Kellon tuntiviisarin pompahtaessa kahdeksan kohdalle, koulun välituntikellon pirisevä ääni kilahti soimaan. Aamukankeiden oppilaiden valuessa sisälle pitkiin suoriin käytäviin, Naruto oikaisi itsensä omasta sängystään vilkuillen puoliksi ummistettujen silmiensä lävitse herätyskelloaan. Se oli pysähtynyt yöllä. Kelloa hetken tuijotettuaan Naruto painoi ruskeaan yömyssyyn peitetyn keltaisen hiuspehkonsa takaisin pehmeään tyynyyn mumisten, ettei vielä ollut kiire minnekään.

Naruton kotiluokassa Iruka huuteli oppilaiden nimiä yrittäen samaan aikaan saada riehuvan luokan rauhoittumaan. ”Ottaisitte esimerkkiä Sasukesta!” Iruka huusi mekastuksen yli osoittaen luokan keskivaiheilla ikkunan vieressä istuvaa mustahiuksista poikaa, joka istui tavalliseen tapaansa hiljaa kädet ristiin kiedottuina ja nojaten niillä leukaansa. Hän ei ollut painanut yhtään huomiotaan opettajalle edes nimeään lausuttaessa. ”Missä se Naruto on?” Iruka manasi takaraivoaan raapien merkiten samalla tämän poissaolevaksi.

Tunti oli ehtinyt jo pitkälle yli puolivälinsä, kun käytävästä kuuluvat juoksuaskeleet päättyivät koviin koputuksiin oven takana. Luokan huomio siirtyi hetkessä pois tehtävistä kaikkien luodessa virnistävät ja samalla tietäväiset katseet oveen. Iruka huokaisi raskaasti arvaten jo, kuka oven takana mölysi. ”He hee… Olen myöhässä, Iruka-sensei!” Naruto virnisti astellen luokkaan kädet niskallaan ja oranssi reppu puoliksi roikkuen toisella olallaan. Pojan matka sai kuitenkin nopean pysäytyksen opettajan tarratessa tämän paidasta takaa päin ja johdattaessa oven ulkopuolelle puhutteluun.

Selitettyään opettajalle parhaansa mukaan oikean myöhästymisensä syyn ja lisäten siihen vielä mummojen taluttamisen tien yli, Naruto saattoi yhä lukea suosikkiopettajansa kasvoilta ja eleistä, että koulun jälkeen olisi luvassa jälki-istuntoa. ”Tämä ei ollut ensimmäinen eikä edes viides kertasi tämän kuun alun jälkeen, Naruto.” Iruka totesi ristien käsivartensa rinnalleen. ”Mutta Iruka-sensei…!” Naruto yritti vielä kerran, mutta tuloksetta. Opettajan mieltä ei saisi enää yhdeksänhäntäinen kettukaan kääntymään.

Irukan jälleen aukaistessa luokan oven, Naruto tunsi ylimielisten katseiden iskevän päälleen. Kaikki tiesivät, Naruto ajatteli pitäen kaikin voimin leukansa ylhäällä ja virneen huulillaan, vaikka tunsi sisällään kiduttavaa ahdistusta. ”Onnittelut jälkiruuasta, Uzumaki.” Naruto kuuli Kiban kuiskaavan vahingoniloisesti virnistäen. Vihaansa ja nolostustaan pidätellen Naruto virnisti ruskeahiuksiselle pojalle tavallista leveämmin astellen sitten paikalleen varoen kompastumasta reppuihin ja jalkoihin, joita muut laskivat hänen tielleen.

Koko tunti oli yhtä painajaista keltahiuksiselle pojalle. Myöhästymisensä takia hän oli menettänyt tunnin keskeisimmät asiat. Neuvojen pyytäminen Irukaltakaan ei käynyt päinsä. Naruto ei tahtonut saada enempää ylimielisiä katseita puoleensa. Takaraivoaan miettivästi raapien poika yritti salaa katsoa, miten toiset tekivät tehtäviään. ”Uzumaki lunttaa!” kuului tytön huuto Naruton takaa. ”Ei! En lunttaa!” Naruto huusi nousten ylös tuoliltaan tuntien palan nousevan kurkkuunsa katsoessaan Sakuraan, pinkkihiuksiseen tyttöön, joka oli jo pitkän aikaa ollut hänen ihastuksensa. Kevyesti Iruka ilmoitti koko luokan kuullen Narutolle nostavansa tämän jälki-istuntoaikaa 15 minuutilla. Koko luokka repesi nauramaan. Kasvot punaisena nolostuksesta Naruto laski katseen kirjaansa. Pojan pitkät kynnet upposivat tämän kämmenlihaan Naruton pidättäessä pahan olon sisällään.

Luokassa oli kuitenkin eräs oppilas, joka ei nauranut muiden mukana. Sasuke. Pojan mustat silmät olivat salaa seuranneen blondia siitä asti, kun tämä oli astunut luokkaan. Naruton ja Irukan ollessa poissa, Sasuke oli hiljaa kuunnellut kuinka toiset oppilaat olivat häpeilemättä pilkanneet Narutoa. ”Hän on typerä. Kasvanut ilman vanhempia. Siksi hänestä on tullut tuollainen.” Sasuke ei voinut sietää moisia puheita. Ne saivat hänet voimaan pahoin. Voi olla, että Naruto on kasvanut ilman vanhempia, mutta niin oli hänkin siitä asti kun… Sasuke ajoi ajatuksen pois mielestään. Sitä hänen ei ollut edes sopivaa ajatella.

Koulupäivän viimeisen tunnin päätteeksi sama kello, joka oli aamulla toivottanut oppilaat opin tielle, päästi nyt heidät lähtemään kotiin. Kaikki muut, paitsi yhtä. Naruto seisoi ikkunan edessä katsoen kuinka hänen luokkatoverinsa juoksivat iloiten vanhempiensa autoihin saamaan kyytiä kotiin ja ne, joilla ei ollut niin pitkää matkaa, kävelivät ryhmissä tien yli kaupungille nauttimaan jäätelöä tai muuten vain kuluttamaan aikaansa.

”Naruto, ole hyvä ja istu.” Iruka sanoi istuutuen työpöytänsä taa osoittaen pojalle paikan, jossa tämä tulisi viettämään seuraavan tunnin ja 15 minuuttia. Luotuaan viimeisen kaipaavan katseen pihalle, Naruto palasi paikalleen esittäen mököttävää, vaikka tosiasiassa hänen olisi tehnyt mieli huokaista raskaasti ja lähteä kotiin. Vaikkakin yksin… Yksin tyhjään asuntoon… Tehdä läksyt yksin… Syödä yksin… Nukkua yksin… Narutolla oli varastossaan vaikka kuinka monta asiaa, jotka hän tekisi yksin. Hän oli luetellut ne mielessään niin monet kerrat.

Puolta tuntia myöhemmin Iruka ilmoitti poistuvansa asioilleen. ”Älä liiku tuumaakaan, Uzumaki!” Iruka määräsi osoittaen etusormellaan Narutolle sen tuuman paikan. Keltahiuksinen poika tuhahti laskien päänsä pulpetille ja asettaen kätensä peittämään niskaansa. ”Miten vaan, vaikka olisi minulla parempaakin tekemistä…” poika mutisi saaden sen seurauksena ankaran epäilevän silmäyksen opettajalta, joka sulki luokanoven perässään. ”Sigh….” Naruto tuhahti antaen katseensa kulkea ympäri luokan seiniä kenties miljoonannen kerran viimeisen 30 minuutin sisällä.

Jälki-istunnon huvetessa viimeiseen 15 minuuttiin, Naruto oli yhä yksin luokassa. ”Minnehän Iruka meni?” poika mietti ääneen tuntien kuinka väsymys ja tylsyys yrittivät yhteistuumin painaa hänen silmäluomiaan kiinni. Silloin luokanovi avautui kiinnittäen. Naruto oli jo toivottaa opettajan tervetulleeksi, kun tajusi pitkän opettajan sijaan oven takana itsensä ikäisen mustahiuksisen pojan. Sasuke, Naruto ajatteli virnistäen kolkolle pojalle jonkinasteisen hymyn. Hän ei erityisemmin pitänyt tästä henkilöstä, joka kuului luokan parhaisiinsa oppilaisiin. Oikea mallipoika. Kaikki pitivät Sasukesta. Etenkin Sakura oli tähän hulluna.

”Yo…” Sasuke tervehti Narutoa astellen istumaan opettajanpöydän taa. Naruto tunsi jonkin silloin kiljaisevan sisällään. ”He-HEI! Se on opettajan paikka!” Sasuke käänsi mitään sanomattoman katseensa Narutoon vastaten tyynesti, että Iruka oli pyytänyt häntä vahtimaan keltahiuksisen pojan jälki-istunnon loppuun. Naruto nielaisi syvään tuntien punan jälleen kohoavan kasvoilleen. Jopa Iruka-sensei luotti Sasukeen näin paljon. Miksi, Naruto huusi mielessään.

”Ethän ole liikkunut paikaltasi?” Sasuken kysymys sai Naruton veren kiehumaan. Miksi Sasuke häntä oikein luuli? ”Ha! En! Ja vaikka olisinkin et voisi mitenkään sitä todistaa!” ”Etkä sinä voi todistaa, että olet todella istunut siinä.” Naruto hämmentyi Sasuken vastauksesta. Pojan mustat silmät katsoivat häntä laskelmoivasti ja yhteen puristetuilla huulilla oli huvittunut hymynpoikanen. Tuhahtaen Naruto nojasi taakse puisen penkin selkänojaan ja risti käsivarret rinnuksilleen. Hänen ei tarvitsisi kestää mustahiuksisen pojan läsnäoloa enää 10 minuuttia kauempaa.

Sasuke ei saanut katsettaan irti blondista pojasta. Naruto viehätti häntä kovasti. Eikä kyse ollut vain ulkonäöstä. Hän ja Naruto olivat täydelliset vastakohdat. Naruto, joka oli luokan äänekkäin oppilas, omisti samalla myös luokan alimmat arvosanat kaikissa muissa aineissa paitsi liikunnassa, jossa hän pärjäsi kohtalaisesti. Sasuke taasen kuului luokan hiljaisimpiin oppilaisiin ja pärjäsi erinomaisesti kaikessa. Sasuke ei kuitenkaan ollut ujo vaan enemmän aikuistunut kuin muut. Hän ei nähnyt tarvetta puhua toisille tuntien aikana saatikka juoruta jostain turhanpäiväisestä. Häneen verrattuna Naruto oli paljon lapsenmielisempi.

Tuolin jalka kolisi lattiaa vasten Sasuken noustessa ylös. Naruto vilkaisi kelloa. Enää 5 minuuttia, hän ajatteli katsahtaen poikaan, jonka intensiivisen katseen keltahiuksinen poika tunsi lähes porautuvan lävitseen. ”Mitä nyt..?” Naruto kysyi Sasuken lyhentäessä matkaa heidän välillään hiljaisilla lyhyillä askeleilla. ”Jos liikahdat paikaltasi, kerron siitä Irukalle.” Sasuke sanoi pysähtyen Naruton taa, joka alkoi äkisti tuntea olonsa kovin epämukavaksi puisella penkillä. Mustahiuksinen poika tarttui toisen hartioihin painaen päänsä tämän korvan tasolle. Naruto tunsi sähköisen sävähdyksen kulkevan ruumiinsa poikki. Mitä Sasuke oikein aikoi? Oliko tämä jokin keino, jolla poika yritti saada hänelle lisää jälki-istuntoaikaa? Siinä tapauksessa Naruto ei ikinä liikahtaisi paikoiltaan, ennen kuin aika olisi kulunut umpeen, hän päätti lujasti nielaisten ylpeytensä ja antaen Sasuken tehdä sen, mitä tämä aikoi.

Penkkinsä istuinta sormillaan tiukasti puristaen Naruto tunsi kuinka Sasuken kieli nuoli hänen korvallistaan siirtyen hiljalleen alemmas kaulalle. Keltahiuksinen poika taivutti kaulaansa taaksepäin. Vaikka Naruto ei pitänyt tavasta jolla Sasuke häntä kosketti, hän ei voinut kieltää, etteikö se olisi tuntunut todella hyvältä. Pieni nautinnosta kielivä ääni karkasi Naruton huulilta Sasuken äkisti imiessä huulillaan pojan kaulaa tämän korkean valkoisen kauluksen alapuolelta. ”Ei…” Naruto ähkäisi tietäen, että jos toinen poika vielä imisi, siihen jäisi jälki. Blondia kuulematta Sasuke jatkoi kaulan kanssa leikittelyä huulillaan, kunnes siihen oli jäänyt tumma jälki.

Silloin luokan oven takaa kuului muutama koputus ja Sasuke astui kauemmas Narutosta peittäen pojan kaulalle jääneen merkin tämän valkeaan kaulukseen. Naruto hätkähti äkisti Irukan avatessa oven. ”Naruto voi lähteä kotiin. Ja sinä myös Uchiha.” Iruka ilmoitti oven raosta. Naruto tunsi kasvojensa äkisti punastuvan. Mitä jos Iruka olisi tullut luokkaan silloin, kun… Naruto ei tahtonut edes ajatella.

Sasuke nouti laukkunsa luokan edestä ja asteli Irukan ohi käytävään. Naruto jäi vielä hetkeksi luokkaan katsomaan mustahiuksisen pojan perään. Hänen tunteensa olivat täysin sekaisin. ”Naruto? Onko kaikki hyvin?” opettajan huolestunut ääni sai Naruton säpsähtämään. Nopeasti poika nyökkäsi Irukalle sanoen lähtevänsä kotiin. ”Naruto?” Naruto pysähtyi vielä käytävässä opettajan puhuessa hänen peräänsä. ”Jos jokin vaivaa sinua, niin voit aina puhua siitä minulle.” opettaja hymyili. Hieman hölmistyneenä Naruto katsoi takaisin opettajaansa. ”Ei minua vaivaa mikään. Mutta kiitos sensei.” poika vastasi juosten sitten pois koulun alueelta.

Hänen poskiaan poltteli koko matkan ja Naruton oli vaikea olla viemättä kättään Sasuken jättämän merkin päälle. Ei kai kukaan nähnyt sitä?, poika huolehti huokaisten helpotuksesta vasta lukittuaan itsensä pieneen kerrostaloasuntoonsa. Naruto heitti kenkänsä puolihuolimattomasti eteisen seinälle, mistä ne tippuivat kasaksi lattialle. Reppunsa poika laski heti eteisen jälkeen alkavan olohuoneen lattialle siirtyen sitten siihen yhdistetyn keittiön puolelle valmistamaan itselleen ramenia. Nälkä kurni jo kovana kasvuiässä olevan Naruton vatsassa.

”Itadakimasu.” poika sanoi alkaessaan syödä ramenia pitkillä kertakäyttöisillä puikoilla, jotka olivat tulleet kupin mukana. Mutta jotenkin… Naruto laski tyhjäksi syödyn ramenin alas. Hänen lempiruokansa ei tänään maittanut hänelle niin kuin yleensä. Pojan mielessä pyöri vain yksi henkilö ja tämän teko. Naruto siirsi paidankaulusta ja peilasi tummaa pientä merkkiä astiakaapin lasista kuiskaten hiljaa pojan nimen. ”Sasuke… Baka.” Naruto mutisi vakuuttaen itselleen, että poika oli tehnyt sen vain ärsyttääkseen Narutoa ja saadakseen tämän enemmän naurunalaiseksi. Ei Sasuke ollut muita hänen kiusaajiaan kummallisempi. Tämä oli mennyt vain asteen muita pidemmälle.


.............................................

Kiitos lukemisesta! Jatkoa on luvassa, kunhan saan riittävästi palautetta. Voitte myös esittää toivomuksia mahdollisista muista parituksista, joita tähän ficiin voisin sisältää.