”Tämä on sinun syytäsi!” Iruka tuhahti toiselle heidän juostessa takaisin kaduilla.

”Miten niin minun?! Syytä Pakkunia!” Kakashi huusi takaisin ja osoitti koiraa, joka lönkytti melkein juoksuvauhtia vieressä.

”Joo, syytetään vain koiraa!” Iruka huusi täyttä, kun ukkonen jyrähti muutaman kymmenen kilometrin päässä. Kakashin näyttäessä kieltä hän huusi vielä vihaisempana kuin äsken: ”Ollaan sitä taas niin kypsiä aikuisia, hä?!”

”No kypsempi kuin tuollainen kakara! Et uskaltanut edes kerätä Pakkunin jätöksiä!” Kakashin vastaus kuului juuri ja juuri sateen ropistaessa kovemmin.

”En minä mihinkään paskaan ala koskea vapaaehtoisesti!” Iruka huusi harmistuneena toisen verratessa heidän ikäeroaan.

”Ei siihen paljain käsin kajotakkaan ääliö, vaan otetaan muovipussi!” kuului terävä vastaus.

”Tuntuupa heti paljon paremmalta, kun siinä on milli tai pari jotain muovia välissä!” Iruka huusi naama punaisena ukkosen jyristessä uudestaan.

Huuto jatkui koko matkan asunnolle. Kumpikaan ei tahtonut antaa toisen saada viimeistä sanaa.
He kumminkin lopettivat ennen kuin astuivat sisään asuntoon, ettei Naruto heräisi.


Takeista ei ollut sateessa ollut mitään hyötyä ja kumpikin oli märkänä päästä varpaisiin. Kello oli puoli yksitoista ja kummankin ajatukset olivat lämpimässä suihkussa ja sängyssä. Ja Kakashilla vielä tämän lisäksi läksyissä.

”Minä menen ensin suihkuun”, Iruka varasi riisuessaan takkia. Hän oli melkein nukahtamassa siihen paikkaan ja syytti siitä Kakashia. Ja Pakkunia, tasapuolisuuden vuoksi.

”Et jos minä ehdin ensin!” Kakashi heitti haasteen ja veti nopeasti kengät pois jalasta. Sitten hän lähti ryntäämään suihkuun Irukan ohi.

Hänen vauhtiansa hidasti kumminkin hihasta roikkuva Iruka, joka parhaansa mukaan jarrutti jaloillaan ja sai keittiön maton rullalle. Hän yritti hidastaa matkaa myös pitämällä pöydästä kiinni. Kylmät ja märät sormet kumminkaan eivät pysyneet kiinni pöydän pinnassa.

Suihkun oven ollessa muutaman metrin päässä muuttui pieni nahistelu kunnon kamppailuksi.


”Iruka?” kysyi hento ääni ja tappelu loppui kuin seinään.

”Anteeksi, Naruto. Herätimme kaiketi sinut”, Iruka sanoi lempeästi ja päästi Kakashista irti. Hän lähti taluttamaan unenpöpperöistä poikaa takaisin sänkyyn. Hän kääntyi ennen huoneeseensa menoa Kakashiin päin ja loi tähän syyttävän ilmeen.

Kakashi vain kohautti olkiaan ja meni suihkuun. Hän olisi ehtinyt jo sänkyyn, ennen kuin Iruka olisi saanut Naruton takaisin nukkumaan.


Kun puoli tuntia oli kulunut, Iruka hipsi viimein huoneesta sylissään peitto ja tyynny.

”Minkä iltasadun sinä sille oikein luit? Romaanin kenties?” sohvalla istuva Kakashi kysyi. Hän oli jo vetänyt kuivat vaatteet päälle ja piteli käsissään kaakaomukia.

Iruka pyöritti silmiään  ja sanoi: ”Istut nukkumapaikallani, tiesitkö?”

”Kyllä tiedän! Erittäin hyvin!” Kakashi vastasi säteillen. Iruka tiesi sen olevan vain hänen ärsytykseen.

Iruka jätti peiton ja tyynyt lattialle ja meni suihkuun, jättäen virnuilevan Kakashin taakseen.

Kun Iruka tuli suihkusta ja oli saanut kuivat vaatteet päälle, hän huomasi Kakashin istuvan vieläkin sohvalla. Mutta nyt hänellä oli jotain juotavaa.

”Jos haluat kaakaota, niin sitä on lisää kattilassa”, Kakashi sanoi ja hörppäsi aimo kulauksen omastaan. Iruka, joka oli menossa keittiön suuntaan, hätkähti, kun toinen päästi kivuliaan ulvaisun. Arvatenkin Kakashi oli polttanut kitalakensa.

”Idiootti”, Iruka mutisi ja jatkoi matkaansa keittiöön.

Iruka palasi keittiöstä varoen kaikkia esteitä matkallaan sohvalle. Hän oli nimittäin keittiössä melkein kompastunut rytyssä olleeseen mattoon.

Kaakao ei kumminkaan ollut ainoa tavara Irukan kädessä. Kakashi huomasi myös tutun pienen laatikon. Hymy hänen kasvoiltaan hyytyi.

”Nyt me leikimme peliä ’minä kysyn, sinä vastaat’!” Iruka ilmoitti istuessaan Kakashin viereen. Hän laski mukin sohvan edessä olevalle matalalle pöydälle ja avasi sitten laatikon molempien käsien ollessa vapaana.

Kakashi piti peleistä todella paljon, mutta syystä tai toisesta hänen ei oikein tehnyt mieli pelata Irukan esittämää peliä.

”Kysymys numero yksi”, Iruka sanoi ja kaivoi laatikosta valokuvan, jonka hän oli ensin vetänyt laatikosta tutkiessaan sitä.
”Keitä he ovat?” Iruka kysyi ja osoitti kuvan tyttöä ja toista poikaa.

”Rin ja”, Kakashi sanoi haikealla äänellä, ”ja Obito. Ystäviä.”

Iruka nyökkäsi merkkinä olevansa tyytyväisyyteensä. Mutta se ei ollut ainoa kysymys. Hän tiesi olevansa tahditon, mutta hän halusi muutaman vastauksen.

”Oletteko vielä ystäviä? En nähnyt heitä juhlissasi”, Iruka uteli ja pisti kuvan takaisin laatikkoon ja alkoi etsiä toista.

Vastausta ei kuulunut.

”Kakashi?” Iruka kysyi ja heilutti kättä toisen naaman edessä. ”Huhuu! Ketään kotona?”

Kakashi hätkähti takaisin maan pinnalle ajatuksistaan ja muisti toisen esittämän kysymyksen. ”Kai. Rin muutti neljä vuotta sitten pois täältä ja Obito on kuollut.”

”Aha”, Iruka sai sanottua hiljaa. ’Vielä muutama kysymys. Minä pystyn tähän.’

Kakashi huomasi toisen äkkinäisen hiljaisuuden. ’Kuulostinkohan minä niin surulliselta…? Nojaa, kunhan tämä on nopeammin ohi.’

”Ja kuka hän on?” Iruka kysyi ja otti esille toisen valokuvan. Kuvassa oli hopeatukkainen mies jolla oli mustat silmät. Hänen sylissään istui luultavimmin Kakashi vauvana. Irukalla itsellään oli jo pieni aavistus, mutta tahtoi varmistuksen.

”Isäni”, Kakashi sanoi kuulostaen yllättäen katkeralta.

”Näytät aivan häneltä”, Iruka sanoi ja tutkaili kuvaa tarkemmin. Hän sai Kakashilta myöntävän murahduksen.
”Okei! Mistä nyt tuulee?” Iruka kysyi väsyneenä toisen jurosta ilmeestä.

”Ei mistään”, Kakashi vastasi ja otti kuvan Irukan kädestä. Heti kun hän oli saanut kuvan käteensä hän rutisti sen pieneksi mytyksi ja viskasi jonnekin roskakorin läheisyyteen.

Iruka piti viisaana olla kysymättä Kakashin isästä enempää. Hänellä oli kuitenkin vielä yksi kysymys. ”Miksi sinä oikeasti pidät maskiasi?” Iruka kysyi painottaen sanaa ’oikeasti’ merkkinä siitä, ettei hän tyytyisi mihinkään sellaiseen kuin: ”Jos en pitäisi tätä maskia, niin minulla olisi kokoajan lauma tyttöjä perässäni.” Vaikka Iruka myönsi syvällä mielessään, että se hyvinkin saattoi olla totta.

”Kuten sanoit, niin näytän isältäni”, Kakashi sanoi ja loi myrkyllisiä katseita paperimyttyyn lattialla. Iruka oli juuri vaatimassa jatkoa vastaukselle, mutta se ei ollut tarpeellista Kakashin tehdessä sen itsenäisesti. ”En aio kierrellä, joten sanon suoraan, että vihaan isääni. Hän jätti minut yksin nuorena.”

Iruka katsoi toisen kasvojen piirteiden täyttyessä vihasta, tuntien olonsa epämukavaksi. Hän oli tahtonut tietää enemmän Kakashin menneisyydestä, muttei odottanut sen olevan niin masentavaa kuultavaa.

”…ja kun olin kuusi, äiti otti ja lähti erään rakastajansa matkaan ja jätti isän yksin. Sen jälkeen isä juomisongelma vain paheni. Kun olin seitsemän, hän teki itsemurhan”, Kakashi selitti ja veti välillä henkeä.
Iruka näki toisesta, etteivät kyyneleet olleet enään kaukana. Kakashi jatkoi kaikesta huolimatta: ”Kuten kerroin, isäni oli menestyvä liikemies ja monet ihmiset tunsivat hänet. Isäni kuoleman jälkeen aloin vihata häntä toden teolla. Joka kerta kun kävelin kadulla, ihmiset tervehtivät minua. Mutta miksi?  Koska he tunsivat minut Hatake Sakumon poikana. Aloin kymmenen iässä käyttää tätä maskia ja yhä harvempi tervehti minua. Aloin käyttäytyä kaikkia kohtaan tylysti ja suorastaan työnsin ihmisiä pois luotani.”

Kyyneleet alkoivat valua Kakashin poskilla ja tämä alkoi nyyhkyttää surkeasti. Iruka veti toisen haliin. Hän hyssytteli hiljaa ja sanoi kaiken olevan hyvin.

Mikä oli julmettoman suuri vale.

---

Taas uusi osa, joka poikkeaa muista valtavasti esimerkiksi sillä, että tässä osassa oli vastauksia enemmän kuin kysymyksiä. Yay!
Minä tässä taas eilen yöllä mietiskelin ja vertasin tätä tarinaa narun pätkään. Tähän mennessä olen solminut naruun yhä uusia solmuja ja olen nyt siinä tilanteessa, että solmut pitäisi avata, mutta pulma on: Miten?
Kyllä! Menetän yöuneni miettiessäni tätä tarinaa. No en oikeasti. Menetän ne ilmankin.
Tätä kirjoittaessani kuuntelin: Shimmy Shimmy Quarter Turn, by Hellogoodbye
uudestaan ja uudestaan!