”Sieltähän sinä tuletkin”, Misume huusi helpottuneena Irukan kävellessä heidän luokseen Kakashi perässä seuraten. ”Ja sinulla on joku mukanasikin!” Misume huudahti Kakashin nähdessään.
”Minä olen Misume”, hän esitti itsensä toistamiseen. Kakashi murahti vastaukseksi oman nimensä.

Iruka pyyteli anteeksi Misumelta vaikka tämä kertoikin, että siihen ei ollut syytä.
”Ei Naruton vahtimisesta ollut mitään vaivaa, usko jo”, Misume toisti jo ties monennen kerran. ”Voit vaikka ajatella sen vastapalveluksena leivistä, jos se mieltäsi rauhoittaa.”

”Onko muuten niitä enään jäljellä?” Iruka kysyi. Misume käski katsomaan itse ja Iruka meni ottamaan repun, joka oli unohdettuna puun juuressa.

”Anteeksi, Kakashi, mutta näyttää siltä, että kaikki on jo syöty”, Iruka kertoi hopeatukkaiselle joka päästi pitkän valituksen.

”Tuntuu, kuin koko maailma olisi minua vastaan!” Kakashi huokasi ja kävi nojaamaan lähimpään puuhun. Nälkä mourusi mahalla ja olo oli heikko. Jaksamatta seisoa enempää hän kävi istumaan kylmään maahan.

”Voi kun pikkuista Kakashia sorretaan tässä mailmassa”, Iruka sanoi nauraen. Ei hän muuta voinut, kuin nauraa Kakashin näyttäessä jälleen kerran niin säälittämältä.

”Senkus vain naurat toisen ahdingolle”, Kakashi sanoi ja nousi seisomaan. ”Minä lähden nyt”, hän ilmoitti, ”kohta alkaa sataa ja en tahdo olla märkä nälkäisen lisäksi.”

Iruka katsahti nopeasti ylös ja huomasi ylle kertyneet tummat pilvet. Hän huokaisi ja kutsui Narutoa luokseen.
Poika oli mennyt Hakun kanssa keinumaan ja heillä näytti olevan hauskaa. Naruto oli luultavasti manipuloinut vanhemman pojan taitavasti antamaan itselleen vauhtia. Nauru raikui kauas keinun kohotessa yhä korkeammalle.
Irukan huhuilut eivät kuitenkaan poikien korviin kantanut.

”Iruka”, Misume sanoi Irukalle ujosti, ”minulla olisi kahdenkeskeistä asiaa.”

Kakashi huomasi, kuinka Misume katsoi häntä sanoessaan ’kahdenkeskeistä’ painotetulla äänensävyllä. Kummankaan ei tarvinnut pyytää häntä sivummas, kun hän itse lähti sanaa sanomatta pois.

”Niin mitä asiaa sinulla on?” Iruka kysyi Misumelta, jonka posket olivat saaneet punaisemman värin.

”Minä sitä, että jos sinä… me…” Misume sanoi takerrellen, mutta ryhdistäytyi sitten ja sanoi suoraan, ”Minä vain ajattelin, että jos me mentäisiin yhdessä ulos.”

Iruka oli aika häkeltynyt tästä. Vastaus oli selvä heti, mutta hän ei vain tiennyt miten esittää sen.
”Minä… Tai siis… No suoraan sanottuna eräs ystäväni.. hän… pitää minusta…”

”Ja sinä et halua loukata häntä tai mitään”, Misume viimeisteli toisen epäonnistuneen yrityksen lauseen muodostamisesta. ”Kyse ei ole nyt sillä, mitä hän nyt ikinä tunteekaan sinua kohtaan, vaan mitä sinä tunnet ja haluat. Et voi olla yksin loppuelämääsi vain siksi, että jollain on tunteita sinua kohtaan.”

Iruka ei vastannut Misumelle mitenkään. Hän näytti pohtivan jotain ankarasti.

”Iruka?” Misume kysyi epävarmana. ”Sinä rakastat häntä takaisin?”

Iruka hymyili Misumelle ja sanoi: ”Tiedätkö, kuukausi pari sitten vastaukseni olisi ollut ehdottomasti ei, mutta nyt… en ole enään varma.”
Sen sanottuaan Iruka kääntyi poispäin Misumesta ja kutsui Kakashia ja Narutoa. Kumpikaan ei ottanut kuullakseenkaan.

Hän huokaisi ja lähti keinuille päin hakeakseen ensin Naruton. Misume seurasi perässä.


Toivottavasti seuraava bussi tulee ennen kuin sade alkaa.

”Huhuu? Ketään kotona?” Iruka kysyi ja heilutti kättään Kakashin naaman edessä.

”Hä?” Kakashi toisti tyhmän oloisesti heräten ajatuksistaan.

”Sanoin, että viemme Naruton kotiin ja menemme sitten syömään, ettet vain kuole nälkään”, Iruka sanoi.

Naruto oli selvästi ajatusta vastaan. ”Iruka! Minullakin on nälkä!”

”Älä naurata! Sinä juuri vedit naamaasi vinon pinon leipiä”, Iruka sanoi.

”Minä söin vain yhden ihan pikkiriikkisen!” Naruto sanoi ja näytti sormillaan kuinka vähän oli syönyt.

”Niin varmaan ja sitten kymmenen tuhat kertaa isompaa”, Iruka tuhahti. Hänestä tuntui, että pojan vatsa oli välillä pohjaton.


Tietenkin seuraava bussi tuli tunnin päästä ja sadetta ehti alkaa tihkuttaa. Kaikkien päällysvaatteet kastuivat ja Naruto alkoi valittamaan kovaan ääneen. Irukakin oli iloinen, kun hän pääsi eroon blondista, jonka jälkeen he suuntasivat kotiin.


---


”Kai minä NYT saan syötävää?” Kakashi kysyi Irukalta malttamattomana heidän viimein päästyään kotiin.
Iruka pysähtyi siihen paikkaan.

”No?” Kakashi kysyi, kun toinen ei vastannut.

”Minä aivan unohdin! Eihän meillä ole mitään syötävää enään. Minun piti käydä kaupassa!”

”Pilailetko?!”

Iruka ei pilaillut. Hän otti nopeasti rahat ja juoksi ulos asunnosta.

”Joku tuolla yläkerrassa todellakin vihaa minua”, Kakashi mutisi. ”Pakkun! Tules tänne!” hän kutsui koiraa, joka saapui heti häntä heiluen.

Kakashi rapsutti koiraa, joka oli käynyt maahan makaamaan, ja katsoi ikkunasta ulos. Ulkona oli alkanut sataa oikein kunnolla. Iruka kastuisi auttamatta läpimäräksi ja Kakashi vain istuisi kotona lämpimässä.

’Se idiootti! Ei edes vaihtanut kuivaa päälle, tai ottanut sateenvarjoa!’ Kakashi ajatteli, ’toisaalta on taas  minun syyni, että hän edes ulos lähti.’

Pakkun jäi jälleen kerran yksin tyhjään asuntoon, kun Kakashi hiljaa nousi ja lähti juoksemaan ulos sateenvarjo kädessä.

---

”Iruka, odota!” Kakashi juoksi ja nopeutti juoksuaan nähdessään toisen. Hän näki toisen hidastavan ja kääntyvän suuntaansa. Kakashi unohti niskaan kaatuvan veden ja juoksi huohottaen toisen luokse.

”Kakashi! Mitä sinä teet täällä? Ja vielä ilman takkia!” Iruka sanoi Kakashin saavuttaessa hänet.

”Tulin tuomaan tätä”, Kakashi sai sanottua huohotuksen keskeltä ja ojensi toiselle sateenvarjon.

Iruka otti sateenvarjon ja katsoi sitten toista. ”Sinä olisit voinut itse käyttää tätä sen sijaan, että olisit juossut pelkissä sisävaatteissa.”

Kakashi tuhahti toisen toruvalle sävylle äänessä ja kääntyi sitten lähteäkseen takaisin.

”Etkö sinä tulekaan mukaan?” Iruka kysyi ja avasi samalla sateenvarjon.

”Njäh! Minä tulin vain tuomaan sinulle tuon”, Kakashi sanoi ja lähti sitten juoksemaan takaisin.

Iruka lähti jatkamaan omaan suuntaansa. Kaikki ohikulkijat huomasivat helposti hänen punansa kasvoilla.