Toivo


Muistan ajasta kun olin pieni vain muutaman asian. En tiedä miksi vain muutaman, mutta nekin mitä muistan liittyvät aina sinuun.

Jos itkin, lohdutit. Jos olin yksin, tulit luokseni. Jos en osannut jotain, autoit minua.

Koskaan et antanut minun sanoa sinulle sitä yhtä lausetta. Aina sinä tukit suuni kädelläsi ja toruit, koska olin sanomassa jotakin, mitä ei pitäisi koskaan myöntää että haluaa sanoa sen. En muista enää mitä edes halusin silloin sanoa sinulle.

Tuntuu kuin olisit vienyt muistoni. Kuin olisit vienyt menneisyyteni. Kuin olisit vienyt koko lapsuuteni.

Ainoa mitä sain myöntää sinusta, oli veljeytemme. Rakastin sinua kuitenkin enemmän kuin veljeä. Rakastin sinua liikaa. Rakastan sinua edelleen liikaa. Niisan, rakastan sinua.

Sinä kuitenkin lähdit. Lähdit etsimään itsellesi parempaa elämää.

Luulen että vanhempamme sai tietää tunteistani sinua kohtaan ja pakottivat sinut lähtemään kotoa. Kuitenkaan he eivät maininneet mitään meille. Tai minulle. He ehtivät kuolla ennen kuin olin edes ymmärtänyt että lähdit elämästäni.

Kovetin itseni.

Sisälläni oleva rakkaus sinua kohtaan pitää minut elossa. Se antaa minulle toivon elää. Se antaa minulle toivon että tulet takaisin luokseni. Toivon jälleennäkemisestä. Toivon tulevaisuudesta.

Ilman sinua, ei ole minua.

Toivon sinun tulevan takaisin elämääni. Toivon sinun antavan minulle elämän takaisin. Toivon sinun viimein antavan minun sanoa sen mitä olen aina halunnut sinulle sanoa.


------------------------------------------------------------------------------

Rakkaus


Muistan lapsuudestani vain muutaman asian. Kaikki mitä muistan liittyvät sinuun. Ihan kuin olisit pyyhkinyt muistini ja jättänyt jäljelle vain muistot, jotka liittyvät sinuun.

Jos itkin, lohdutit. Jos en osannut jotakin, neuvoit. Jos oli yksin, tulit luokseni. Jos en tiennyt jotakin, kerroit sen minulle. Jos en ymmärtänyt jotakin, selitit sen minulle.

Kuitenkin oli asia, jota et tahtonut kertoa minulle. Usein meinasit sen minulle kertoa, mutta aina jätit kesken. Syytä et minulle kertonut. Kun pyysin sinua jatkamaan, sanoit vain: Unohda. Koskaan en kuitenkaan unohtanut. Aina annoin sen vain olla mielessäni. Aina vain mietin ja yritin keksiä mitä halusit kertoa minulle.

Tapoit vanhempamme ja näytit minulle heidän ja muun klaanin hävittämisen. Sen illan jälkeen en enää muistanut juuri mitään menneestä elämästäni.

Silloin, kun tunkeuduit mieleeni, taisit viedä muistojani, ja tehdä joistakin muistoista mieleisesi. Käskit takertua elämään, vihata sinua ja kun olen tarpeeksi vahva, niin taistella sinua vastaan. Jos voittaisin sinut tällöin, saisin mielenrauhan ja veriliittomme purkautuisi.

Kuitenkaan en ymmärrä miksi muutit muistoni? Mikset vain voinut antaa minun muistaa? Miksi sinun piti tappaa heidät? Miksi lähdit elämästäni? Olisimme voineet elää yhdessä, perheenä. Veit minulta lapsuuden, jonka sinä olit saanut kokea. Miksi sinun piti tuhota elämäni?

Nyt kuitenkin tiedän. Sinä rakastit minua. Minäkin rakastin sinua tai sitten rakastan sinua vielä. Viha ja rakkaus ovat liian lähekkäin toisiaan. Niitä ei voi erottaa toisistaan, ellei toinen tunne ole tarpeeksi vahva. Sinun kohdallasi en ole varma kumpi tunteista on voimakkaampi. Käskit vihata itseäsi, mutta en tiedä vihaanko. Olen koko elämäni rakastanut sinua veljenäni ja nyt käskit vihata itseäsi.

En tiedä pystynkö tappamaan sinua. Ehkä et sinäkään pysty tappamaan minua. Ehkä juuri siksi jätit minut henkiin vuosia sitten. Vain siksi koska rakastit minua liikaa, etkä pystynyt tappamaan minua. Se rakkaus ei kuitenkaan voinut olla vain veljellistä. Jos olisi ollut, olisit jo tappanut minut. Tapoit vanhempamme, mutta et minua. Sinun on pakko rakastaa minua enemmän kuin on sallittua. Rakastat minua eri tavalla kuin on sallittua. Rakastat minua liikaa tappaaksesi minut.