Mä haluan sut.

Nuo kolme sanaa. Ne voi saada aikaan pienessä ihmisessä suuria tunteita, suuria ajatuksia.


Tuulenvire oli kadonnut. Jäi vain kuumuus. Se kuumuus tuntui pahenevan Sakuran sisällä. Sakurasta tuntui, kuin hän olisi istunut saunan lauteilla. Hänen sydämensä tuntui pyrkivän pois sisältään. Hänen hengityksensä tiheni, hänelle tuli heikko olo.

"Mikä ny?" Naruto katsoi huolestuneen näköisenä "Sä näytät huonovointiselta"
"E-ei mulla mikään. Tuli vaan jotenkin hassu olo. Oli hetken sellanen tunne kuin en olis saanu hengitettyy kunnolla tai jotain.."
"Täällä on kyllä aika lämmin"
"Ei se siitä johdu. Kai. En tiedä. En tosiaankaan tiedä"
Naruto heittäytyi mietteliääksi. Sakura aavisteli kyllä mitä poika ajatteli. Häntä vaivasi se, kun Sakura ei vastannut pojalle, kun tämä sanoi haluavansa Sakuran. Tietenkin se vaivaisi, sehän tuntuisi samalta kuin Sakura olisi torjunut Naruton.
"Oikeesti, mä haluun sut. Haluutko sä mut?" Naruto sanoi uudestaan. Sakura mietti hetken mitä sanoisi.
"H-haluan.." Sakura sanoi lopulta melkein kuiskaten.
"Sä olet silti noin etäinen. Mistä kiikastaa?"
"Sä tiedät kyllä.. Lee.." Sakura mutisi, sillä hän tiesi, ettei Sakuran ja Leen jutusta tulisi mitään. Ei ikinä.
"Jätä se" Naruto sanoi kylmästi. Sakuran silmät suurenivat. "Hyvähän sun on sanoa"
"No anteeks. Mut mä vaan halusin olla sun kanssa."  Naruto suuteli Sakuraa jälleen. "Suklaata"
"Hä?"
"Oot syönyt suklaata" Naruto virnisti ja yritti epätoivoisesti keventää tunnelmaa.
"En mä pysty" Sakura tokaisi. Naruton kasvoille jäi kysyvä ilme. "Mä en vain pysty" tyttö jatkoi. Naruto hymähti, miten niin ei pystyisi, hän ajatteli. "Oo niin kiltti.. tee se" Naruton sanat olivat niin vilpittömät. Hänen katseensa. Se ei ikinä ole ollut niin puoleensa vetävä kuin nyt. Tuolle katseelle ei voinut sanoa ei kun tiesi, miten tosissaan poika oli. Sakuran olo muuttui tuskalliseksi. Hän tiesi kyllä että hän ei voisi jatkaa näin loputtomiin. Hänen oli tehtävä se. Miten? Tuntuu kuin Sakura olisi liian kiltti tehdäkseen niin. Hänen kävisi niin sääliksi jättää tätä.
"Mä.. mä kyllä teen sen. Mä lupaan. Mahdollisimman pian"

Joku meistä on onneton
Palanut, mutta tunnoton
Katuva, mutta uskoton
Enemmän kuin rauhaton


Pari päivää myöhemmin, keskiviikkopäivä. Mukavan rento päivä.
"... sen täytyy siis kuplahtaa kerran ja sen jälkeen heti pitää ottaa pois levyltä jäähtymään" opettaja selitti kotitaloustunnilla. Sakura heräsi vasta, kun eräs hänen luokkakaverinsa löi häntä kirjalla päähän ja huusi "Lopeta jo se haaveilu ja ruvetaan hommiin!"
"Mitä hä? Aijuu.." Tyttö oli niin ajatuksissaan että viilsi sormeensa veitsellä pilkkoessaan sipulia. 'No tämäkin vielä' Sakura ajatteli. Hän huomasi miten ensin sormesta tuli vain pieni pisara, mutta sen jälkeen veri alkoi vuotaa kuin pieni puro.

Se oli pelottavaa. Pieni pintahaava vain, mutta veri ei lopettanut vuotamistaan. Ei koskaan. Se vuotaa tänäänkin.


Sakura sai lopulta pienen verenvuodon tyrehtymään. Hän vilkaisi kelloa ja huomasi välitunnin alkavan pian. Lee tulisi luokan ikkunoille, kuten viimeksikin. Ja niin tapahtuikin.
"Hei, eksä pääse välitunnille?" Lee kysyi ikkunalta.
"En, sori täällä on liikaa töitä" Sakura sanoi ja huokaisi.
"Harmi. Mitäs te sielä teette?"
"En edes tiedä" Lee kummasteli Sakuran vastausta. 'Ei edes tiedä?'

Tuo keskustelu. Se jäi viimeiseksi. Toinen sisällä, toinen ulkona.. Toinen kurkottaa sisältä päästäkseen ikkunan lähelle, toinen yrittää varpaillaan kurkottua ikkunalaudalle. Tuo pieni välimatka muuttui pian ikuiseksi eroksi meidän väliimme.


Sakura ja Lee puhuivat yhtä sun toista siinä vielä välitunnin loppuun asti. Lopulta kello kuitenkin soi, ja Lee hätkähti.
"Jaahas. Mun täytyy nyt mennä tunnille, nähdään taas" Lee hymyili lämpimästi ja kosketti Sakuran kättä joka lepäsi ikkunalaudallla.
Pieni kosketus. Viimeinen kosketus. Sakura sai kylmiä väreitä.
"J-joo, nähdään" Sakura hymyili vaisusti takaisin ja sulki ikkunan. Lee katosikin jo toiseen rakennukseen. Sakura huokaisi syvään. Tunti jatkuisi taas normaaliin tapaan. Sakura sai jälleen kartettua tilanteen. Tilanteen että tämän pitäisi lempata Lee. Miksi hän epäröi yhä? Mikä tekee siitä niin vaikeaa?

Se on pakko. Pakko tehdä. Huomenna mä sanon sen sille. Varmasti. Mutta huominen ei ole koskaan varmaa, kuten sanotaan.. Eikä se ollut tälläkään kertaa. Liian myöhäistä.


Illalla Sakura kävi suihkussa ja harjasi hiuksiaan. Hiukset olivat täynnä lakkaa, hän vihasi suoria hiuksiaan. Mutta ei hän pitkälle ehtinyt, kun huomasi kännykkänsä värisevän. Joku lähetti tekstarin. Oliko Tenten taas unohtanut merkata läksyt? Ei, viesti ei ollut Tenteniltä. Se oli Leeltä. Hän avasi viestin, ja lukiessaan sen hänen sydämensä alkoi lyödä yhtä tiheään kuin auton sylinteri.

"Tää meidän juttu on ohi nyt! Mä tiedän että sä tykkäät Narutosta!"


Miten se oli mahdollista? Miten Lee oli saanut tietää heistä? Kukaan ei ollut nähnyt heitä, ei takuulla! Sakura ei tiennyt mitä olisi vastannut. Hänen kätensä tärisivät. Hän sopersi viestiin jotain epämääräistä selittelyä, mutta turhaan. Lee ei välittänyt.

Kuka niin on muka väittänyt? Uskotko sä kaiken mitä sulle oikein väitetään?

En mä sano! Se kielsi kertomasta!

No just! Ei kannattaisi uskoa kaikkee mitä kuulet...

Anna jo olla! Mä en halua olla sun kans enää missään tekemisissä!



Sakuran sisällä kavahti tuskallinen huuto. Ei näin pitänyt käydä. Mitä järkeä tässä oli? Oliko jollain - ihmistä suuremmalla - hauskaa leikkiä ihmisten tunteilla, kuin pelkillä pelinappuloilla? Kuka rakensi tuon peliareenan, jossa Sakura hävisi taas kerran? Sakura itse. Hän yritti taistella yksin seuranaan vain valheita. Ja valheet pettävät aina. Mikä se sellainen kohtalo on?

Se on minun kohtalo. Lopulta olen vain yksinäinen tyttörukka ilman ketään. Ilman ketään.


Sakura ei tiennyt, pitäisikö olla helpottunut vai surullinen. Hän ei enää koskaan tulisi olemaan tekemisissä Leen kanssa.

Kipu kuolee huutamalla
Alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
Ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
Siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
Ettei mikään ole varmaa


"Noniin. Hyvä minä. Taas pilasin kaikki. Maltan tusin odottaa että pääsen kertomaan Narutolle.." Sakura jupisi huoneessaan. Hän lysähti makaamaan lattialle tuijottamaan kattoa. Musiikkia. Surullista ja hidasta musiikkia, Sakura piti sellaisesta. Hän sulki silmänsä hitaasti, taustalle jäi soimaan sanat:

Tätä hetkeä kartoin,
Tätä väistin,
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
Koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää


Sakura havahtui kun joku paukutti oven takana. "Hiljemmalle sitä musiikkia! Täällä yritetään nukkua"
"No joo joo" Sakura sammutti stereonsa ja kömpi sängylleen. Nuo laulun sanat kaikuivat Sakuran päässä vielä aamuunkin asti.

Seuraava aamu oli aika hiljainen. Sakuran kaveritkaan eivät paljon jaksaneet puhua. Tunnelma oli aavemainen. Tai ehkä Sakura vain kuvitteli. Hänen päässään pyöri vain ajatus Leehen törmäämisestä. Katsoisiko Lee edes tämän päälle?
"Noniin herätys" Tenten sanoi Sakuran vieressä. "Annatko sä sen hissanvihon vai et?" Sakura mumisi jotain ja ojensi sinisen vihon Tentenin käteen. "Siinä on"

Tenten vilkaisi ystäväänsä uudelleen.
"Mikäs nyt on?" hän kysyi.
"Lee jätti mut" Tentenin ilme vakavoitui. "Siis mitä? Hm. Miksi? Sillä oli varmaan joku hyvä syy siihen. Vai?"
"Joo. Olihan sillä"
Tenten ei sanonut mitään. Mitäpä tuohon nyt olisi voinut sanoa. Huomasi kauas ettei Sakuraa huvittanut kertoa. Parempi siis pysyä hiljaa ja työntää nenänsä hissanvihkoon.

Historian tunnin jälkeen Sakura tiesi mitä olisi edessä. Lee on joka torstai-aamu kävellyt kavereidensa luo samalle rakennukselle, missä Sakuralla oli tunti. Ja niin kävi tänäkin torstaina. Mutta hänen kaverinsa olivat jo tämän mukana. Sakura näki Leen jo kaukaa.
"Voi ei"
Sakura, Tenten ja pari muuta tyttöä aikoivat kävellä Leen kaveriporukan ohitse kuin mitään ei olisi ollutkaan. Melkein. Porukoiden kävellessä toistensa ohi, poikien seasta kuului muutama huuto. He huusivat Sakuralle.

"Jakari! Petturi!"

"Älä välitä niistä" Tenten sanoi ja katsoi synkistynyttä tyttöä.
"Mä tiesin että tässä käy näin. Miksen mä tehny asialle mitään?" Kukaan ei vastannut. Mutta parempi niin. Sakura olisi kuitenkin vain vastannut jotain todella rumaa vastaukseksi.

Myöhemmin koulun loputtua Sakura ja Naruto juttelivat.
"Kuinka sä oot jaksellu?"Naruto kysyi.
"Ne yhdet huutelee koko ajan käytävilläkin jotain.. Tuntuu niin hemmetin pahalta. Mä en jaksa tällästä kauaa." Sakura jupisi.
"Noh, älä ny, Kyllä ne siitä pian lopettaa. Kunhan et reagoi mitenkään niihin"
"Nii.. Mut mun pitää ny mennä etten myöhästy taas linkasta"
"Joo, moikka.. koita jaksaa" Naruto sanoi ja halasti Sakuraa. Sakura lähti pysäkille.
"Onko teillä jotai juttua?" Shikamaru kysyi uteliaasti kun Naruto oli lähdössä kotiin päin.
"No joo. Tavallaan" Naruto vastasi ja virnisti. Hän näki tytön kävelevän kohti pysäkkiä. Hän hymyili vielä ja lähti Shikamarun kanssa kotiin päin.

Seuraavana iltana Sakura ja Naruto istuivat molemmat tietokoneen ääressä ja puhuivat keskenään.
"Mukava perjantai-ilta eikö totta? :)" Sakura yritti keksiä aihetta puhumiseen.
"Nojoo"
"Joku painaa sun mieltäs?" Sakura kysyi vaikka tiesi kyllä mitä Naruto ajatteli. Naruto mietti kauan, mitä kirjoittaisi.
"Niin tuota.. Sitä mä vaan.. Ollaanko me nyt sitte yhessä?" Hän kirjoitti lopulta. Sakuran sydän huokaisi onnellisuudesta.
"Tota.. Haluatsä? ;)"
"No tietenki :)"

Siitä se kaikki alkoi - virallisesti, vain virallisesti. Olin pakahtua onnesta! Mutta niin kuin me kaikki tiedämme, kaikki hyvä loppuu aikanaan... </3

Niin kirjoitin liikaa eilen taas
Kirjoitin sulle uudestaan
Pitäisi muistaa uskaltaa
Pitäisi muistaa yrittää

Tie pelastaa
Tie pelastaa jos uskaltaa
Tie pelastaa jos vaihtaa suuntaa

--------------------------------------------

Tämä voi loppua myös tähän, mutta jos tuntuu siltä, niin voin vielä jatkaa tätä ^_^