Kakashi oli jo vaihtanut vaatteensa ja oli lähdössä kouluun, kun huomasi, että Iruka oli vieläkin huoneessaan. ”Iruka~! Ethän sinä taas linnoittaudu sinne huoneeseesi? Hei, olen pahoillani ja--” Kakashi huusi eteisestä. ”No en, mutta en löydä mistään puhdasta paitaa! Voih! Minä myöhästyn kohta!” kuului Irukan ärtynyt ääni.  

Kakashi astui Irukan huoneeseen hämmästyneenä. Ikinä hän ei ollut nähnyt toisen huonetta yhtä sotkuisena, kuin nyt: Kaapin ovet olivat auki ja kaikki sieltä revitty alas, laatikotkin olivat auki ja sisältö lattialla. Kaiken sen keskellä istui harmistunut brunetti.
”Ja katsoitko kuivauskaapista?” Kakashi kysyi nojatessaan ovensuuhun. ”No tietenkin, ääliö. En minä nyt niin tyhmä ole!” Iruka sanoi ja nousi ylös. ”Et voisi lainata jotain paitaa? Kiltti~?!”
Kakashi huokasi ja viittoi toisen peräänsä. Myöhästyivät sitten koulusta. Nojaa, mitä väliä? Iruka pitää tänään hänen paitaansa päällä! Kakashi esti itseään vaivoin tekemästä riemuhyppyjä.
”Ei tätä, se on likainen, niin tämäkin, liian iso, … liian outo…, tämä oli varmaan joskus valkoinen, eikä tätäkään…” Iruka kaivoi toisen kaappia, etsien sopivaa paitaa. ”pistätkö sinä paidat tänne käytön jälkeen? Pesetkö sinä niitä oikeasti ikinä?” Iruka kysyi ja heilutti toisen nenän edessä mutaista paitaa. Kakashi tarjosi vastaukseksi huonoa selitystä rikkinäisestä pesukoneesta, jota paidan etsintää jatkava Iruka ei kuullut.


Vielä muutama minuutti tonkimista toisen vaatteissa ja Iruka löysi vihdoin puhtaan, sopivan paidan, joka oli luonnollisesti kaapin perimmäisessä nurkassa.  Iruka puki sen nopeasti päälleen ja lähti sitten nopeasti jo eteisessä olevan Kakashin perään.

”Tuskin olet käyttänyt tätä kahta kertaa useammin, Vai?” Iruka sanoi Kakashille ilkkuvalla äänellä. Kakashi vain kohautti olkiaan ja sanoi laiskalla äänellä: ”No en ainakaan pariin vuoteen, jos sitä tarkoitat.” Sen sanottuaan Kakashi katsoi rannekelloaan ja mutisi sitten takkinsa kauluksen: ”Olemme muuten melkein puolituntia myöhässä, jos kiinnostaa.”
”Voih! Ja se on minun syyni. Anteeksi, Kakashi, kun myöhästyit takiani”, Iruka esitti toiselle nolona anteeksipyyntönsä. Kakashi vastasi siihen vain heilauttamalla kättään vähättelevästi ja tuhisten: ”Ei se mitään. En olisi halunnut ensimmäiselle tunnille muutenkaan.”

He menivät yhdessä kiertelemään kaupungille. Kun he tulivat ulos kirjakaupasta, alkoi tihkuttaa hiljalleen sadetta. He ehtivät asunnolleen juuri ennen kuin alkoi sataa kaatamalla.
He ottivat kotoa sateenvarjonsa ja lähtivät (ah, niin rakkaaseen) kouluun.

”Hmm. Iruka? Olisi kyllä yksikin sateenvarjo riittänyt”, Kakashi laukoi vihdoin asian, joka oli vaivannut häntä siitä asti, kun he tulivat kerrostalosta ulos. ”Joo, ja se joka pääsee myöhemmin koulusta, eli minä, kastuisi? Ei kiitos”, Iruka vastasi ja naurahti. ”Öh. Niin, tietenkin”, Kakashi vastasi nolona.


---


”Kotona ollaan!” Iruka huusi ja riisui takin ja kengät, ”Huhuu! Kakashi?”
Riisuttuaan ylimääräisen, Iruka käveli peremmälle olohuoneeseen ja huusi uudestaan.
Sillä kertaa hän sai vastauksenkin. ”Ai, Iruka? Olen täällä suihkussa- Hei! Tules muuten tänne. Tahdon näyttää jotain.”

Iruka epäröi hetken, mutta astui sitten pesuhuoneeseen. Suihkun alla Iruka näki täyspukeisen Kakashin suihkuttavan jotain karvamöykkyä puhtaaksi.

Kun Kakashi huomasi toisen läsnäolon, hän sammutti suihkun ja kurottui pyyhettä ottamaan. Samalla märkä karvamöykky (mahdollisesti koira) ravisteli itseään kuivaksi.
Sillä aikaa Kakashi oli saanut pyyhkeen ja kuivasi nyt koiraa (laji vahvistettu siinä vaiheessa, kun se haukkui).

Kun sekin työ oli viimeinkin tehty, Kakashi nosti katseensa koirasta ja siirsi sen Irukan kysyvään naamaan.
”Hänen nimensä on Pakkun”, Kakashi selosti, ”Löysin sen, kun tulin koulusta. Hän oli aivan kurainen, joten päätin pestä sen.” Kakashi nousi ylös ja lähti kävelemään, jättäen yhä ihmettyneen Irukan pesuhuoneeseen.
Lopulta Iruka näytti tulevan takaisin maanpinnalle ja hän lähti Kakashin perään keittiöön.

Keittiössä Iruka löysi Kakashin kaivelemassa jääkaappia. ”Luuletko, että Pakkun voi syödä perunaa?” Kakashi kysyi edes kääntymättä toiseen päin. ”Ethän sinä aio pitää sitä?” Iruka kysyi epäuskoisena. ”Häntä, Iruka, se on häntä. Ja kyllä, aion”, Kakashi vastasi ja kaivoi kaapista kupin koiralle. ”Ethän sinä ole allerginen?” Kakashi kysyi samalla, kun hän lappoi kuppiin makaronilaatikkoa. ”En. Mutta se voi olla jonkun! Siis jos se on karannut?” Iruka yritti takoa järkeä toisen päähän. ”…Joten…?” Kakashi sanoi, ojensi Pakkunille ruoan ja kävi lattialle tämän viereen istumaan.  Iruka huokasi syvään ja sanoi: ”Pistä vaikka ilmoituksia tai jotain, niin, että omistaja löytyy.”
Iruka katsoi toisen pettyneisiin kasvoihin ja lisäsi sitten: ”Ja jos mitään ei kuulu kuukauteen, niin voi kai sitten ehkä pitää sen.” Kakashin kasvoille levisi leveä hymy.
Koira oli tuon keskustelun aikana jo tyhjentänyt kupin ja pyrki nyt Kakashin syliin. Kakashi päästi Pakkunin syliinsä ja alkoi rapsuttaa sitä korvan takaa.

Iruka huokasi syvään ja käveli pois keittiöstä. Jääköön toinen sinne hellimään uutta hani-mussukkaansa. Se pieni pistos, joka tuntui, kun hän katsoi noita kahta, ei ollut kateutta. Hän ei ikinä ole ollut koiraihmisiä.



Pakkunin löydöstä oli jo kulunut muutama viikko. Iruka ei vieläkään käsittänyt, miten joku niin huono aamuihminen pystyisi yhtäkkiä alkaa aamuvirkuksi yhden koiran ruoan ja ulkoiluttamisen takia. Iruka toivoi tosissaan, että omistaja yhtäkkiä vain ilmestyisi jostain ja veisi sen koiran pois. Olisi Iruka ehkä toivonut, että voisi pitää koiran, jos se olisi joku suloinen mini-Lassie. Mutta Pakkun oli..no ei pahalla, mutta epäsuloinen. Ja jos tylyjä oltiin (ja haluttiin puhua totta) koira oli pieni ja ruma. Mutta pirun ovela, sen Iruka kyllä myönsi. Ja seuran kipeä.

Iruka istui - tai pikemminkin puolimakasi – sohvalla ja selaili kanavia, kun Pakkun tuli siihen ja hyppäsi pokkana sohvalle. Iruka mulkaisi toista kylmästi ja työnsi alas. Iruka oli yhä vahvasti mieltä, että koira ei saisi olla sohvalla, tuoleilla ja erityisesti sängyissä.
Pakkun putosi vingahtaen lattialle, yrittäen kerätä näytöksellään huomiota. Tuloksia ei kuitenkaan tullut, sillä Irukan katse oli tiukasti television ruudussa.

Sitten oli hetken hiljaisuus (ellei telkkarin ääniä lasketa), jonka Pakkun rikkoi surkealla ulvonnalla. Silloin Iruka kääntyi katsomaan koiraa. Pakkun makasi selällään lattialla, vinkui ja kouristeli, kuin tekisi kuolemaa.
Iruka tuhahti ja yritti taas keskittyä telkkariin, mutta ei pystynyt.
”No hyvä on. Mutta yritäkin änkeä syliin, niin lennät ulos kuin leppäkeihäs”, Iruka sanoi viimein ja taputti tyhjää sohvatyynyä vieressään. Sillä samalla hetkellä Pakkun lopetti vinkumisen ja hyppäsi voitokkaana sohvalle.
  
’Ja nyt voin viimein keskittyä elokuvaan- joka on nähtävästi loppu. Vihaan koiria!’ Iruka sulki harmistuneena television.
”Oletko nyt tyytyväinen?” Iruka kysyi koiralta ja katsoi tätä murhaavasti. Vastaukseksi Pakkun kävi selälleen makaamaan ja vaari rapsutuksia. Iruka huokasi ja oli nousemassa sohvalta, kun Pakkun taas aloitti valittavan uikutuksen.
Iruka ei älynnyt varoa vaaraa, joka hiipi hiljaa koiran katseesta. Ennen kuin Iruka huomasikaan, hän oli taas sohvalla, rapsuttamassa Pakkunia.


Iruka rapsutti Pakkunia mahasta hyvän tovin, kunnes hänelle tuli jano. Delfiini katsoi epävarmana Pakkunia, joka kumminkin näytti saaneensa tarpeeksi hellittelystä ja näytti jo uinumisen merkkejä.

Iruka nousi hiljaa sohvalta. Hän seisoi hetken sohvan edessä ja katsoi koiran rintakehän kohoavan hengityksen tahdissa. Sitten hän kääntyi kävelemään keittiöön. Kyllä koirissa oli sitä jotain hellyttävää.