Kävelin kotiin päin vain katulamppujen valaistessa pimeää tietä. Kello oli jo reilusti yli puolen yön, eikä talojen ikkunoistakaan hohtanut enää valoa. Tummat hiukseni roikkuivat naamani edessä kun katselin jalkoihini. Oloni oli väsynyt ja nihkeä hiestä, minkä olin saanut pintaan harjoitellessani kanssasi. Et tiennyt, kuinka paljon sinusta välitin, kuinka sen olisi voinut edes kertoa? En osannut pukea tunteitani sanoiksi, edes pieniksi, enkä tiennyt tunteistasi minua kohtaan jos niitä nyt edes oli. Näin jo himmeästi kotini, en olisi halunut mennä sinne vielä. Ei, en yksin. Kukaan ei odottanut minua siellä, että palaisin treeneistä tai kysellyt miten päiväni oli mennyt. Kaivoin avaimet laukusta ja avasin oven.
'Yhtä pimeää kuin aina' ajattelin astuessani sisään. Jätin sandaalini eteiseen ja matkalla kylpyhuoneeseen heitin paitani sängylle. Pysähdyin peilin eteen ja katsoin hetken itseäni. Otin otsasuojukseni pois ja laskin sen lavuaarinreunalle. Nostin vielä katseeni peilin kautta kasvoihini ja koskettaessani pientä havaa poskessani, sydäntäni kirpaisi kun verkkokalvoilleni muodostui kuva sinusta makaamassa maassa potkuni johdosta. Naamani vääntyi irvistykseen kivusta, kun tajusin lyöneeni nyrkkini peiliin ja pienten terävien sirujen putoavan jaloilleni tehden inhottavia haavoja - kuten sydämessänikin.

       ***

If I could, then I would,
I'll go wherever you will go
Way up high or down low, I'll go wherever you will go
And maybe, I'll find out
A way to make it back someday

       ***

Vaikka kello ei ollut herättämässä, heräsin ennen kahdeksaa. Aamut eivät ole koskaan olleet juttuni, mutta tänään sillä ei ollut väliä, oli sentään vapaapäivä. Makasin vielä hetken sängyssä selälläni tuijottaen kattoa ja  muistellessani eilisillan tapahtumia ja tuntemuksia. Eivät ne uusia olleet, itseasiassa olen käynyt ne läpi jo monesti. Silti jokin pakottaa miettimään niitä, jokin jota en osannut edes myöntää itselleni  - rakkaus. Kuka sitä tarvitsee? Mitä enemmän on ihmisiä joiden takia antaa henkensä, sitä kivuliaampaa eläminen täällä on. Silti jokin minussa rakastaa sitä vaaleaa poikaa, taivaan sinisiä silmiä, aina hymyilevää naamaa, pörröisiä vaaleita hiuksia...kaikki hänessä on sanoin kuvailemattoman ihanaa..
'Mitä helvettiä minä teen?!'
Kysyin itseltäni kun olin antanut sen vanhan, läpimän puolen tulla taas esiin itsestäni.
Nousin, puin päälleni ja tein muut normaalit asiat mitä aamuisin teen ennenkuin lähdin ulos.
Kävelin kapeita katuja pitkin ihmisten joukossa yrittäen päästä pois kaikesta hulinasta, joten suuntasin nurmikentille. Olin jo melkein perillä kun kuulin Sakuran äänen ja heti perään Naruton hillitöntä naurua. Pysähdyin, mietin kääntymistä mutta ei, en kääntynyt vaan jatkoin matkaani.
Päästyäni tarpeeksi lähelle nähdekseni heidät näin jotain, jotain mitä en olisi halunnut. Maailmani romahti, jo toisen kerran. Miten selviytyisin siitä toistamiseen? En voinut uskoa, että Sakura ja Naruto suutelisivat. Oliko heillä ollut jo kauan jotain? Enkö vain ollut huomannut? Olinko tullut sokeaksi?
"Ai, Hei Sasuke!" kuului Naruton ääni, eikä hän vieläkään päästänyt tytöstä irti. Halusin pois, jonnekki muualle..

       ***

priipriipriii..!!
"Se oli vain unta..vain unta.." huohotin istualleni sängylläni yltäpäältä tuskanhiestä märkänä. Tänään, tänään tekisin sen. Minun olisi pakko kertoa hänelle, mutta miten. Istuin vielä hetken siinä tuijottaen haavoja kädessäni ennen kuin nousin.

       ***

Kuten tavallista, olin ensimmäisenä paikalla. Nojasin sillan puiseen kaiteeseen ja kuuntelin veden lorinaa sen virratessa alapuolellani. Suljin silmäni hetkeksi vain nähdäkseni Naruton kasvot kun kuulin edestäni äänen.
"Sasuke, nukutko sä?"
Avasin silmäni nopeasti ja katsoin nyt suoraan noihin sinisiin silmiin, jotka säteilivät aamuenergiaa. Painoin päätäni syvemmälle siniseen kaulukseen yrittäen peittää poskilleni nouseen punan, mutta turhaan.
"Sasuke, oot sä kipee tai jotain?"
"Miten niin? en tietenkään, typerys."
Vastaus tuli kuin automaattisesti. Ja ihme, Naruto antoi asian olla. Huokaisin helpotuksesta. Loppu aikana emme puhunet mitään, emme ennen kuin jopa Kakashi-sensei salli saapua paikalle.

       ***

Treenit eivät kestäneet kauaa, joten sain tilaisuuden puhua Naruton kanssa.
Huusin pojan perään ja hän kääntyi ympäri jatkaen silti matkaansa, tosin pakittaen eikä aikaakaan kun hän oli jo selällään maassa. Kävelin hänen luokseen ja kyykistyin pojan jalkojen väliin, katsoin Narutoa hetken ennen kuin suutelin häntä. Tunsin toisen ihmetyksen hänen tarttuessaan minua olkapäästä, mutta liu'utti sitten kätensä niskani kautta hiuksiini. Naruton huulet olivat pehmeät, kosteat ja lämpimät toisin kuin omani. Ne olivat kylmät vaikkakin kosteat. Liikutin kättäni hitaasti Naruton vartoloa pitkin alaspäin, pysähdyin paidanhelman kohdalle ja työnsin käteni hänen paitansa alle. Lähdin menemään nyt taaskin ylös päin, mutta hitaasti pysähtyen vatsalihasten kohdalle. Tunsin kuinka Naruto laski kätensä nopeasti selkäni kohdalle ja painoi minut itseään vasten. Mieleemme ei tullutkaan, että olimme edelleen harjoituskentällä emmekä missään sisätilassa.
Vetäydyin vastahakoisesti suudelmasta ja hengitin nopeaan tahtiin, tunsin toisen pojan hengityksen kasvoillani ja tunsin myös kuinka hän käänsi minut selälleni maahan. Naruto istui lanteideni päällä ja irvisti määrätietoisesti. Hän repi paitani pois ja suuteli kaulaani, ahnaasti hän lähti menemään alas päin pitäen ranteistani kiinni.
Hän tarrasi housujeni vyöhön kiinni ja nosti katseensa.
"Meille vai teille?"
Hän kysyi hymyillen ja nuolaisi alavatsaani kuin pyytäen vastaamaan nopeammin. En saanut sanotuksi mitään, Naruto nousi päältäni, tarttui käteeni ja veti minut ylös samalla sanoen:
"Meille."

       ***