Tiimi kahdeksan harjoitukset sujuivat normaalisti, kuten yleensä. Kiba oli haastanut Hinatan pieneen kisaan Shinon samalla puhuessa jotain ötököilleen.
Väistö, väistö, isku. Toisen kerran sama ja pidä silmällä koir…” Hinata ajatteli kunnes, joutui kiljaisten luovuttamaan. Akamaru oli puraissut häntä kipeästi jalkaan, Hinatan ollessa keskittynyt väistämään Kiban hyökkäyksiä. Jalan pettäessä alta maa ja taivas tuntuivat vaihtavan paikkaa. Tytön kaatuessa selälleen ja pään osuessa maassa olevaan petolliseen kiveen, tämän viimeinen ajatus oli ” Minä epäonnistuin”.
Hinatan kaatuessa Kiba kauhistui, Shinon silmät välähtivät lasien takana ja Kurenain käsi lensi suun eteen, kunnes hän tajusi juosta Hinatan luo ja polvistua tytön vierelle.
– Hinata. Kuuletko minua?? Kurenai kysyi hätääntyneenä. Jouninin helpotukseksi Hinata avasi silmänsä pienen ravistelun jälkeen.
– Mitä tapahtui. Hinata kysyi ja tajutessaan makaavansa maassa tuttu reaktio tapahtui hänen poskillaan. Tyttö punastui.
– Sinä vain kaaduit Hinata. Sattuuko mihinkään? Kurenai kysyi helpottuneella äänellä.
– E-ei. Hinata änkytti pienesti voimakas puna poskillaan. Miksi hänen piti aina nolata itsensä??
Kurenai määräsi Hinatan hetkeksi lepäämään ja Shino ja Kiba jatkoivat harjoitusta kahdestaan. Jälleen kerran tyttö halusi vajota maan alle.

Hinata käveli kaupungin vilskeessä nauttien yhdestä asiasta ylitse kaiken. Tällä hetkellä kukaan ei tuntenut häntä. Hän oli ainoastaan yksi ihminen kymmenien joukossa. Kuitenkin hänen rauhansa häiriintyi liian aikaisin ja tyttöä vastaan tuli se yksi ja ainut ihminen, joka sai hänen poskensa punaiseksi ilman mitään erikoista syytä.
– Hei Hinata. Vaalea poika sanoi leveä hymy naamallaan
– Naruto… Hei. Hinata sanoi hermostuneesti ja tuijotti hyvin kiinnostuneena kenkiään, saaden häntä vastapäätä seisovan blondin hyvin hämmästyneeksi. Eihän Hinata häntä koskaan silmiin katsonut, mutta silti Narutoa hämmästytti aina Hinatan käytös hänen läheisyydessään.
– Mitä sinä oikein täällä teet?? Naruto kysyi vieden oikean kätensä niskansa taakse vaivautuneena. Hinatan kanssa puhuminen oli aina hieman kiusallista. Joskus, edes joskus poika olisi halunnut nähdä toisen silmät tämän puhuessa.
– Minä, minä vain olen menossa kauppaan. Nähdään. Hinata pakeni nopeasti paikalta jättäen taakseen hyvin hämmentyneen pojan. Tytöt olivat outoja otuksia.

Hinata astu pimeään kotiinsa ja huudahti vaisun tervehdyksen, johon vastasi vain autioiden huoneiden kylmä hiljaisuus. Tyttö ei tajunnut edes miksi aina tervehti tyhjää kotiaan. Miksi hän aina yritti parhaansa, kun se olisi kuitenkin liian vähän. Huokaisten Hinata käveli keittiöön ja purki ostokset. Hän jäi tuijottamaan keksipakettia kädessään. Hyuga suvun perillinen keittiössä yksin miettimässä miksi mikään ei onnistuisi. Ajatus tuntuisi huvittavalta kenestä tahansa, mutta Hinataa se masensi. Tyttö asteli väsyneenä keksipaketti kädessään pimeään makuuhuoneeseensa ja tiesi, ettei kukaan tulisi koskaan näkemään, miten hän luovuttaisi. Miten heittäisi kaiken yrittämisen ja toivon maailmanrakoon ja antaisi vain epätoivolle periksi. Hinata avasi keksipaketin ja istuutui sängylleen. Hän jyrsi hetken kaurakeksiä muistellen jokaista taisteluaan. Kiban voittoa, Shinon voittoa, sekä kaikista suurinta taisteluaan jota ei koskaan tulisi voittamaan. Naruton hymyileviä kasvoja jotka eivät koskaan hymyilisi, jos saisivat tietää Hinatan tunteista. Tyttö laski keksin yöpöydälleen ja antoi kyyneleille vallan. Kyyneleille joita kukaan ei tullut pyyhkimään. Kyyneleille joista kukaan ei saanut koskaan tietää.

Naruto avasi oven asuntoonsa. Päivä oli mennyt kuin unessa. Naruto ei tiennyt miksi häntä häiritsi niin kovasti Hinata. Se ettei tyttö katsonut häntä koskaan silmiin tai puhunut ylitse viittä minuuttia kerrallaan tuntui oudolta. Ajatteliko Hinata hänestä samalla tavalla, kuin useimmat kyläläiset?? Olisiko tytöstä parempi, että Naruto tapettaisiin tai karkotettaisiin kylästä. Naruto ei halunnut Hinatan ajattelevan niin. Hänelle tuntui olevan ihan sama mitä kyläläiset ajattelivat, kunhan Hinata ei ajattelisi niin. Naruto käveli huokaisten keittiöön ja otti yhden purkkiramenin miettien miksi Hinatan mielipide oli hänelle niin tärkeä. Alkaessaan syömään rameniaan oli pojalle tullut selväksi kaikista itselleen sanomista vastaväitteistä huolimatta yksi asia. Hän oli ihastunut. Ei, ihastuminen oli liian pieni ja heiveröinen sana tunteelle, joka valtasi hänet aina ajatellessaan tyttöä. Naruto oli varma, että tämä oli sitä rakkautta, jota hän ei ollut koskaan saanut. Pojasta tuntui omituiselta ja hän ensimmäisen kerran eläessään jätti ramenin syömättä. Hänellä ei ollut nälkä ajatellessaan, että oli rakastunut tyttöön, joka luultavasti halusi hänet vain tapetuksi kettudemonin takia.

Hinatan herätessä seuraavana päivänä, jälleen yksin suuressa talossa, tajusi tyttö nukahtaneensa eilen illalla itkettyään itsensä uneen. Unohdettu keksipaketti oli jäänyt hänen alleen ja koko sänky oli murusia täynnä. Tämä päivä ei näyttänyt alkavan hyvin ja myös ikkunasta vilkaisu vahvisti Hinatan arvelun. Pilvistä ja synkkää säätä tiedossa.
Päivä tuntui menevän Hinatalta, kuten sääkin. Hyvin sumuisesti. Tietenkin tyttö oli kuten yleensäkin. Vastasi kysymyksiin jos tiesi ja yritti parhaansa. Hinata ei uskaltanut luovuttaa toisten silmien alla. Silti vaikka hän kuinka yritti, ei tyttö voinut myöskään voittaa ketään, toisten edessä. Häviäjän ja epätoivoisen yrittäjän rooli oli hänen osansa tässä naurettavassa elämän kestävässä näytelmässä.
Kuitenkin kesken harjoitusten hänen mieleensä hiipi epäilys. Olisiko hänen yrityksillään mitään tulosta tulevaisuudessa? Yksi asia olisi selvää. Kaikki olisi täysin turhaa, jollei hän uskaltaisi tehdä mitään. Tuskinpa Naruto huomaisi Hinataa, jos tyttö vain änkyttäisi ihastukselleen.
Jo monta tuntia tämän päivän tehtävän päätyttyä Hinata mietti edelleen, mitä hän tosiaan oli tehnyt tavoitteidensa puolesta. Tyttö oli kyllä taistellut ja yrittänyt parhaansa mukaan olla hyvä ninja, mutta ei koskaan ollut kehdannut kysyä apua keneltäkään. Miksi Neji käytti häntä paremmin buakuganeitaan? Hinatan ajatusmaailman keskeytti vähän matkan päässä kävelevä tuttu blondi. Näköjään kohtalo halusi hänen laittavan hiljalleen alitajunnassa olevan suunnitelmansa käytäntöön. Hinata asteli hermostuneesti lähemmäs Naruton iloista olemusta ja tytön oli tarkoitus sanoa hei ja jotain miten treeneissä meni tapaista. Kuitenkin hyvin usein suu tekee omia päätöksiään. Hinatan alitajuntaan oli kai jäänyt jokin kohta ajatuksesta, ettei hän koskaan pyytänyt apua taisteluihin.
– Naruto. Ole kiltti ja auta minua olemaan hyvä ninja!! Hinata parahti. Tajutessaan mitä oli juuri sanonut, hän valahti kalpeaksi. Naruto kääntyi kysyvä ilme kirkkaan sinisissä silmissään ja hetken päästä pienesti raolleen jääneet huulet puhkesivat vilpittömään hymyyn.
– Hinata. En voi tehdä muuta, mutta jos haluat, voin treenata kanssasi.

3 vuotta myöhemmin.

Naruto huokaisi hiljaa kävellen väsyneesti kohti Konohan kylän portteja yhdessä tiimi seitsemän kanssa. Heidän tämänpäiväinen tehtävänsä oli ollut erityisen raskas. Pienen ryhmän saattaminen toiseen kylään oli yllättävän vaikea tehtävä, koska tiimi seitsemän eteen sattuivat osumaan aina ne murhanhimoiset ja hullut pahikset. Joskus tuntui, että jopa puistonsiivous oli liian haastava tehtävä tälle tiimille. (Viimeksi pienen siivouksen sijasta tuli hirveä tappelu, kun Itachi ja Kisame päättivät tulla tappamaan Naruton ja kaikki tietävät millainen sotku siitä syntyi.) Kuitenkin Naruto yritti kiristää vauhtiaan ja mankui hitaasta kävely tyylistä, mikä johtui osin siitä, että Kakashi halusi lukea samaan aikaan ja sensein perässä oli pakko kulkea. Opettajan ohittaminen on täydellisesti kiellettyä!!
– Kakashi-sensei kiltti. Etkö sinä voisi lukea sitä kirjaa kotonasi ja voisimme kävellä vähän nopeammin. Minulla on kiire!! Naruto nurisi suureen ääneen. Ainut reaktio, jonka Kakashista huomasi, Naruton pyyntöön viitaten oli käsi, joka käänsi jo koirankorvilla olevaa, monesti luettua sivua. Pieni liike kertoi, että he olisivat kotona milloin olisivatkin.
– Äh Naruto. Mikä ihmeen kiire sinulla muka on? Sakura kysyi, kunnes pieni ajatus syttyi häneen päässään. Pinkkihiuksinen tyttö kaartoi nopealla liikkeellä Naruton eteen ja kysyi mairealla äänellä pojalta kysymyksen, joka sai blondin tulipunaiseksi.
– Onko sinulla treffit?? Sakuran silmissä välähti tytön kuullessa pojan suusta vain jotain kieltelevää mutinaa.
– Mitä sanot Sasuke? Valehteleeko pieni blondimme meille?? Sakura kysyi heittäen huvittuneen katseen tummahiuksiseen poikaan, joka oli päässyt heistä vähän edelle, Sakuran jäädessä kiusaamaan Narutoa. Tyhjänpäiväisen tuhahduksen pystyi kuulemaan ainoastaan Kakashi, joka ei reagoinut siihen mitenkään. He olivat olleet tiimi jo lähes neljä vuotta, mutta joskus tuntui, etteivät hänen oppilaansa olleet muuttuneet vuosien aikana lainkaan.

Hinata katsoi huolestuneena kelloaan. Naruto oli todella paljon myöhässä harjoituksista. Olihan tyttö vuosien aikana jo oppinut, ettei Naruto aina tullut täsmälleen sovittuun aikaan, mutta kuitenkin lähes. Hän oli kuitenkin sanoin kuvaamattoman helpottunut kuullessaan tutun tervehdyksen.
– Hei Hinata. Valmis tulemaan voitetuksi?? Takaapäin kuului iloinen ääni ja tytön kääntyessä näki tämä pojan, jonka moni tunnisti vaaleista hiuksista, viiruista poskissa ja hyvin elehtivästä liikehdinnästä. Kuitenkin Hinata tunsi pojan paremmin kuin kukaan muu. Hän tunsi pojan parhaiten tietystä iloisesta hymystä, pienistä eleistä, mitä hän suoritti tiettyinä hetkinä, kuten myöhässä ollessaan tai vaivautuneena Naruto aina laittoi kätensä niskansa taakse ja taivaan sinisistä, kirkkaista silmistä. Kauniimpia silmiä Hinata luultavasti ei koskaan ollut nähnyt, eikä koskaan tulisikaan näkemään.
– Olet myöhässä. Luulin jo, että olet peloissasi lähtenyt haastettani karkuun. Hinata heitti Narutolle takaisin pieni voitonriemuinen hymy huulillaan. Heidän harjoituksiaan oli ollut jo kolmisen vuotta joka ikinen päivä. Melkein ensimmäisillä kerroilla oli Naruto jo opettanut hänelle, että haastava haastaja otetaan vakavammin, kuin ujosteleva. Tällaiset alkupuheet ja rohkeat kommentit tuntuivat Hinatasta edelleen oudoilta, mutta tähän rooliin hän sulautui melkein automaattisesti taistellessaan. Rohkea hymy ja ujostelemattomuus kuuluivat yhteen hänen buakuganeidensa kanssa.
Taistelu jossa oli mukana pieni ystävällinen, mutta silti kilpailuhenkeä niin paljon, että kuka tahansa ulkopuolinen olisi luullut kaksintaistelun kuolemaan asti koittaneen ensisilmäyksellä.

Naruto luonnollisesti aloitti jutsulla josta oli tunnettu. Ilmassa kaikui hetken verran raivoisa huuto, jonka äänestä huomasi, että pojan äänenmurros oli jo vuosia sitten saavuttanut huippunsa. Se oli matala ja uhkaava vihaisena. Siitä Narutosta, jonka Hinata näki joka päivä heidän treeneissään ei tyttö pitänyt. Se oli liian karkea ja kova. Ei se sama hymypoika johon hän oli tottunut. Ei se, johon hän oli rakastunut.
– Kage bunshin no jutsu. Naruto huudahti ja sai välittömästi itselleen apujoukkoja. Tämän hän osasi. Samoin Hinata tiesi miten toimia ja otti puolustus asennon, kopioiden hyökätessä hänen kimppuunsa. Hinata selvitti tiensä nopeasti aidon ja alkuperäisen luokse. Hän tunnisti kyllä sen yhden kaikista valheista. Nopea isku sai nuoren miehen nenän vuotamaan verta ja kopioiden katoamaan. Hinata oli kyllä tajunnut, että tälläkin askeleella oli seurauksensa. Lähitaistelu, jossa hän oli huonompi, kuin kauempaa hoidettavissa jutsuissa, oli auttamattomasti edessä. Kuitenkin muutamien minuuttien ja kymmenien iskujen puolelta ja toisin jälkeen Hinata tajusi makaavansa maassa. Naruto oli saanut otteen tytön ranteista ja kaatanut tämän kostealle nurmikolle.
– Sinä hävisit jälleen Hin. Naruto naurahti lempeän hymyn kaartuessa hänen huulilleen. Tuo oli hänen hymypoikansa. Hinata tunsi hymyn alkavan nousta omillekin kasvoilleen. Kuitenkin se hyytyi pian hänen suuhunsa tipahtaessa pieni veripisara, joka oli seuraus hänen lyönnistään Naruton nenään. Tytön tuntiessaan kielellään rautaisen veren maun, syyllisyys täytti hänet kokonaan.
     – Olen pahoillani Naruto. Hinata mutisi ja yritti pyyhkäistä hihallaan pojan veristä nenää unohtaen, että tämä oli lukinnut hänen kätensä maahan.
– Mistä muka? Siitäkö, että voitin sinut? Naruto kysyi päästämättä tytön käsiä irti.
– Ei vaan… Hinata kohotti päätään ja suuteli pitkään ylähuulta, johon veri oli valunut. Kun suudelma oli loppunut, tyttö käänsi päänsä sivulle vältellen Naruton katsetta ja punastui rajusti. Naruto oli ensin hieman hämmentynyt tytön rohkeudesta, jonka oli nähnyt kasvavan vuosi vuodelta, mutta pian taas hymy palasi tämän kasvoille.
  – Hinata. Me olemme seurustelleet jo yli kaksi vuotta ja sinä punastelet edelleen, kun suutelet minua. Onneksi näytät kauniilta punaisena. Naruto hymähti ja kumartui suutelemaan tytön poskea alkaen hamuta hitaasti tämän kaulaa. Minuuttien kuluessa poika löysi tytön pehmeät huulet ja Hinata unohti täysin ajan kulun ja odottavan tyhjän kodin. Vaikka Hinata ei edelleenkään voittaisi kaikkia taisteluja, oli hän jo voittanut taisteluista suurimman. Hän oli voittanut rakkaimpansa sydämen.


Nyt tänne loppuun taas, jotain tekstiä, jota luultavasti kukaan ei lue. Kuten varmasti tekstistä huomaa, angstasin hieman tuossa keskiosassa. Se johtui 100% varmuudella siitä, etten voi sietää tätä paritusta. Minulta ei kuitenkaan saa kysyä, miksi sitten teen tälläisiä ficcejä.Ystäväni toivoi syntymäpäivälahjaksi NaruHina ficin ja tässä se on vihdoin ja vimein. Kaikki voivat toivottaa hyvää (myöhäistä) syntymäpäivää Momoko-chanille. (joka ei ole rekisteröitynyt tänne. Turha yrittää etsiä käyttäjistä.) Okei tämä on todellakin kuukauden ja yhden päivän myöhässä, mutta antakaa anteeksi. Eikö muuten olekin huvittavaa, että viimeksi, kun kirjoitin tänne jotain, niin moni sanoi, että jatka kirjoittamista. Kuitenkin minulla ei ole vielä ollut näin pitkää taukoa koskaan. Kannattaisi kai käskeä minua lopettamaan kirjoittamisen jos haluaa jatkoa nopeasti. XD