Harmaahiuksinen nuori mies heräili auringon paistaessa kirkkaana ja häiritsevänä ikkunasta sisään. Hänen kurkisti kärsineen näköistä herätyskelloa, joka oli yrittänyt yleensä vähemmän onnistuneesti herättää omistajaansa. Nyt se näytti vaativana, virnuilevalle Kakashille, että ylösnousun aika oli ollut jo monen monituista tuntia sitten. Mies myhäili tyytyväisenä. Tiimin puutoksessa oli kyllä hyviäkin puolia. Kuitenkin joku outo tunne häiritsi häntä. Yleisimmät syyt tähän tunteeseen oli tiimi ja tuttavat. Mies nousi hitaasti ylös ja käveli isolle peilille ja laittoi, kuten yleensäkin mustan, kasvot melkein kokonaan peittävän maskin paikoilleen ja katsoi toista silmäänsä, sekä alkoi puhua hitaasti unenpöpperöisellä äänellään peilikuvalleen. Tämä oli paras ja varmin tapa saada selville, mikä oli pielessä.
– Kello on viisi päivällä. Sakura on Gain ja Leen hoidossa. Hänellä ei ole hätää. Sasuke ja Naruto ovat samassa paikassa. Luultavasti Narutolla on pieni hätä, mutta se ei ole minun ongelmani. Sitten Iruka… Voi hyvä ihme Iruka!! Kakashi huudahti ja lähti metsästämään vaatteitaan sotkuisesta asunnosta.
Toinen mies oli vartioinut Kakashin pyynnöstä Sasukea ja Narutoa. Ilman sitä tehtävääkin heillä tosin olisi ollut pienen pieni tapaaminen. Tosin silloin Kakashilla olisi ollut suurempi taivuttelu. Opettajasta löytyi yllättävän paljon päättäväisyyttä. Onneksi tiimi seitsemän senseistä sitä löytyi vielä enemmän.
Saadessaan vaatteet päälleen ja muutenkin itsensä jotenkin kuntoon Kakashi päätti lähteä ja miettiä selitystä myöhästymiseensä matkan aikana. Tietenkin selityksen keksimiseen auttoi aina yhtä luotettava Icha Icha Paradise.
Iruka istui ärsyyntyneenä pienen kuppilan pöydän ääressä. Hän oli juonut jo ties kuinka monta limsa lasillista. Nyt jo pelkkä makean ja oranssin aineen ajatteleminen sai hänet pahoinvoivaksi, mutta omistaja ei katsonut hyvällä tyhjän takia lorvailevia henkilöitä
kuppilassaan. Irukalle ei tullut mieleenkään tilata mitään muuta, kuin tuota makeaa juomaa, jota ei voinut sietää. Miehen mielessä pyöri vain lasku ja uutiset, jotka kummatkin oli tarkoitettu eräälle ”myöhäiselle linnulle”.
Harmaahiuksisen miehen tullessa rauhallisesti paikalle ja istuessa vastapäätä istuvaa Irukaa anteeksipyytävä ilme kasvoillaan, tai oikeastaan toisessa silmässään, oli miehellä vaikea olla sihahtamatta vihaisesti: ” Olet myöhässä.”
Silti heillä oli sopimus. Kakashi ei lukisi siveetöntä ja muuten järkyttävää kirjaansa, jos Iruka ei sanoisi mitään tämän myöhästelyistä vaan menisi suoraan asiaan ja niin tämä tekikin. Tosin katsellen kaikkea muuta kuin vastapäätä istuvaa miestä ja hän piti huolen siitä, että hänen äänessään oli se pieni loukkaantunut sävy.
– Sasuke ja Naruto pärjäävät miten pärjäävät. Naruto on tietenkin ärsyyntynyt ja piri pintaa täynnä "parasta ystäväänsä", mutta hän pärjäilee. Sasuke on tyypillisen välinpitämätön lukuun ottamatta tätä päivää, jolloin Naruto teki pienen käytännön pilan. Hän on kyllä nokkela poika. Iruka lateli kylmästi, mutta hänen äänestään kuului pieni lämmin sävy viimeisen lauseen kohdalla.
Naruto oli hänelle, kuin oma poika. Samalla tavalla Kakashi tunsi Sasukea kohtaan, mutta siinä oli vain se ongelma, että toisin kuin Naruto, Sasuke ei kaivannut isähahmoa elämäänsä.
– Jotenkin oudosti minusta tuntuu, että Sasuke kosti tämän käytännön pilan. Vai olenko väärässä?? Kakashi kysyi pieni huvittunut sävy äänessään.
Hän tunsi toisen miehen, kuin omat taskunsa. Siksi Kakashia ei paljonkaan ihmetyttänytkään, että Iruka mutisi jotain epäselvää ja tyrkkäsi kohtuullisen suuren laskun toiselle miehelle ja lähti. Totta kai Kakashi sai hänet kiinni ja lepyttäisi tämän pienellä suukolla. Yleensä muuta ei tarvitsisi. Sitten tämä kyllä kertoisi kaiken tapahtuneesta tähän asti.
Kakashi muistutti itseään, että tämän tapaamisen jälkeen piti käydä Gain luona. Sasuke ja Naruto olivat kyllä kunnossa, mutta miehen vaisto sanoi, että Sakuralla ei ollut niin helppoa.

Samainen tyttö huokaisi raskaasti. Hän tiesi olevansa melkein voittanut tämän tappelun, mutta silti tuntui, että hänen vastustajallaan oli vielä ässä hihassa. Tämä ei tulisi luovuttamaan niin helpolla.
– Usko jo nyt Lee. Hoitajat sanoivat, että rentoudut vain tämän päivän ja huomenna saat lähteä. Silti sinun täytyy olla täällä tämä päivä.
– Mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi homehtua täällä sisällä kanssani. Lee vastasi ja toivoi Sakuran lähtevän, jolloin karkaamisesta tulisi paljon helpompaa. Tosin tytön viha jälkeenpäin tai yksin jääminen ei tuntunut mukavalta vaihtoehdolta.
– Etkö sinä halua minun olevan täällä? Sakura kysyi pienellä rikkoutuneella äänellä. Leen yritys päästä hänestä oli, kuin isku sydämeen. Paljon isompi isku, kuin minkä Sasuke oli hänelle antanut miljoonia kertoja.
– En tarkoita sitä Sakura, mutta Kakashi käski sinua treenaamaan nämä kaksi viikkoa. Lee sanoi rauhallisesti. Hänen oli aika käyttää varasuunnitelmaa. Jos hän ei pääsisi lähtemään yksin, sai Sakura auttaa hänet ulos.
  – Mitä tarkoitat? Sakura kysyi pienesti. Hän ei pitänyt siitä mihin suuntaan tämä keskustelu oli menossa.
– Jos autat minut harjoituskentälle, niin voit harjoitella ja minä voin levätä sinun silmiesi alla. Kaksi kärpästä tulee hoidettua yhdellä iskulla.
– Kuvitteletko sinä, että tuo tehoaisi minuun? Sakura kysyi kylmästi ja kiersi pienesti sormensa ympäri pari vaaleanpunaista hiuskiehkuraa, eikä antanut merkkiäkään, kuinka lähellä hän oli lähteä hakemaan pyörätuolia.
– Kyllä minä luulen. Rock Lee vastasi kylmään kysymykseen omalaatuisella hymyllään ja sanoilla, joiden yhteisvaikutus sai Sakuran sydämen sykkimään vahvemmin, kuin yleensä.
Tyttö oli jo kauan sitten lopettanut itsensä huijaamisen. Lee oli ainut poika, jonka Sakura antoi varastaa sydämensä. Valitettavasti ne harvat, joille Sakura oli antanut tämän oikeuden, halusivat vain ja ainoastaan satuttaa tyttöä. Kuinka hän ikinä uskaltaisi paljastaa Leelle tunteensa?

Kaksi poikaa kulki kaupungilla, tällä hetkellä vähän paremmissa väleissä, kuin muutama tunti sitten. Vaikka Sasuken hyvä tuuli säilyikin yllättävän pitkään, hän ei antanut sen näkyä ulkopuolelle, vaan peitti kaiken tutun välinpitämättömyyden taakse. Naruto taas oli yksi lyhytvihaisimmista ihmisistä mitä maa päällään kantoi.
He olivat tehneet päätöksen sen jälkeen, kun Naruto oli saanut päällensä mustat lahkeista levenevät housut ja tummansinisen lyhythihaisen paidan.
Sasuken koti odotti autiona ja jonkin syyn takia toinen poika halusi todella palavasti sinne. Siispä Naruton piti pakata kiireesti kaikki tavaransa, jotka halusi mukaan ja lähteä harppovan pojan perään.
– Sasuke mikä ihmeen kiire sinulla on? Naruto tuhahti ja mietti, että pojan perässä pysymiseen olisi tarvittu ennemmin pyörä, kuin painava reppu.
– Saathan sitten nähdä. Sasuke huokaisi. Hänellä oli kiire aarteensa luo. Kauniin sievän aarteensa, joka oli ollut jo liian kauan ilman huolellista hoitoa.
Saapuessaan Sasuken isoon ja hiljaiseen kotiin, Naruto ei voinut tajuta miksi toisella pojalla oli ollut niin kova hinku päästä takaisin kotiinsa.
Talossa oli tummanruskeat jyrkät seinät, joista kaikui kylmyys ja yksinäisyys. Kaikkialla oli sairaalloisen siistiä, eikä mihinkään pystynyt kuvittelemaan lapsia leikkimässä sekä heidän äitiään taustalla muistuttamassa kodin säännöistä. Talossa ei tuntunut olevan elämää ja se oli ollut aina Naruton tavoite. Hänellä ei ollut vanhempia tai paljonkaan rakkaita ihmisiä, mutta hän halusi tuntea elävänsä ja hän halusi kaiken muistuttavan siitä, että eli. Tämä talo muistutti siitä mikä kaikki puuttui ihanasta ja mukavasta elämästä.
Poikien ohittaessa olohuoneen, jossa oli monia koristeellisia ja hieman pelottavia patsaita, Sasuke suunnisti varman oloisesti ikkunan lähelle ja pysähtyi ihmeellisen kasvin eteen.
Kukka oli suuri ja siinä oli isoja lehtiä, jotka hamusivat ikkunasta tulevaa auringonvaloa. Naruto oli kerran täysin vakuuttunut, että lehdet liikahtivat ikkunaan napsimaan pieniä valonsäteitä sisäänsä. Kukat taas olivat aivan omaa luokkaansa. Ne olivat kirkkaan verenpunaisia ja nyrkin kokoisia.
Vaikka kasvi oli upea ja täydellinen, tässä ympäristössä se näytti surulliselta. Elinvoimaisista lehdistä tuli mieleen apua hapuilevat kädet ja kukat, joissa paistoi rakkauden väri, muistuttivat vain ja ainoastaan kuumaa verta. Kukka edusti ennemmin hätäännystä ja kuolemaa, kuin elämää ja lämpöä ja se oli niin väärin!
Sasuke otti maasta pienen vihreän pienen kannun, jossa oli vettä valmiina ja kasteli kukan samalla kuiskien sille hiljaa.
– Noin. Nythän sinua ei janota tai ole muuta hätää? Minä en sinua unohtanut. Pojan ääni oli kuin samettia joka tuntui kaikuvan huoneessa vielä kauan sanojen katoamisen jälkeen. Naruto astui pari askelta lähemmäs.
– Mikä tuossa kukassa on niin ihmeellistä? En sano, ettei se olisi kaunis, mutta… Naruto ei ehtinyt päättää lausettaan ennen kuin Sasuke vastasi hänelle.
– Se on minun äitini istuttama. Ääni oli vain pieni kuiskaus, joka ei kuulostanut tummalta sametilta vaan pikemminkin mustalta lasilta. Se tuntui kovalta, mutta oli kuitenkin niin helposti särkyvä.
– Olen pahoillani. Naruto mutisi ja käänsi katseensa vanhaan puulattiaan nolostuneena. Hän tiesi miltä suru tuntui, muttei miltä tuntui muistaa elävät vanhempansa. Kuinka paljon vaikeampaa heistä irti pääseminen olisikaan jos olisi ehtinyt tottua vanhempien hellään huomaan?
– Älä ole! Minä näytän sinulle huoneeni. Sasuke sanoi kovalla äänellä ja nousi kasvoillaan sama välinpitämätön ilme, kuin yleensäkin. Hän ei halunnut sääliä. Ei varsinkaan pojalta, joka oli jopa häntä säälittävämpi ja sen hän tahtoi tehdä selväksi.
Muuten ilta kului jotenkin normaalisti. Silti tätä keskustelua, pientä merkityksetöntä hetkeä kummankin pojan elämässä, ei kumpikaan saanut mielestään.
Sasuke pelkäsi vielä, että Naruto säälisi häntä, kuin jotain omistajansa kadottanutta koiraa ja siksi käyttäytyi poikaa kohtaan kylmemmin, kuin pitkään aikaan, jopa kylmemmin, kuin koskaan ennen.
Naruto taas ei saanut silmiään irti kukasta, tai jos siinä edes hetkeksi onnistui, katse vaelsi hetken päästä takaisin upeaan kukkaan, joka hetki hetkeltä tuntui enemmän naiselta. Naiselta, joka herkillä lehtikäsillään hamusi elämää, jota ei saanut ja verenpunaisilla kukillaan muistutti, että sama veri kiersi hänessä ja tuossa tummassa pojassa. Sama halu elää ja tuntea elämä. Naisen kohdalla se ei onnistunut, sillä kuollut ei voi tuntea elämää ja sen iloa, mutta poika peitti elämänsä kylmyyteen ja yksinäisyyteen. Vain yksi kysymys vaivasi Narutoa hänen katsoessaan toista poikaa tämän tummiin silmiin. Miksi?

Sakura huokaisi väsyneesti. Loppujen lopuksi tästä päivästä oli tullut sittenkin yhtä rasittava, kuin hän oli aamulla kuvitellutkin. Lee oli saanut kaiken jälkeen Sakuran hakemaan pyörätuolin ja salakuljettamaa pojan pois sairaalasta. Vai voiko sanoa salakuljetukseksi sitä, että on röyhkeästi mennyt suoraan hoitajien vartioivien silmien alta ja sanonut, että Gai oli juuri lähdössä pois nuorennusleikkauksesta hyvin toipuneena? Sakura hymyili vielä muistaessaan valheensa, mutta se oli ollut ainut, mikä hänen mieleensä oli tullut. Outoa, että hoitajat päästivät heidät niin helpolla pois.
Sen jälkeen Lee oli orjuuttanut häntä, kuin hullu. Poika ei tainnut tajuta, että miesten punnerrukset eivät sopineet naisille. Varsinkin 300 punnerrusta ilman taukoja ja yhdellä kädellä oli liikaa.
Sakura nappasi hiusharjan yöpöydältään ja ennen nukkumaan menoa harjasi vaaleanpunaiset hiuksensa ja soi pojille muutaman ajatuksen. Tiimi seitsemän oli pitkästä aikaa hajallaan, mutta kyllä he pärjäisivät. Vaikkeivät pojat sitä ikinä myöntäisi, he olivat kuin yksi iso perhe. Tämä perhe kyllä kestäisi erillään pari viikkoa ja taas yhdessä pari vuotta.
Sakura rypisti pienesti otsaansa ja laski hiusharjan pienelle pöydälleen ja kuiskasi pimeään yöhön muutaman hiljaisen sanan, kuin vakuuttaakseen itselleen, että nuo ajatukset olivat normaaleja ja hänellä ei ollut ikävä jatkuvia riitoja poikien välillä sekä Kakashia ja tämän hyminöitä sen pienen kirjan takaa, jota hän aina luki.
– Minä pärjään kyllä. Toivottavasti tämä on se toive, jota sinä todella halusit Kakashi.

Kuudes osa valmis ja vain yhdestä asiasta tällä hetkellä on pulaa. Lukijoista. Viimeosa sai numeron vain kolmelta ja muutenkin jos luet tämän voisitko jättää jonkun pienen jäljen tuonne alas tai edes numeron. Tästä osasta on pakko sanoa, että olen ylpeä sen pituudesta. Sain venytettyä loppuosan Sakurasta  kynsin ja hampain. Kaksi asiaa tässä kuitenkin jäi häiritsemään minua. 1) Lee on ihan liian suunnitelmallinen!! 2) Tästä tuli masentavampi, kuin yleensä!! Siihen puolustaudun sanomalla, että meillä on ollut koko viikon joka päivä koe, joten kukaan ei ole pirteimmillään. Kertokaa kuitenkin mitä mieltä olitte!!