”Kakashi?” Iruka kysyi, ennen kuin astui sisään asuntoon Izumo ja Kotetsu perässä.

Iruka ei edes vaivautunut pettämään helpotustaan huomatessaan, ettei toinen ollut kotona.

”Älä viitsi näyttää nyt noin pettyneeltä”, Kotetsu sanoi sarkastisella äänellä. ”Me jäädään odottamaan, että hän tulee.”

Iruka loi ystäviinsä ruman katseen ja käveli olohuoneeseen, missä hän löysi Pakkunin nukkumassa sohvalla.

’Kun kissa on poissa, niin hiiret hyppivät pöydällä. Kakashin pitäisi olla tiukempi tuon kanssa.’

”Vieläkö tuo kirppusäkki on teillä?” Kotetsu kysyi ja käveli sohvalle istumaan Pakkunin viereen.
Hän rapsutti koiraa, joka kierähti tyytyväisenä selälleen. Izumo nosti Pakkunin sohvalta toisen syliin ja kävi istumaan.

”Ikävä kyllä”, Iruka huokaisi ja otti Pakkunin sitä rapsuttavan Kotetsun sylistä. ”Hei! Minä rapsutin sitä!” Kotetsu huusi vastalauseensa, kun Iruka laski Pakkunin maahan, sohvan viereen.

”Rapsuta lattialla. Se ei saa vieläkään olla sohvalla”, Iruka sanoi ankaralla äänellä. Mikään ei ollut hänen mielestään ärsyttävämpää, kuin siivota koiran karvoja sohvalta.

”Tiedättekö muuten vieläkään, minkä rotuinen tämä on?” Kotetsu kysyi, kun hän kyyristyi Pakkunin viereen rapsuttamaan tätä.

”Ei harmainta aavistustakaan”, Iruka sanoi ja istahti sohvalle vapautuneeseen paikkaan.

”Minä tiedän!” Kotetsu huudahti. ”Tämä on ilmiselvä sikapaimenkoira!”

Iruka ja Izumo katsoivat toista pidätellen naurua parhaansa mukaan.

…

On sanomattakin selvää että he epäonnistuvat surkeasti.

”Si-sikapaimenkoira?!” Izumo huohotti naurujen välissä.

”Niin!” Kotetsu sanoi jättäen toisen räkänaurun huomiotta. ”Kun on karhukoiria, hirvikoiria ja lammaspaimenkoria, niin miksei voi olla sikapaimenkoira?! Hä?”

Iruka, joka oli saanut hengityksensä tasattua, sanoi koiraa rapsuttavalle ystävälleen: ”Ei sikapaimenkoiria ole!”(Kotetsu mutristi tälle suutaan)”Ajattele nyt, kun siat olisi viimein paimennettu takaisin sikalaan ja isäntä olisi lähdössä kotiin, niin eihän hän mitenkään erottaisi tällaista pärstää niiden seasta.”

Se oli hiljainen hetki. Jopa Izumo oli lopettanut nauramisen.

Sitten Kotetsu nosti Pakkunin naamansa eteen ja katsoi sitä tarkasti.

Ei kestänyt kauaa, kun koko huone täyttyi taas naurulla. Kotetsukin nauroi niin kovaa, että tuskin sai edes henkeä.

Viimeinkin he kaikki vetivät syvään henkeä ja rauhoittuivat. Tätä seurasi toinen hiljainen hetki.

Iruka katsoi miettiväisenä Pakkunia ja sanoi sitten hiljaa, vieläkin ajatuksissaan: ”En ole ennen huomannut, mutta se näyttää ihan Kakashilta.”

Kotetsu ja Izumo katsoivat ensin Pakkunia ja sitten Irukaa.

”Onko oikeasti Kakashi noin ruma?” Kotetsu kysyi. ”Oletko siis nähnyt maskin alle?!”

Iruka heräsi ajatuksistaan ja pudisti päätään. ’Luoja! Sanoinko minä sen ääneen?!’

”Kumpaan tuo oli vastaus?” Izumo kysyi uteliaana.

”Olen nähnyt ja hän on komea”, Iruka vastasi, taas vaipumassa ajatuksiinsa. Sitten hän tajusi sanansa ja punastui. Sitten hän jatkoi yrittäen haihduttaa punaa kasvoiltaan. ”Minä vain sitä, että…no… Miten sen selittää!? Siitä tulee vain samanlainen tunne kun katsoo tuota koiraa ja Kakashia.”

”Ai tulee meidän pikkuiselle Irukalle komeasta Kakashista tunteita”, Kotetsu kiusoitteli. Izumo, joka oli sinä päivänä käyttäytynyt erittäin hilpeästi, tyrskähteli taustalla.

”Käyttäydy kuin ikäisesi, Kotetsu”, Iruka sanoi ärtyneenä punan levitessä taas kasvoille.

”Niinpä! Tai pidä ne kommentit ainakin itselläsi”, Izumo sanoi. Sitten hän kääntyi Irukaan päin ja sanoi: ”Jatka selittämistä.”

Iruka huokasi syvään ja yritti selittää ystävilleen jälleen kerran: ”Sillä on vain samanlainen laiska katse ja-” Iruka kumminkin keskeytti, kun hän kuuli oven aukeavan eteisessä.

Oven avautumisen kuullessaan Pakkun hypähti Kotetsun sylistä pois mennäkseen tervehtimään isäntäänsä. Kotetsu jäi murjottamaan lattialle ja jäi katsomaan eteiseen katoavaa karvakasaa.

Kakashi kyykistyi rapsuttamaan koiraa iloisena. ”Hei poika! Oliko ikävä, oliko? Niin! Häntä heiluu siihen tahtiin, että taisitkin kaivata ruokaa, hä! No niin, voit lopettaa nuolemisen, meillä on suihku sitä varten!”

Kakashi rapsutti vielä kerran Pakkunin päätä, ennen kuin hän nousi takaisin seisomaan ja kävelemään olohuoneeseen, häntää heiluttava koira perässä.


Kakashin hymy, joka oli tullut koiran nunnuttamisesta, hävisi, kun hän huomasi ihmiset olohuoneessa. ”Mikä ihmeen Martta-kerho tännekin on kokoontunut?” Kakashi kysyi ärtyneenä.

”No mikäs sinua riepoo?” Kotetsu kysyi, saaden Kakashilta mulkaisun.

”Se ei kuulu teille”, Kakashi vastasi jäänkylmästi, kävellen sitten omaan huoneeseensa. Pakkun luikahti ovesta sisään juuri, ennekuin Kakashi paukautti sen kiinni.

”Wow! Jollain on tainnut olla paha päivä”, Kotetsu sanoi.
”Ehkä meidän pitäisi mennä”, Izumo sanoi, nousi sohvalta ja veti Kotetsun mukanaan.

Iruka hyvästeli ystävänsä ja käveli sitten Kakashin huoneen ovelle. Hän koputti oveen, ja sai vastaukseksi ärtyisän häipymiskäskyn.
Iruka huokasi ja avasi oven toisen kiellosta huolimatta.


Iruka astui sisään ja kävi mitään sanomatta Kakashin sängylle istumaan. Kakashi itse istui tuolissa ikkunan vieressä ja katsoi alas kadulle. Pakkun oli sängyssä, kaivautunut puoliksi tyynyihin ja nukahtanut.

”Jotain asiaakin?” Kakashi tokaisi, kääntymättä toiseen.

Iruka katsoi toista loukkaantuneena. Hän tuli piristämään ystäväänsä ja tämän hän saa?
Hän nousi sängyltä ja käveli huoneesta pois. Olkoot tuollainen, hän ei välittäisi…paljoa.


Kakashi huokasi raskaasti, kun hän kuuli oven sulkeutuvat. ’Tästä ei elämä parane…’

Hän nousi tuolista ja sukelsi sänkyyn pää edeltä. Hän hypähti melkein ilmaan, kun hän kuuli vinkauksen ja Pakkunin hyppäävän tyynyjen alta.

”Aha ha ha. Sori, poika”, Kakashi naurahti ja rapsutti pelästynyttä koiraa korvan takaa.

---


Seuraavana yönä Kakashi heräsi, kun askeleet menivät olohuoneen poikki ja parvekkeen ovi avattiin. Puoliunisena Kakashi nousi hiljaa istumaan sängylle.

’Kuka oikein meni parvekkeelle? Pakkun ei yllä kahvaan, joten hän on poissa pelissä, Iruka ei ole niin tyhmä, että menisi tällaisella säällä ulos, mikä jättää jäljelle… Minut! Voi pyhä pösäys! Hetkinen… Minähän olen tässä, joten en voi olla siellä… Ehkä se olikin Iruka… Pitää tarkistaa…’

Hitaasti Kakashi nousi seisomaan ja käveli vaappuen ovelle. Kuka tahansa parvekkeelle oli mennytkään, saisi rangaistuksensa hänen uniensa (arvatkaa kenestä! X3>) keskeyttämisestä.

---


Iruka hätkähti, kun ovi avautui. Hän kääntyi katsomaan tulijaa ja näki erittäin kärttyisän ja unisen Kakashin.

”Anteeksi, jos herätin”, Iruka sanoi ja virnisti. Kakashi ei vastannut, vaan istahti Irukan viereen lattialle, seinään nojaten.

Kakashi katsoi toista ja sanoi: ”Kai sinä tajuat, ettei kaupungissa näy tähtiä.”

Iruka nyökkäsi vastaukseksi ja halasi polviaan tiukemmin. ”Tarvitsin vain raikasta ilmaa”, Iruka mutisi polviinsa.

Kakashi huokasi ja pudisti päätään. ”Sitäkään täällä ei ole, pelkästään saastetta. Joten mentäisiinkö sisään, täällä on kylmä”, Kakashi taivutteli toista sisään.

Iruka pudisti päätään ja katsoi surumielisenä parvekkeen kylmää kivilattiaan. ’Tahdon selvitellä ajatukseni rauhassa.’

Kakashi huomasi heti toisen surullisen ilmeen ja kysyi: ”Mikä painaa? Äläkä sano, että kaikki on hyvin.”

Iruka oli ensin hiljaa, mutta kysyi sitten: ”Oletko ikinä ajatellut itsemurhaa?” Iruka painoi päänsä polvia vasten ja yritti estää kyyneliä tulemasta.

Kakashi jähmettyi kuullessaan toisen kysymyksen. Ei hän ikinä ollut ajatellut itsemurhaa… Tai ei ainakaan, ennen kuin hän löysi isänsä kuolleena olohuoneen lattialla. Muistot ruumiista ja pelosta alkoivat hiipiä mieleen.

Kakashi heräsi shokistaan, kun toinen alkoi hiljaa nyyhkyttää. Hän kurotti koskettamaan toisen tärisevää olkapäätä, mutta toinen kavahti kauemmas kosketuksesta. Kakashi ei yrittänyt mennä lähemmäs toista, vaan pysyi siinä missä istui.
”Miksi sinä sellaista kysyt?” Kakashi sai ulos änkyttämättä.

Iruka nosti päänsä ja katsoi Kakashia. Hän pyyhki kyyneleet silmistään, mutta se osoittautui turhaksi, uusien ilmaantuessa ruskeisiin silmiin.

Kakashi tuijotti toisen kauniita kasvoja, tuntien suurta halua pyyhkiä toisen kyyneleet ja syleillä tätä. Hän kumminkin ravisti moiset kuvitelmat.

”O-olisi he-helpompaa kaikille, j-jos minä vain…” Iruka änkytti kyynelten virratessa poskilla. Kakashin silmät levisivät pelosta, mitä toinen aikoi sanoa.
”… h-hyppäisin alas. Mikään ei muuttuisi, elämä jatkuisi ja-”
Enempää Iruka ei ehtinyt sanoa, kun Kakashi oli vetänyt hänet suudelmaan. Iruka yritti työntää Kakashin pois, mutta ei pystynyt tähän.
Kakashi rikkoi nopeasti suudelman ja halasi Irukaa sen jälkeen tiukasti, päästämättä toista menemään. Iruka yritti ensin vastustaa, mutta lopetti sitten. ’Tarkemmin ajatellen, Kakashin syli on aika lämmin’, Iruka ajatteli ja nojasi toisen rintaan.

”Minä en päästä sinua, ennen kuin lupaat, ettet ikinä edes harkitse tuollaista uudestaan”, Kakashi kuiskasi toisen korvaan, mikä sai toisen värähtämään. ”Jos luulet, että se helpottaisi kaikkien elämää, niin se on itsekästä ajattelua, helpottaa omaa tuskaansa toisen kustannuksella. Älä unohda, että jotkut meistä elävät vielä sen jälkeen.” ’Minä en aio enään menettää ketään minulle rakasta.’


---


Iruka pyörähti sängyssä ties monennen kerran ympäri. Hänen päässään pyöri sanat, jotka Kakashi oli sanonut hänelle.

”Jos luulet, että se helpottaisi kaikkien elämää, niin se on itsekästä ajattelua.”

’Ehkä minä olen vain itsekäs’, Iruka ajatteli. ’Itsemurha olisi itsekästä… Mutta itsekkäämpää on asua täällä…’

Iruka kierähti vielä kerran ympäri ja yritti rauhoittua. ’Mutta… Minähän olen itsekäs…’


---


”Oletko varma?”

Hän sai nyökkäyksen vastaukseksi ja hän viittoi toisen sisään.

”Nuku nyt eka yö sohvalla ja katsotaan sitten mitä teemme, aamulla.”