Vihreät silmät tuijottivat mustiin. "Mitä sinä sanoit?" tyttö kysyi. Poika hänen edessä huokaisi. "Minä muutan pois, Sakura", hän kuiskasi, aivan kuin ei olisi halunnut tytön kuulevan.

8 vuotiaan Sakuran silmät suurenivat. Hänen sydän tuntui jättävän koko ajan lyöntejä väliin ja hänen oli vaikea hengittää.
"Ei...eivät he voi...", hän kuiskasi.

Poika hänen edessä veti tytön itseään vasten. "olen pahoillani, Sakura", hän kuiskasi. Sakura nojasi pojan olkapäätä vasten ja kietoi pienet kätensä tämän ympärille.

"Sasuke-kun...eivät he saa...", tyttö kuiskasi. Sasuke nyökkäsi. "se on epäreilua vai mitä...?" he yrittivät naurahtaa, mutta kumpikin vain hikkaisivat itkun takia.

7 vuotta nämä kaksi olivat olleet parhaita ystäviä ja nyt ystävyydelle näytti tulleen piste, kun Sasuken perhe muuttaisi pois Tokiosta kauas Japanin maaseudulle Konohaan.

Sakura aukaisi silmänsä. "Milloin...milloin sinä lähdet", ne sanat satuttivat ja polttelivat Sakuran huulia. Hän ei ollut uskonut ikinä sanovansa niin, mutta näytti siltä, että sekin olettamus ei ollut osunut oikeaan.

He katsoivat toisiaan ja itkivät molemmat. "Huomenna Aamulla", Sasuke kuiskasi. Sakuran silmät suurenivat. "Ei...Sasuke-kun...", hän painautui Sasuken syliin.

Sasuke kietoi tytön lähemmäs, vaikka hän yleensä tunsi olonsa epämukavaksi, kun joku oli hänen lähellä, mutta Sakura näytti olevan poikkeus.

Sakura tiukensi otettaan pojasta, eikä halunnut ikinä päästää irti. Hänen mieli hoki, että älä päästä Sasukea lähtemään, mutta mitä pikku tyttö voisi tehdä, ei mitään. 'ei yhtikäs mitään...', tyttö ajatteli.




Seuraavana aamuna Uchihan perhe lastasi viimeisiä tavaroitaan autoon. Sasuke ja Sakura seisoivat ison kartanon vieressä käsi kädessä. Kumpikaan ei halunnut päästää irti.

Sasuken äiti katsoi sydän särkyneenä näihin kahteen, mutta huusi kuitenkin. "Sasuke tule autoon", hän itse meni itku kurkussa istumaan etupenkille. Sasuken isoveli Itachi tuli perässä ja hänkin näytti surulliselta, kun katsoi pikkuveljensä suuntaan.

Sasuke kääntyi Sakuraa kohti ja alkoi kaivaa taskustaan jotain.
"Haluan, että otat tämän", hän kuiskasi. Hän veti valkoisten shortsiensa taskusta sydämen muotoisen medaljongin. Hän laittoi sen hellästi Sakuran kaulaan.

Tyttö nosti sen. Sydän oli todella iso hänen kämmeneensä ja koru roikkui hänen vyötäröllä. Hänen kyyneleet valuivat poskia pitkin, kun hän luki tekstin medaljongissa. "Ystäviä...ikuisesti", tyttö kuiskasi.

Sasuke puri alahuultaan, jotta se ei tärisisi. Hän veti tytön itseään vasten. "Hyvästi...Sakura...-chan", he molemmat naurahtivat pienesti.

Sakura puristi pojan tiukemmin itseään vasten. "Hyvästi...Sasuke-kun", hän kuiskasi pojan vaaleaan korvaan. He irrottautuivat jotta näkisivät toistensa kasvot.

Sasuke tarttui medaljongiin ja Sakuran oikeaan käteen. "Lupaa minulle..., että aukaiset sen vasta, kun se on sinulle sopivan kokoinen. Lupaathan?" hän pyysi.

Sakura nyökkäsi. Hänen kyynel tipahti maahan ja hän tuli lähemmäs Sasuken kasvoja. Sasuke hymyili surullisesti ja antoi Sakuran poskelle suukon. "Hyvästi Sakura", hän kuiskasi.

Heidän kätensä erkanivat hiljaa, vasten heidän tahtojaan. Sakura katsoi Sasuken perään ja huusi jotain mitä ei olisi uskonut huutavansa. "Rakastan sinua Sasuke-kun...Ikuisesti!" Sasuke pysähtyi. Hän katsoi Sakuraan ja kyyneleet valuivat pojan kalpeita poskia pitkin.

Sakura heilutti heikosti vapaata kättään, kun poika meni autoon ja auto lähti ja katosi pian nurkan taakse. Sakura puristi tiukemmin medaljongista. "Ikuisesti...", hänen kyyneleet putoilivat asvaltille, kun hän lähti kävelemään pois.






8 vuotta myöhemmin:

16 vuotias Sakura juoksi kohti kotiaan. Hänen olkapäille ulottuvat vaaleanpunaiset hiukset heiluivat matkassa.

Hän juoksi kotiovensa luo ja meni sisään. Kotona ei ollut vielä ketään. Nuori tyttö lähti astelemaan huonettaan kohti yläkertaan.

Vaikka hän oli tyttö, ei sitä huoneesta pystynyt päättelemään. Vanhoja papereita, sarjakuvia ja muita lehtiä lojui lattialla, samoin likaisia vaatteita. Siksi hänen äiti olikin käskyttänyt tyttärensä siivoamaan.

Sakura laski koululaukkunsa lattialle, ennen kuin alkoi noukkia roskia lattialta ja laittaa niitä paikoilleen. Hän kumartui ottaakseen papereita sängyn alta.

Hänen silmiin osui silloin kansiolta näyttävä esine. Hän kurottautui ja sai otteen. Vedettyään esineen pois sängyn alta hän tutkaili sitä.

Se oli limen vihreä albumi. Kannessa luki "Muistoja vuosilta" Sakura ei muistanut omistavansa sitä, mutta ei se kieltänyt häntä avaamasta ja katsomasta mitä sisällä oli.

Hänen käsi melkein lensi suulle, kun hän näki kuvat kansion muovitaskuissa. Siinä oli hän pienenä ja Sasuke hänen vieressä. Kuvat vaihtelivat ja he kaksi olivat aina eri ympäristössä, mitä missäkin kuvassa tehden.

Sakura selasi kuvia eteenpäin ja mitä enemmän hän näki, sitä enemmän kyyneliä valui poskia pitkin. Jokin putosi silloin hänen syliin.

Hän laittoi albumin pois katsoakseen esinettä hänen sylissä. Kultainen sydän kiilui hänen jalkojen välissä ja pian hänen kädessä, kun hän nosti sen.

Hän luki tekstin sydämen keskeltä monet kerrat, kunnes ei enää voinut liikojen kyynelien takia. Hän painoi korun rintakehäänsä vasten, kunnes muisti mitä korun antaja oli hänelle sanonut,

Lupaa minulle, että avaat sen vasta, kun se on sinulle sopivan kokoinen

Tyttö hymyili. Hän laittoi sormensa medaljongin lukolle ja aukaisi sen. Hänen sydän alkoi lyödä lujempaa, kun hän näki kuvan.

Kuva oli otettu silloin, kun Sakura oli ollut nukkumassa. Se oli jouluyö. Sakura nukkui sängyssään ja Sasuke oli hänen vieressä ja hymyili kameralle. Pojan kädet olivat tiukasti kietoutuneet Sakuran ympärille. Heidän molempien päässä oli tonttulakit, mitkä he olivat antaneet toisilleen.

Sakura katsoi kuvaa hetken, kunnes hän laittoi kannen kiinni. Medaljongi roikkui pian tytön kaulassa. "Minulla on sinua ikävä vieläkin", hän kuiskasi ja hymyili pienesti.

8 vuoteen hän ei ollut kuullut parhaasta ystävästään, eikä nähnyt tämän kasvoja, kunnes nyt. Ja hän ei tiennyt miten oli voinut olla ilman, että näki niitä.




Konohassa:

" Teme!" 16 vuotias Sasuke kääntyi katsomaan taakseen nähdäkseen blondin pojan. "Naruto...mitä sin...?" hän ei ehtinyt sanoa loppuun, kun Naruto oli hypännyt hänen kaulaan ja kaatanut heidät molemmat maahan.

Sasuke joutui taistelemaan punastumista vastaan ja yritti saada blondia pois päältään. Naruto virnisti ja halasi ensimmäistä parasta ystäväänsä lujemmin.

" Naruto...me myöhästytään päättäjäisistä", Sasuke muistutti. "Mitä väliä?" Naruto kysyi, kun he nousivat. Sasuke huokaisi. "Minä en ainakaan kovin mielelläni myöhästyisi", hän sanoi. Naruto naurahti ja otti kiinni Sasuken kalpeasta kädestä. "Mennään sitten Teme!" hän sanoi ja siniset silmät hehkuivat ilosta.

Sasuke oli 6 vuotta sitten tutustunut Narutoon paremmin, kuin vain luokkatoverina ja saanut blondista uuden hyvän ystävän. Mutta silti hän ikävöi Sakuraa.

Naruto katsoi taakseen ja huomasi ystävänsä haikailevan katseen. Blondi katsoi masentuneena takaisin eteen päin. 'hän ajattelee sitä tyttöä taas', hän huokaisi.

Narutolla ei ikinä elämänsä aikana ole ollut parasta ystävää, mutta se muuttui ala-asteen neljännellä luokalla. Vaikka Narutoa kiusattiinkin aina ja melkein kaikki aikuiset kielsivät lapsiaan olemasta pojan kanssa, niin Sasuken perhe ei. Naruto oli siis tutustunut Sasukeen paremmin ja vuosien kuluessa, hänen kohdalla, se oli ehkä muuttunut jo ihastumiseksi. Vain ehkä.

Sasuke ei kuitenkaan unohtanut tätä Sakura tyttöä ja puhui hänestä todella paljon. Naruto oli ollut kateellinen lievästi sanottuna. Hän kuitenkin ei kieltänyt Sasukea puhumasta tytöstä.


Sasuke huomasi ystävänsä masentuneen ilmeen. Hän pysähtyi ja Naruto pysähtyi mukana. "Mikä on...?" hän kysyi. Naruto katsoi poispäin kunnes uskalsi taas katsoa niihin tummiin silmiin. "Tule lähemmäs...", hän pyysi ja virnisti.

Sasuke katsoi häntä kummasti, mutta tuli kuitenkin. Kun hän oli melkein kiinni Naruton kasvoissa, blondi suuteli häntä poskelle.

Naruto lähti kiljuen, kuin tyttö, kohti lukiota ja yksi punainen Uchiha tuli perässä. "Sinä...DOBE!" Sasuke huusi ja piti kättään kohdassa mihin Naruto oli häntä suudellut.

Naruto kikatti ja jatkoi juoksemista, jotta Sasuke ei saisi häntä kiinni. He molemmat lopulta nauroivat ja juoksivat lukion ovesta sisään koulun päättäjäisiin.





Tokiossa:

" Sakura...tule alas!" Sakuran äiti huusi, kun ilta alkoi lähestyä. Sakura nousi sängystään ja laski albumin sylistään.

Hän juoksi keittiöön missä hänen äiti oli. Rouva Haruno kääntyi katsomaan tytärtään. "Sakura, minulla on sinulle yllätys", hän hymyili.

Sakura odotti mitä hän sanoisi. "Miltä kuukausi vanhan parhaan ystäväsi kotona kuulostaisi?" hänen äiti kysyi. Sakuralla kesti hetken, ennen kuin hän tajusi mitä hänen äiti oli sanonut.

" Sinä tarkoitat...?" hänen äiti nyökkäsi, vaikka ei kuullutkaan kysymystä loppuun. Sakura hyppäsi melkein metrin ylös päin. Hänen äiti nauroi. "Lähdet huomenna aamulla. Puhuin juuri Sasuke-kunin äidin kanssa ja hän ottaa sinut mielellään. Hän kertoi Sasuke-kunin ikävöivän sinua. Varmasti yhtä paljon, kuin sinä häntä", Rouva Haruno selitti.

Sakurasta tuntui, kuin se olisi kaunista unta. Hän näkisi vihdoin Sasuken taas 8 vuoden jälkeen. Hän näkisi hänet, nyt kun poika olisi varmasti jo kasvanut, he molemmat olivat. "Äiti, mitä hänelle kuuluu?" Sakura kysyi. " Kysy häneltä itseltään, kun näette. Menehän nyt pöytään. Ruoka on valmis", hänen äiti hoputti.

Sakura käveli keittiöstä ruokasaliin ja istui ruokapöydän ääreen. 'Huomenna...Sasuke-kun, huomenna'.  







Seuraavassa luvussa:
Sakura saapuu Konohaan ja näkee vihdoin Sasuken. Mitä Naruto ajattelee asiasta?

Mä aloin itse itkeä tuossa alussa, kun kirjotin sitä ja kuuntelin Sadness and Sorrow kappaletta. Ja muuten kirjoitetaanko medaljongi näin vai onko se medaljonki, mä en tiedä XD? no kuitenkin
Kommentoikaa ja arvostelkaa, jooko?