~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kylmänä syyskuun sateisena yönä punahiuksinen poika saapui juuri kotiin tullessaan hautausmaalta. Hänen tumma kaapunsa oli kastunut läpimäräksi, farkkujen repaleiset lahkeet ja kengät kurassa. Ilman paitaa, kaapu muuttui nihkeäksi ja tarttui ihoon. Kaulassa hohtaen sininen kiviriipus, muistona hänestä. Rakkaimmastaan.

Poika kaatui sängylle kiviriipus kädessään. Miksen voinut tehdä asialle mitään vielä silloin kun se olisi ollut mahdollista?
Ne päivät saivat tuon pojan murtumaan täysin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Silloin oli ollut samanlainen ilma kuin nyt. Synkkä, sateinen ja viileä. Gaarana tunnettu poika, istui sateessa ison ostoskeskuksen ulkopuolella sateensuojassa. Huulessaan punaista tupakkaa, päällään verkkopaita, musta takki ja ainakin kolme numeroa liian suuret lökähousut. Kello oli jo ties mitä, mutta kotiinmenosta ei ollut tietoakaan. Mitä järkeä mennä kotiin, ei siellä ole mitään muuta kuin tyhjää. Kukaan ei kuuntele. Kukaan ei sano mitään.
Hänen ohitseen käveli hiljalleen ja hieman surullisen oloisena, violettihiuksinen tyttö. Sininen, hieman ränsistynyt ja kulunut sateenvarjo oli iso, sen alle olisi mahtunut kaksi, ihan helposti. Poika tuijotti tytön perään, lyhyessä hameessaan ja nahkatakissaan kulkevaa nuorta neitokaista.

"Kivat sääret" poika tokaisi yllättäen ja vihelsi. Tyttö pysähtyi ja kääntyi katsomaan, kuka oli noiden sanojen takana. Hän huomasi punastuvansa ja käänsi päänsä nopeasti takaisin.
"Ai mulla vai?" tämä sanoi hiljaa, lähes kuiskaten.
"No sulla. Miksi sä näin myöhään yksin liikut? Etkö sä tiedä millasia renttuja täällä voi liikkua?"
Tyttö heilautti pitkiä violetteja hiuksiaan, nielaisi kuuluvasti ja tokaisi: "Taisinpa juuri törmätä sellaiseen"
Poika meni hiljaiseksi, ja tyttö huomasi sen. Hän otti tupakan suustaan ja heitti sen maahan.
"Sähän olet suorasanainen" tämä sanoi ja sylkäisi.
"E-en oikeastaan"
"Mikä sun nimi on?" Poika kysyi arvaamatta.
Hieman kosteiden etuhiuksien alta, paljastui lopulta valkoiset silmät, jotka katsoivat syvälle pojan vihreisiin silmiin.
"Ne sanoo mua Valoksi" tyttö sanoi vaisusti.
Poika säpsähti.
"Valo.. se sopii sulle"
"Miten niin?"
"No.. vaikutat vaan siltä. Sä vaikutat valolta"
"Vai niin.. No, mikä sun nimes on?"
"Ei mulla ole nimeä"
Valo jäi tuijottamaan kummaksuen. Märkien hiuksien takaa tämä sanoi: "Kyllä sulla takuulla on nimi"
"Gaara.."
Valo pelästyi. Hän katsoi poikaa vihreisiin silmiin, nosti varoen oikealla kädellään pojan otsatukkaa pois otsalta. Vasemman silmän yläpuolella oli kanji. Se oli hän.
"Se.. se hiekkapoika?"
"Hm. Nytkö ajattelit juosta henkesi edestä karkuun etten tapa sua?"
"En. Et sä vaikuta ollenkaan tappokoneelta" Valo hymyili vaisusti."Mutta mä meen nyt.. vietä kiva ilta pitäen pystyssä sitä seinää" tämä vinkkasi silmää. Hopeisista korkokengistä alkoi kuulua kopinaa. Punapää hymähti itsekseen ja jäi tuijottamaan tytön upeita sääriä.
Tyttö ei lähtenyt kauas, vaan menikin tien päässä olevaan baariin. Tunkkainen tupakanhaju ajoi hänet istumaan ikkunapaikalle. Rankkasade pisteli ikkunaan, valkoiset silmät harhailivat paikasta toiseen. Hän huomasi punatukkaisen pojan seisovan yhä sateessa. Kirkasta martinia siemaillessaan hänelle jäi kummallinen tunne. Punapää tuijotti häntä ulkona. Valo hymyili hieman ja vinkkasi poikaa tulemaan pois sateesta. Poika virnisti ja lähti kävelemään.

Punapää oli kuin uitettu koira.
"Sulle samanlainen?" Valo katsoi martinilasinsa läpi muljahtelevia kasvoja.
"J-joo, vaikka" Punapää sopersi ja katseli tytön avonaista paitaa.
"Sanos, miks sä tähän aikaan liikut kaupungilla? Eikös tähän aikaan pitäisi olla jo nukkumassa?" tyttö katsoi poikaa joka heilutteli kädessään kolmionmuotoista lasia.
"Nääh, mitä turhia, ei siellä ketään ole jolle valittaa" Punapää vastasi vaivautuneesti. "Sulla on siellä kuitenkin joku jolle puhua"
"No ei oikestaan.. Etkö oo ennen tissejä nähny?" tämä sanoi yllättäen. Poika punastui totaalisesti ja nosti heti katseensa takaisin  valkoisiin silmiin.
"Mit.. En. Tai siis. Ää. Tietysti oon. Mä. Tota.."
"Et taidakkaan olla niin paha poika miltä näytät"
"Mitä sä vihjaat?"
Molemmat hiljenivät. Monen martinilasillisen jälkeen Punapää saattoi violettihiuksisen tytön kotiinsa, missä he sitten viettivät koko loppuyön vilkkaissa merkeissä.
Tyttö kaatui selälleen sohvalle ja punapää kompuroi tämän viereen ottaen häneltä tämän kireää toppiaan pois.
"Sä oot ihana" poika voihkaisi nuoleskellessaan tytön kaulaa.

Pian Punapää kuitenkin kiinnitti huomionsa tytön kaulassa riippuvaan koruun. Sininen, kristallinmuotoinen, loisti kuin.. Valo. Pojan mieli tyyntyi. Valo nousi pystyyn, vetäisi rintaliiviensä olkaimet takaisin olkapäille.
"Pidätkö siitä?"
"Se on.. Kaunis."
"Niinkuin säkin, Punapää. Sä oot kaunis"
"Ei poikia sanota kauniiksi" Punapää hymähti ja alkoi taas tuijottaa tuota uskomattoman kaunista ja hohtavaa korua. Tyttö avasi ketjun ja ojensi korun pojalle.
"Haluatko katsoa lähempää?"
Punapää katseli ihmeissään tuota kaulakorua.
"Mulle sanottiin joskus, että sitten kun kuolen, mun pitää jättää se perinnöksi sille ihmiselle, joka on mulle rakkain kaikista" tyttö selitti.
"Ei tuollaista kauneutta saa mistä vaan"
"No, joskus äidiltä sain kun olin pieni"
"Mahtoi siis äitisikin olla aika kaunis"

Tyttö helahti punaiseksi.
"Sä et tunne mua, etkä mun äitiä" tämä alkoi vaikuttaa hermostuneelta. Hänen kätensä tärisivät eikä hän meinannut pysyä aloillaan.
"No, ainakin haluaisin" Punapää virnisti ja antoi korun takaisin tytölle. Valo muuttui mietteliään näköiseksi, katsoi Punapäätä hetken..sitten toppia lattialla.. jälleen Punapäätä. Kunnes lopulta näytti tekevän päätöksen ja sanoi:
"E-en usko" Valo vastasi ja nosti topin lattialta ja laittoi takaisin päälleen. "Jos vaikka sitten kun ollaan tutustuttu paremmin..?"
Poika oli jäänyt toljottamaan tytön sieviä rintoja.
"Mitäh? Eikun siis.. joo. Tottakai. Mutta sä et tiedä missä mä yleensä liikun.." Punapää mutisi ja katseli ujona jalkoihinsa.
"Kyllä Valo löytää, jos se tahtoo" tyttö sanoi ja vinkkasi silmää.

Ja niin sä tiedät
Valo löytää, valo löytää sun luo
Ja niin jos uskot
Valo löytää, valo löytää sut

Yö olikin muuttumassa aamuksi, kun Valo nappasi hermostuneesti mukaan takkinsa ja lähti ovesta ulos. Punapää jäi miettimään.
'Hän on niin ihana.. Miten tuollaiseen voi törmätä noin vain.. tällainen renttu. Hän on täydellinen.. ne sääret.. ne muodot.. ne kasvot,  silmät..pelottavan tyhjät ja valkoiset.. kiehtovat. Hänessä ei takuulla ole mitään vikoja.. kumpa hän tulisi takaisin..' ja pian poika nukahtikin sohvalle ajatellessaan tuota tyttöä. Tyttöä joka oli niin täydellinen.. Liian täydellinen.

Ei aikaakaan kun aurinko oli lopulta noussut kokonaan. Niskakivuista kankea poika nousi sohvalta ja otti lähimmän lasikupin käteensä että saisi edes jotain juotavaa kuivaan ja karheaan kurkkuunsa. Kesäinen helle oli palannut. Ei tietoakaan enää sateesta. Ei pilveäkään.
"Luoja mikä kuumuus". Hajonneet sälekaihtimet lepattivat ikkunan edustalla lämpöisessä tuulessa. Poikamieshuusholli oli ihan sotkussa ja epäjärjestyksessä. Mitä ties tuo eilinen tyttö oli ajatellutkaan.
'Tulenko edes näkemään sua enää?' Punapää tarttui nopeasti tupakkiaskiin ja vetäisi yhden huuleensa napsutellen hermostuneesti sytkäriä.
"Syty nyt, hitto.." tämä mutisi. Se ei syttynyt. Ei sitten millään. Sytkästä oli loppunut kaasu. Poika murahti ja lähti ulos.

Kävellessään vanhan, jo kauan autiona olleen kerrostalon ohi Punapää oli kuulevinaan tutun äänen. Ja jonkun tuntemattoman. Valo puhui tuntemattoman, ison miehen kanssa. Tyttö tarjosi miehelle rahaa, mutta tämä pudisteli päätään. Mies pitkässä ruskeassa takissa ja aurinkolaseissa oli vaikea tunnistaa keneksikään. Punapää ei tahtonut jäädä katsomaan enää sivusta. Valo huomasi pojan ja lähti paikalta kiireenvilkkaa.
"Hei! Odota vähä!" tämä huusi ja tyttö käänsi päätään. Hän oli poissa. Poika turhaan huuteli tämän perään.

Vain pienen hetken yksin olla sait
Kun joku jostain sua muistuttaa

Mies oli jäänyt katsomaan häiriköitsijää, ja pysäytti pojan.
"Mitä helvettiä sä oikeen teet? Hinatalla on työt kesken! Älä häiritse sen hommia!" tämä sanoi ja tönäisi pojan kauemmas.
"Hinata? Siis.. onko--" Punapää ei jatkanut enempää, vaan jäi mielessään ajattelemaan. Hinata. Valo. Oliko tämä sittenkään se jota hän etsi? Oliko Hinata edes hänen oikea nimensä?
"Tota, joo.. Sori" Punapää lähti luisuen paikalta. Voisi olla sittenkin parempi pysyä tunkkaisten seinien sisäpuolella.. Pimennyttää kaikki huoneet, ettei sisään pääse valoa. Ettei Valo pääse sisään. Vaikka tuskin Valo edes halusi muistaa, kuka oli tuo viimeöinen Punapää, kaunis Punapää. Miksi hän pakeni?

Punapää päätti jatkaa siskonsa luokse. Turhautunut sisko päästi pikkuveljensä sisään ja alkoi kysellä tältä miksi oli tullut.

"Et sä ennenkään siskostas oo välittäny niin miksi sä nyt täälä päin keikut?" Blondi kysyi ja otti tupakin pois veljensä huulesta.
"Älä puhu paskaa" Punapää murahti. "Ja anna se tupakki takaisin"
"Mitä asiaa?"
"No eikun, vituttaa eikä jaksa kotona olla kun siellä ei oo tekemistä. Ei sulla olis sytkää?"
Blondi käveli olohuoneeseen ja Punapää tuli perässä.
"Tossa on"
"Tattis" poika nappasi sytkärin ja käveli parvekkeelle.

"Ei suakaan ole hetkeen näkynyt" Isosisko sanoi hieman harmistuneella äänensävyllä. "Missä sä olet ollut?"
"No tuota. En missään. Ettimässä elämälle suuntaa" Punapää vastasi ja alkoi hengittää nikotiinia keuhkoihinsa.
"No löytyikö?"
"... Ei" Poika sanoi. "Paitsi taidan olla ihastunut"

Nyt siskokin ilahtui hieman. "Oikeesti? Mahtavaa!"
"Nii.. Mä tapasin sen eilen. Mut.. Kun me puhuttiin ja kaikkee, musta tuntu että olisin tuntenu sen aina. Se on tosi kaunis.. se on täydellinen"
"Kuka se on?"
Punapää veti syvään henkeä, tai lähinnä savua, ja vastasi.
"Valo.. tai siis.. Hinata"
Samassa tuon vihreäsilmäisen blondin hymy hyytyi.
"...Siis.. Hinata? Et oo tosissas"
"Mitä vikaa siinä ny on? Tunnetko sä muka sen?"
"Tunnen" tämä sanoi ja nappasi tupakin veljensä kädestä. Ja imaisi oikein kunnolla.
"Mikä sun nyt tuli?" Pikkuveli katsoi siskoaan.
"Ei mikään. Kannattaa vaan varoa sitä"

'Kannattaa varoa'. Punapää hiljeni. Mitä tuo nyt oikein tarkoitti? Poika närkästyi.

"Hoah. Vois varmaan mennä kotia"
"No hei, etkai sä nyt tosta suuttunu?"
"No ei tuo oikeen mukavalta kolahdukselta tuntunu"
"No en mä sillä.. Pikkuveli, venaa!"
"Nähään.. Sisko"
Punapää kolautti oven kiinni perässään ja paineli vihaisena portaita alas.

"Hmh.. Hyvä hyvä.. Nyt sait senkin suuttumaan" tämä huokaisi vielä ja pudotti tupakin alas parvekkeelta. Savu leijaili vielä hetken tuosta pienestä tumpista, kunnes sekin sammui. Ei enää pilkahdustakaan.

Punapää pääsi kotiin, sulki kaikki verhot, avasi telkkarin ja lösähti sohvalle. Jotain turhaa saippuasarjaa pukkasi jo kolmatta tuntia. Kertomusta pojasta ja tytöstä, tytöstä joka oli alkoholisti, pojasta joka oli koukussa huumeisiin.. Mitä soopaa. Poika nappasi taskustaan sytkärin ja alkoi naputella sitä. Hetkessä se leimahti. Outoa. Aamulla mokoma rähjä ei edes toiminut. Nyt, huone tuntui täyttyvän tuosta pienestä liekistä, pienestä valosta.

'No syttyipä tämäkin mokoma' poika ajatteli itsekseen ja otti tupakin suuhunsa. Iso ja pitkä henkäys. Ei mitään tekemistä. Kukaan ei kaivannut. Kukaan ei soitellut koskaan. Kyllä elämä onkin sitten perseestä. Kunnes. Ovi aukesi.

Hän avaa oven astuu sisään
Vain hänen lasittuneet kasvot näät
Et tiedä mitä taas tehnyt oon
Itket ja mietit miksi tässä vielä oot

Valo astui sisään. Pojan ilme kirkastui.
"Sä tulit! Missä sä--"

Kasvot. Hänen kasvonsa. Verillä. Mustelma vasemmassa poskessa, haavoja ja verta. Poika oli sanaton. Kauneus ja täydellisyys.. Se oli tuhottu. Silmät. Niissä ei enää ollut eloa. Ei yhtään. Pelkkiä kyyneleitä.

"Mitä sulle on tapahtunut?!" Poika huusi hädissään ja juoksi viivana tämän luo. Hän halasi tuota tuskissaan olevaa tyttöä ja suuteli varoen. Hänen huulensa olivat kuivat, kuin tyttö-raukka ei olisi juonut päiväkausiin.

"Kerro mulle.. mä tahdon tietää"
"Ne--" tyttö aloitti ja alkoi yskiä verta. "Mä en saanut niiltä sitä mitä mä tarvitsin. Ne kiristi.." Valo tärisi. Se ei johtunut pelosta. Hänen silmissään ei ollut eloa, sekään ei johtunut pelosta. Tyttö ei pelännyt, ei ollenkaan. Mutta hänen ruumiinsa oli hajoamaisillaan. Poika katsoi tuota tyttöä. Hän katsoi tämän käsiä. Käsiä, jotka olivat sievät, nyt ne olivat vain verillä. Hän tunnusteli niitä, kunnes tyttö nykäisi kätensä pois. Pistoskälkiä.
Hetkessä Punapää tuntui käsittävän.
"Tää ei ole mahdollista.. Sä olet narkkari."

Silmissäsi ei ole enää sitä hehkua mikä niissä oli eilen. Vai oliko sitä silloinkaan? Halusinko vain nähdä sinut niin täydellisenä?

"Mä.. oon pahoillani etten kertonut aiemmin.." Valo vetäisi putoavaa toppiaan ylemmäs. Käsivarsissa mustelmia, joku oli pidätellyt tyttöä, ja lujasti. Käyttänyt hyväksi. Näytti siltä kuin hänessä ei olisi ollut mitään ehjää. Paitsi riipus.
"Narkkarihuora. Sitäkö sä olitkin?"

Valo ei vastannut.

"Sä annat kaikille rahan toivossa vaan että saisit jotain helvetin huumeita? Yrititkö sä saada sitä multakin??"
"E-en! Mä halusin oikeastikin tuntea sut!" Valo avasi viimein suunsa. Punapää ei halunnut kuunnella.
"Älä yritä! Kyllä mä tollaset muijat tiedän.. mä luulin että sä olisit ollu mukava.. ihana.. jota olis voinu rakastaa. Mutta ei. Sisko oli oikees, sua olis pitäny varoa. Mä en olisi halunnu ihastua narkkariin.."

Valo nosti katseensa, katsoi poikaa suoraan silmiin.
"Kato mua" tämä sanoi tuskissaan. "Kato mua!! Luuletko sä, että mä haluaisin olla tällainen?! Luuletko sä tosiaan, että mä en ajattele mitään muuta kuin jotain helvetin huumeita?! Mä luulin, että sä olisit ollu ihminen, joka olis tajunnu mua, mutta ei sitten! Miks sun piti tuomita mut.. Mä olisin tahtonut yrittää.. Mä pidän susta oikeesti"

Samassa tyttö kaatui kyljelleen lattialle.
"H-hei!" Poika lysähti polvileen nostaen tyttöä istumaan. "Älä nyt, hei! Avaa silmät.. " Punapää nosti tytön käsivarsilleen ja kantoi sänkyyn. Tyttö virkosi.
"Mua vaan väsyttää.. Mä oon väsynyt tähän kaikkeen" tämä huokaisi ja pidätti kyyneleitään.

Punapää tuijotti tytön tyhjiin silmiin. Hän tunsi ymmärtävän. Miten paha tytön oli olla. Poika rutisti tyttöä sylissään.
"Sori.. Mä vaan.." tyttö aloitti.
"Shh.." poika suhahti ja suuteli arvaamatta, kiihkeästi.

Punapää tarttui tyttöä kädestä ja puristi sitä hiljaa, mutta tyttö irrotti käden tämän otteesta ja laittoi kätensä pojan paidan alle tuntien miten tuon punapään kylmät väreet saivat tämän jäykistymään ja huokailemaan kiihkeästi. Poika käännähti tytön päälle ja suuteli yhä.

Jonkin ajan päästä molemmat makoilivat sängyllä, päällään vain peitto. Punapää katsoi tuota violettihiuksista tyttöä.
"Tiedätkö.. Mä pidän susta ihan oikeesti todella paljo. Aivan niiku mä olisin tuntenut sut aina" Punapää sanoi lopulta rikkoen hiljaisuuden. Tyttö myhäili tyytyväisen oloisena.
"Mä en ole eläissäni tuntenut ketään sunlaistas.. Punapää. Mä tajusin illalla, kun me juteltiin siellä baarissa.. että sä et ole niinkuin muut. Ja kun sä äsken halasit.. sä tunnuit ymmärtävän kaiken heti. Kiitos.. rakas"
"Sori.. että mä tuomitsin sut heti" poika sanoi ja suki hiuksia, jotka ylettyivät tämän rinnoille asti. Kunnes Punapää huomasi tytön nukahtavan.Hän hymyili hellästi ja kuiskasi hiljaa tämän korvaan: "Sä olet mun Valo. Rakastan sua" ja sulki silmänsä.

Aamu. Valo heräsi Punapään kainalosta, auringon paistaessa suoraan silmille. Hän nosti varovasti pojan käden pois päältään ja nousi istumaan. Olo tuntui heikkenevän entisestään.. ja hän huomasi kävelynsä horjahtelevan. Makuuhuoneen ikkunasta näki mukavasti suoraan kaupungin silmään. Kaikki isot kauppakeskukset, baarit.. kunpa niissä voisi viettää vielä yhden illan. Punapään kanssa. Valo oli oikeasti rakastumassa tuohon punatukkaiseen söpöläiseen.

Kävellessään olohuoneeseen Valo alkoi kompuroida yhä pahemmin. Kuin tyttö olisi nähnyt jokapaikan ainakin kolmena. Hän etsi laukustaan neulaa, ja yritti värisevin käsin saada suoneensa tuota ainetta, mikä saisi mielen taas tyyntymään.
"Helvetti..pysy nyt paikallaan.." tämä mutisi kun oli laittamassa piikkiä suoneen. Tyttö tunsi rauhoittuvansa ja kaatui selälleen lattialle.

Myöhemmin myös Punapää heräsi. Huomaten että hänen tyttönsä oli tiessään.
"Huomenta Punapää" kuului ovelta. Poika siristi silmiään ja katsoi tarkemmin.
"Sähän oot jo herännyt" poika mutisi hieman väsyksissään. Tyttö katosi ovelta ja poika jäi pukemaan vaatteita päälleen. Valon nähdessään Punapää huomasi jonkin olevan vialla. Valo oli etäinen. Oikeastaan Punapää ei nähnyt tytössä lainkaan Valoa. Hän vain tuijotti ikkunasta ulos. Poika painoi tytön käsivarsiaan vasten ja kysyi "Mikä on?"

Valo puristi kädessään sinistä kiviriipustaan.
"Ei mikään.. mua vain.. väsyttää"
Punapää katsoi ympärilleen ja huomasi tytön laukusta pilkottavan piikin.
"Sä pistit itteäs, etkö?"
Tyttö havahtui. Muttei vastannut.
"Oikeesti.. Sun täytyy lopettaa tuo! Sun täytyy saada apua tuohon! Mä en tahdo että sä kuolet huumeisiin.."
"Kyllä mä pärjään!" tyttö huusi lopulta, kun ei enää kestänyt. "Pitäisikö munkin alkaa saarnata sulle tupakoinnista?!"
Poika jäi katsomaan tytön elottomiksi muuttuneita silmiä.
"Sä pelotat mua, kun sä käyttäydyt noin..Mä rakastan sua.. mutta mä tahdon sun lopettavan"

Valo hiljeni hetkeksi, kunnes sanoi hiljaa, lähes kuiskaten:
"Kyllä mä lopetan. Ja hankin apua. Mä rakastan sua, Punapää"

Poika ei täysin vakuuttunut tämän lupauksesta, mutta halasi tyttöä kuitenkin. Merkiksi, että uskoisi.

Vain kaksi viikkoa.. Kaksi viikkoa lupauksen jälkeen.

"No? Enkö mä sanonutkin?" Temari virnuili pikkuveljelleen, joka ärsyyntyi.
"Mä rakastan sitä silti" poika sanoi jääräpäisesti. "Mä en ole koskaan osannut rakastaa ketään yhtä paljon"
"Isoja sanoja.." Blondi sanoi ja nojautui parvekkeen laitaan. "Mutta kannattaa silti varoa--" Temarin lause keskeytyi kun Punapään puhelin alkoi soida. Poika tarttui puhelimeensa, Valo oli soittamassa.
"Hei! Onko kaikki okei?" tämä kysyi puolireippaalla äänellään.
"T..Tule kotiin.. Nopeasti! Tää on tärkeetä!" Valo huusi puhelimeen tuskaisella äänellään.
"Mitä? Hei.. Mikä on?!" Punapää nousi parvekkeen tuolilta ja lähti juoksemaan portaita alas. Temari katsoi miten pikkuveljensä juoksi, jonkun narkkarin tähden. Vain narkkarin tähden.
"Nyt.. heti!" tyttö huohotti ja puhelu katkesi.
"H-hinata..." Punapää sanoi ääneen ja juoksi kotiin niin nopeasti kuin pääsi.

Punapää paukautti kotinsa oven lähes irti saranoiltaan huutaen ovelta "Hinata!!" Hän juoksi olohuoneeseen, keittiöön, vessaan... kunnes hän astui makuuhuoneeseen, näki tyttönsä makaavan liikkumattomana sängyllä. Reaktio oli järjetön.
"Eikä!! Nouse! Avaa silmät!" Poika huusi ja ravisteli tyttöä. Valo liikahti ja raotti silmiään. Hänen kätensä olivat nyrkissä, puristaen tiukasti jotain.
"Punapää.."
Poika soitti jo kiireen vilkkaa ambulanssia paikalle, mutta tyttö heilautti puhelimen pois pojan kädestä ja kuiskasi "Myöhäistä..." ja avasi nyrkkinsä pojan käsille. Kädestä tipahti sininen kiviriipus.
"Valo.." poika inahti vaikeroiden ja puristi tytön kättä missä riipus oli.
Tyttö kuiskasi vielä "Se on nyt sun..rakas" ja poika tunsi tytön käden veltostuvan. Punapää kaatui tytön päälle pidätellen itkuaan, kirosi maailmankaikkeuden joka ikisen kolkan. Maailma pysähtyi. Valo oli poissa. Ei pilkahdustakaan enää. Ei ikinä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Poika laittoi korun kaulaansa ja saattoi tuntea Valonsa läsnäolon. Korussa oli tytön tuoksu, laventelinkukan suloinen haju.
Kylmät väreet kulkivat pitkin pojan niskaa.
"Aivan kuin olisit täällä.. Valo.." poika mutisi kävellessään pimeään keittiöön. Pöydälle jääneet lasikupit ja tuopit saivat pojan närkästymään. Mokoma kämppis ei ole oppinut vieläkään käyttämään tiskikonetta.

"Vitun Shika--"
"Älä jaksa valittaa. Relaisit ny vähä! Missä sä taas oikeen kävit?" sohvalta kuului.
"No tuola vaan" Punapää vastasi.
"Just joo.. Sä oot kans aina hiippailemassa tähän aikaan "jossain". Ja sitäpaitsi sielä sataa, sähä oot aiva märkä.. jumalauta jätkä sun kanssas"
Punapää ei kuunnellut valitusta etsiessään jotain.
"Mihin helvettiin sä oot taas piilottanu ne?" tämä kysyi ärtyneesti.
"Sun tupakit? En oo koskenu, en en en.." Shikamaru sanoi äkillisesti ja heitti tupakkinsa pois huulesta.
"No eiku NE" Punapää kiristeli hampaitaan.
"Aijaa.. ne on tuola" tämä sanoi ja osoitti yhtä hyllyä. "Et varmaan olis halunnu että siskos näkee niin pistin ne pois näkyviltä"
Punapää oli jo löytänyt etsimänsä.
"Joojoo.." tämä vastasi hermostuneena ja irroitti piikin kädestään.