”Iruka!” Kakashi huusi ja paukutti ovea, ”tämä puhutaan tässä ja nyt!” Vastausta ei kuulunut. Tätä Kakashi oli odottanutkin, joten hän oli varautunut siihen. ”Ovi auki nyt tai potkaisen sen auki”, Kakashi uhkasi. Huoneesta ei vieläkään kuulunut mitään ja Kakashi valmistautui potkuun.
Juuri kun Kakashi oli potkaisemassa, ovi avautui ja Irukan pää pisti ulos. Kakashi huokaisi helpotuksesta. ”No, puhu”, Iruka sanoi kärsimättömästi ja astui kokonaan huoneeseen, ”selitäpäs kaikki viimeisten muutaman päivän tapahtumat.” Kakashi nielaisi. Hän ei ollut aivan varautunut tuohon.
Kakashi viittasi toisen istumaan sohvalle. ”N-no. E-ensinäkin”, Kakashi takelteli. Tilanne oli hänelle äärimmäisen nolo, eikä toisen läpi porautuva katse auttanut yhtään. Lopulta Kakashi keräsi rohkeutta ja sanoi: ”Iruka minä pidän sinusta. Pidän todella paljon.”
Iruka katsoi toista hölmistyneenä. Kyllä hänkin piti Kakashista. Hänhän oli hänelle kuin isoveli – Silloin ajatus iski Irukan päähän. Kakashi ei tarkoittanut enään vain pelkkää ystävyyttä sanoillaan.
Kakashi nyökkäsi ja nousi sohvalta. Hän jätti punaisen Irukan yksin selvittelemään ajatuksiaan.
”M-minä menen ulos vähäksi aikaa”, Iruka sai sanat viimein suustaan. Kakashi ei näyttänyt estävän sitä ja Iruka kiirehti nopeasti eteiseen toisen luota.


Iruka kierteli kaupungilla ja meni lopulta puistoon. Iruka istu eräälle penkille ja jäi siihen istumaan. Hän näki siinä istuessaan muutaman nuoren parin menevän ohi ja huokasi aina silloin. Iruka oli lähdössä kotiin, mutta jäikin istumaan. Eilisen univelat painoivat päällä ja lopulta maisema alkoi sumentua kunnes kaikki oli mustaa.


Kotona Kakashi alkoi huolestua. Toisen lähdöstä oli jo monta tuntia. Erilaiset kauhut hiipivät hiljalleen Kakashin mieleen, vaikka hän vakuutteli itselleen, ettei hätää ollut. Mutta kun kello kumminkin läheni kahdeksaa, oli alkanut sataa ja
lähdöstä oli jo neljä tuntia, Kakashi otti takin naulasta ja juoksi ulos.



Iruka istui kirjoituspöydän ääressä kirjoittamassa, kun Kakashi tuli sisään. Iruka nousee tuolilta ja perääntyy kauemmas toisesta. Kakashi käveli lähemmäs ja Irukan selkä osui seinään. Iruka oli nyt seinän ja Kakashin välissä. Toinen kumminkin pysähtyi juuri niin lähelle, että heidän ruumiidensa välissä oli vain milli, pari. Kakashi nosti Irukaa hellästi leuasta ja suuteli tätä. Iruka ei kuitenkaan yrittänytkään pyristellä vaan vastasi. Sitten Kakashi yllättäen irrottautui ja meni pois. Irukalla oli kylmä ja märkä. Huone ympärillä alkoi tummeta.



Iruka heräsi, kun joku ravisti häntä olkapäästä. ”Iruka! Herää!”
Hän avasi silmänsä ja huomasi ensimmäisekseen Kakashi huolestuneet kasvot. Seuraavaksi hänen huomionsa keskittyi siihen, kuinka hämärää oli ja siihen että satoi.
”Äh! Hitsit, taisin nukah-aacho!” Iruka aloitti, mutta sen keskeytti raivokas aivastus.
Kakashin kädet kiertyivät Irukan ympärille ja halasivat tätä hellästi. ”Hitto, sä pelästytit elämän pois musta.”
Iruka oli täysin jähmettynyt, mutta tajusi yhtäkkiä tilanteen ja kuinka paljon tahtoi pois siitä. ”Öh. Kakashi?” Iruka sai sanottua ja punastui. Kakashi ei kuitenkaan vastannut tai päästänyt toista halauksesta. ”Kakashi!” Iruka huudahti nyt paljon kuuluvammin.
Kakashi näytti heräävän unilinnastaan ja tajusi halaavansa ärtyisää Irukaa. Nolona ja anteeksipyydellen hän päästi toisesta irti. Iruka ei vastannut mitään, nousi vain ylös ja lähti kävelemään kotiin. Kakashi jäi hetkeksi istumaan puiston penkille, ennen kuin lähti juoksemaan toisen perään.

Kotimatka sujui hiljaa kummankin miettiessä omia aatteitaan. Iruka mietti pääasiassa unta, jonka oli nähnyt. Pari korttelia, enne kerrostaloa, jossa he asuivat, Iruka päätti unohtaa koko jutun. Loppujen lopuksihan se oli ollut vain unta.


Kaikkien onneksi Iruka ei saanutkaan nuha-yskä-flunssaa nukkuessaan syyssateessa, että siitäkin selvittiin vain säikähdyksellä.

Iruka nousi sohvalta ja lähti kävelemään huoneeseensa. Silloin lattialla istunut (ja jonkinmoista alemmuuskompleksia tuntenut) Kakashi tarttui häntä collegen hihasta. ”Hei, Iruka? Oletko sinä…hmm… vihainen?” hän kysyi ja katsoi tiiviisti lattiaa.
Iruka katsoi toista hämmästyneenä. ”Mitä?” Hän kysyi epäuskoisena. ”Minä vain sitä, että vihaatko sinä minua, koska minä…no..” Kakashi sanoi ja pakotti katseensa toisen kasvoihin. Kakashi yritti ottaa toisen ilmeestä selvää, mutta ei ymmärtänyt sitä yhtään. Epäröiden hetken, Kakashi irrotti otteensa toisen hihasta.
Iruka mietti toisen sanoja hetken ja sanoi sitten: ”En minä vihaa sinua. Ei sitä voi aina valita, ketä…tiedäthän.”
Näiden rohkaisevien sanojen saattelemana Iruka jätti Kakashin istumaan lattialle helpottunut hymy huulillaan ja lähti nukkumaan.


---

Kakashin pov.


Samana yönä heräsin kovaan huutoon ja valitukseen Irukan huoneesta. Yritin käydä takaisin nukkumaan, mutta se oli mahdotonta. Lopulta nousin sängystä ja kävelin Irukan huoneeseen.

”Iruka, herää”, kuiskasin hiljaa ja ravistin Irukaa olkapäästä. Aluksi sillä ei ollut mitään vaikutusta, mutta sitten hän alkoi sitten heräämisen merkkejä. Katsoin hetken huonetta siinä odotellessani.
Iruka oli saanut potkittua peiton pois päältään ja puoliksi pois sängystäkin aika taitavasti. Tyynykin oli pään alla vain nippanappa.
Käänsin katseeni kelloon. ’Puoli kolme. Just.’
Huokasin ja käännyin toiseen päin. Tämä oli lopettanut unissa puhumisen ja noussut kyynärpäidensä varaan puolimakuulle, mutta ei näyttänyt silti tajuavan olevansa hereillä.  ”Kakashi?” kuulin toisen sanovan ennen kuin hän alkoi itkeä ja halasi minua turvaa hakevasti. Vastasin halaukseen, kiersin käteni hänen ympärilleen ja aloin rauhoitella häntä: ”Ei mitään hätää, Iruka, kaikki on hyvin. Itke vain rauhassa.”

Hiljalleen nyyhkintä vähentyi ja vaihtui lopulta tasaiseksi hengitykseksi. Vilkaisin kelloa. ’Hyvä! Eikä tähänkään kulunut kuin kaksikymmentä minuuttia.’ Laskin Irukan hiljalleen takaisin petiinsä nukkumaan, mutta Irukapa ei päästänyt minusta. Hänellä oli niin tiukka ote kädestäni, että pelkäsin ettei veri kiertänyt. En minä muuten mitään valittanut: Poika, josta pidin nukkui rauhallisesti sylissäni (ja yritti vieläkin nähtävästi murtaa käteni).
Aluksi vain istuin siinä, mutta lopulta järki sai taas yliotteen tunteistani. (Ei niin kovinkaan suureksi) harmikseni en kuitenkaan saanut kättä pois, kun yritin, joten aloin taas toimia sydämellä, kun Iruka äännähti pettyneesti.  Kävin makaamaan sängylle, kiersin käteni tiukemmin Irukan ympärille ja viimein nukahdin.


Heräsin aamulla hymyillen. Olin nähnyt unta, että nukuin Irukan kanssa. Sitten tunsin jonkun sylissäni liikahtavan. Silmäni rävähtivät auki. Kuulin toisen tasaisen hengityksen ja tajusin, ettei se ollut unta.  ’Hyvä. Hän nukkuu vielä.’
Hiljalleen hivutin käteni hänen otteestaan (joka oli löystynyt yön aikana) ja nousin sängystä. Hiljaa kävelin huoneesta ulos ja kiitin onneani, että olin herännyt ennemmin. Pysähdyin ja käännyin vielä katsomaan toisen nukkuvaa hahmoa, joka… ei nukkunutkaan! Eikä, vaan Iruka tuijotti minua erittäin murhanhimoisella katseella. Nopeasti livahdan sitä pakoon ovesta.


---

Irukan pov.


Hiljalleen varjot kaartuivat pienen Irukan päälle. Hän yritti juosta karkuun. Rintaan pisti ja jalkoihin sattui, mutta pysähtyä ei voinut. Lopulta Iruka kompastui ja kaatui itkien kuralätäköiden peittämään maahan. Käsistä ja polvista vuosi verta, mutta hän ei jaksanut välittää. Sitten hän näki jotain punaista valuvan maassa, joka muuttui pian lastenhuoneen lattiaksi. Iruka alkoi epätoivoisena huutaa vanhempiaan, mutta ääni vain kaikui tyhjässä talossa. Iruka nousi seisomaan, vaikka se sattui. Hän yritti taas juosta, mutta polvet pettivät. Kipu oli sietämätön. Se sattui niin paljon, että Iruka tahtoi vain kuolla… kuoleminen olisi niin helppoa….

Heräsin, kun lämmin käsi laskeutui hänen hiestä märän T-paidan peittämälle olkapäälleni. OIin vieläkin unen rajamailla, enkä ymmärtänyt täysin kaikkea. Huoneessa ainakin oli hämärää, joten oli yö. En olisi tahtonut herätä ja protestoinkin sitä hiljaa mutisten, mutta toisen rauhallinen ääni sai viimein heräämään. Nousin kyynärpäideni varaan ja katsoin toista. ”Kakashi?” sanoin hiljaa epävarmana, olinko sittenkään hereillä. En nähnyt enään verta, joten olin siis hereillä. Kyyneleet kihosivat silmiini ja nousin halaamaan toista. Tunsin, kuinka vahva käsipari kiertyi lohduttavasti ympärilleni.  Toinen oli niin rauhoittavan lämmin.
Hiljalleen siirsin otteeni toisen käsivarteen. Halasin sitä, kuin se olisi ollut pehmolelu. Kyyneleet valuivat jo solkenaan poskillani. Lopulta sekin tyrehtyi ja tunsin oloni taas uniseksi. Hiljalleen vaivuin taas unten maille.


Oli taas valoisaa ja heräsin hiljalleen. Peitto päälläni oli erittäin lämmin. Liikahdin hieman saadakseni paremman asennon. Olin taas vaipumassa uneen, kun tunsin peittoni liikahtavan. Eiväthän peitot liiku! Ja nyt se pannahinen liikkui pois käsistäni. Hetkinen, eihän se mikään peitto ollut, sillä eivät peitot hengittäneen… Kakashi!
Paino päältäni vähentyi, kun hän nousi sängystä ja käveli pois. Käännyin hiljaa sängyssä ja katsoin ovea. Toinen käveli ovelle. Hyvä niin, ihan vain Kakashin puolesta. Sitten hän pysähtyi. Miksi hän pysähtyi? Hän kääntyi katsomaan minua. Katson häntä takaisin erittäin vihaisesti. Voisin vaikka tappaa hänet! Kuka antoi muka hänelle luvan nukkua hänen sängyssään?!? Hän kaiketi pelästyi hieman ja lähti nopeasti huoneesta. Se oli hyvä, sillä olisin saattanut alkaa paiskoa kaikkea mahdollisimman terävää.