Aurinko nousi ja linnut aloittivat laulunsa. Kotetsu heräsi hiljalleen tuohon: Ah niin ihanaan, mutta aamutuimaan ärsyttävään piipitykseen.
Hän vilkaisi viereensä, mutta havaitsi paikan tyhjäksi. Mihin Izumo oli mennyt, oliko hän suuttunut, tai jotain vielä pahempaa? Kotetsu hermoili, sitten hän kuuli askeleita, jotka lähestyivät ja näki Izumon tulevan muutamien kauempana olevien puiden takaa. Hänellä oli mukanaan marjoja ja sieniä
(mistä ihmeestä hän oli löytänyt niitä näin alkukesästä?)
”Aamiaista?” Izumo kysyi hymyillen.
”Kuule minä.. tai siis kun yöllä..” Kotetsu änkytti, kun ei tiennyt mistä aloittaa.
”Sinulla oli kylmä ja vierekkäin on lämpimämpää, eikö?” Izumo totesi hänelle normaalilla, järkevällä äänellään.
”Niin. Ja kyllähän se aamiainen maistuisi.” Kotetsu naurahti virnistäen onnellisena siitä, että enempää selittelyjä ei tarvittu.

”Saavumme puolilta päivin Jiraiyan harjoittelu alueelle, tosin missä siellä hän on, sitä en osaa sanoa.” Izumo huomautti rupattelevaan sävyyn, hän tunsi olonsa jotenkin ihanan kevyeksi, itse asiassa hänen oli pakko myöntää olevansa iloinen, iloisempi kuin pitkään aikaan.


Kotetsu tuhahti harmistuneena istuutuessaan vanhalle kannolle.
He olivat etsineet Jiraiyaa ja kuvia vaikka kuinka kauan, mutta olivat löytäneet vain Jiraiyan jalan jälkiä, joista osat olivat vaikuttaneet melko tuoreilta jäljiltä, mutta erakko oli ja pysyi kateissa.
Izumo tuli istumaan ystävänsä viereen vihertävälle nurmelle.

”Ehkä me erehdyimme. Hän ei ole täällä.” Izumo totesi hieman pettyneen oloisena, hän kun oli yleensä oikeassa.
”Se vanha höppänä taisi kerrankin vahingossa onnistua.” Kotetsu naurahti.
”Älä puhu hänestä noin epäkunnioittavasti! Hänhän on..” Izumo huudahti.
”Hän on vanha perverssi höppänä.” Kotetsu jatkoi, kun Izumo ei äkkiseltään keksinyt mitään ylevää Jiraiyasta. Kotetsun iloinen nauru sai hänet hymyilemään.

Hän katseli Kotetsun silmiä, jotka säteilivät aidosta riemusta, toisin kuin muiden hänen tuntemiensa ninjojen. Hän tunsi Kotetsun ilmeen, jokaisen vihjeen käytöksessä, olivathan he olleet ystäviä lapsesta asti. Nytkin kun hän katseli Kotetsun suun virnettä, hän tiesi, että tämä yritti härnätä häntä. Hänen mieleensä nousi kuva Tsunaden huoneesta, Kotetsun suloisista huulista hänen omillaan, kuinka hän halusikaan tutustua niihin lähemmin.

Izumon ime synkkeni ja hän laski katseensa maahan. Hän ei tiennyt miten Kotetsu reagoisi, jos kuulisi hänen tunteistaan.
Viime yö ei ollut vielä varsinaisesti todistanut mitään, kuten hän oli päätellyt: Kotetsu oli ollut todella vaivautunut ja häpeissään. Izumo ei antanut itsensä elätellä minkäänlaisia olemattomia toiveita Kotetsun vastaamisesta hänen tunteisiinsa.
Olisi liian riskialtista kertoa, sillä Kotetsun kaltaista ystävää oli vaikea löytää ja tuskin kukaan voisi koskaan edes puoliksi korvata Kotetsua, niin tärkeä hän oli Izumolle.


Izumo hätkähti, kun tunsi hellät kädet poskillaan, tämän täytyi olla unta.
”Oletko kunnossa?” Kotetsun huolestunut ääni kuului hänen päänsä yläpuolelta. Kotetsu oli huomannut Izumon sydäntä särkevän surullisen ilmeen ja halusi lohduttaa häntä. Hän kumartui suukottamaan Izumon otsaa, samalla kun Izumo nosti katseensa ylös.
Izumo ei ollut varma nukkuiko hän todella, vai oliko hänen rukouksiinsa juuri vastattu, kun tunsi nuo ihanat huulet taas omillaan.

Kaunis hetki särkyi äänekkääseen tömähdykseen ja kauhun rääkäisyyn. Miehet vetäytyivät nopeasti irti toisistaan ja katsoivat äänen aiheuttajaa. Jiraiya maassa iso kuhmu päässään ja kädet silmiensä edessä.
”Öh.. Kaikki hyvin, erakko?” Kotetsu kysyi hölmistyneenä.
”No ei totta vie ole! Minä en voi sietää shounen-ai:ta!” Jiraiya karjaisi, eikä vieläkään uskaltanut katsoa ystävyksiä.
Izumo punastui päästä varpaisiin, mutta Kotetsua äijän sanat eivät tuntuneet hetkauttavan.
Hän nappasi kuvat ja vastasi närkästyneenä: ”Anteeksi vain, mutta joudun pilaamaan fantasiasi, sillä tarkoitukseni ei ollut suudella Izumoa vaan vain lohduttaa häntä, sillä ellet ole kuullut, hänellä ja Ankolla oli juuri vaikea ero.”

Jiraiya nosti katseensa heihin ja kohottautui istuma asentoon.
”En siltikään voi jättää moista näkyä kertomatta kylässä.” Jiraiya sanoi kiero ilme kasvoillaan, olihan tässä mahdollisuus kiristää vähän apua naisjahtiin. Silloin Kotetsu heitti hänelle hänen kadottamansa bokserit.
”Pidät suusi kiinni, niin me pidämme suumme kiinni sinusta ja Tsunadesta.” Kotetsu sanoi uhkaavan hitaasti.
”Niin, tuota juu. Heh heh, minä pidän tämän pikku kohtauksen omana tietonani, ettekä te kerro minun salaisuuttani, se on reilua.” Jiraiya joutui myöntämään.
”Sovittu.” Kotetsu vastasi.

Jiraiya teki äkkiarvaamatta loikan ja katosi puuhun. Kotetsu hyppäsi perään, mutta hänestä ei näkynyt jälkeäkään. No olivathan he saaneet kuvat, joten antoi äijän mennä menojaan. Kotetsun tullessa takaisin, Izumo istui maassa mietteissään.

”Minulla on ne kuvat, joten voimme palata kotiin.” Kotetsu sanoi, vaikka ei ollut varma kuuliko Izumo häntä. Izumo nosti katseensa häneen ja lähes kuiskasi: ”Tarkoititko todella sitä mitä sanoit Jiraiyalle? Ettei sinun ollut tarkoitus suudella minua?”
Kotetsu hämmästyi ystävänsä äänen sävyä, se oli jotenkin todella surullinen ja samalla kaipaava.
”Tarkoitin.” Hän sai sanotuksi hämmästykseltään. Izumon ilme synkkeni ja Kotetsu päätti kokeilla onneaan.
”Tosin ei se kyllä mitenkään vasten mieleistä ollut, eli jos se saa sinut iloiseksi, niin voisin minä tehdä sen uudestaan.” Hän sopersi. Izumon ilmeen kirkastuessa hän olisi voinut vaikka tanssia riemusta, tunne siis oli molemminpuolinen. Riemun ohitti kysymys: Mitä nyt?

Hän voisi kertoa tunteensa Izumolle tai sitten hän voisi tehdä pienen jekun hänelle. Kotetsu näki enkelin toisella olkapäällään ja paholaisen toisella. Enkeli taikoi harpustaan suloisia sointuja ja neuvoi häntä tunnustamaan tunteensa ja suutelemaan Izumoa hellästi. Paholainen taas neuvoi tekemään jekun, jolloin hän saisi suuremman nautinnon. Kotetsu hiljeni hetkeksi miettimään. Päätettyään hän virnisti ja antoi luunapin enkelille, samalla mutisten: ”Liikaa draamaa.”


Kotetsu värähti ihan kuin hänen selkäänsä pitkin kulkisi kylmiä väreitä, sitten hän irvisti kuin olisi saanut niskaansa ämpärillisen jääkylmää vettä.
”Yh, olipa homolta kuulostava kommentti, pelkkä ajatus tuo kylmät väreet.”
Izumon mieliala muuttui siinä samassa huomattavasti, ilme pysyi tyynenä kuten aina, mutta Kotetsu tunsi merkit, jotka kertoivat Izumon mielialan painuneen pakkasen puolelle.
”Mikä hätänä? Vaikutat kireältä.” Kotetsu kysyi vilpittömällä äänellä. Izumo vain tuhahti vastaukseksi ja käänsi selkänsä hänelle.

Siinä samassa Kotetsu oli hänen selkänsä takana. Kotetsu kietoi kätensä hänen lantionsa ympärille ja painoi päänsä hänen olalleen. Izumo jäätyi paikoilleen hämmästyksestä ja pelosta: Mitä hän nyt tekisi!
”Voit aina kertoa minulle, jos... mieltäsi... painaa jokin.” Kotetsu sanoi hellästi. Izumo haukkoi henkeään tuntiessaan hänen kehonsa itseään vasten, hänen hennon hengityksensä kaulallaan. Mielessään Kotetsu hymyili sanalla sanoen kieroutuneesti.
Izumon pasmat menivät ihan sekaisin, eikä hän tiennyt mitä sanoa, saati sitten tehdä. Kotetsun oikea käsi kulki hyväillen alhaalta ylöspäin pitkin hänen kehoaan, kunnes pysähtyi hänen leualleen ja pakotti hänet kääntämään päätään niin, että Kotetsu näki puolet hänen kasvoistaan.
”Olet viime aikoina ollut masentunut. Haluaisin auttaa.” Kotetsu yllätti itsensä, kun sai pidettyä äänensä niin vilpittömän tietämättömänä Izumon ahdingosta, ”Jos voin?”

Sillä hetkellä Izumon aivot rekisteröivät kaksi asiaa. Ensiksi sen, että hänen kääntyessään Kotetsun toinen käsi oli huolimattomuudessaan valahtanut hänen housujensa etumukselle ja toiseksi hän huomasi, että hänen housunsa rupesivat käymään ahtaiksi.
Izumo riuhtaisi itsensä irti, tarttui maassa olevaan koteloon, jossa säilytti kunaitaan ja lähti kulkemaan mahdollisimman normaalisti kohti Konohaa.
Mikäli hän olisi katsonut taakseen, hän olisi saattanut huomata ilkikurisen pilkkeen Kotetsun silmä kulmissa ja huomata hänen ovelan hymynsä, mutta Izumolla oli täysi työ saada itsensä rauhoittumaan. Ajatuksissaan hän tuhahti: Ei minun MIELTÄNI mikään paina, mutta jotakin MUUTA joku painoi.


Heidän jälleen yöpyessään metsässä, Kotetsu tuli heti Izumon viereen. Tällä kertaa Kotetsu kietoi kätensä Izumon ympärille. Izumo oli onnellinen siitä, että oli niin hämärää, jottei hänen punastumisensa näkynyt. Häntä tilanne hämäsi todella paljon, mutta ei valittanut, sillä hän halusi olla Kotetsun lähellä, tavalla tai toisella. Päivän rasitukset olivat verottaneet hänen voimiaan niin paljon, että hän sammui kuin saunalyhty.

Kotetsun tarkoituksena oli ollut tehdä Izumolle uusi jekku hänen nukahdettuaan, mutta kun hän katseli nukkuvan ystävänsä suloista ilmettä ja kuuli hänen unisen tuhinansa, Kotetsu ei raaskinutkaan herättää häntä, vaan veti vielä vähän lähemmäksi itseään.


-------------------------------------------------------------------------------
Jatkoa on kirjoitettu vielä ihan hieman, mutta valitettavasti silloin olisin joutunut nostamaan ikärajaa. Tosin en ole varma tarvitaanko tähän noin korkeaa rajaa, mutta varmuus ennen kaikkea...

Jatkosta sen verran, että otan rakentavaa kommenttia vastaan.
Toivottavasti nautitte lukemisesta ^^