Siitä oli kulunut nyt kuukausi. Aurinko, joka valaisi taivasta punertavalla sävyllään, laski hitaasti järven kannen taakse. Veden pinta kiilui oranssin värisenä. Rannalla käveli kaksi toisiinsa kietoutunutta hahmoa.

Sasuke ja Sakura katsoivat toisiinsa, kun matka jatkui eteen päin auringonlaskun valaisemalla rannalla. Heidän jalkansa koskettivat askel askeleelta viileää hiekkaa ja pehmeä kosketus painautui heidän varpaiden väliin.

Heidän hymyt lämpenivät sitä myötä, mitä katseet syvenivät ja tunteet sisällä kasvoivat. Kaikki oli muuttunut ystävyydestä todella palavaksi rakkaudeksi. Kumpikaan ei osannut edes kuvailla tunteidensa suuruutta.


Sakuran vaaleanpunaiset hiukset kutittivat Sasuken leukaa, kun tyttö painoi kasvonsa pojan olkapäätä vasten. Heillä molemmilla oli lämmin olo sekä sisältä että ulkoa.

Sasuke vilkaisi Sakuran hiuksiin ja sen jälkeen hän katsoi takaisin järven kannelle. Molemmat pysähtyivät, kun kylmä vesi tuli hiekan sijasta koskettamaan heidän varpaiden päitä.

Tyttö nosti hieman päätään sipaistakseen Sasuken kalpeaa poskea omallaan. Hän antoi sille hellän ja pehmeän suukon, ennen kuin siirsi päänsä takaisin vahvaa olkapäätä vasten.

Tuuli hioi kevyesti heidän kasvojaan ja heilutti molempien hiuksia puolelta toiselle. Vähäinen punertava auringon valo valaisi molempien hymyileviä kasvoja.


Sasuke kietoi kätensä Sakuran olkapään ympärille ja veti heidät yhä tiukemmin yhteen, eikä hän ikinä halunnut päästää enää irti tytöstä. Mutta molempien kauheaksi pettymykseksi Sakura joutui lähtemään jo huomenna aamulla.


Kuukausi, josta nämä kaksi olivat nauttineet, oli kulunut aivan liian nopeasti heidän edestään. Vaikka Sasuke olikin kaivannut blondin ystävänsä pirteyttä ja heidän erikoista ystävyyttä, Sakura oli piristänyt häntä. Melkein pelkkä tytön läsnä olo sai Sasuken iloisemmaksi

Tyttö vilkaisi poikaystävänsä kasvoihin. "Mitä mietit?" hän kysyi kuiskaten. Hänen hengitys kutitti Sasuken niskaa ja sai pojan kasvot lämpenemään.

" Ei pilata tunnelmaa sillä", Sasuke vastasi hymyillen Sakuralle. Tyttö punastui vähäisen ja katsoi takaisin järvelle. Hän halusi niin seistä siinä ikuisesti. Hiekan ja järven kylmän veden sekoitus koskettamassa hänen hänen varpaita, mutta Sasuken lämmin kosketus lämmittämässä häntä. Suojelemassa häntä.

Mutta ei mikään ollut ikuista. Sen he molemmat saisivat kokea aamulla. Ei ehkä edes niin mahtava ystävyys ja rakkaus, minkä nämä kaksi jakoivat toistensa kanssa, ei sekään pakosti ollut ikuista.

Mutta pystyivät he toivomaan. Molemmat katsoivat toisiinsa ja jakoivat pikaisen suudelman, ennen kuin syvensivät toistensa läsnäoloa monilla intohimoisilla.


Sakuran polvet menivät heikoiksi. Hän ei ollut tottunut suutelemaan niin suurilla tunteilla, mutta hänen oli opittava jos hän aikoi rakastaa Sasukea niin palavasti, kuin hän nyt rakasti.


Sasuke koki melkein samanlaisen reaktion. Sakura oli hänen ensimmäinen, jota hän oli suudellut sillä lailla, kuin nyt. Hän ei ollut ikinä tiennyt, että jotain niin ihanaa oli olemassa.


Molemmat joutuivat kuitenkin erkanemaan, koska ihmiset tarvitsevat ilmaa. Heidän katseet kohtasivat taas ja tällä kertaa he jäivät tuijottamaan toisiaan.

Sakura tunsi uppoutuvansa taas pojan tummiin silmiin. Hänen sydän heitteli kuperkeikkaa niin kuin aina, kun he olivat toistensa lähellä. Sasuke oli melkein uni, josta jokainen tyttö haaveili. Sakura ei voinut uskoa, että hän oli se joka oli saanut Sasuken rakkauden.

Palava halu saada kaikki irti pojan rakkaudesta, vain kasvoi Sakuran sisällä. Hän veti pojan taas itseään vasten, eikä Sasuke vastustellut.


Kun monen minuutin suudelman jälkeen, he päättivät lähteä takaisin Uchihan kartanolle. Sasuke auttoi Sakuran taas hiekkajyrkännettä ylös ja heidän kädet pysyivätkin lukittuneina koko loppumatkan.





Mikoto hymyili näille kahdelle, kun nämä etenivät Sasuken huoneeseen. Naisen katse kuitenkin laski, heti kun nämä olivat kadonneet näkyvistä.

Mustat paksut hiukset valahtivat hänen kalpeiden kasvojen eteen, kun hän jatkoi matkaansa kirjastoa kohti. Hän ei halunnut Sasuken palaavan takaisin niihin päiviin. Päiviin jolloin hän ei vielä tuntenut Narutoa ja oli juuri menettänyt Sakuran.

Mikoton käsi puristui naisen rintakehää vasten. Hän ei ikinä pystynyt unohtamaan poikansa murtunutta katsetta ja kalpeita kasvoja. Sasuken silmät olivat aina olleet itkun partaalla. Se oli äidille todella vaikeaa katseltavaa.




Sakura istahti polvilleen matkalaukkunsa viereen, kun Sasuke käveli hänen ohi istuakseen sängylleen. Tyttö katsoi laukkuaan, kuin toivoen sen katoavan näkyvistä.

Juuri äsken rannalla, kaikki näytti niin täydelliseltä, mutta nyt se näytti surulliselta ja lohdutusta kaipaavalta. Sasuke katsoi surullisena tyttöön, jonka silmäkulmaan oli vierähtänyt kyynel.

"Tule tänne", poika pyysi. Sakura hätkähti ja kääntyi odottavaan Sasukeen päin. Hän puki kasvoilleen jonkinsorttisen virneen ja nousi mennäkseen istumaan poikaa vastapäätä.

Sasuke veti tytön rintakehäänsä vasten hengitti Sakuran korvaan hellästi. Sakura sulki silmänsä, jotta voisi keskittyä siihen mitä hänellä sillä hetkellä oli lähellään. Sasuke, poika jota hän rakasti.


He pysyivät siinä niin kauan, kunnes nukahtivat. Kumpikaan ei puhunut, koska pelkäsi rikkovansa sen ihanan tunteiden vyöhykkeen heidän väliltä.

Sasuke painoi päänsä tyynyynsä ja Sakura tuli perässä ja nukahti pojan lämpimän ja turvallisen tuntuista rintakehää vasten. Kumpikaan ei välittänyt, vaikka oli aika aikaista mennä nukkumaan tai siitä että he nukahtivat arkivaatteet päällä. Millään muulla ei ollut väliä, kunhan he saisivat viettää ihanat viimeiset tunnit yhdessä, ennen kuin Sakura joutuisi jättämään Konohan taakseen.





"Sakura...Sasuke, bussi tulee kahden tunnin kuluttua. Herätkää", Itachi sanoi ja samalla koputti ovea pehmeästi, mutta kuitenkin tarpeeksi
kovaa herättääkseen nämä kaksi.


Sisällä huoneessa näiden kahden silmät aukenivat. Sakura punastui hieman, kun tajusi että oli oikeasti nukkunut Sasuken päällä. Oli hän nukkunut kyllä pojan kanssa, mutta ei tämän päällä.

Sasuke näytti ajattelevan samaa, koska hänkin punastui pienesti. Hänen sydän alkoi pomppia niin lujaa, että hän tiesi Sakuran tuntevan sen kättään vasten.

Kuitenkin tytön vakavoitunut ilme sai pojan sydämen rauhoittumaan vähän. Sakura nousi hellästi hänen päältään ja käveli laukkunsa luo. "Tule Sasuke-kun", Sasuke tuskin kuuli sitä, mutta hän tiesi jo Sakuran katseesta mitä tyttö halusi.

He molemmat kävelivät hiljaa ulos huoneesta ja törmäsivät Itachiin. "Bussi on kohta täällä. Menkää syömään ja voitte kai sitten...", Itachi ei ehtinyt edes sanoa loppuun, kun nämä kaksi olivat jo kävelleet hänen ohi.

Vanhempi veljeksistä laittoi kätensä puuskaan ja alkoi kävellä takaisin omaan huoneeseensa. Hän mutisi matkalla jotain "Se on vaikeaa" kaltaista, ennen kuin katosi tummasta puuovesta sisään.


Sasuke tarttui Sakuran vapaaseen käteen. Sakura hymyili surunsa läpi ja Sasuken neuvojen mukaan, laski laukkunsa kartanon ulko-oven eteen.

He suunnistivat keittiöön syödäkseen ehkä viimeisen kerran aamupalaa yhdessä. Heille tulisi taas vaikeat ajat, kun bussi lähtisi kello 10 vieden Sakuran mukanaan takaisin Tokioon.





Mikoto ja Fugaku istuivat puutarhan puukeinussa. Fugaku huomasi vaimonsa harhailevan katseen ja kurtisti kulmiaan. "Mikä hätänä?" hän kysyi tummalla äänen sävyllä.

Nainen hänen vieressä huokaisi. "Mietin vain, että tuleeko tästä samanlaista kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tarkoitan Sasuken ja Sakuran eroamista...", Mikoto selitti.

Fugaku nyökkäsi ymmärtävästi. "He ovat voimakkaita Mikoto. Jos he ovat jaksaneet 8 vuotta olla erossa, jaksavat he varmasti vähintään..."

" Mutta tämä on niin eri asia. He ovat rakastuneet, Fugaku. Se on niin suuri tunne ja nyt...he joutuvat taas eroamaan toisistaan. Juuri kun kaikki alkoi näyttää niin onnelliselta. En kestä enää nähdä Sasuken kasvoilla sitä katsetta...", nainen oli purskahtanut itkuun samalla, kun puhui.

Fugaku veti naisen rintakehäänsä vasten ja suuteli hellästi tämän otsaa. "Me emme voi tehdä mitään, rakkaani", hän ei yleensä käyttänyt sanaa "rakas", vaikka nainen hänen sylissä oli hänen vaimo. Mutta siinä tilanteessa hän halusi olla vaimonsa ja nuoremman poikansa tukena.

Mikoto antoi kyynelten valua hänen poskille ja pian ne kostuttivat heidän molempien päällysvaatteita. Hän pelkäsi niin paljon, että ainut katse minkä hän Sakuran lähdön jälkeen pojaltaan saisi, olisi se murheellinen ja niin yksinäinen.




Aamupala oli pien syöty ja nämä kaksi astuivat ulos Uchihan kartanosta. He kävelivät hitaasti, molemmat toivoen sen hidastavan aikaa, mutta ei se tehnyt niin.

Bussipysäkki alkoi näkyä, kun suurin piirtein 20 minuuttia oli kulunut. Sasuke puristi Sakuran kättä yhä kovemmin ja tyttöön melkein sattui, mutta hän ei halunnut pojan hellittävän otettaan. Hän pelkäsi, että sitä otetta ei enää ikinä saisi takaisin.

He katsoivat toisiinsa, kun matka pysähtyi bussipysäkinkyltin luo. Mitään sanomatta ja muitta mutkitta, Sakura hyppäsi Sasuken kaulaan ja melkein kaatoi heidät molemmat.

Tyttö itki koko sydämestään pojan olkapäätä vasten. Sasuke siirsi heidät siten, että hän pystyi suutelemaan Sakuraa. Molemmat pitivät kiinni toisistaan niin lujaa, että se sattui. Kumpikaan ei kuitenkaan valittanut, ei halunnut valittaa.



Monen suudelman ja monen minuutin jälkeen, he erkanivat kun bussi saapui hakemaan matkaajiaan. Bussipysäkille oli saapunut muitakin ihmisiä ottamaan kyydin minne olivatkaan menossa, mutta heidän kaikkien katseista näkyi ymmärrys näitä kahta kohtaan.

Sakuralle tuli pala kurkkuun, kun matkustajat alkoivat lastata itseään bussiin. Hän katsoi kun viimeinen meni sisään ja hän oli enää jäljellä, silloin vasta tyttö uskalsi katsoa takaisin Sasukeen.

Poika suuteli Sakuran huulille vielä kerran. "Rakastan sinua", hän kuiskasi hellästi tytön huulille. Sakura nyökkäsi aivan kuin se olisi auttanut poistamaan sitä tuskaa, mitä hän tunsi sillä hetkellä.


Bussikuljettaja ja muut matkustajat olivat keskittyneet katsomaan näiden kahden hyvästien jättämiseen. Kuski ei viitsinyt häiritä, koska vaikka hän olikin mies, näiden kahden välinen "keskustelu" kosketti häntä.

Eräs nainen matkustajien joukossa etsi jo päätä pahkaa nenäliinaa kuivatakseen kyynelehtivät silmänsä. Hänen miehensä siinä vieressä lohdutteli vaimoaan, aivan kuin nainen olisi itkenyt aivan turhasta asiasta.



Sakura suuteli Sasuken poskea pehmeästi. "Ja minä sinua", hän kuiskasi pehmeästi takaisin, ennen kuin tarttui matkalaukkunsa kahvaan. Heidän kädet erosivat hiljaa, vastoi heidän tahtojaan. Aivan kuin viime kerrallakin. Kaikki tuntui menneiden toistolta paitsi, että paljon isommat tunteet olivat kyseessä.

Sasuke katsoi surullisena, kun bussin ovi sulkeutui. Kuljettaja oli antanut hänelle ymmärtäväisen hymyn, ennen kuin ovi oli painautunut kiinni.

Sakura istui ikkuna paikalle ja katsoi Sasuken silmiin koko ajan. Poika vastasi hänen katseeseen surullisena. Poika sanoi jotain. Sakura ei kuullut lasin läpi, mutta hän pystyi lukemaan sanan Sasuken huulilta.

"Hyvästi sinullekin, Sasuke-kun", hän kuiskasi hiljaa ja painoi kätensä ikkunalasia vasten, toivoen pääsevänsä takaisin Sasuken luo. Bussi alkoi liikkua, mutta näiden katseet pysyivät toisissaan, kunnes se ei enää voinut pysyä.

Silloin Sakura painoi kasvonsa polviaan vasten ja itki koko sydämensä pohjasta. Hän tunsi vielä suuremman tyhjyyden valtaavan hänet, kuin 8 vuotta sitten.


Sasuke katsoi bussin perään, kunnes ajoneuvo katosi katosi hänen näkyvistä mutkan taakse. Hänen rintakehässä sattui, aivan kuin joku olisi työntänyt puukon siitä sisään.

'Ehkä onkin...', hän ajatteli, ennen kuin lähti masentuneena, surullisena ja ikävöivänä kohti kotiaan. Hänen askeleet olivat raskaita ja poika tunsi itsensä hitaaksi ja painavaksi. Hänen jalkoja oli vaikea nostaa ja pian poika joutui pakottamaan itsensä kävelemään nopeammin.





Siitä oli kulunut jo tunteja. Mikoto oli käynyt monet kerrat poikansa ovella, mutta aina joutunut lähtemään pettyneen näköisenä. Sasuke oli lukittautunut huoneeseensa ja näytti haluavan pysyä siellä.

Itachi käveli olohuoneesta ja oli aikeissa mennä keittiöön syömään jotain, kun ovikello soi. Kello soi hetken päästä uudestaan ja vanhempi veljeksistä käveli oven luo ja aukaisi sen.

Ovella seisoi henkilö, jonka Itachi olisi odottanut toiseksi viimeiseksi siellä seisovan. Jos Sakura olisi ollut siellä, hän olisi ollut vielä yllättyneempi. Mutta oli tämäkin yllätys.

"Naruto...?" hän räpytti silmiään varmistaakseen, että ei nähnyt jotain outoa harhakuvaa edessään. Ei väliä miten monta kertaa hän räpytti, blondi poika seisoi hänen edessä vakavan näköisenä.

"Missä Teme on?" Naruto kysyi. Hänen äänessä kuului tosissaan oli ja huolestuneisuus. Itachi päätti vihdoin uskoa, että blondi oli hänen edessä.

" Hän on huoneessaan. On ollut siitä asti, kun Sakura lähti...", Naruto oli kävellyt hänen ohi ja alkoi tallustella jo täyttä häkää ylös portaita. "Hänen ovi on lukossa!" Itachi ehti huutaa tämän perään, ennen kuin blondi katosi käytävään minkä varrella Sasuken huone oli.

'Miksi ketään ei tänään kuuntele minua?' Itachi ihmetteli ja sulki oven samalla. Hän lähti sen jälkeen kävelemään keittiötä kohti vieläkin vähän ihmeissään, että oli löytänyt Naruton ovelta.



Naruto katsoi ovea ja huokaisi. Hän oli ollut kuukauden erossa parhaasta ystävästään, koska hän oli halunnut aikaa. Aikaa ymmärtää ja ehkä että hänen tunteet viilenisivät edes vähän.

Hän koputti. Vastausta ei kuulut. Hän koputti uudestaan, mutta ei saanut vastausta vieläkään. Ei väliä monia kertoja hän koputti, vastausta ei kuulunut.

Naruto olisi mieluummin halunnut Sasuken avaavan oven ja näkevän blondin sen takana, mutta kai se oli tehtävä vaikeammalla ja enemmän huutoja aiheuttavalla tavalla. "Teme, avaa ovi."

Sisältä ei ensin kuulunut mitään. Koko käytävä hiljeni jokaisesta äänestä ja Naruto joutui kysymään itseltään, että hengittikö hän. Mutta pian kuulu nopeita jalan liikkeitä ja seuraavassa sekunnissa ovi oli lennähtänyt auki.

" NARUTO!" Sasuke huusi ja katsoi blondia, kuin unta. Naruto puki kasvoilleen pienen virneen, vaikka se ei siinä tilanteessa paljoa hyödyttänyt.

Sasuken silmät olivat suuret ja oli hyvä, että leuka ei osunut lattiaan. "Hei Teme, mitenkäs sinulle on...AI!" Naruto ei ollut ehtinyt sanoa loppuun, kun Sasuke oli nipistänyt häntä poskesta.

"Sinä olet oikeasti siinä?" mustahiuksinen poika kysyi ihmeissään, mutta näytti jo itse alkavan uskoa, että Naruto oli todella siinä.  
"Tietysti minä olen tässä! Ja sinä kutsuit minua Idi...", blondi ei ehtinyt sanoa loppuun, kun hänet jo oltiin vedetty halaukseen.


Sasukella todellakin oli ollut ikävä. Ei hän edes tajunnut miksi, mutta Naruto oli yhä ja tulisi vielä kauan olemaan hänen paras ystävä. Blondi hymyili lämpimästi, vaikka Sasuke ei sitä nähnytkään, ja kietoi kätensä ystävänsä ympärille.


Kun halaus oli ohi, he tulivat todelliseen maailmaan takaisin. "MISSÄ HELVETISSÄ SINÄ OLET OLLUT!" Sasuke huusi ja pilasi taianomaisen hetken.

Naruto naurahti pakosti, mutta vakavoitui heti sen jälkeen. Hän käveli hitain askelin Sasuken ohi pojan huoneeseen. Hänen oli selitettävä tämä rauhassa, ei käytävällä kaikkien kuultavana.

Sasuke katsoi hänen perään, ennen kuin lukitsi oven uudestaan. Hän kääntyi kädet taskuissa blondiin päin, joka oli pysähtynyt sängyn kohdalle ja istahtanut sille.

" Haluatko että toistan kysymykseni?" Sasuke kysyi vieläkin vähän ärtyneellä äänellä. Hän oli melkein kuollut huolestumiseen, kun Naruto oli aivan yhtäkkiä kadonnut, joten hän ei todellakaan päästäisi blondia helpolla tästä.

Naruto näytti tietävän sen itsekin. "Sasuke...mä olen oikeasti pahoillani, mutta...", hän yritti selittää asian mahdollisemman lyhyesti ja yksinkertaisesti, mutta se ei oikein onnistunut, koska hän ääni oli aika heikko sillä hetkellä.

" Mutta mitä...?" Sasuke kysyi ja nojautui ovea vasten varmistaakseen vielä, että kukaan ei tulisi sisään. Varsinkaan sillä hetkellä. Naruto laski katseensa jalkoihinsa.

" Sasuke...sellaiseen tarvitaan aikaa, Olet onnekas, että tarvitsin näin vähän...", blondi selitti. Hän toivoi Sasuken ymmärtävän, koska Naruto ei halunnut alkaa selitellä sitä joka yksityiskohta kerrallaan.

" Ei väliä, vaikka kuinka paljon ja monta kertaa yritin päähäni jankuttaa että sinä elät ja olet onnellinen Sakuran kanssa, ja että minun on vain unohdettava rakkauteni sinua kohtaan...", Naruton kasvot laskivat jokaisen sanan myötä.

Sasuken kurkkuun oli tullut pala, mutta hän ei tiennyt miksi. Hän jätti oven vartioimisen ja tuli ystävänsä viereen istumaan. Naruto nosti katsettaan sen verran, että näki Sasuken istahtavan.

" Minä silti rakastan sinua teme...", Naruto kuiskasi ja lukitsi heidän katseet yhteen. Sasuke veti blondin itseään vasten. "Ei se haittaa minua enää. Ei vaikka rakastaisit minua loppu elämäsi", hän kuiskasi Naruton vaaleisiin hiuksiin.

Naruto sulki silmänsä ja toivoi vain, että voisi ehkä joskus saada Sasukelta sen, minkä Sakura sai. 'Ei! Suu kiinni aivot!' hän vetäytyi äkkiä pois.

" Mikä hätänä?" Sasuke kysyi ja katsoi Narutoa kysyvänä. Blondi oli punastunut, mutta enemmän pettyneen näköinen. "En vain halua alkaa ajatella jotain...että...ehkä joskus...", Naruto sanoi hiljaa.

Sasuke naurahti ja lysähti selälleen sängylle. "Älä ota tätä pahalla, mutta minä olen jo löytänyt omani...", Naruto huomasi, että pojan ääni tummeni ja tummeni joka sanan myötä.

Sasuken kasvot olivat muuttuneet surullisiksi. "Minä menetin hänet jo...", poika kuiskasi. Naruto hymyili ymmärtävästi, koska hän todellakin ymmärsi. Hän lysähti Sasuken viereen ja molemmat tuijottivat kaartuvaa kattoa.

"Minä tiedän Teme...se on todella tyhjä tunne...", Naruto kuiskasi ja sulki silmänsä hetkeksi. Sasuke vilkaisi häneen. Jos joku häntä sillä hetkellä ymmärsi, se oli blondi hänen vieressä.

Sasuke kääntyi kyljelleen, jotta pystyi katsomaan Narutoon, jonka silmät aukenivat hitaasti. Blondi punastui koko kasvoiltaan, kun tajusi että miltä he näyttivät juuri sillä hetkellä. "Öm...Sasuke..."

"Kiitos Naruto", Sasuke keskeytti. Naruto katsoi häntä kysyvänä. "Mistä sinä puhut?" hän kysyi. Hänen ystävä virnisti. " Tulit takaisin juuri oikeaan aikaan. Ja jos karkaat vielä kerran, niin olet kuollut sen jälkeen", Sasuke varoitti.

Naruto virnisti ja nousi itsekin kyljelleen. "Minä olin jo kuollut. Olen aina ilman sinua kuollut, Teme", hän kiusasi. Vaikka he eivät olleet nähneet moneen viikkoon, he käyttäytyivät taas kuin eivät olisi ikinä olleetkaan erossa toisistaan.

Nyt oli Sasuken vuoro punastua. Hän katsoi nolona sänkynsä päällyspeittoa. "Dobe...", hän sanoi hiljaa ja sai Naruton nauramaan. Pian he molemmat nauroivat jo.

" Teme...minä lupaan...en jätä sinua enää", Naruto sanoi, kun he olivat nauraneet keuhkot kipeäksi. Sasuke nyökkäsi. "Sinun on paraskin luvata."
'Koska muuten menettäisin teidät molemmat'





Tokiossa:

Oli kulunut monia tunteja ja oli jo myöhäinen ilta. Kaduilla kulki nuoria viettäen mukavaa iltaa. Eräs nuoripari käveli Sakuran ohi ja tyttö joutui pidättämään, että ei alkaisi itkeä lisää.

Koko bussi matka oli kulunut murehtimiseen ja itkemiseen. Bussikuljettajakin jo alkoi pelkää tulvan tulevan. Sakura ei kuitenkaan mahtanut itselleen mitään. Kaikki oli taas kerran viety niin nopeasti pois hänen nokan alta. Eikä hän vieläkään ollut pystynyt tekemään asialle mitään.

Hänen oma koti alkoi näkyä ja Sakura kovensi vauhtiaan. Keittiön ja olohuoneen ikkunat loistivat valoa ja valaisivat pienesti Harunon talon etupihaa, kun Sakura asteli rappuset ylös.

Hän soitti ovikelloa vapisevin käsin. Sisältä kuului liikettä ja pian ovi oli auki. Rouva Haruno katsoi tytärtään iloisena ja veti hänet äkkiä halaukseen.

"Tervetuloa kotiin, kultaseni", hän sanoi pehmeästi. Sakura tunsi kyyneleen vierivän hänen niskaa pitkin, kun hänen äiti itki. Tyttö ei kuitenkaan tehnyt elettäkään halatakseen takaisin.

Rouva Haruno vetäytyi kauemmaksi katsoakseen tyttäreensä. "Sakura...?" hän sanoi huolissaan. Hänen tyttären silmät olivat punaiset ja kasvot olivat olleet jotenkin kosteat, kun nainen oli tyttöä halannut.

" Kulta...mikä on?" Sakuran äiti siveli hellästi tyttärensä poskea, mutta Sakura vetäytyi pois hänen kosketuksesta ja juoksi yläkertaan omaan huoneeseensa.

Rouva Haruno kuuli, kun ovi paiskautui kovaa kiinni. Nainen katsoi huolissaan yläkerran käytävään ja päätti antaa Sakuran olla hetken rauhassa, ennen kuin vesi tytön tavarat ylös.



Sakura lysähti omaan sänkyynsä ja otti lähimmän esineen, joka sattui olemaan sydäntyyny, ja halasi sitä rintakehäänsä vasten. Hänen kyyneleet tippuivat leualta sängyn peitteelle tai tyynyn päälle.

Hän tiukensi otettaan tyynystä niin uneksien sen olevan eräs toinen. Hän ei halunnut aukaista tiukasti kiinni olevia silmiään, koska silloin hän näkisi totuuden. Sen että hän todella oli kotona, Tokiossa, eikä Sasuke ollut hänen kanssa.



Tunnin päästä Sakuran äiti päätti viedä lapsensa tavarat tytön huoneeseen. Hän otti matkalaukusta kiinni ja alkoi raahata sitä yläkertaan.

" Sakura...toin...", Rouva Haruno löysi tyttärensä sängyltä ja Sakura näytti nukkuvan. Nainen hymyili lämpimästi ja laittoi laukun hiljaa erääseen nurkkaan ja meni sitten istumaan tyttärensä viereen viereen.

Rouva Haruno silitti hellästi tyttärensä päätä. Hän tunsi miten Sakura myöntyi kosketukseen. Naisen silmäkulmaan ilmestyi kyynel, vaikka hän ei kunnolla tiennyt miksi. Oliko se siksi, että Sakura ei yleensä enää paljoa huomioinut äitiään, mutta nyt...?

'Ei...ei se ole sitä...', Sakuran äiti siirsi kätensä pois ja oli aikeissa ottaa sydäntyynyn pois Sakuraa häiritsemästä, mutta tyttö ei antanutkaan vaan kietoi sen vain lähemmäs itseään.

Rouva Haruno ymmärsi silloin. 'Minun Sakura on rakastunut', hän ajatteli onnellisena. Hän päätti tehdä erään asian, mitä ei ollut tehnyt moniin kymmeniin vuosiin.

Nainen alkoi laulaa hiljaa Sakuralle, jotta tyttö varmasti nukahtaisi. Ja hänellä oli juuri Sasukelle ja Sakuralle sopiva laulu mielessä:


"Oh thinking about our younger years
There was only you and me
We were young and wild and free
Now, nothing can take you away from me
We've been down that road before
But that's over now
You keep me coming back for more

Baby, you're all that I want
When you're lying here in my arms
I'm finding it hard to believe
We're in Heaven
And love is all that I need
And I found it there in your heart
It isn't too hard to see
We're in Heaven

Oh, Once in your life you find someone
Who will turn your world around
Pick you up when your feeling down
Now, nothing can change what you mean to me
There's a lot that I could say
But just hold me now
'Cause our love will light the way

Baby, you're all that I want
When you're lying here in my arms
I'm finding it hard to believe
We're in Heaven
And love is all that I need
And I found it there in your heart
It isn't too hard to see
We're in Heaven


I've been waiting for someone
something to arrive
Love to come alone
Now our dreams are coming true
Through the good times
and the bad
I'll be standing there by you

Baby, you're all that I want
When you're lying here in my arms
I'm finding it hard to believe
We're in Heaven
And love is all that I need
And I found it there in your heart
It isn't too hard to see
We're in Heaven"


Rouva Haruno tuli lähemmäs tyttärensä korvaa ja kuiskasi:

"You're in Heaven"

Hän silitti vielä viimeisen kerran tyttärensä hiuksia, ennen kuin nousi sängyltä ja käveli oven luo. Hän meni ovesta ulos ja oli aikeissa mennä alakertaan, kun kuuli tyttärensä kuiskaavan: "Kiitos...äiti"

Rouva Haruno meni alakertaan kyyneleet silmissä, joita hän yritti kuivata pois.



Sakura, joka oli nukahtanut äitinsä laulun jälkeen, hymyili unissaan. Hän puristi sydäntyynyä yhä lujemmin rintakehäänsä vasten.

"Rakastan sinua...Sasuke-kun", tyttö kuiskasi.

Hän ei tiennyt, että monen kilometrin päässä. Maaseudulla olevassa kylässä, eräs tietty poika katsoi ikkunasta ulos ylös taivaalle.

"Ja minä sinua Sakura", hän kuiskasi aivan kuin olisi tiennyt tai kuullut tytön sanat. Ehkä jossain syvällä sisällään, hän tiesikin. He molemmat tiesivät.







Noin, mitäs piditte tästä uudesta versiosta. Tässä on nyt ehkä selityksen paikka:

En ole ikinä kirjoittanut kunnolla ficciä ja vielä että joku pitäisi siitä tuntui melkein hassulta unelta. Mutta on ihania ihmisiä vielä olemassa, joten kiitos kaikille jotka olette lukeneet tätä tarinaa viimeiseen lukuun asti ja pitänyt. :) Ja sitten minä panikoin todella paljon, kun kirjoitin viimeistä lukua ja toivoin siitä tulevan täydellinen, hehe. Mutta sain paniikissa aikaan vain pikku töherrystä. Joten nyt, monen tunnin jälkeen kirjoitin uuden version. Minä itse pidän tästä enemmän kuin vanhasta.

Kommentoikaa kiltit te jotka ehditte lukea sen niin (hiton) huonon vanhan version. Toivottavasti kovin moni ei ehtinyt lukea sitä, koska se oli todellakin yksi huonoimpia kirjoituksiani (Tuhannet anteeksi pyynnöt). Kuitenkin, ARVOSTELKAA JA KOMMENTOIKAA, viimeistä kertaa tälle ficille.


(Laulu on Dj Sammyn Heaven kappale)