********************************************************
Voilà! Anteeksi, että jouduitte odottamaan, mutta oli loppurutistus koulussa, ja loman alun vietin Kuopiossa. Mutta nyt on nelososa valmis.
Tässä osassa lisää jaarittelua, *läpsäisee itseään otsaan* en tajua, miten tämä tarina ei ikinä etene... -_-" Niin, ja hieman sekavakin voi olla, kirjoittaessani olin jo istuksinut muutaman tunnin koneella huonolla ruualla, eli voitte arvata minun olleen tavallista enemmän pöhnässä... :D Mutta, vähän lähemmäksi actionia päästään kyllä, monen mutkan kautta. Yrittäkää jaksaa lukea, ja jos sen urotyön teette, antakaa pliis edes pisteenne!
********************************************************
"puhe"
'ajatus'
*flashback*
--

Sasuke ei ollut saada silmiään irti sängyllä makaavasta, paikoittain sideharsolla paikatusta Gaarasta. Poika näytti aivan haavoitetulta enkeliltä maatessaan vasten tummansinisiä lakanoita, jotka saivat hänen kalpean ihonsa näyttämään hehkuvalta posliinilta; niin valkealta, että oli vaivalloista erottaa, mistä kohti sideharso peitti pojan ruumista.

Sasuke tunsi jälleen punan kohoavan poskilleen ja meni täysin hämilleen. Hän ei ollut koskaan reagoinut kehenkään, tai mihinkään, tuolla lailla. Hän, Sasuke Uchiha, oli aina ollut se kylmä, tunteettomana pidetty etupulpetin koriste, jota useat tytöt olivat pitkään ihailleet, tietenkään saamatta vastakaikua. Hän oli uskomattoman älykäs, luokkansa priimus jo ensimmäiseltä luokalta lähtien, ja hänen komeutensa teki hänestä lähes vastustamattoman.

Mutta ei ulkonäöstä ja älystä ole tunteettomuuden rinnalla kumppanille iloa. Juuri tämän takia useimmat tytöt olivatkin luovuttaneet Sasuken suhteen, eikä hänellä koulussa kavereitakaan ollut. Ei sillä, että poika olisi niitä kaivannut. Päinvastoin, Sasuke koki nuo ”kavereiksi” kutsutut ihmiset vain elämän ja opiskelun häiriötekijöinä, ihmisinä, jotka toivat elämään vain lisää huolta.

Mutta nyt... Tuo punatukkainen, salaperäinen poika, kenet kaikki hänen tuttunsa tunsivat... Tuo poika herätti hänessä kiinnostusta. Niin suurta kiinnostusta, että se ilmeni polttavana punana Sasuken poskilla. Veri pakkautui myös jonnekin muualle tummatukkaisen pojan kehoon hänen katsellessaan alushousuja lukuun ottamatta alastonta Gaaraa, jonka silmät olivat alkaneet jo avautua rakoselleen.

Gaara tunsi polttelevaa kipua joka puolella ruumistaan, jota myös kylmäsi inhottavasti.
’Eikö minulla ole vaatteita...’, hän ajatteli, yrittäessään avata silmiään, mutta hänen päätänsäkin särki niin kovasti, että silmien avaaminen tuntui mahdottomalta. Lopulta, hän sai kuin saikin itsensä pakotettua avaamaan silmänsä, tietenkään päästämättä kivun äännähdystäkään, ja katselemaan hiukan ympärilleen.
”Missä helvetissä minä olen?”, hän kysyi puoliääneen, värähtäen kylmästä, katsoen nyt suoraan Sasukeen kylmillä palkkamurhaajan silmillään.

Sasuke kavahti. Poika oli herännyt, ja katsoi nyt suoraan häneen katseella, joka tuntui porautuvan kipeästi suoraan hänen lävitseen. Tämä katse olisi saanut kenet tahansa ahdistumaan kuoliaaksi, eikä Sasuke tällä kertaa ollut poikkeus.

Gaara huomasi, kuinka tuo tummahiuksinen poika katsoi häntä, puna poskillaan ja pelonsekaisen tunteen kuvastuessa hänen tummista silmistään. ’Hänkö minut pelasti?’, punatukkainen nuorukainen mietti mielessään, odottaen vastausta kysymykseensä. ’Vaikuttaa heikolta.’

Sasuke mietti kuumeisesti. Mitä hän sanoisi vastaukseksi? Eihän hän voinut noin vain kertoa pojan olevan Itachi Uchihan ja tämän nuoremman veljen Sasuken asunnossa, Kuivalaisenkatu 12 B 8:ssa.
Vain vaivoin hän onnistui pitämään tyynen ja viileän olemuksensa kasassa vastatessaan pojalle:
”Sun ei tarvitse tietää sitä.”

Tummahiuksinen nuorukainen huomasi Gaaran tärisevän kylmästä, ja kiiruhti vetämään peiton pojan suojaksi.
”Sori. Olit aika huonossa kondiksessa ja mä vähän paikkasin sua...”, Sasuke mutisi, yrittäen parhaansa mukaan peitellä punoittavia kasvojaan.
”Säkö se olit...? Se tyyppi, joka tuli sinne Räkikselle, ku...”, Gaara aloitti, mutta hänen äänensä hiipui, todennäköisesti huimauksesta.
Sasuke nyökkäsi. ”Joo”.
”Miks sä silleen teit?”, punahiuksinen kysyi hiljaa.
”Mua yksinkertasesti vituttaa katsella kun sellaset kakarat luulee olevansa niin kovia jätkiä hakatessaan heikompia”, Sasuke totesi kylmästi, saaden Gaarassa aikaan ristiriitaisia tunteita. Tuo sama poika, joka äsken oli näyttänyt niin heikolta pelko silmissään, vaikutti nyt jopa huvittuneelta puhuessaan Narutosta jengeineen, vaikkei voinut olla heitä paljoa vanhempi. Gaara tunsi ihailevansa jotenkin tuota poikaa, mutta hänen sisällään kyti raivo, kun hän kuuli Sasuken pitävän häntä itseään heikompana. Poika puristi kätensä nyrkkiin, veti hiljaa henkeä ja kohdisti kaiken energiansa siihen, että nousi istumaan ja suuntasi nyrkkinsä kohti Sasuken naamaa, osuen napakymppiin.

”Ai saatana!”, karjaisi Sasuke ja piteli nenäänsä, ”Minkä helvetin takia sä tolleen teit?!”
”Sä uskalsit väittää et mä olisin heikko”, Gaara sanoi puoliääneen, rauhoitellen mielessään itseään.
”Vitut mä mitää väitin”, tiuskaisi tummatukkainen poika, onnistuen vain vaivoin estämään itseään maksamasta nokkavalle punapäälle takaisin.
”Haluuks sä toisen tollasen?”, ärähti punatukka ja mulkaisi nenäänsä pitelevää Sasukea.
”Säki kiitollinen...”, mutisi tummaverikkö, jonka nenästä oli nyt alkanut valua ohut verinoro.
”Ei helvetin helvetti...”, poika mumisi ja katosi keittiöön hakemaan jotain, jolla tyrehdyttää verenvuoto.

Samaan aikaan punatukkainen poika kirosi itseään. Hän oli antanut itsensä joutua yllätetyksi ja pahoinpidellyksi, ja kaiken lisäksi joku oli vielä tullut ja pelastanut hänet. Se oli kova isku pojalle, joka oli jo neljä kuukautta ollut täysin omillaan, välittämättä kenestäkään muusta kuin itsestään.

Mutta jotenkin hän tunsi tietynlaista yhtenäisyyttä tuon tummatukkaisen pojan kanssa. Heillä oli varmasti jotain muutakin yhteistä, kuin sotkuinen asunto, jossa tavallisimpia paikkoja hammastahnalle olivat jo ajat sitten lattialle pudonnet kukkaruukut, tai patterin ja seinän väliset raot.

Sasuke etsi veljesten sotkuisesta keittiöstä jotain talouspaperin tapaista, jolla tyrehdyttää tiputteleva nenänsä, ja löysi kuin löysikin pari viikkoa vanhan, tosin rasvalaikkujen koristaman, talouspaperirullan biojäteastian takaa. Biojäteastian olinpaikka oli, kuten arvata saattaa, kahden poikamiehen asunnolle tyypillisesti jääkaapin alimmalla hyllyllä. Saatuaan repäistyä rullasta palasen nenänsä alle, tummatukkainen nuorukainen palasi makuuhuoneeseen, ja, päästyään sängyn viereen, katsoi punatukkaista vierastaan kysyvästi.
”Anteeksi?”, Sasuke ehdotti närkästyneenä, yrittäen lypsää vieraaltaan anteeksipyyntöä.
”Mitä?”, ihmetteli punatukkainen poika.
”Niin tietty, ethän säkään varmaan loukkaantus, jos oisit just pelastanu jonkun, ja juossu se tyyppi sylissäs ympäri kaupunkia vesisateessa, ja kun pääset vihdoin viimein kämpilles sen kaa, se ottaa ja vetää sua turpaan?!”, Sasuke alkoi jo hermostua. Poika oli todellakin kiittämätön.
”Kukaan ei käskeny pelastaa mua”, Gaara iski takaisin. ”Ois oikeestaan ollu parempi, jos mä oisin vaikka kuollu sinne kaatikselle”, hän mutisi, ääni tyynenä kuin viilipytty, laskien katseensa sideharson peittämiä jalkojaan kohti.

Sasuke värähti. Hän itse ei olisi voinut kuvitellakaan sanovansa mitään tuollaista. Eikö punatukkaisella pojalla ollut tosiaankaan minkäänlaisia tavoitteita elämälleen, kun hän pystyi, äänen hiukkaakaan värähtämättä, sanomaan, että olisi mieluummin kuollut, kuin tullut pelastetuksi ja jäänyt henkiin?
Sitten tummatukkaisella nuorukaisella välähti: ehkä pojalla oli periaate.

”Miks sä sanot noin?”
Kysymys lipsahti Sasuken huulilta ilman sen kummempaa harkintaa, ja seuraavassa hetkessä hän jo kirosi itsensä alimpaan helvettiin. Tätä menoa punatukkainen poika saisi sellaisen käsityksen, että Sasuke Uchiha, itsensä Itachi Uchihan pikkuveli, oli kuolemaa pelkäävä vellihousu. Tokihan kuolemaa sai, ja pitikin pelätä, mutta pelkoaan ei saanut näyttää kenellekään, oli kyseessä sitten raivotautinen harmaakarhu, tai avuton pikkuvauva. Sasuke valmistautui jo kuulemaan vastauksen, joka mullistaisi hänen maailmankuvansa täysin.

”Koska mä en tahdo olla heikko”, Gaara hymähti. ”Mun täytyy selvitä yksin, ilman muita ihmisiä, tai mä en enää voi elää loppuelämääni häpeämättä itseäni. Ja nyt mä olen osoittanut, etten kykene siihen”, poika lopetti, kykenemättä enää katsomaankaan tummatukkaiseen pelastajaansa, joka tuntui olevan häntä niin paljon vahvempi. Gaara häpesi.

Sasuke katsoi poikaan sanomatta sanaakaan. Hän oli aina pitänyt itseään kylmänä ja tunteettomana, mutta oli nyt kohdannut siinä asiassa voittajansa. Tummatukkainen nuorukainen käveli hitaasti sängyn viereen ja istahti Gaaran oikealle puolelle.
”Eikö sulla oikeasti oo mitään muita tavoitteita elämälles, kuin itsekunnioitus?”, Sasuke kuiskasi, eikä tiennyt, pitääkö itseään tyhmänä vai ei.
”Ei. Ei enää”, punatukkainen poika sanoi hiljaa, ja huokaisi syvään.
”Miten niin ’ei enää’?”, Sasuke kysyi. ”Oletko sä sitten joskus... ollut erilainen?”
Gaara nyökkäsi. ”Siitä on nyt neljä kuukautta...”

****************************************************************
Oli aivan tavallinen perjantai-ilta Sabakujen kartanossa, suuren kaupungin liepeillä. Tv pauhasi, ja sen ääressä istui ruskeatukkainen poika juoden siideriä, ympärillään muutama jo tyhjennetty pullo.

”Kankuro! Voi vittu sun kanssas”, kuului terävä naisääni jostain oviaukon suunnalta, ”Arvaa vaan, mitä mutsi ja faija sanoo jos ne saa tietää, et sä täällä kittaat niitten viinoja?”

”Ääh, ota sisko iisisti! Mistä ne nyt sais mitään tietää, iteki ovat tänä iltana ihan varppina kännissä”, ruskeaverikkö tyytyi vastaamaan, ääni lievästi sammaltaen.

”Ja sitä paitsi, mikäs viinavaksi susta on tullu?”, poika kysyi laiskasti, irrottamatta katsettaan tv-ruudulla näkyvästä jääkiekkomatsista.

”No eikö sulle muka oo koulussa pidetty mitää valistusta alkoholin haitoista? Ja siitä, että liiallinen telkkarin katselu, varsinki noin läheltä, heikentää näköä?”, vaalea tyttö saarnasi.

”Voi helvetti, Temari, sun kanssas! Ollaan, vittu, kaksosia, ja sä paasaat ku joku viiskymppinen maikka, saatana”, Kankuro kirosi ja päästi huokauksen. ”Irrottelisit säkin joskus...”

”No vähän on vaikee irrotella, kun pitää koko ajan sun törttöilyjäs vahtia! Ihme ettet taas tänää lähteny sinne kuka-helvetti-se-nyt-olikaan luokse”, tyttö paukautti, korottaen ääntään.

”No kuka saatana sut on käskeny vahtiin vittu yhtään mitää!”, poika karjaisi, alkaen jo selvästi hermostua siskonsa ylihuolehtivaisuudesta ja liiallisesta panikoinnista. ”Mee nyt kiusaan vaikka Gaaraa, pelissä on tiukat paikat, jollet sattunut huomaamaan”, ruskeatukkainen poika tuhahti, matkien tahallisesti siskonsa ajoittain kirjakielistä puhetapaa lauseensa lopuksi.

”No luojan kiitos, Gaara sentään on fiksu!”, Temari tuhahti, ”Mä oisin varmaan kuollu jo ajat sitten, jos molemmat broidit ois tollasia tampioita...”.

Kankuro tyytyi vastaamaan siskonsa sadatteluun pelkällä epämääräisellä mutinalla, ja veljensä kanssa kinasteluun kyllästynyt Temari oli juuri aikeissa suunnata yläkertaan toisen veljensä luo, kun yhtäkkiä puhelin soi.
’Kuka ihme meille tähän aikaan soittaa?’, vaalea tyttö ihmetteli, ja nosti luurin.

”Sabakulla, Temari puhelimessa”, tyttö vastasi asiallisesti.
”Poliisilaitokselta, iltaa”, kuului painokas naisen ääni puhelimen toisesta päästä.
”I-iltaa”, Temari änkytti ja alkoi huolestua. Varmaan taas jotain Kankuron aikaansaannoksia, joista kolme minuuttia vanhempi sisko tietenkin saisi syyt niskoilleen.
”Saimme juuri liikkuvalta poliisilta tiedon, että vanhempanne”, naispoliisin ääni värähti hieman, ”Karyu ja Satsuki Sabaku, ovat joutuneet vakavaan auto-onnettomuuteen. Pyydämme Teitä saapumaan keskussairaalaan niin pian kuin mahdollista.”
”S-selvä... Tulemme heti”, Temari vastasi ääni väristen ja laski luurin. Sydän tuhatta ja sataa hakaten ja tuskanhien pukatessa pintaan, hän juoksi olohuoneeseen.

”Kankuro! Soita taksi! Mutsi ja faija... Ne on sairaalassa!”, tyttö sopersi hätääntyneenä.
”Mitä helvettiä?”, Kankuro ihmetteli, vaivautuen tällä kertaa katsomaan siskoansa.
”Sä kuulit kyllä! Nyt soitat taksin ja aika vitun äkkiä, mä haen Gaaran”, vaalea tyttö patisti, ja juoksi itku kurkussa yläkertaan.

Temari saapui kaksi vuotta nuoremman veljensä ovelle, jonka alta ei kajastanut valoa. Gaara oli siis mitä luultavimmin jo onnellisesti unten mailla. Pala tytön kurkussa kasvoi, kun hän ajatteli veljeään. Äiti ja isä eivät saisi kuolla nyt...

Varovaisesti, Temari avasi oven ja sytytti valot suureen huoneeseen. Kirjoja, kyniä, papereita ja muutama vaatekappale lojui lattialla suloisessa sekamelskassa. Nukkuessaan punatukkainen poika näytti niin suloiselta, että Temari joutui pidättelemään itkua kaksin verroin kovemmin.
”G-gaara...”, tyttö sanoi hiljaa ja käveli veljensä sängyn luo.
”Mmh? Temari? Mitä nyt?”, Gaara ynisi silmiään hieroen.
”Pue äkkiä päällesi jotain, ihan sama, mitä. Me lähdetään nyt sairaalaan”, vaalea tyttö sanoi hitaasti ja selkeästi, yrittäen parhaansa mukaan pitää äänensä rauhallisena. Sitten tämä kääntyi ja juoksi pois huoneesta, purskahtaen heti portaikkoon päästyään vuolaaseen itkuun.

Sillä välin Gaara oli noussut ylös, ja venytteli makeasti.
”Sairaalaan...”, poika mumisi, ja otti nopeasti lattialta paidan. Sisko oli vaikuttanut jotenkin kireältä, mikä sai punapään pistämään toimiinsa vauhtia. Kyse saattoi olla, kukaties, jostain vakavammasta.
Saatuaan puettua päällensä mustan paidan ja haalistuneet farkut, Gaara suuntasi kulkunsa alakertaan. Hän harppoi portaat alas puolijuoksua, ja juoksi ovesta ulos, laittamatta edes kenkiä jalkaansa. Pihatiellä odotti musta taksi, jonka sisälle punapään molemmat sisarukset olivat jo asettuneet; Temari etupenkille, ja lievästä humalatilasta kärsivä Kankuro taakse. Gaara avasi takapenkin kuljettajanpuoleisen oven, ja istahti veljensä viereen.

”Keskussairaalaan”, etupenkillä istuva vaalea tyttö sanoi kuskille kylmän asiallisella äänellä. Takapenkillä Gaara ei voinut kuin ihailla sisartaan. Hän saattoi jopa tietää, miten vakavasta asiasta oli kyse, ja kykeni silti pitämään itsensä rauhallisena. Auto ajoi pois kartanon pihasta, eikä kolmella sisaruksella ollut vielä aavistustakaan siitä, että kaikki tulisi muuttumaan...

Viiden kilometrin matka sairaalaan tuntui kestävän ikuisuuksia. Katuvalot, mainoskyltit ja satunnaiset puut vilistivät ohi, kunnes taksi lopulta parkkeerasi sairaalan pihaan. Temari ryntäsi ensimmäisenä ulos taksista, unohtaen täysin asiallisen ulkokuorensa. Hän tempaisi oven auki, ja juoksi suorinta tietä odotustilaan, missä ryhdikäs, asiallinen naispoliisi oli jo häntä vastassa.

”Hyvä, että pääsitte tulemaan. Veljenne ovat ilmeisesti tulossa?”, konstaapeli aloitti, ja katsoi Temaria kysyvästi.
”K-kyllä... Missä vanhempani ovat?”, vaalea tyttö kysyi, ääni väristen kuin haavanlehti.
”He ovat paraikaa kriittisellä osastolla, lääkärin pitäisi pian tulla kertomaan teille tilanteen laita”, naispoliisi vastasi ja katsoi Temaria silmiin.

Valkea ovi avautui, ja ulos astui valkotakkinen, noin 30-vuotias mieslääkäri, jonka pitkähkö, ruskea tukka oli sidottu taakse poninhännälle. Temari vetäisi terävästi henkeä, ja juoksi miestä vastaan.
”Tohtori! Olkaa kiltti, ja sanokaa, että...”, vaalea tyttö aloitti, mutta tohtori pani valkean hanskan peittämän sormensa tämän huulille.
”Olen pahoillani. Mitään ei ollut enää tehtävissä”, mies sanoi hitaasti, katsoen surullisin silmin Temaria.
”Kolari oli vakava, kummankin sisäelimet vaurioituivat törmäyksen aiheuttaman paineen vaikutuksesta, eikä niin sisäistä, kuin ulkoistakaan verenvuotoa saatu tyrehdytettyä kummaltakaan osapuolelta...”
Temari ei enää kuunnellut. Hän oli sulkenut korvansa jo silloin, kun oli kuullut vanhempiensa kuolleen. Hän ei enää kyennyt pidättelemään itseään, vaan lysähti lattialle, itkien katkerasti, katkerammin, kuin koskaan ennen. Miten heidän nyt kävisi? Gaarakin oli vasta neljäntoista...

Gaaran matkaa odotustilaan oli hidastanut Kankuro, jonka veressä oleva alkoholi oli nyt alkanut vaikuttaa voimakkaammin, ja tämä kaatuili vähän väliä. Kun kaksikko lopulta pääsi määränpäähänsä, he näkivät siskonsa itkevän lattialla, ja tämän vieressä naispuolisen konstaapelin ja mieslääkärin lohduttamassa tätä. Pojat arvasivat heti, että pahin oli tapahtunut.
****************************************************************
”Nii, eikä mutsi tai faija ollu tieskää mitää testamenttia tehny, eikä muu suku oikein meistä tykänny”, Gaara huokaisi, ”Vakuutusyhtiöt, lakimiehet ja sukulaiset vei melkeen kaiken, ja jouduttiin muuttaan tänne.”
”Aika paha...”, Sasuke sanoi, ääni järkytyksestä käheänä. Hän ei sentään muistanut vanhempiaan, jotka olivat kuolleet, kun hän oli ollut pieni, eikä tapahtuman aiheuttama muutos hänen elämässään ollut kovin radikaali, mitä nyt joutui isoveljen kanssa vähän tiukemmin elämään.
”Mmh”, punatukkainen poika hymähti vastaukseksi.

”No... Oliko sulla sit tavoitteita? Siis ennen ku...”, Sasuke kysyi varovasti hetken hiljaisuuden jälkeen.
Punapää hymyili pienesti. ”Joo... Mä halusin olla älykäs. Mä olin älykäs. Mä halusin isona perustaa tietokonefirman ja ehkä myydä mun piirustuksia sivubisneksenä”, tämä vastasi hiljaa. ”Mut ei mul enää oo semmoseen resursseja”, hän jatkoi, ”ei koulu oikein oo maistunu sen jälkeen.”

”En mäkään varmaan jaksais, jos Itachi päättäs potkasta tyhjää...”, Sasuke totesi, ja huomasi, kuinka Gaara hätkähti hieman kuullessaan tummatukan veljen nimen.
”Mitä nyt?”, tummaverikkö katsoi Gaaraa kysyvästi.
”E-ei mitää”, Gaara kiirehti vakuuttelemaan, ja vaipui sitten ajatuksiinsa.
’Itachi? Onko tuo poika...’
Sasuken ääni katkaisi pojan ajatukset.
”Ai niin, nyt sä varmaan kehtaat kertoo sun nimes?”, korppihiuksinen poika ehdotti, ja katsahti vierellään istuvaa nuorukaista kysyvästi. Punapää epäröi hetken, mutta sanoi sitten hiljaa:
”Gaara. Gaara Sabaku.”
Tämän sanottuaan poika oli hetken hiljaa, ja katsahti sitten aprikoivan näköiseen vierustoveriinsa.
”Entäs sä? Sunki pitää kertoo mulle, kuka sä oikein oot”, punatukka virnisti pienesti.
”Sasuke Uchiha”, poika esittäytyi, ”Sä varmaan tunnet Itachin, mun veljen. Se on joskus mulle sanonu, et sä diilaat sille.”
”Joo”, Gaara nyökkäsi, ”ootko sä bisneksissä mukana?”
”Nääh... Kyllä mä sillon tällön lasteja haen ja toimitan, mut en käytä. Se tekee heikoks", Sasuke vastasi ja painoi päänsä.
”En mäkään käytä, tartten nääs rahaa”, punapää myönteli, ja alkoi hiplata käteensä käärittyä sideharsoa.
”Ei kannata. Et säkään varmaan haluu tulla samanlaiseks ku mun broidi”, tummaverikkö huokaisi ja nakkasi verisen talouspaperikaistaleen lattialle.
”Miten nii? Puol kaupunkii pelkää sitä, ja toinen puoli ei tunne”, Gaara ihmetteli, ja katsoi Sasukea kysyvä ilme kasvoillaan.
”Sä et selvästi muuta sen kans tee ku diilaa”, tummatukkainen poika tuhahti ja jatkoi, ”se on oikeesti heikko. Kännissä se tekee mitä vaan, ja seuraavana päivänä häviää kostamaan niille, jotka sitä on kusettanu”, poika laukoi, ”Mä en halua olla heikko.”
”En mäkään. Siks sait turpaas”, punapää virnisti, nyt jo hieman leveämmin. Hän ei olisi koskaan enää uskonut vitsailevansa, ja huomasi nauttivansa tummaverikön kiusoittelusta.

Yhtäkkiä tummaverikkö virnisti julmasti, ja alkoi kutittaa Gaaraa kyljestä.
”Hei varo, siin on ruhje!”, Gaara naurahti, ja maksoi vierustoverilleen samalla mitalla takaisin.
”Mulle ei vittuilla, eikä varsinkaan vedetä turpaan ilman syytä”, Sasuke uhkaili, äänessään kuitenkin leikkisyys, jota ei siitä kylmäsydämisestä pojasta uskoisi löytyvän etsimälläkään.

Sasuke alkoi hitaasti siirtyä punapään päälle, löytääkseen hyvän kutitusasennon, mutta sotkeutui Gaaran jaloissa lojuvaan peittoon, ja rojahti melkein punatukkaisen pojan päälle niin, että heidän kasvonsa olivat liian lähellä toisiaan.
”Sori, sattuiko suhun?”, tummaverikkö huolestui ja oli jo nousemassa pois Gaaran päältä, kun yhtäkkiä punapää tarttui toisella kädellään tämän leukaan ja suuteli Sasukea voimakkaasti, työntäen kielensä tämän ihmetyksestä avonaiseen suuhun ja tutkien sen läpikotaisin. Viimein hänen oli haukattava happea, ja tummatukkainen poika sai vastauksen kysymykseensä.
”Kyllä sattui”, poika kuiskasi, ja Sasuken silmät laajenivat. Gaara virnisti likaisesti pojan hölmölle ilmeelle, ja tokaisi sitten, ”Mutta se tuntui pelkästään hyvältä...”

********************************************************
Ah, kun kuulen vaikerruksenne korvissani... >:D Tuttuun tapaan, tämä jäi sadistisesti ajateltuna juuri oikeaan kohtaan *evil grin*
Ikää neljätoista jotain, lakimaailman tieto päin jotain. Pistin asiat menemään mahdollisimman huonosti, jos jotakuta moinen *ituttaa niin oikaisua otetaan vastaan.
Kommenttia; risuja, ruusuja, (etenkin täysiä)pilttipurkkeja ja erityisesti rakentavaa palautetta otetaan kiitollisna vastaan, ja vielä kerran: jos luitte, antakaa edes pisteenne, niin tiedän, mitä mieltä olette.