Seisot vieressäni, kätesi on olkapäälläni, miekkasi viiltää niskakarvojani. Katseesi olet suunnannut tyhjyyteen eteesi. Tiedän vaikka olen aikoja sitten sulkenut silmäni armon toivossa. Tiedän että mielessäsi pyörii sama kysymys kuin minulla. Miksi? Miksi olemme tulleet tähän tilanteeseen? Kysymykseen sinä pystyt vastaamaan, mutta et ehkä tahdo vastata. Et tahdo uskoa että teet sen vain veljesi takia? Veljesi takia olisit valmis uhraamaan parhaan ystäväsi? Tekisitkö sinä sen todella? Uskaltaisitko todella tappaa minut?

   Avaan hitaasti silmäni. En käännä päätäni katsoakseni sinua, tiedän että olet sulkenut silmäsi ja mietit samaa kuin minä äsken. Et muuta asentoasi, vaikka avaat silmäsi, joihin on ilmestynyt Sharingan, Uchiha klaanin oma jutsu. Mielessäsi on kysymyksiä, joihin haluat vastauksen ennen kuin tapat minut. Tiedän, vaikka olet hiljaa, etkä näytä tunteitasi.

   ”Sisälläsi on kettudemoni Kyuubi.” kuiskaat hädin tuskin kuuluvasti. Vieressä seisovat Sakura ja sensei, eivät voi kuulla sitä, he voivat vain nähdä pehmeiden huultesi pienen liikkeen, minkä sanomasi lause saa aikaan. Samalla tuo lause rikkoo välillämme velloneen hiljaisuuden.

   Nyökkään pienesti, niin pienesti että tuskin huomaat sitä, mutta tiedän että tunnet pienenkin lihaksen liikkeen minussa. Tämä liike oli kuitenkin turha. Yhtä turha kuin tuulen henkäys kivien seassa. Taidat myös tietää sen, että demoni pitää minut elossa niin kauan kuin se itse tahtoo ja on sille hyödyllistä pitää.

   ”Jos tapan sinut, et kuole. Demoni pitää sinut elossa, niin kauan kuin sille on tarpeellista.” Sanot ajatukseni ääneen. Nyt vasta huomaan mihin kaikkeen sharingan pystyy. Pystyt puhumaan sen avulla sisälläni olevalle kettudemonille ja näin sinä olet myös tehnyt. Solmin vuosia sitten demonin kanssa liiton. Tämä lupasi pitää minut elossa niin kauan kuin haluan, sillä jos minä kuolen, myös demoni sisälläni kuolee. En ole kertonut tästä edes sinulle, vaikka kerroin kaiken muun mitä puhuin tämän kanssa. Kuitenkaan en kertonut, että puhuin sisälläni olevan kettudemonin kanssa. En ole koskaan puhunut sinulle totta, aina vain puolitotuutta.

   Sisälläni oleva kettudemoni on aina tahtonut valtaa. Minä ole aina tahtonut tulla hokageksi, kylän johtajaksi. Demoni sisälläni odottaa tätä. Tiedän sen, vaikka se ei ole kertonut sitä. Demoni on ystäväni. Sille olen aina kertonut kaiken mitä en sinulle tai Sakuralle kertonut. Jos olisin silloin tiennyt että tulet vielä tappamaan minut. Tällöin en olisi varmaan kertonut sinulle edes sitä mitä olen kertonut.

    Käännän katseeni sinua kohti. Sinun koko olemuksesi on rauhallinen, mutta päättäväinen. Syvänmustat hiuksesi ovat valahtaneet silmillesi. Silmäsi olet sulkenut, mutta tiedän niissä edelleen olevan sharinganin. Kätesi miekan kahvalla on rento, ei edes tärise, tunnelman jännityksen takia. Olkapäälläni oleva kätesi on hellittänyt vain hiukan otettaan, pitäen näin minut silti täysin paikoillani. Ilmeesi on keskittynyt, mutta päättäväinen. Olet muuttunut viime näkemästä. Olet kasvanut, tyylisi on muuttunut, mutta sekin taitaa olla vain Orochimarun syytä. Olet jälleen kovettanut itsesi sisältäpäin. Näytät vanhemmalta, kuin kaksi vuotta sitten. Vai kuinka kauan siitä sitten onkaan? Kaipa se kuitenkin on vain normaalia, että olet kasvanut ja aikuistunut. Tiedän myös että ajattelet suurin piirtein samoin minusta.

    Nostat viimein katseesi minuun. Katseemme kohtaavat viimein. Näen silmissäsi vain tuskaa. Nyt muistan miksi tulimme etsimään sinua. Tällä hetkellä se kuitenkin vaikuttaa aivan merkityksettömältä pikku seikalta. Tulimme hakemaan sinut takaisin Konohaan. Jos tietäisit että Itachi on kuollut, tulisitko mukaamme? Katson suoraan silmiisi. Vastausta en kuitenkaan löydä. Mietin miten muotoilisin sanat. Miten voin kertoa, että paras ystäväsi teki sinun elämäteon puolestasi?

   ”Sasuke… Tule mukaamme…” Anon hiljaa. Yritän huomioida koko reaktiosi ja odotan vastausta. Arvaan vastauksesi. Tiedän kuitenkin sinun tulevan mukaamme.

  ”Tiedät etten voi tulla. Tiedät että minun pitää tappaa Itachi ja jotta minulla olisi edes mahdollisuudet tähän, minun pitää tappaa sinut ja saada näin ollen mangekyo sharinganin.” Pidit pitkät luennot siitä mikset voinut palata kylään.
  
  ”Sinulla ei ole enää mitään tehtävää Itachiin liittyen. Tule takaisi…” En halua enää kuulla vastaväitteitä sinulta. Haluan sinut takaisin.

   ”Niin kauan kuin Itachi elää, minulla on tehtävä.” Orochimaru ei näköjään kerro mitään kätyreilleen. Ei edes sinulle, joka olet hänen uusin lelunsa. Orochimaru on aina osannut olla ärsyttävä. Häntä on lähestulkoon mahdoton voittaa. Hän värvää ihmisiä puolelleen. Ja hän sattuu olemaan vieläpä hyvin ruma.

   ”Sinun tehtäväsi tappaa Itachi on mennyttä. Itachi on kuollut ja kaikille on parempi niin. Tule takaisin.” kuiskaan hiljaa korvaasi. Suljen jälleen silmäni.. Odotan vastausta, näkemättä ilmettäsi. Pysyt kuitenkin hiljaa. En tiedä mitä mielessäsi liikkuu, jos tietäisin en olisi näin varovainen. Tunnen kuitenkin kun vedät hitaasti miekan pois niskastani.

   ”Valehtelet.” sihahdat hampaittesi välistä. En halua vastata. Tiedän että jos vastaan et usko minua. Minun on silti vastattava sinulle.

   ”Jos olen itse tappanut hänet. Miten voin olla tietämättä?” Päätän kertoa totuuden. En tiedä miksi kerron tämän sinulle. Ehkä jotta saisin sinut takaisin. Tai jotta saisin sinut itselleni. En tiedä. Harvoin tapahtuu näin, etten tiedä mitä haluan. Nyt en myöskään tiedä mitä sinä haluat. En tiedä mitään. Olen sinun armoillasi.

   ”Miksi tapoit hänet puolestani? Se oli minun tehtäväni. Hän oli minun veljeni. Me solmimme verivalan. Ja sinä tapat hänet puolestani?” Sinun äänesi on jäätävä, olemuksesi on jäätävä. Menen pelkästä tunteesta kananlihalle.

   ”Koska hän hyökkäsi kimppuumme. Koska hän haastoi meidät.” Nostan katseeni sinuun. Näytät miettivän sanomaan. En tiedä mitä aiot vastata, tai oikeastaan sanoa. En esittänyt sinulle kysymystä. Kerroin sinulle faktan, joka kumoaa kaiken mitä olet tehnyt melkein koko elämäsi. Elämäsi siitä eteenpäin, kun veljesi murhasi vanhempasi. En tiedä kuinka monta vuotta siitä on, mutta kerroit muutama vuosi sitten tuskasi menettää kaikki läheiset ihmiset.

   ”Väität tappaneesi veljeni? Ihan itse?” Katsot minua hämmentyneenä. Näen silmissäsi viimein jotakin muuta, kuin pelkkää tunteetonta rauhaa. Katsot tummilla silmilläsi minun kirkkaan sinisiä silmiä. Silmistäsi paistaa epäusko. Epäusko sanomaani kohtaan. Et usko minua. Kuka nyt uskoisi, jos on nähnyt veljesi voiman ja raakuuden. Pudistat hiukan päätäsi, kuin kieltäen, sen mitä sanoin äsken.

   ”Kyllä, niin minä väitän.” En tiedä miten saisin sinut uskomaan minua. Kunpa sinä vain uskoisit. Tiedän kyllä, että on vaikea uskoa, että minä olen voittanut veljesi reilussa taistelussa. Taistelu ei kuitenkaan ollut reilu. Minä satuin saamaan etulyöntiaseman ja onnistuin yllättämään hänet. Tällöin minä lupasin etsiä sinut käsiini ja saada sinut takaisin Konohaan.

   ”Miksi haluat minut takaisin?” Kysymys, jota en odottanut sinun kysyvän. Ja johon minulla ei ole hyvää vastausta. En tiedä vastausta. Ja jos valehtelisin, sinä huomaisit sen. En voi vastata mitään. Ainakaan mitään, minkä tietäisin olevan valhetta tai totta.

   ”Olet paras ystäväni. Eikö se ole tarpeeksi hyvä syy haluta sinut takaisin?” Kierrän kysymyksen ympäri pyöreällä vastauksella. Tiedän ettei vastaus tyydytä sinua. Mutta en ole kykenevä vastaamaan sinulle. Minulla ei ole sinulle vastausta. En tiedä mitä voin tehdä tai sanoa sinulle.

  ”Tuo ei ole vastaus. Et taida edes itsekkään tietää oikeaa vastausta.” Sinun on pakko aina pilailla kustannuksellani. Sinä aina haukut minua tyhmäksi. Sinä aina haukut minua tyhmäksi. En tiedä edes miksi haluan sinut takaisin. Ehkä siksi että voisit jälleen pilkata minua, mikä johtaa aina kaksintaisteluun, jonka sinä aina voitat. Haluan sinut kuitenkin takaisin. Syytä en tiedä, mutta sillä ei ole väliä. Haluan sinut takaisin. Minulla on ollut sinua ikävä, vaikka on vaikea myöntää, että on ikävä ihmistä, joka melkein tappoi minut.

   ”Syy on se että minulla on ikävä sinua. Eikö se riitä?” Miksi myönnän kuiskaten sinulle, että minulla on ollut ikävä sinua? Miksi edes puhun kanssasi asiasta? Miksi en vain ota sinua väkipakolla mukaamme?

   ”Ikävä ihmistä, joka melkein tappoi sinut? Typerys, sinulla pitää olla jokin parempi syy miksi haluat minut mukaasi.” Typerys. Kuinka minulla on ollut ikävä tuota sanaa, jota sinä niin paljon tykkäät käyttää. Vanhat muistot tulevat mieleeni. Tuo sana muistuttaa liikaa tehtävistä, joita suoritimme yhdessä. Tehtävistä, jotka melkein aina päättyi meidän tappeluun, siitä kumpi meistä teki enemmän tehtävän onnistumiseen. Opettajalla oli meissä liikaa kestämistä. Oikeastaan kaikilla oli meissä kestämistä. Osasimme vain tapella ja väitellä. Vain harvoin olimme sovussa. Kakashilla ja Sakuralla oli kuitenkin eniten kestämistä.

   "Tiedät että olit, tai oikeastaan olet vieläkin, paras ystäväni. En osaa selittää miksi, mutta olisi kiva tietää." Minun oli pakko sanoa suoraan mitä päässäni ajattelen. Jos en sanoisi, et uskoisi minua ja voisit tappaa minut aivan liian helposti. Enkä halua kuolla parhaan kaverin tappamana. Haluan olla hokage, enkä kuolla 16-vuotiaana.

     Laitat miekkasi tuppeen selkäsi taakse. Kätesi ei irtoa olastani. Koko tämän ajan silmäsi ovat kiinni. Haluan tietää mitä ajattelet. En näe sitä silmistäsi, jotka ovat kiinni. En näe sitä kasvoistasi, jotka ovat ilmeettömät. Käännät kasvosi suoraan kohti minua ja avaat hitaasti silmäsi. Tutkin silmiäsi silmilläni, en kuitenkaan löydä mitään merkkiä siitä mitä ajattelet.

     "Eli sinä et itsekkään tiedä mitä ajattelet minusta tai ylipäänsä mistään mitä ajattelet. Sinun pitäisi tutkituttaa pääsi, usutonkachi." Jälleen sinä käytät lempinimeäni. Sinä tiedät että minun tulee yhä vaikeampi puhua sinut ympäri tai mitään. Minun on silti puhuttava sinut palaamaan. Orochimarulla on sinun varallesi suunnitelma, mistä et voi selvitä hengissä ja samalla Oro saa sinun vahvuutesi, sukusi jutsun, sharinganin.

    "Miksi olen paras ystäväsi?" Kysymys, jota en koskaan uskonut kysyväni sinulta. En tiedä edes mitä vastaat. Toivon vain että vastaat kysymykseen niin että minäkin ymmärrän vastauksen. En tiedä mitä ajattelet. En edes tiedä miksi kysyn sinulta tätä. Minulla ei pitäisi olla mitään syytä edes kysyä tätä.

    "Tuollaiseen kysymykseen ei ole vastausta. Sinun pitäisi kysyä tuota joltain maailman luojalta. En minä voi päättää kenestä tulee paras ystäväni ja kenestä ei." Vastaa juuri niin kuin en olisi halunnut sinun vastaavan. Olisit voinut vastata joten muuten. Olisit voinut selittää mielesi sopukoita, edes hiukan enemmän.

    "Eli siis väitä ettei ihminen voi mitenkään valita kehen ihastuu tai rakastuu? Väität ettei ihminen voi vaikuttaa itseensä melkein ollenkaan." Vastaan sinulle samalla lailla kuin sinä minulle. Nyt sinä myös taidat tietää miksi minä haluan sinut takaisin. Nyt sinä myös tiedät mitä ajattelen sinusta kokonaisuudessaan.

    Katseesi on säikähtäneen näköinen. Ilmeisesti ymmärsit minua viimen. Samoin minä ymmärsin itseäni. Ymmärsin meitä. Nyt tajuan haluani saada sinut takaisin. Ymmärrän kaiken. Ja tähän päästäkseni minun piti sanoa vain yksi lause. Lauseen, joka kertoo jopa minulle itselleni salaiset haaveeni sinusta.

   "Sinä... Sinä..." Et pysty sanomaan lausetta loppuun. Et voi uskoa sitä mitä totesin. Tai oikeastaan en todennut vaan sanoin. En kuitenkaan suoraan myöntänyt mitään, vaikka sillä ei ole merkitystä sinun kohdallasi. Sinä tiedät melkein kaiken minusta. Sinä tiedät aina sen mitä ajan takaa, vaikka en kerro sitä sinulle tai mainitse asiaa.

   "Kyllä juuri niin minä myönnän. Tule takaisin... Edes minun takiani." Vahvistan vain hiukan epäilyjäsi, mutta tarpeeksi, jotta ymmärtäisit tai olisit varma siitä mitä sanon tai yritän sanoa.

   Kätesi irtoaa olastani, vain mennäkseen kultaisten hiuksieni sekaan seikkailemaan ja kutittamaan minua. Ihoni nousee kananlihalle ja selässäni alan tuntea kylmiä väreitä kosketuksesi takia. Suljen silmäni ja nautin kosketuksestasi. Tunnen kuinka silmäsi tutkivat reaktiotani. Silmäsi tutkivat kasvoni pienimmätkin yksityiskohdat.

   Tiedän että Sakura ja Kakashi katsovat meitä kauempaa, varmaan hyvin yllättyneinä. Heidän ilmeensä voisi varmaan ikuistaa. Heille tämä voi olla hyvin oudon näköistä. Sakura taitaa vieläkin luulla että olen ihastunut häneen. Hän taitaa pitää minua ja Sasukea vieläkin heteroina.

   "Luuletko sinä vieläkin että voisin pitää sinusta Sakura? Kakashi, olen aina tiennyt sinun ja Irukan niin salaisesta suhteesta." Kohotat ääntäsi juuri sen verran, että Kakashi ja Sakura kuulevat sinut. Samalla olet lopettanut hiusteni pörröttämisen ja lukinnut katseesi suljettuihin silmiini. Olet minua hiukan pidempi ja näin ollen katsot minua hiukan alaviistoon.

   "Suoritit tehtäväni. Haluat minut takaisin. Etkä silti tiedä, että pidät minusta enemmän kuin pelkkänä ystävänä." Sanot asiat niin kuin minä sanoisin. En tiedä luetko ajatuksiani vai mitä, mutta en vieläkään tiedä miten tiedät kaiken tämän.

   Siirrät oikean kätesi miekaltasi, minun leualleni. Katsot hetken vielä suljettujani silmiäni ennen kuin kumarrut minua kohti. Pysähdyt vain muutaman sentin päähän kasvoistani. Olet aina kiusannut minua ja tulet aina kiusaamaan.

    Kuron nopeasti huultemme välin umpeen. Suutelen kevyesti pehmeitä huuliasi, kuin kokeillakseni teenkö oikein. Olet kuitenkin vastannut ennen kuin itse edes huomaan sitä. Suudelma on kokeileva ja sinä päätät sen aivan liian pian puraisemalla alahuultani, josta alkaa vuotaa lämmintä raudan makuista verta.

   "Tulen takaisin, jos saan sinut itselleni?" Kätesi alkaa jälleen pörröttää hiuksiani. Sormesi leikkivät päänahallani, sekoittaen hiukseni lopullisesti, elleivät ne olleet jo aikaisemmin juoksemisesta ja tuulesta johtuen täysin sekaiset.

   Tiedän miten voin vastata. Sanoja ei tarvita. Vain teot ovat sallittuja. Nostan ensimmäistä kertaa käteni kohti kasvojasi. Silitän poskeasi ja kuron huuliemme välin umpeen. Tällä kertaa suudelma ei ole kokeileva vaan intohimoinen, jossa myös kielemme yhtyvät villiin kaksintaisteluun, käsiemme lähtiessä seikkailemaan toisen vartalolla ja hiuksien seassa. Sitä et sinä keskeytä vaan tällä kertaa Kakashi.

  Vetäydyn suudelmasta lämpimään syliisi turvaan pimeää ja kylmää maailmaa. Painan pääni paljaalle rinnallesi. Sydämesi lyö tasaiseen tahtiin. Rintasi kohoilee hitaasti, rauhallisen hengityksesi tahtiin. Sylissäsi pääsen pakoon kaikkea, mikä ympäröi meitä, jopa todellisuutta. Voisin jäädä syliisi koko loppuelämäkseni.

   Nostaessani pääni rinnastasi, huomaan auringon jo laskenen ja Kakashin ja Sakuran lähteneen etsimään leirintäpaikkaa. Olemme valvoneet viimeiset kolme päivää etsiessämme sinua.

   Silmäni alkavat lurpsua kiinni. Sinä otat minut syliisi ja lähdet samaan suuntaa, johon Kakashi ja Sakura aikaisemmin lähtivät. En muista meidän päässeen metsään heidän luokseen, mutta herätessäni keskellä yötä, löydän itseni sinun kainalostasi, johon minä kuulun ja tulen aina kuulumaan.

-------------------------------

Äidinkielenopettajani antoi tarinasta tälläisen arvostelun:
"Teksti on hyvin elävää, kuvailevaa ja luettavaa."
ja numeroksi hän antoi 10-