Heräsin hiestä märkänä kesken mitä maukaimman unen, (jossa söin jälleen kerran ramenia) siihen, että  sinettiäni poltti niin, että oli ihme ettei se hehkunut punaisena. Nousen tuskaisasti istumaan sängyn reunalle ja avaan ikkunan, täydenkuun valo ja raikas tuulahdus tulevat sisään huoneeseen.
Käyn takaisin makuulle ja koitan saada unen päästä jälleen kiini. Polte sinetissä vain yltyy.
  Totean etten voi enää nukkua, "Ehkä kävely ulkoilmassa helpottaa oloa." Nousen ja kävelen huoneen toisessa päässä olevan koolin luo ja huuhtelen hien pois kasvoiltani, puen vaatteet päälleni ja lähden viileään yöilmaan. Kävellessä mieleeni lipuu jos jonkinlaisia ajatuksia, joissa ei ole mitään järkeä ja jotka katoavat siinä samassa kun niihin yrittää takertua (Yleinen ongelma vai mitä.) Huomaan että kävely tosiaan auttaa poltteeseen.
  Huomaan, että olen ajatuksissani kulkenut sille laiturille jolla Sasuke tapasi harjoitella Katon, Goukakyuu no jutsu:a. Äkillinen kova tuulenpuuska puhaltaa tomua silmilleni. Kirvaan ja hortoilen veden ääreen huuhtelemaan silmäni. Vetistävien silmien läpi näyttää siltä kuin joku seisoisi laiturin nokassa.
Huuhltelen silmäni ja katson uudestaan. "Ei siellä ketään ole, kyyneleet vain heijastivat hahmon" mutisen. Kävelen kuitenkin laiturin nokkaan ja istuudun huiluttamaan jalkojani viileässä vedessä.
  En tiedä kuinka kauan olen istunut siinä ajatuksiini vajonneena kun havahdun siihen, että joku kutsuu minua nimeltä. "Naruto." Katsahdan olan yli ja  putoan veteen. Noustessani lyön pääni mojovasti laiturin tolppaan. Rannalla seisoo Sasuke sellaisena kuin minä hänet muistan. "Sasuke!" Nousen ja lähden juoksemaan laituria pitkin hänen luokseen (Laituri ei ole ikinä tuntunut niin pitkältä.) "Oletko se todellakin sinä?" Sasuke vain kallistaa hieman päätään ja virnistää samalla hänelle ominaisella tavalla.
Pysähdyn rannalle ja jään tuijotamaan Sasukea. "Mikä sai sinut palaamaan?",on kaikki mitä saan kysyttyä. Poika katsoo minuun kuin en olisi edes suutani avannut. "Tule, on aika" hän sanoo ojentaen toisen kätensä.
  Tartuessani Sasuken käteen hän vetää minut syliinsä. Katseeni kiinnittyy hänen silmiinsä ja ajattelin jo, että hän aikoisi suudella minua. Sitten maailma pimenee...

  Havahdun jälleen siihen, että sinettiä poltaa. Nyt se todellakin hehkui himmeää punaista valoa. Tällä kertaa avatessani silmäni en näe yhtään mitään, ympärilläni on täydellinen pimeys. Kokeilen kohottaa käden kasvojeni eteen. Parahdan ja kiroilen: olin tökännyt sormen vahingossa silmään enkä siltikään ollut nähnyt sitä.
   Allani tuntuu olevan lasin sileä pinta. Kohottaudun polvilleni, edes minun näköaistini ei läpäissyt tätä pimeyttä. Nousen pystyyn ja lähden hortoilemaan pimeyteen. Hortoiltuani jo hyvän aikaa ei mikään ollut muuttunut, en edelleenkään nähnyt edes kättäni saatika sitten mihin astuin.
   Aloin pikku hiljaa jo huolestua, mutten missään nimessä pelätä, sillä minähän en pelkää milloinkaan. Koetin huutaa, mutta huuto hukkui hiljaisuuteen ja hiljaisuus huutoon uuteen.
  
"Naruto-kun" tuttu ääni lausuu takaani. Pyörähdän ja näen Hinatan seisovan valkoisen valo kehän sisällä. Riemultani että en ole aivan yksin  saan sanottua "Hinata,kuinka sinä olet täällä? Ja  missä Tämä 'täällä' on?"
"Vain sillä, että olemme kahden on väliä, muu on merkityksetöntä." Hinata sanoi hymyillen.
Hinatan käytös kummastutti, mutta sen voi kai laittaa paikan piikkiin, se kun oli omiaan nostamaan kenen hyvänsä niskavillat pystyyn.
"Meidän pitäisi kai selvittäÄÄ!" hurja nenä veren vuoto sekoitti lauseeni. Hinatalla oli yhtäkkiä yllään vain taivaansiniset alusvaatteet. "Hinata mitä sinä oikein teet!" huusin saatuani veren vuodon tyrehtymään. Hän ei kuitenkaan vastannut, vaan lähti kävelemään keinuvin askelin luokseni

Hinata pysähtyi aivan eteeni, ja alkoi avata takkiani. "Hinata..." Hinata keskeytti lauseeni nostamalla kaksi sormeaan huulilleni, ja kuiskaamalla "Shsss.. Naruto-kun"
Saatuaan riisuttua takkini, Hinata leikkasi T-paitani siististi kahtia sormenpäillään (chakran avulla.)
En voinut hievahtaakaan kun hinata astui askeleen taaksepäin arvioiden minua silmillään, puhelen samalla hiljaa itsekseen "Tästä tulee hauskaa."  Sain rohkeuteni ja puhekykyni takaisin "Hinata, mikä sinua vaivaa?" Hinata vain nojautui eteenpäin (niin että minulle aukeni suora näköyhteys hänen rintoihinsa) ja heristi sormeaan. "Soo soo Naruto,enkös minä käskenyt olla hiljaa" Vaikenin. 'mitä Hinata oikein aikoo? Ei hän yleensä käytäydy näin.' Mietteeni keskeytti se kun Hinata heilautti kättään vyötäröni korkeudella, ja housuni pilkkoutuivat riekaleiksi.

'Nyt on hyvä aika livetä' yrittäessäni kääntyä juostakseni havaitsin, että jalkani olivat vajonneet nilkoja myöten pinnan läpi. "Ufuh fuh fuh Naruto-kun eipäs livistetä" Hinata napsauti sormiaan, jolloin hänen taakseen syttyi kolme valokehää joihin ilmestyivät Sakura, Ino ja Tenten   (Tentenillä oli yllään punaiset push up-rintaliivit ja niihin sopiva alaosa, Inon oliva tumman violetit helmikoristeiset ja Sakuran mustat stringit)  'Kuolen kohta verenhukkaan' ajattelin yritäessäni tukkia verisuihkua nenästäni.
"Aloitammeko?".  Lausuja oli Sakura, jonka silmien kiilto ei luvannut hyvää. Kaikki neljä tyttöä lähestyivät ja ympäröivät minut. Huomasin etten enää halunnut paeta, vaan aloin odottaa mitä he aikoisivat tehdä.
Ino oli oikealla ja Tenten vasemmalla puolellani, heidän rintasa painautuivat käsivarsiani vasten ja alkoivat näykkiä korvanlehtiäni. Sakura taas oli selkääni vasten painautuneena ja nuoli niskaani. Hinata suoraa edessäni painautui suutelemaan minua huulille työntäen kielensä suuhuni. Olin jo menetämässä itse hillintäni, kun kaikki irtautuivat, ja katsoivat toisiaan nyökäten. Ja kuin yhtenä henkilönä tarttuivat boksereihini. Silloin pinta allani särkyi, ja minä putosin.

Putosin niin kauan etten lopulta enään ollut varma putosinko vai leijuinko.
Huomasin että vaatteeni olivat jälleen ylläni, ja sineti hehkui jo niin kirkkaasti,että silmiin sattui.
Chakrani alkoi yhtäkkiä purkautua valtavina syöksähdyksinä, jääden eteeni leijumaan. Koitin hillitä niitä, mutta turhaa.

Mieltä repivä kipu säteili kun Kyubi alkoi murtautua ulos vankilastaan, sen tietoisuus alkoi hiljalleen muotoutua omani rinnalle.
~Vihdoikin!~ Sen mieli huusi äänelläni tyhjyyteen. Kehostani ulosvirrannut chakra alkoi muotoutua ympärilleni muokaten kehoani, korvani suippenivat ja siirtyivät ylemmäs, kynteni kasvoivat ja muuttuivat mustiksi ja teräviksi, kasvoni venyivät muodostaen ketun ja ihmisen kasvojen välimuodon. Kuulin poksahtavan äänen, kun lonkani muutui sellaiseksi ,joka sopii enemmän neliraajaiselle eläimelle, kenkäni hajosivat nilkojeni venyessä pituutta, ihoani kasvoi peittämään ohut punainen karvoitus ja viimeisenä housuihini tuli reikä häntien murtautuessa vapaaksi.

Laskeuduin kettumaisen keveästi samanlaiselle alustalle kuin aikaisemminkin.
  Kyubi liikuteli jäseniäni kokeillen niiden notkeutta ja voimaa. ~Ei yhtään hullumpi, mutta kauneudessa häviää omalleni~ Tutkiskelin omaa kehoani riemuntuntein, olin saanut lisää pituutta, voimaa ja chakran halinta ja määrä oli kasvanut "Väliäkö sillä onko se minkä näköinen, kunhan siinä on voimaa!"
"Sitä voimaa minä tulen todella tarvitsemaan" ääni kantautui jostain pimeydenkeskeltä. *'tuon äänen/hajun tunnistan missä vain'*
~"Orochimaru!~" Ääneni oli oudon matala. "Hyvä poika, tiedät kuka sinun kehosi omistaa seuraavat kolme vuotta" Kuulin tarkemmilla korvillani kuinka käsisinettejä tehtiin. oikealta puoleltani pimeydestä syöksyi kaksi käärmettä, näin niiden liikkeen kuin hidastettussa filmissä. Väistäminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia.
Hamusin toisella kädellä asepussiani ja muistin etten ollut ottanut sitä mukaan kävelylleni. *Kynteni ovat kyllä terävemmät kuin yksikään kunai* muunsi väistö liikkeen antamaan vauhdin hyökkäykseen.

Ensimmäinen hyökkäykseni aiheutti vain pienen lihashaavan Orochimarun vasempaan käteen, toinen meni täydellisesti ohi.
"Etkö todellakaan tuon parempiin hyökkäyksiin pysty" Orochimaru ilkkui väistäessään kolmannen hyökäys yritykseni.
~Tässä kehossa on eräs hyväpuoli. Nimittäin se, että voin käyttää eräänlaista Gijyuu Ninpou, Shikyaku no jutsu:a, vaikka sen pitäisi olla ainoastaan inuzuka-klaanin ominaisuus.~ Painuin kyyry asentoon, ja aloitin hyökkäyksen. Nyt Orochimaru alkoi saada jo vakavampia vammoja
Hän onnistuu kuitenkin erkanemaan hyökkäys aallostani.
"En uskonut että joutuisin käyttämään tätä" Orochimaru mutisi ja alkoi sylkeä Kusanagi no tsurugi:a sisällään kantavaa käärmettä kitusistaa.
"Tämä tasoittaa tilannetta!" Orochimaru nakkaa miekan ilmaan ja alkaa ohjailla sitä.
Muutamassa minuutissa minä olin joutunut alta vastaavaksi taistelussa.
"Ei pitäisi kiinnittää kaikkea huomiota pois minusta, se käy kalliiksi, Naruto"  Samassa huomaan sotkeutuneeni ansalankoihin. 'Idiootti mennä nyt näin helppoon.' Mitä enemmän yritän päästä irti, sitä tiukemmin sotkeudun. "Nyt sinun kehosi on minun"
Juuri ennen kuin hän kerkeää aloittaa, rikoutuu alusta jälleen ja minä putoan.

Tällä kertaa näen pudotessani alapuolella kirkaan valon, se sattuu silmiini, joten suljen ne.


Olen sikiöasennossa veden alla. Näen yläpuolellani valoa, lähden uimaan sitä kohti. Murtaudun veden pinnan läpi kirkkaaseen päivänvaloon keskellä sitä järveä jolle olin yöllä tullut. 'Oliko kaikki vain unta?' Uin rantaan ja kävelen kotiin.

Katselen itseäni peilistä ja hoen "Se oli vain unta. Se oli vain unta" Rupean riisumaan märkää T-paitaani, kun huomaan sivusilmällä että, korvanlehdessäni on hampaanjäljet. Riuhtaisen paidan pois. Rupean katsomaan heijastustani. Kyllä, korvassani oli todella hampaanjäljet. "Se oli vain unta! Se oli vain unta!"

*Niinhän sinä luulet*