Kuulen oman hengitykseni ja askelteni kaiun autiossa käytävässä, puristan paperimappia rintaani vasten. Pysähdyn kaksoisovien eteen ja koputan. Kuinka monesti olenkaan seissyt noiden ovien edessä odottaen tätä samaa vastausta.
  - Sisään.
Kuuluu niin kovin tuttu ääni oven takaa. Astun sisään kirkkaaseen huoneeseen, jonka kaarevaa peräseinää halkoo ikkunarivi. Hymyilen tahtomattani katsoessani, paperivuoreen hukkunutta nuorta miestä pöydän takana. Kuinka kauan tuo mies olikaan unelmoinut tästä asemasta, mutta nyt hän huokailee töihin hukkuen.
  - Toin juuri Akatemiasta valmistuneiden nuorten nimilistat. Mies kohoittaa hieman katsettaan ja huokaisee.
  - Katsotaan ne heti, kun olen saanut luettua nämä Leen raportit viime tehtävästä. Hän huokaisee ja  jatkaa lukemista.
  Kuinka usein olinkaan yllättänyt hänet tuijottamasta ulos mitään näkemättömin silmin.
Sellainen on Konohan nykyinen hokage. Ja minun puolisoni Naruto.
  Siitä on nyt kaksi vuotta kun Tsunade luopui arvosta siirtäen sen Narutolle. Minun ja Naruton suhde syveni noin 14 vuotta sitten, kun Tsunade lähetti meidät tarkistamaan rajoja. Naruto valitti tehtävän tylsyydestä kuten hänellä oli tapana. Tsunaden kuitenkin voittaessa lähdimme tarkastusmatkalle.
  Synkät siivet varjostivat mieltäni, en sillon ollut ollut Naruton kanssa kahden missään, pelkäsin koko ajan että punastun ja pyörryn. Ensimmäisistä päivistä en muista mitään ja muistakin vain välähdyksiä. Naruto oli ollut kohtelias ja huomaavainen omalla tavallaan.

Olimme taitaneet sinä päivänä jo pitkän matkan, mutta Naruto oli halunnu vielä jatkaa, väittäen tietävänsä täydellisen leiriytymispaikan. Kuinka paljon rakastinkaan sitä, kun Naruto näytti niin pelottavan määrätietoiselta jonkin asian suhteen. Joko väsymys tai ajatuksiin uppoutumiseni aiheutti sen, että astuin oksan ohi ja pudotessani löin pääni.
  
  Naruto seisoi edessäni tunnustaen rakkauttaan
– Naruto minä rakastan sinua, rakastan, rakastan....
Avatessani silmät oli pimeää lukuun ottamatta nuotion loistetta. Nousin kyynerpäideni varaan ja katselin ympärilleni.
   - Sinä heräsit, poika sanoi nojaten puuhun nuotion toisella puolella.
   - Kauanko olen ollut unessa?
   -Päivän, Naruto sanoo noustesaan antamaan minulle keittoa. - Epäilin jo hetken että sinä kuolet kunnes sain avattua takkisi ja huomasin että hengität..
Otin kulhon ja koetin olla pudottamatta sitä kun Naruton käsi hipaisi omaani. Naruto palasi vuoteellen nuotion toiselle puolelle.
    -Sinä puhuit unissasi Hinata, poika sanoi vetäessään huopaa päälleen.
En kiinnitänyt Naruton sanoihin mitään huomiota vaan söin kulhoni tyhjäksi ja nukahdin uudelleen.
Seuraavana aamuna olin taas matkustuskunnossa. Naruto oli hiljaa koko päivän.
Mietin miksi yleensänniin iloinen ja puhelias poika oli yhtäkkiä muutunut niin vaitonaiseksi. Sitten muistin pojan sanoneen, että olin puhunut unissani.
   -Naruto, mitä minä oikein sanoin silloin unissani?
Poika tuijotti hiljaa tuleen ja luulin jo ettei hän aio sanoa mitään
   -Minä rakastan sinua...Naruto. Sinä hoit unissasi rakastavasi minua.
Seuraavanakaan aamuna Naruto ei sanonut mitään. Pysähdyimme vain normaalia aiemmin.
   -Tuossa lähellä on lampi, voit käydä kylpemässä siellä, Naruto sanoi osoittaen harjanteen taakse.
Olin toki kiitollinen kylpemismahdollisuudesta, mutta Naruton vaiteliaisuus ja se mitä olin unissani sanonut vaivasivat mieltäni. Huomasin taivaanrannan jo alkavan punertaa ja nousin vedestä Kuivateltuani lähdin takaisin leiriin.
Työnnyin  paksujen oksien välistä pienelle aukiolle, jossa Naruto sytytti parhaillaan nuotiota. Katselin kun Naruto puhalteli liekkeihin ja käänteli oksia.
  Kesytön, hillitön ja pelottavan vahva. Sanat kaikuivat päässäni kuin varoitus, kuin houkutus. Puristin käteni nyrkiin sivuilleni, puraisin taas alahuultani ja tuijotin kiinteästi tätä blondia, joka ei enään ollut tuntemani poika, mutta joka kuitenkin oli.
  Menin Naruton luokse ja Naruto nousi jaloilleen. Nuotio paloi hyvällä liekillä. Seisoimme kasvokkain monta sekuntia, minuutteja, ja katsoimme toisiamme hiljaa.
  Sitten Naruto liikahti, pojan huulet lähestyivät omiani. Henkäisin odottaen punastumista, odottaen mieleni pimenemistä. Mutta sitten Naruto oli siinä minua vasten, pojan huulet pyyhkäisivät omiani huuliani  hellästi, pehmeästi, enkä tuntenut muuta kuin Naruton; kuulin vain Naruton hiljaisen hengityksen ja hienoisen voihkaisun.
  Suudelma syveni ja muutui kiihkeämmäksi, ja pelkoni sulivat hiljalleen pois, huuhtoutuivat äkillisen intohimon pyörteisiin. Naruto suuteli minua lujasti ja suutelin takaisin; kielet kietoutuivat yhteen ja huulet painuivat toisiaan vasten.
  Sitten olimme erillään, Naruto tuijotti minua vangiten katseeni. Poika kohotti  kätensä ja avasi takkini, ja annoin vaatteen pudota maahan. Viileä ilma pyyhkäisi ihoani. Sitten Naruto siirtyi paitani kimppuun, ja jatkoi kunnes kaikki vaatteeni olivat pudonneet pois. Minä en hävennyt enkä nolostunut eivätkä mustat siivet nousseet ympärilleni.
  Naruto veti oman takkinsa ja paitansa pois päältään ja seisoi edessäni yläruumis paljaana. Liikahdimme lähemmäs toisiamme, Naruton rintakarvat hipaisivat rintojani; se kihelmöi. Nostin käsivarteni korkealle pääni yläpuolelle ja Naruto kietoi sormensa sormiini.
  Sitten Naruto irroitti  otteensa ja kuljetti käsiään hitaasti ja hellästi käsivarsiani pitkin alaspäin; Pojan sormenpäät hipoivat ihoani. Kädet laskeutuivat kyynerpäitteni ohi, alas olkavartta ja kiersivät sitten selkääni, lapaluihini ja niskaani, hellästi ja kevyesti.
  Tunsin Naruton kosketuksen sähköisenä kihelmöintinä joka sai minut haluamaan lujempaa kosketusta – mutta silloin  kihelmöinti loppuisi. Taivutin päätäni taaksepäin ja suuni aukesi, nautiskelin kosketuksesta. Naruton kädet liikkuivat alas selkääni pitkin, pakaroihin, lanteille ja vielä alemmas, höyhenenkevyesti. Naruto ohjasi minut kääntymään ympäri; painauduin Naruton syliin. Naruto pyyhkäisi hiukseni sivuun ja suuteli niskaani hellästi; lempeä suudelma muuttui hitaasti kiihkeämmäksi, lempeäksi puraisuksi, ja kuin äännähdin hiljaa, kovaksi puraisuksi.
  -Tunnetko minut? Naruto kuiskasi korvaani.
-Tunnen.
-Oletko elossa?
-Täysin elossa.
-Haluatko että rakastelen sinua?
Kesytöntä, hillitöntä, pelottavan vahvaa, ajatukseni sanoivat. Ja oikeaa, lisäsin hiljaa. Tämä on täysin oikeaa.
       -Kyllä, sanoin hiljaa.
  Vajosimme yhdessä maahan viltin päälle, ja siinä me olimme, nykyhetken lumoissa ja menneisyyden ympäröimänä.
  Minulle tuo hetki metsikössä oli pimeyden voittamista: musta muuri murtui ja katosi, hellyys ja rakkaus voittivat huonot muistot. Lämpimät,hyvät muistot lapsuudesta tulvivat mieleeni: kun Naruto oli härnännyt Irukaa Oiroke no jutsu:lla, kun olin antanut Narutolle lääkepurkin ja kun Naruto oli nähnyt minut harjoitelevan Shugohakke Rokujuuyon shou:a lammella. Muistoja vain tulvi päähäni. Me suutelimme ja kosketimme toisiamme ja tunsimme toisemme kokonaan. Meillä oli ollut yhteinen elämä ja muistot yhdistivät meitä. Ja vaikka me emme olleet olleet yhdessä vuosiin, tiesimme toisistamme kaiken sillä totuuden hetkellä.
  Makasimme yhdessä pitkään sen jälkeen viltiin kietoutuneena, tuijottaen ääneti tuleen. Naruto nousi kerran lisäämään nuotioon puita, ja minä nauroin kun Naruto loikki alasti jalat palellen kylmässä maassa. Kun Naruto tuli takaisin, kiedoin huovan tiukasti ympärilleni enkä päästänyt poikaa lämpimään.
  Mutta hymyilin hellästi, ja Naruto innostui painimaan kanssani kunnes pääsi taas huovan alle. Vartalomme painautuivat taas yhteen ja maailma alkoi pyöriä ympärilläni.
   Kesytön, hillitön, pelottavan vahva.
  Myöhemmin Naruto makasi yläpuolella ja katseli minua nuotion kajossa.
  - Minun Hinatani, poika kuiskasi. - Kuinka tyhjää elämäni olikaan; siinä oli niin valtava aukko ettei hän ollut edes huomannut sitä. Vasta nyt kun olen saanut sinut, ymmärrän miten tarkoituksetonta elämäni oli tätä ennen.
  - Ei tarkoituksetonta.
  Naruto nyökkäsi itsepintaisesti. - Minun Hinatani, hän sanoi taas,      
  - Värit ovat  tulleet maailmaani.
  Sitten Naruto sulkisilmänsä ja suuteli minua.
  Yö pimeni ympärillemme, tuuli vinkui puissa, talvehtivat linnut visersivät. Jossain kaukana susi (tai Inuzukoiden koira) ulvoi ja toinen yhtyi laulamaan ja se kuulosti mielestäni kauniimmalta kuin koskaan.
  Naruto vaipui tyytyväisenä uneen, mutta minä valvoin. Makasin valveilla koko yön Naruto vierelläni. Kyyneleet valuivat poskillani, mutta ne olivat terveitä kyyneliä ilosta; kun itku loppui, halasin nukkuvaa Narutoa ja hymyilin. Olin vapaa ensimmäisen kerran vuosiin.

  Seuraavana aamuna sai tietää syyn Naruton vaiteliaisuuteen
   - Halusin tutkia omia tunteitani, poika sanoi syödessämme aamiasta – Siksi en ole ollut huomaavinani sinua viime päivinä.
  
Havahdun muistelmistani Naruton kutsuessa minua ties kuinka monetta kertaa nimeltä.
  - Katsotaan nyt niitä valmistuneita.
Ojennan paperimapin miehelle, hän silmäilee niitä hetken ja hymyilee sitten.
  - Tyttäremme on selviytynyt parhaiden arvosanojen joukossa. Tullut näemmä äitiinsä. Hymyilen takaisin miehelle.