”Repliikki”
’Ajatus’
**Takauma*’

                                      Kolmas luku

Aurinko paistoi taas täydeltä terältä, kun Naruto mumisi unenpöperössä valokatkaisijasta. Väsyneenä blondi aukaisi silmänsä. Katseltuaan hetken ympärilleen silmät puoliummessa, poika kohtasi näyn, joka sai hänen silmänsä suurenemaan. Kaksi oravaa ”puuhaili” sammuneen nuotion äärellä.
”Ei helvetti! En halua nähdä tuota heti aamusta!” Naruto rääkäisi ja peitti silmänsä käsillään. Oravat säikähtivät yllättävää huutoa ja lähtivät kipittämään läheiseen puuhun.
”Minä haluan oksentaa…”, blondi mutisi ja nousi ylös naama vihertäen. Matkalla lähimpään puskaan poika mutisi jotain mikä kuulosti kutakuinkin tältä:
”Mihin tämä maailma on menossa jos eläimetkin ovat noin siveettömiä. Häiritä nyt nukkuvia ihmisiä panemalla nenän edessä.. Hankkisivat huoneen...”

Naruto käveli joelle pesemään kasvonsa oksennuksesta ja täytti samalla pari vesileiliä, jotka hän oli löytänyt nuotiolta.
’Se Sasuke varmaan jätti nämä’, Naruto ajatteli ja punastui ajatellessaan komeaa muukalaista. Hän nosti toisen kätensä huulilleen ja sulki silmänsä. Mieleen nousi pakostikin kuva miehestä, jonka huulet koskettivat hänen huuliaan. Naruto huokasi raskaasti ja laski päänsä maahan.

Sasuke käveli metsässä roikuttaen olallaan kuollutta jänistä. Aamiaistaan.
’Mitähän sille blondille kuuluu?’ hän ajatteli ja hymyili muistellessaan eilistä iltaa.
”Hänen huulensa ovat niin pehmeät”, Sasuke sanoi ääneen ja sulki nautinnollisesti silmänsä.
’Jos vain saisin tuntea sen pehmeyden uudestaan’, hän ajatteli ja pysähtyi hetkesi, antaen vähäisen tuulen sekoittaa hänen mustaa tukkaansa. Kyllä, hän koskettaisi niitä huulia vielä kerran omillaan, ehkä jo tänään.

Kuljettuaan vielä vähän aikaa, Sasuke huomasi blondin, joka nojasi puuhun silmät kiinni painettuina. Poika näytti niin viattomalta ja puhtoiselta.
’Kuin enkeli’, Sasuke ajatteli ja hymyili vinoa hymyään. Hänen silmänsä olivat yleensä kylmät, mutta tuon blondin näkeminen sai ne sulamaan. Aivan kuin pojasta hohtaisi lämpöä, niin paljon lämpöä, että se voisi sulattaa roudankin maasta.

”Hei”, Naruto kuuli äänen sivultaan ja aukaisi silmänsä nopeasti. Hän käänsi päänsä ja katui tekoaan heti. Sasuke oli aivan hänen vieressään ja tämä oli ilmeisesti odottanut Naruton kääntävän päänsä. Hän kumartui hiukan ja pian hänen kasvonsa olivat van muutaman sentin päässä Naruton omista.

Blondi tunsi toisen hengityksen kasvojaan vasten. Hänen sydämensä alkoi lyömään nopeampaan ja Naruto pelkäsi Sasuken kuulevan sen.
”Hei”, poika sanoi hiljaa ja sai toisen hymyilemään hiukan vinosti. Sasuke kumartui vielä hiukan ja poikien huulet kohtasivat. Naruto räväytti silmänsä auki ja yritti peruuttaa, mutta Sasuke oli siirtynyt niin, että puu oli Naruton takana.
’Voieivoieivoieivoieivoieivoiei!” blondi ajatteli paniikissa, kun toisen käsi alkoi haparoimaan pitkin hänen rintaansa
”Mmmm! Mmmm!” Naruto yritti pyristellä, mutta Sasuke lukitsi hänen kätensä ylös toisella kädellään.
”Shh.. Ei tämä satu yhtään”, Sasuke kuiskaisi ja tunnusteli kädellään pojan vatsalihaksia. Hän siirsi kättään koko ajan lähemmäs pojan housunkaulusta. Naruto huokaisi käden saavutettua päänmääränsä.
”Ei, ei, ei!” blondi huusi ja tunsi taas Sasuken huulet omillaan.

Kyyneleet kohosivat pojan silmäkulmiin. Sasuke ei huomannut niitä vaan alkoi näpertää Naruton housun-nappia auki.

Sasuke siirtyi suutelemaan blondin kaulaa ja maistoi suolan. Hänen silmänsä levisivät hämmästyksestä ja vasta nyt hän huomasi Naruton nyyhkyttävän hiljaa.
’Itkeekö hän..?’ mies ajatteli ja hän lopetti pojan kaulan syömisen. Hitaasti hän otti kätensä pois blondin housunkauluksesta ja kohotti katseensa tämän surullisiin silmiin. Niistä saattoi nähdä heijastuvan pelkoa ja väsymystä.
’Pelkoa minua kohtaan’, Sasuke ajatteli ja tajusi sitten yhden oikein kivan oleellisen jutun: Naruto oli ehkä noin 14, eli lapsi.
”Voi jumalanmuna! En minä voi olla näin tyhmä!” mies huusi ja sai Naruton entistä pelokkaammaksi. Sasuke vilkaisi vielä blondia ja lähti sitten juoksemaan pois aukealta (Jep, he olivat aukealla jossa sijaitsi vain yksi puu) kohti tiheää metsää, jonne ei aurinko tuntunut paistavan edes päivisin.

Naruto tuijotti miehen perään silmät edelleen kyyneliä valuen. Hänen sisällään myrskysi. Hän ei tiennyt enää mitä tuntea. Pelkoa? Surua? Tai ehkä jopa… Rakkautta? Blondi ravisti päätään. Ei, ei missään nimessä rakkautta. Hän kuivasi kyyneleet ja napitti housunsa. Vaikka hän kuinka yritti, hän ei saanut sydäntään lopettamaan hakkaamista. Se viimeinen katse jonka muukalainen oli hänelle suonut, sen muisteleminen sai Naruton sydämen hakkaamaan kahta kauheammin. Hän ravisti uudelleen päätään ja hengitti syvään.
’Nyt pitää rauhoittua ja lähteä kohti Konohaa’, hän ajatteli ja ryhdistäytyi. Vaikka ulkoapäin kaikki näytti olevan hyvin, sisällä Narutoa raastoi ikävä tunne, että jotain pahaa tulisi vielä tapahtumaan.

Muutaman tunnin kävelyn jälkeen Naruton jalkaa alkoi ikävästi pistellä ja hän joutui istumaan läheiselle kivelle lepäämään. Otettuaan kengän jalastaan blondi huomasi, että hänen kantapäässään oli iso, punainen rakkula.
”No voi loistavaa! Nyt menee vielä enemmän aikaa kävellessä Konohaan”, Naruto huokasi ja nojasi käsiinsä.
’Jos vaikka se Sasse tulisi ja pelastaisi minut’, poika hätkähti kun huomasi mitä ajatteli.

Mies joka oli aamulla melkein raiskannut hänet, hiipi yhä uudelleen ja uudelleen Naruton mieleen. Tämän huomasi päivän mittaan. Joka askeleella hänen jalkaansa pisti ja aina hänelle tuli mieleen Sasuke.
’Tämä on niin väärin’, blondi ajatteli jo varmaan sadannetta kertaa päivän aikana. Miksi juuri hänen vanhempansa kuolivat?
’Koska isäsi tappoi äitisi ja itsensä’, pieni ääni kuiskasi pojan pään sisällä.
’Jos isä ei olisi tehnyt sitä, minä olisin kotona, enkä täällä. Mitään ei olisi tapahtunut ja minä en olisi koskaan tavannut Sasukea..’ siihen hänen ajatuksensa tyssäsi.
’Niin, en olisi tavannut häntä’, Naruto huokasi, taas jalassa tuntui pieni pistos. Samaan aikaan tuntui, kuin jokin olisi lohkaissut pois osan hänen sydämestään. Sen osan, missä oli muisto Sasukesta.

Sasuke kulki hitaasti eteenpäin synkkää metsää. Hän ei enää välittänyt minne meni. Hän oli satuttanut hänelle tärkeää ihmistä. Niin, Naruto oli ollut hänelle tärkeä. Hän oli tuntenut pojan vasta vähän yli päivän, jos sitäkään, mutta silti hän halusi suojella tätä kaikelta. Ensin koko juttu oli ollut Sasukelle vain leikkiä, mutta viimeistään siellä puun luona, hän oli tajunnut rakastavansa poikaa koko sydämestään.
’Kun näin hänen itkevän, tuntui kuin sydämeni olisi revitty irti’, niin Sasuke tunsi nytkin. Kuin sydän olisi jossain muualla kuin hänen rinnassaan.

”Tämä on niin väärin!” kaksi karjaisua rikkoi metsän rauhan samaan aikaan eri paikoissa. Molemmat huutajat huohottivat raskaasti ja nojasivat päitään puihin. Mutta vain toinen heistä itki. Se oli nuorempi, blondi poika. Hänen kasvoillaan välkehtivät kyyneleet, jättäen jälkensä pojan ruskettuneille poskille. Naruto lyyhistyi maahan vieden mukanaan palan puun kaarnaa. Otsassa näkyi pieni nirhama siinä kohtaa, mistä puu oli raastanut ihoa. Sasuke taas seisoi edelleen puuhun nojaten hengittäen raskaasti ja lyöden nyrkkiään puuhun niin, että rystysiin jäi veriset jäljet. Molemmat pojat olivat väsyneitä ja nälissään. Oli pakko etsiä ruokaa.


Ja Tsadaam! siinä se, tulihan se lopulta valmiiksi.. huh helpotus.. aika lyhyt tuli, mutta jos vielä olisin kirjoittanut, niin en olisi saanut tätä nettiin ollenkaan… pääni on liian tyhjä ideoista…
No joo kommentoikaa kiitos