Kakashi kuuli kengän pohjaan tarttuneen hiekan rapisevan Irukan kiivetessä kiveä ylös.

Kivi oli vaikeapääsyinen korkeiden ja jyrkkien reunojensa takia. Jalan- ja kädensijoja ei ollut nimeksikään ja kostealla säällä pinta oli liukas. Pääsy kivelle samanlaisella ilmalla, kuin nyt, oli kehuttava saavutus.

Kakashille, joka oli kiivennyt kivelle lukemattomia kertoja, ei tämä ollut temppu eikä mikään. Se oli ollut hänen oma rauhallinen paikkansa niin kauan kun hän muisti.


”Saako liittyä seuraan?” Iruka kysyi päästyään viimein ylös. Vastausta sen kummemmin odottamatta hän istui Kakashin viereen.

Kakashi käski Irukan häipyä murahtaen. Hän ei kaivannut kenenkään seuraa sillä hetkellä.

”Anteeksi vaan, mutta et sinä tätä kiveä omista”, Iruka ilmoitti toiselle tuhahtaen.

”Mitä itse kysyit, että saatko tulla”, Kakashi vänkäsi vastaan. ”Taas niin kypsää käytöstä”, Iruka sanoi ja katsoi merelle. ”Mikä sinua nyt riepoo?”

Kakashi päätti jättää vastaamatta. Hän kieltäytyi myös katsomasta toista.
Iruka kyllästyneenä tähän otti toisen hiuspehkosta kiinni ja käänsi Kakashin itsensä kanssa kasvokkain.

”Sinun käytöksesi on aivan naurettavaa!” Iruka sanoi toiselle. Hän hellitti hieman otettaan toisen ulvaistessa kivusta, mutta ei päästänyt kokonaan irti.
”Sinä käyttäydyt kuin…kuin…” Irukan miettiessä sopivaa vertausta Kakashi riuhtaisi itsensä irti ja käänsi päänsä pois Irukasta.
”Kakashi! Oletko sinä itkenyt?” Iruka kysyi ääni muuttuen hetkessä huolestuneeksi.

”En jaksa kuunnella noita iänikuisia saarnojasi!” Kakashi huudahti, saaden Irukan kavahtamaan hiukan taemmas. ”Jätä minut rauhaan, kun sitä kerrankin pyydän! Mene vain takaisin sen rääpäleen luokse, en minä välitä.”

Sitten Irukan päässä välähti. ”Sinä olet kateellinen Narutolle, kun vietän hänen kanssaan aikaa sinua enemmän?” Iruka kysyi huvittuneena. Hän huomasi Kakashin poskilla olevan punan, joka juuri ja juuri meni maskin yli.

”Ha! Sinä punastut, joten turha kieltää!” Iruka naurahti.

”Enkä!”

”Kylläpäs!”

”Enk-” Kakashi oli huutamassa taas vastaan, kun hän tunsi kylmän ilman osuvan kasvoihinsa.
Iruka oli kyllästyneenä lapselliseen kinasteluun päättänyt ottaa toisen maskin alas.

”Ihan selvä puna!” Iruka sanoi voitonriemuisena ja osoitti Kakashin poskia, joiden puna syveni entisestään.

”Jos sinä et lähde, niin sitten minä!” Kakashi sanoi ja oli nousemassa seisomaan, kun Iruka tarttui takin hihaan ja veti hänet takaisin istumaan.

”Me nyt puhumme kaikki asiat, ettei jää mitään epäselvyyksiä”, Iruka sanoi äänellä, joka ei jättänyt tilaa vastaväitteille. ”Istu ja kuuntele”, oli selvä käsky.
Kakashi nurisi tästä, mutta totteli.

”Naruto on vasta viisi, ymmärrätkö! Hän katkoo kaikki raajansa, jos häntä ei vahdi kokoajan!” Iruka alkoi selittää Kakashille.

”Eikö olekin liikuttavaa, miten karhuemo huolehtii poikasestaan”, Kakashi sanoi ivaavaan sävyyn.

”No onpa hauskaa! Eiköhän kaikki naureta herra Hataken sutjakkaalle vitsille”, Iruka antoi takaisin.

”Kukas nyt sitä on kypsää ja aikuista, hä?” Kakashi pilkkasi ja sai Irukan vaikenemaan.

He istuivat siinä kylmällä kivellä hetken hiljaisuudesta. Oli alkanut tuulla ja aallot löivät kiviin aiheuttaen rauhallista kohinaa. Kauempaa metsän rajassa kuului Naruton ja muiden nauru.
Iruka hymyili itsekseen ja hymähti.
Pilvet alkoivat kerääntyä päälle. Kauempana horisontissa näkyi taivaassa rako, josta paistoi aurinko.

Sillä välin, kun Iruka ihasteli kauempana näkyvää valoisaa maisemaa, Kakashi oli kiinnittänyt huomionsa yllä oleviin pilviin.

’Ehkä tunti, korkeintaan kaksi’, Kakashi arvioi. Hänen ajatuksensa kulku katkesi siihen, kun Iruka aivasti.
”Onko kylmä?” Kakashi kysyi, katse yhä pilvissä.

”No on! Miten sinä kestät nämä arktiset olosuhteet?” Iruka kysyi valittavalla äänellä, joka muistutti Kakashia Narutosta.

Kakashi laski katseensa Irukaan ja vertasi heidän vaatetustaan. Kummallakaan ei ollut hattua päässä. Kakashilla oli mustat sormikkaat, mutta Irukan kätöset paljaana kylmälle viimalle. Irukalla oli päällään sisävaatteiden lisäksi vain ohut alkusyksylle tarkoitettu tummansininen takki.

”No ei ihme jos sinua tuolla vaatetuksella. Narutolle tunget päälle pitkän listan vaatteita, mutta itse lähdet kekkuloimaan ulos puoli alasti”, Kakashi sanoi ja otti sormikkaat kädestään. Hän ojensi ne Irukalle, joka otti ne ja katsoi toiseen kysyvästi. Kakashi kehotti toista pistämään ne käsiin ja Iruka teki työtä käskettyä.

”Mitä sinä teet?” Iruka kysyi , kun Kakashi pani kätensä Irukan korville. Lämpimät kädet olivat kyllä kieltämättä hyvä tunne. Iruka tajusi, mitä ajatteli ja punastui.

”Lämmitän sinua”, Kakashi vastasi hymyillen. Iruka vastasi hymyyn leveällä virneellä.

”Tuo oli ihan kuin jostain romanttisesta elokuvasta”, Iruka sanoi.

”Jos tämä olisi elokuva, niin me olisimme jo suutelemassa tai/ja naimisissa. Puhumattakaan siitä, että meillä olisi läjä lapsia”, Kakashi vastasi.

”Eihän me voida saada lapsia”, Iruka huomautti.

”No adoptoitaisiin Naruto sitten”, Kakashi ehdotti.

Iruka oli juuri sanomassa, miten hyvä toisen idea tosissaan oli, kun Naruton huuto kuului rannalta.

”Meidän on varmaan aika lähteä”, Kakashi sanoi ja otti kätensä pois Irukasta. Hän ei todellakaan ollut pitänyt toisen ilmeestä, kun hän mainitsi Naruton adoptoimisen.
Iruka nyökkäsi ja lähti kapuamaan alas.

”Onko niitä leipiä vielä jäljellä?” Kakashi kysyi heidän kävellessä hiekalla Narutoa ja muita kohti.

”Tuskin. Naruto kai ahmi kaiken”, Iruka vastasi ja katsoi huvittuneena toisen ilmettä. ”Se on niin, että nopeat syövät hitaat.”

”En minä tiennytkään, että harrastat kannibalismia.”

”Kyllähän sitä yksi kaltaisensa tunnistaa.”


---

Jo kahdeskymmenes osa. *tuuletusta*
Ja tässä välissä tahdon kiittää teitä, jotka olette yhä jaksanut lukea tätä ja jopa kommentoida. Toivon teidän tulevaisuudessakin tekevän niin. I wuv you all!