhan se ei toisi Sakuran mieleen tätä päivää.
Lee haukotteli ja nosti päänsä katsoen kauniita tähtiä. Gai-sensei oli aina käskenyt hänen ottaa mallia tähdistä. Hän muisti yhä senseinsä sanat.
– Kuuntelehan nyt Lee. Tähdet ovat viisaita. Silloin kun ne näkyvät ne ovat kaikkien ihailtavana, huomaamana sekä ne hymyilevät kaikkia ihmisiä kirkkaammin. Silloin kun niitä ei näy, niitä kaivataan ja muistellaan. Silti ne tekevät yhden virheen. Lee, älä koskaan sekoitu muihin poikiin sillä olet ainutlaatuinen ja haluan että sinut nähdään ja muistetaan.
Lee hymyili muistelleessaan senseitään. Gai oli hänelle kuin isä. Sakura taas oli hänelle jotain tärkeää. Jotain joka sai hänen sydämensä pomppimaan rinnassa hullunlailla. Jotain joka sai hänen kasvonsa punehtumaan ja ainut jonka takia hän olisi huomaamaton.

Naruto huokaisi Sasuken selässä. Kyûbin voima oli parantanut hänet jo melkein kokonaan, mutta toinen poika ei tiennyt koko kettudemonista, joten Sasuken vakuuttelu onnistui yhtä hyvin, kuin härän saaminen nukahtamaan heiluttelemalla sen edessä punaista vaatetta.
– Usko jo. Minä pystyn kävelemään ihan hyvin ja pääsemme nopeammin jos juoksen itse. Naruto yritti suostutella toista poikaa laskemaan hänet alas. Vaaleata poikaa ärsytti jo tarpeeksi se, että he olivat puolituntia myöhässä normaalista aikataulustaan (Naruton normaali aikataulu oli jo muutenkin myöhässä Sasuken normaalista aikataulusta) naurettavan avaimen haku matkan takia.
– Jos sinä pystyt juoksemaan minä lupaan mennä treffeille Sakuran kanssa. Sasuke tuhahti. Samassa Naruton päähän syttyi ajatus.
– Minulle on ihan sama menetkö teffeille Sakuran kanssa.Minulla olisi kyllä ehdotus.Sopiiko sinulle, että jos minä pystyn juoksemaan sinä lupaat toteuttaa kolme toivettani kuin joku henki.
– Ei. Sasuke tuhahti tympeästi.
– Miksi muka? Sinä vain pelkäät! Naruto huudahti.
– A) Koska tunnen sinut niin hyvin, että tiedän sinun juoksevan vaikka käsilläsi kunhan vain voittaisit minut. B) Satuttaisit vain itsesi. Ja viimeiseksi C) Kakashin toive oli jo tarpeeksi paha ja sinä saisit niitä toiveita kolme.
– Blääh. Sinä olet tylsä!! Naruto huokaisi ja tyytyi luovuttamaan tämän taistelun. Hän painoi väsyneenä päänsä Sasuken mustia hiuksia sekä tuulessa hulmuavaa tummansinistä kaulusta vasten ja ennen nukahtamistaan miellyttävään tuoksuun Naruto ehti kuulla Sasuken huvittuneet ja hiukan ylimieliset sanat.
– Minä vain olen meistä se fiksumpi.
Naruto hymyili, sillä ne olivat hyvin sasukemaiset sanat ja sitä hymyä Sasuke ihmetteli vielä laskiessaan Naruton tämän sängylle nukkumaan.


Jos totta puhutaan olen todella ylpeä tästä ficistä. Enimmäkseen siksi, että tämän teko oli niin vaikeata. Kaikkihan aina sanovat, että näitä pitäisi suunnitella etukäteen. Minä en saisi tehdä niin.  Kirjoitukseni pysähtyi kuin seinään, kun aloin miettiä mitä tässä pitäisi tapahtua ja siksi kirjoitin välissä ficin mausteita ja muistoja. Siitä tuli ihan kamala mutta sain käytettyä osan ideoistani siihen ja loput heitin roskiin. Sain aloitettua taas puhtaalta pöydältä ja sain tämän valmiiksi.
Nyt niitä risuja ja ruusuja sinne alas. Risut kehittävät ja ruusut piristävät!!