Ilma oli kostea ja kaduilla leijui usva, imien kaikesta värin ja jättäen kadun masentavan harmaaksi. Oli muutenkin myöhä illalla ja ilma oli kylmä. Useimmat viettivät koti-iltaa sisällä lämpimässä. Umino Iruka oli yksi harvoista, jotka olivat ulkona koleassa ilmassa. Ei hänkään mielellään kulkenut aution oloista katua, jota valaisi satunnaiset valot kostealle kadulle ikkunasta risteillen, mutta jääkaappi oli typötyhjä ja nälkä kourusi vatsanpohjassa.

Iruka oli kulkenut ajatuksissaan eikä kiinnittänyt huomiota läheneviin juoksuaskeliin. Ei ennen kuin juossut henkilö törmäsi häneen. Havahduttuaan ajatuksistaan hän katsoi alas törmäyksen toiseen osapuoleen ja huomasi pienen pojan, jolla oli kultainen hiuspehko ja poskissa kolme viiksen tapaista viirua. Iruka tunnisti tästä heti pojan Kyubin kantajaksi.

”Anteeksi, herra, en tarkoittanut törmätä teihin. Olen todella pahoillani, antakaa anteeksi”, poika hysteerisenä pyyteli Irukalta anteeksi ja pyysi ettei tämä satuttaisi häntä.

Iruka halveksi vanhempansa tappanutta hirviötä, muttei jostain syystä voinut tehdä sitä pojalle. Tämä istui maassa itkien t-paita ja shortsit kuraisina ja muutamasta kohtaa rikki. Kädet ja jalat olivat aivan naarmuilla ja muutamasta haavasta vuosi vertakin. Näytti kuin hän olisi juossut piikkipensaan läpi. Siniset silmät olivat pelkoa ja epätoivoa täynnä pojan katsoessa ylös Irukaan.

Iruka ei pystynyt vihaamaan tuota poikaa. Tämä oli viaton sivullinen, josta tehtiin murhaaja. Se valinta tehtiin hänen puolestaan. Poika ei ollut kuutta vuotta vanhempaa ja tärisi pelosta. Sen pienen pelokkaan olennon vihaaminen oli mahdotonta. Hän muistutti Irukaa aivan liikaa itsestään.

Iruka huokaisi ja polvistui sitten itkevän pojan viereen. ”Mitä sinä teet täällä tähän aikaan tuon näköisenä?” Iruka kysyi lempeällä äänellä. Poika otti kädet kasvoiltaan ja katsoi Irukaa hämmentyneenä.  ”Etkö sinä olekaan vihainen?”

”En ole”, Iruka vakuutti pojalle. Sitten hän nousi taas ylös seisomaan ja kehotti toista tekemään samoin. ”Onko sinulla nälkä?” hän kysyi pojalta ja sai vastaukseksi kovaa nyökyttelyä.


---


Poika auttoi Irukaa kantamaan ostoksia pursunneet pussit kotiin, jonka jälkeen Iruka oli tarjonnut pojalle lämmintä juotavaa, jonka hän pikaisesti keitti.

Poika puhalteli kaakaoonsa ja odotteli Irukan palaavan ensiaputarvikkeita hakemasta. Uskaltamatta istua mihinkään peläten sotkevansa hän seisoi keskellä olohuonetta ja katseli kiinnostuneena ympärilleen.
Lopulta Irukakin palasi mukanaan laukku täyttä kaikkea tarpeellista. Hän pyysi poikaa istumaan sohvalle ja hetken empimisen jälkeen tämä teki kuin pyydettiin.

”Ano, mikä teidän nimenne on?” poika kysyi hiljaa Irukan putsatessa haavoja.
Iruka huokasi ja sanoi: ”Voit ihan hyvin sinutella. Olen Iruka, entä sinä.” Sitten hän pisti puhdistusaineen pois ja kaivoi laukusta laastaripaketin.
”Uzumaki Naruto”, poika vastasi hymyillen Irukalle, joka para-aikaa pisti laastareita muutamaan vuotavaan haavaan.

”Siis Naruto ”, Iruka sanoi ja taputti pojan kullankeltaista hiuspehkoa. ”Haluaisitko nyt jotain syötävää?”
Vastaukseksi Iruka sai tarmokasta nyökkäilyä. Poika todellakin näytti nääntyneeltä.

”Jos minä menisin hakemaan meille ramenia ja samalla sinulle puhtaita vaatteita asunnostasi”, Iruka sanoi ja nousi seisomaan. ”Missä sinä asut?”

Naruto tarjoutui tulemaan mukaan, mutta Iruka taivutteli toisen jäämään lämpimään sisälle. Naruto selitti missä asui ja antoi Irukalle avaimen.

”Tulen ihan pian takaisin, ole kuin kotonasi”, Iruka huikkasi ennen kuin astui takaisin ulos kylmään.

Naruto istui hetken sohvalla paikallaan, ennen kuin uskalsi ottaa kaukosäätimen ja avata television. Selailtuaan hetken hän löysi kanavan jolta tuli piirrettyjä.


---


Iruka työnsi avaimen lukkoon, muttei ehtinyt kääntää sitä, kun ovi lennähti auki. Naruto oli kaiketi unohtanut sulkea sen. Iruka astui sisään ja sulki oven perässään. Hetken etsittyään katkaisijaa hän viimein löysi sen. Saatuaan valot päälle hän alkoi katsella ympärilleen. Asunto oli pieni ja täynnä roskaa. Aamupalan tarvikkeet lojuivat yhä pöydällä ja Iruka oli varma, että osa oli vanhoja.

Iruka raivasi tiensä rojun läpi vaatekaapille, joka oli aivan sängyn vieressä asunnon toisella puolella ja alkoi lajitella puhtaita likaisista. Saatuaan lopulta käsiinsä puhtaat siniset housut ja valkoisen paidan hän poistui asunnosta ja kiirehti hakemaan ramenia.


---


Irukan palatessa hänen eteensä avautui kauhistuttava näky. Siistit sinivalkoiset verhot olivat riekaleiset ja aivan kuraiset. Sama kohtalo oli sohvalla ja muutamalla muulla huonekalulla huoneessa.  Matto oli myös saanut osansa ja oli rytyssä lattialla kuraisilla jäljissä koristeluna. Hyllykkö, jossa oli kaikki kirjat, oli alhaalla ja kirjat hajallaan lattialla.

Iruka otti kengät jalasta ja astui peremmälle. Hän laski vaatteet ja ramenit pöydälle ja lähti etsimään Narutoa. Hän löysi pojan sohvan viereisessä kulmassa sylissään pyyhe, johon oli kääritty jotain. Hän kuiskaili hiljaa pyyhekäärölle rauhoittelevia sanoja ja silitti sitä.

Iruka yskäisi ja näin teki läsnäolonsa selväksi. Naruto jähmettyi paikalleen. Sitten hän hitaasti nosti katseensa ylös Irukaan.
”Sillä oli kylmä, en minä sitä voinut ulos jättää”, Naruto kiirehti selittämään.
Iruka polvistui toisen eteen ja kysyi, että mistä poika puhui. Naruto ei ehtinyt selittää, kun pyyhekäärö naukaisi. Pieni pörröinen vaaleanruskea kissan pää putkahti ulos pyyhkeestä.

”Se tuli ikkunan luokse ja näytti tosi surulliselta”, Naruto alkoi selittää ja silitti taas kissaa, ”päästin sen sisään ja huomasin kuinka likainen se oli. Vein sen vessaan voidakseni pestä sen, mutta heti veden nähdessään se pillastui ja pakeni. Yritin saada sitä kiinni ja lopulta onnistuin.” Poika näytti ylpeältä teostaan.

”Missä vaiheessa sitten päätit tuhota asuntoni?” Iruka uteli. ”Vai tekikö tuo kissa sen. Vai teittekö te sen kenties yhdessä?”

Naruto silitti kissaa hiljaa mitään sanomatta syyllinen ilme kasvoillaan. ”Anteeksi”, hän sanoi ja katsoi sitten taas ylös toiseen. ”Oletko vihainen?” hän kysyi pelko silmissä, ”heitätkö minut nyt ulos?”

”Ei, en ole, enkä heitä sinua ulos”, Iruka vastasi, mutta lisäsi sitten ankarammalla äänellä: ”Mutta saat sitten auttaa siivoamisessa.”

Ilo taas tuikki pojan silmistä tämän luvatessa auttaa. Hän päästi kissan pois pyyhkeen sisältä ja riensi Irukan perässä pöydän äärelle syömään jo jäähtymään päässyttä ramenia.

”Itadakimasu!” Naruto huudahti iloisena ennen kuin alkoi syömään. Iruka katsoi toisen syömistä ja ihmetteli, kuinka kukaan pystyi syömään noin nopeasti tukehtumatta.


Syötyään Naruto meni etsimään kissaa, joka oli mystisesti kadonnut. Lopulta Irukankin liityttyä etsintäpartioon kissa löytyi Irukan sängyltä nukkumasta.
Vaikka Iruka estelikin, poika ryntäsi herättämään kissan. Hän otti sen syliinsä ja alkoi rapsuttaa kaulan alta.
”Hyvä kun löysin sinut, Koneko-chan!” Naruto sanoi kissalle iloisena.

Koneko-chan? Sepä erikoinen nimi kissanpennulle, Iruka ajatteli sarkastisesti. Muttei sanonut sitä ääneen, sillä poika näytti tyytyväiseltä itseensä ja nimeen, jonka kissalle antoi.

”Ethän sitä heitä sitä takaisin ulos, Iruka-san?” Naruto kysyi huolestuneena.

Iruka katsoi kissaa arvioivasti. Hänestä tuntui, kuin se katsoi mustilla nappisilmillään suoraan häneen. Ja samaa tuntui tekevän Narutokin.

Iruka tajusi, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja. ”Hyvä on”, Iruka sanoi viimein.

Naruto halasi kissaa tiukasti ja tällä kertaa Iruka olisi voinut vannoa katseen kissan silmissä huutavan: ”Auta minua!”

”Älä nyt tuolla tavalla retuuta kissaparkaa”, Iruka sanoi Narutolle, joka lopetti heilumisen ja päästi kissan sylistä. Kissa hyppäsi sängyltä alas ja meni kiertelemään Irukan jalkoihin.

”Sillä on varmaan nälkä”, Naruto keksi, ”se tahtoo kissa-ruokaa!”

Iruka huokaisi. Se tarkoitti uutta kauppareissua.


---

Jatkaakko, vai eikö jatkaa? Siinä vasta kysymys. :3