Here it comes! Uusi osa ANR:ää! Minäkin paranen uudesta flunssastani juuri parahiksi. Tällä kertaa ei taida olla minkäänlaisia varoituksia, ihmeellistä. Shounen-ai fanit, älkää pettykö liiaksi. Anyway, päästän teidät nyt lukemaan ja poistun itse paikalta häiritsemästä.


Itachi ja Kisame olivat vihdoin saapuneet aavikolle. Kisame jahtasi korppikotkia, jotka pyrähtivät nopeasti lentoon. Samehade onnistui kuitenkin repimään muutamalta pyrstösulat.
    ”Kisame! Älä unohda tehtävääsi!” Itachi huusi Kisamelle, joka oli juuri kadonnut dyynin taakse. Kisame palasi mököttäen takaisin vetämään aurinkotuolia, jonka päällä Itachi otti aurinkoa.

Monen tunnin jälkeen Kisame kyllästyi olemaan vetojuhta.
    ”Itachi! Nyt saat kyllä alkaa käyttää omia jalkojasi, kävelyä varten ne on sinulle annettu! Kuunteletko sinä ollenkaan?!” Kisame karjui ja kääntyi katsomaan Itachia, mutta aurinkotuoli oli tyhjä. Minne Itachi oli kadonnut?

Pian Kisame kuulikin tutun äänen, mutta sen järkevyydestä meidän lienee turha edes puhua.
    ”Kautta mahtavan Ra!” Itachi huusi ja palvoi polvillaan aurinkoa.
    ”Tämäkin vielä”, Kisame mutisi. Itachi oli aivan punainen ja hänen silmissään oli tyhjä katse. Pahinta oli, että tämä hymyili.
    ”Itachi. Mikä on olo? Oletko saanut auringonpistoksen?” Kisame kysyi hikipisara otsallaan.
    ”Älä häiritse, kummajainen! Suoritan rituaalia! Ra!!! Ota vastaan tämä uhrilahja!” Itachi huusi ja aikoi polttaa Pahisten ohjekirjan.
    ”Nyt tälläiset leikit loppuivat, Itachi”, Kisame sanoi ja otti kirjan pois, ennenkuin Itachi tekisi jotain, mitä taatusti katuisi myöhemmin. Ja syyttäisi siitä sitten Kisamea...

    ”Anna se heti takaisin!” Itachi käski, mutta sai ainoastaan osuman Kisamen nyrkistä. Tainnoksissa Itachi olisi helppo kantaa pois. Kisame alkoi kääriä Itachia kääreisiin, ettei hänen toverinsa palaisi enempää.
    ”Hienoa työtä, vaikka itse sanonkin”, Kisame ihasteli, kun Itachi näytti muumiolta. Hänen mieleensä ei juolahtanutkaan, että toinen voisi panna pahakseen.
    ”Sitten lähdetään”, Kisame totesi ja nappasi Itachin olalleen.


Kakashi ja Iruka matkasivat hyvää vauhtia. Ilma oli niin kuumaa, että Kakashillakin liikkui mielessään ainoastaan raikas vesi. Yhtäkkiä hän alkoi mutista jotain.
    ”Kakashi?” Iruka kysyi, kuultuaan epämääräistä muminaa miehen suusta.
    ”Vettä...vettä...vettä...vettä...” Kakashi läähätti. Hänen silmänsä seisoivat ja kädet roikkuivat voimattomina.

    ”Kakashi, onko kaikki hyvin?” Iruka kysyi, veti otsasuojuksen sivuun ja kokeili jouninin otsaa. Se oli niin kuuma, että munakkaan paistossa ei olisi ollut muuta ongelma, kuin pohjaanpalaminen. Iruka alkoi kaivaa kiireesti reppuaan, löytääkseen vesileilin.

Juottaessaan Kakashia, hän kuuli juoksuaskelia. Iruka vilkaisi olkansa yli ja näki pari tuttua kasvoa. Mustaan potkupukuun sonnustautunut Kankuro ja hurjistunut Kisame!
    ”Poika! Palauta Itachi heti paikalla tai revin sinut kappaleiksi niin, ettei ruumiinosiasi pysty erottamaan hiekasta! Itachi ei ole mikään nukke! Pysähdy!” Kisame karjui, jahdatessaan Kankuroa.
    ”Ja miten tämä liittyi yhtään mihinkään?” Iruka kysyi itseltään. Studiossa puolestaan oltiin kuolla nauruun. Mikä show!


    ”Hahahaa! Enpä olisi uskonut sinusta, Shino! Hahahahaa!” Kiba räkätti täyttä kurkkua. Shinolla oli ilme, joka sanoi selvästi jonkun kuolevan kohta.
    ”Muahahaa! Naisethan kirjaimellisesti uivat liiveihisi! Mikä ongelma! Hahahaa!” Kiba ei huomannut varoittavia signaaleja. Pian hän huomasikin olevansa kaulaansa myöten kuumassa hiekassa, ötököiden virtsaa tukassaan.
    ”Hei, Shino! Käske ötököidesi kaivaa minut ylös! Nyt heti!” Kiba huusi, mutta Shino vain käveli eteenpäin.
    ”Oikeasti, sehän oli vain vitsi! Laskin leikkiä! Shinoo!” Kiba huuteli.

    ”Me-meidän pitäisi auttaa Kiba-kunia”, Hinata sanoi arasti Shikamarulle, jonka rinnalla sattui kävelemään. He olivat ottaneet reilun etumatkan muihin, välttäkseen kuuntelemasta näiden nahistelua. Lee tosin viiletti varmaan kilometrien päässä edellä, yrittäen uutta ennätystä.
    ”Liian vaivalloista. Antaa heidän kinastella keskenään. Sitä paitsi hän on aivan liian meluisa”, Shikamaru tuumasi ja jatkoi rauhassa matkaa.


Jiraya odotteli Hiekkakylän portilla joukkueiden saapumista. Hän erotti horisontissa jotain, joka muistutti tornadoa.
    ”Hiekkamyrsky? Säätiedotuksessa luvattiin kaunista säätä, kuten aina”, Jiraya ihmetteli. Hiekkamyrsky lähestyi nopeasti, mutta paljastui sitten Kankuroksi ja Kisameksi.
    ”Tervetuloa Hiekkakylään. Olette ensimmäinen jouk...Hei! En ehtinyt lopettaa vielä!” Jiraya karjui, kun Kankuro ja Kisame juoksivat ohi.
    ”Minulta et karkaa! Vielä minä nappaan sinut!” Kisame huusi Kankuron perään.

Kankuro kääntyi mutkasta, eksyttäen Kisamen.
    ”Itachi, missä olet?! Vastaa!” Kisame huuteli ja muut ihmiset tuijottivat häntä.
    ”Ei hyvä. Jos Itachi saa tietää, että hukkasin hänet, niin hän tappaa minut”, Kisame tuskaili.

Päästyään kotiin, Kankuro laittoi Itachin leikkauspöydälle.
    ”Löysinpäs sinut, Karasu, mutta kuka se kaheli oli, joka jahtasi meitä? Hällä väliä. Nyt voin asentaa sinuun pari uutta lisävarustetta”, Kankuro puheli. Hän iski työkalullaan Itachia mahaan ja väänsi.
    ”Ai, per***!!!” Itachi kirosi.
    ”Karasu! En salli tuollaista kielenkäyttöä!” Kankuro moitti.
    ”Kuka täällä on muka Karasu?!” Itachi ärisi.

Pienten välien selvittelyjen jälkeen, Itachi lähti metsästämään Kisamea. Siihen ei paljoa tarvittu, koska Kisame mekkaloi niin kauheasti, että se kuului varmaan Akatsukin päämajaan asti.

Akatsukin päämajassa

Deidara ja Tobi istuivat juomassa teetä ja syömässä pikkuleipiä. Sellaisia, joissa on pieniä suklaapaloja. Tobi oli juuri kohottamassa kuppia huulilleen, kun hänen korviinsa kantautui kovasti Kisamen karjaisulta kuulostava ääni.
    ”Kuulitko tuon?” Tobi kysyi Deidaralta, joka luki pitkää artikkelia, jossa opetettiin ainakin 100 uutta seksivinkkiä. Arvostelevista tuhahteluista päätellen Deidara oli kokeillut vähintään puolia ja todennut ne huonoiksi.
    ”Ai minkä?” Deidara tokaisi, irroittamatta katsettaan lehdestä.
    ”Kuulosti ihan Kisamelta”, Tobi sanoi. Deidara ei vastannut, mutta karjaisi äkkiä turhautuneena:
    ”Kuka tolvana näitä vinkkejä kirjoittaa?!”

Tobi katsoi parhaaksi olla hiljaa ja otti keksin lautaselta. Deidara selasi sivuja ja pysähtyi lukemaan artikkelia uudesta silmäpusseja siloittavasta kasvovoiteesta.
    ”Itachin pitäisi kokeilla tätä”, hän naureskeli. Tobi puraisi keksiään, jolloin hän kuuli taas Kisamen karjuvan.

    ”Tuo oli selvästi Kisame! Kuulitko?” Tobi huudahti ja vihdoin Deidara suvaitsi huomioida hänet.
    ”En minä kuullut mitään. Monesko teekuppi tuo on? Sinun ei pitäisi juoda niin paljon, mielikuvituksesi alkaa laukkaamaan omillaan” hän selitti.
    ”Tämä on ensimmäinen! Kuulin ihan varmasti Kisamen äänen!” Tobi ei suostunut luovuttamaan. Deidara huokaisi ja sieppasi keksilautasen pois.
    ”Sitten se johtuu kekseistä”, hän totesi ja jatkoi rauhassa lehtensä lukemista. Tobi jäi tyrmättynä istumaan, tyhjä kuppi edessään. Miksei kukaan ottanut häntä vakavasti?

Takaisin kilpailijoihin

Liitoutuneiden joukkue oli lähestymässä Hiekkakylää. Tai oikeastaan Lee kantoin kaikkia muita, lähestyen portteja. Hiki virtasi hänen kasvojaan pitkin, kuin Niagaran putous. Silti hän ei aikonut luovuttaa. Muut olivat pyörtyneet nestehukasta ja liiasta rasituksesta, joten Leen täytyi ottaa ohjat käsiinsä.
    ”Jos en selviä tästä, niin juoksen takaisin Orochimarun tukikohtaan ja takaisin tänne, kuudesti”, Lee läähätti. Kuitenkin hänen voimansa olivat aivan lopussa ja viimein hän kaatui maahan lopen uupuneena.

Lee nousi hetken päästä ylös, silmät päässä seisoen. Hänen katseensa harhaili hetken ja osui sitten kaktukseen.
    ”Anteeksi, Gai-sensei! Petin luottamuksesi!” Lee nyyhkytti kaktukselle, joka ei tietenkään vastannut. Hänen mielikuvituksensa kuitenkin otti vallan.
    ”Et pettänyt, Lee! Pystyt kyllä siihen, tiedän sen!” Gai (kaktus) vastasi. Leen silmät tulvivat ja hän ryntäsi halaamaan senseitään (kaktusta).
    ”Gai-sensei!”
    ”Lee!”

Porteilla Jiraya katseli, kuinka epämääräinen kasa liikkui suoraan kohti. Hetken päästä kasa kaatui, ja Jiraya tunnisti joukon. Pitäisiköhän hänen soittaa ambulanssi? Ei, tarpeetonta. Lee selvästi nousi ja...halasi kaktusta! Selvä, nyt tarvittiin lääkäriä ja nopeasti.


Kakashi ja Iruka matkasivat tuskallisen hitaasti, sillä Kakashi oli tosiaan saanut auringonpistoksen. Hän oli kauttaaltaan vihreä ja ilmeisesti pidätteli oksennusta. Iruka halusi kovasti auttaa, mutta Kakashi ei yksinkertaisesti antanut, niinpä Iruka antoi hänen kärsiä yksin. Jos hänen apunsa ei kelvannut, niin selvitköön sitten omillaan. Illalla hän saisi kuitenkin lohduttaa ja hoivata Kakashia mielin määrin. Jounineilla oli aivan käsittämätön logiikka.

Viimein Kakashi ei enää kestänyt, vaan vaipui polvilleen ja oksensi. Iruka katseli säälien parinsa kurjaa tilaa ja piteli tämän hiuksia poissa kasvoilta.
    ”Jaksatko kävellä?” chuunin kysyi. Kakashi veti pari kertaa syvään henkeä ja nyökkäsi sitten.
    ”Ei ole enää pitkä matka”, Iruka lohdutti, nähdessään Hiekkakylän portit edessäpäin. Toivottavasti heidän ei tarvitsisi nukkua teltoissa, tai vielä pahempaa taivasalla.

Jiraya odotteli porteilla, kun Kakashi ja Iruka viimein pääsivät perille. Miehen ilme oli pahoitteleva ja Iruka aavisti, että he olivat viimeiset.
    ”Kakashi ja Iruka, olettte viimeisiä”, Jiraya ilmoitti. Kakashi kohotti päänsä pystyyn, tuijottaen häntä epäuskoisena.

    ”Ilokseni voin kertoa, että tällä pysäkillä ei pudoteta ketään”, Jiraya hymyili. Iruka huokaisi helpotuksesta. Vielä ei tarvinnut palata kouluun opettamaan ja pyydystämään Konohamarua ties mistä karkuteiltä.
    ”Eikö?” Kakashi kysyi. Jiraya pudisti päätään.
    ”Olette yhä kisassa. Pääsette nyt siistiytymän ja rentoutumaan kunnolla”, Jiraya selitti, ajatellen samalla, että Kakashi oli ainakin suihkun tarpeessa.
    ”Vihdoinkin!” Iruka huokaisi. Lopultakin lepoa.

Studiossa

BugShino vahti monitoreja, Spican tullessa huoneeseen.
    ”Saitko sovittua sen?” BugShino kysyi. Spica nappasi pöydältä kansionsa, selaten sitä.
    ”Kaikki on kunnossa. Veripalvelu on valmiina ja ambulanssit on tilattu”, tyttö vastasi, tehden muutaman merkinnän papereihin.
    ”Luuletko, että meidän pitäisi tähän jakson lopuksi antaa jokin vinkki siitä, mitä seuraavassa kisassa tulee olemaan?” poika ehdotti.
    ”Voimmehan me antaa”, Spica myöntyi.

    ”Eli, ensi jaksossa pistämme joukkueet tulikokeeseen. Kenen kantti kestää, pitääkö pokka? Luvassa rutkasti paljasta pintaa, järkyttäviä tilanteita sekä runsaasti nenäverenvuotoa”, BugShino luki valmiilta paperilta.
    ”Ainakin toivottavasti. Voihan heillä mennä pupu pöksyyn”, Spica huomautti. Ruudulla näkyi nyt Jiraya, joka yritti juoda salaa komerossa.
    ”Sitten he toivovat, etteivät olisi edes syntyneet”, poika tokaisi, lähtien keskeyttämään pervon erakon ryyppäjäiset.


Okay, I’m back! Siinä oli tämän jakson loppu, mutta meillä on teille pieni yllätys tulossa. Sanotaan, vaikka, että se on tulevan loman kunniaksi. Eli, lisäämme piakkoin ensimmäisen extra-jakson, joka pohjautuu löysästi tähän jaksoon. Sen lukeminen ei ole mitenkään välttämätöntä juonen, tai minkään muunkaan kannalta. Ajattelimme lähinnä, että uuden varsinaisen jakson aloittaminen juuri ennen lomaa olisi hullua, koska olen lähdössä Thaimaaseen sukeltamaan, eikä kirjoittamisesta silloin mitään tule. Kiitän, kumarran ja poistun tältä erää.