”Olen oikeasti todella pahoillani”, Iruka pyysi anteeksi Kakashilta ties monennen kerran.

”Ei se mitään”, Kakashi vastasi rauhallisesti.

”Mutta en minä tarkoittanut herättää sinua. Olen todella, todella, todella, todellatodellatodella-”

”Ei se mitään, oikeasti!” Kakashi vakuutti toiselle, ”käy nyt vain nukkumaan.”

Irukalla oli elokuviin menon jälkeen alkanut olla painajaisia. Olihan hänellä muutaman kerran ennenkin ollut, mutta nyt niitä oli ollut  melkein joka toinen yö. Useampana yönä Kakashi sai herätä viereisestä huoneesta kuuluvaan huutoon. Kun hän saapui rynnäten huoneeseen, hän aina löysi Irukan huutamassa yhä tai sitten lakanoihin kääriytyneenä itkemässä.

Tänäkin yönä hän löysi Irukan hiljaa nyyhkyttämässä peiton alla. Kakashi oli nostanut peiton pois Irukan päältä. Iruka heitti tyynyn, jota oli äsken pitänyt tiukasti sylissään, pois voidakseen halata Kakashia sen sijaan.

”Mutta minä herätin sinut”, Iruka mutisi peittoon, ”anteeksi.”

”Minähän sanoin jo, ettei se mitään”, Kakashi vastasi takaisin hymyillen ja halasi Irukaa tiukemmin.

”Mutta entä jos sinä et saa enään unta minun takiani?” Iruka kysyi syyllisen oloisena.

”Kyllä minä saan unta”, Kakashi vakuutti leveällä virneellä.

”Entä jos et saakaan? Se taas olisi sitten aivan minun syytäni, kun herätin sinut ja pyysin sinua vielä jäämään.” Iruka kierähti peiton alla ja painautui tiukemmin kiinni toisen lämpimään ruumiiseen. Hän painoi päänsä Kakashin oman alle ja huokaisi.

”Kuule, ei se minua yhtään haittaa”, Kakashi vakuutti hymyillen ja alkoi silittää Irukan hiuksia, jotka olivat auki ja levisivät tyynylle. Suortuvat tuntuivat silkkisiltä sormia vasten.

Kakashi ei tiennyt, mitä hyvää hän oli tehnyt ansaitakseen tuon täydellisyyden omakseen, mutta ei hän välittänyt. Oikeastaan hän ei edes tiennyt ansaitsiko hän todella olla juuri nyt samassa sängyssä Irukan kanssa halaamassa tätä ja silittelemässä tämän hiuksia.
Tuskin hän ansaitsi sitä, mutta mitäs sille voi, jos karma sekoittaa asioita? Hän vain nauraisi niille, jotka oikeasti Irukan tapaisen ihmisen ansaitsivat, sillä hän ei omastaan luopuisi. Ei nyt, kun kaikki oli täydellistä. Kerrankin hänen elämässään jokin oli täydellistä.

”Kakashi”, Iruka kuiskasi hiljaa, ”sinä et saa unta, minähän sanoin. Ehkä sinun pitäisi palata omaa sänky-”

”Ei, ei, kyllä minä saan unta”, Kakashi kiirehti sanomaan väliin . Viimeiseksi hän nyt tahtoi palata omaan sänkyynsä. Siellä hänellä ei ollut yhtään Irukaa halittavana. Ajatelkaa nyt, ei Irukaa halittavana. Kuka sinne nyt haluaisi…Paitsi jos Iruka tulisi mukaan…

”Mutta ethän sinä…” Iruka alkoi huolestuneena pistää vastaan, mutta Kakashi hiljensi hänet suudelmalla.
”Kyllä minä saan unta, älä huolehdi”, Kakashi sanoi, kun he erkanivat suudelmasta, ”käy sinäkin nukkumaan ja lopeta huolehtiminen.”

Iruka hymähti ja sulki sitten silmänsä. Kakashikin lopetti Irukan hiuksien silittämisen ja kietoi molemmat kädet yhä tiukemmin Irukan ympärille.


---


”Anteeksi”, Iruka pyysi vielä kerran anteeksi aamiaispöydän ääressä.

”Minä käskin sinua jo lopettamaan tuon anteeksi pyytelyn. On oma vikani, etten käynyt nukkumaan, vaikka käskitkin”, Kakashi sanoi hymyillen ja otti haukun leivästään. ”se ei ole sinun syysi.”

”Joten miksi sinä jäit valveille, kun minä nukuin?” Iruka kysyi ja kaatoi lisää tuoremehua lasiinsa, josta otti sitten hörpyn toisen vastausta odottaessa.

”Miettimään”, Kakashi vastasi yksinkertaisesti.

”Kuinka kaikenselittävää”, Iruka kommentoi toisen vastausta terävästi. ”Mitä sinä oikein sitten mietit?”

”Sinua tietenkin, rakas armaani, mitä muutakaan”, Kakashi sanoi siirappia pursuavalla äänellä, vain ärsyttääkseen toista ja onnistuen tässä.
Iruka mutisi jotakin kuin ’niinpä tietysti’ ja pyöritti silmiään.


Päivä oli viikonlopun ensimmäinen, eikä kummallakaan ollut mitään kiireitä. Aamupalan jälkeen he kävivät sohvalle makaamaan puoliksi toistensa syliin, muuten sohvalle ei olisi mahtunut…No olisi siihen, mutta Kakashi ei kuunnellut vaikka Iruka toisti tämän useaan kertaan.

”Pakkun taitaa haluta ulos”, Iruka sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, kun eteisestä alkoi kuulua ääniä, joista pystyi päätellä, että Pakkun hyppi ovea vasten.

”Eikä halua”, Kakashi vakuutti hymyillen.
Sen lisäksi, että hän oli käynyt myöhään nukkumaan, hän heräsi todella aikaisin aamulla. Hän oli onnistunut poistumaan sängystä herättämättä toista, mutta katui sängystä poistumista heti, kun näki kellon, joka osoitti puolta seitsemää. Ylimääräisen ajan hän oli sitten kuluttanut televisiossa näkyvien chattien tuijotteluun ja niihin kyllästyessään vienyt Pakkunin pitkälle lenkille.

”Hei! Sinä viet nyt koiran ulos, ennen kuin se pissii matolle”, Iruka käski toiselle, joka ei vieläkään suostunut liikkumaan ylös.

”En minä tahdo tuonne ulos kylmään”, Kakashi valitti, ”sitä paitsi Pakkunin on jo korkea aika oppia käyttämään vessaa.”

”Idiootti. Ei koira voi käyttää vessaa”, Iruka sanoi ja pyöritti silmiään, ”vie se koira nyt vain ulos.”

”Ei sillä ole hätä, se vain tahtoo huomiota”, Kakashi sanoi.

”Kyllä o-” Iruka oli taas sanomassa, kun Pakkun tassutteli eteisestä olohuoneeseen. Koira hyppäsi epäröimättä hetkeäkään sohvalle ja kävi makaamaan Irukan eteen. Koira vinkui hiljaa ja työnsi päätään Irukan käden alle.

”Mitä minä sanoin. Huomiota ja rapsutuksia se vaan tahtoo”, Kakashi sanoi kuulostaen ärtyneeltä. ’Hus, Pakkun, pois! Minun Rukani! Vain minä saan kerjätä häneltä huomiota ja rapsutuksia!’

Iruka tietenkin alkoi rapsuttaa hellyydenkipeää koiraa korvan takaa. Silloin Kakashi ponkaisi pystyyn ja Iruka Pakkunin kanssa olivat pudota sohvalta.

”Mitä sinä…?” Iruka oli hämmentynyt.

”Tule, Pakkun, lähdetään lenkille”, Kakashi sanoi ja lähti kävelemään eteiseen. Pakkun ei kumminkaan seurannut omistajaansa, vaan jäi sohvalle makaamaan Irukan rapsutettavaksi.
Kakashi kutsui Pakkunia uudestaan, mutta koira yhä jäi sohvalle.

”Etkö kuule, kun Kakashi kutsuu sinua”, Iruka kysyi koiralta, joka katsahti laiskasi Irukaan ja kierähti sitten selälleen.
Kakashin kutsuessa koiraa kolmannen kerran, kuulostaen jo kärsimättömältä, Iruka kaappasi koiran syliinsä ja kantoi tämän itse eteiseen, jossa Kakashi odottikin jo ulkovaatteet päällä ja kengät jalassa.

”Laiska koira”, Kakashi mutisi ja pisti koiralle kaulapannan Irukan laskettua tämä alas. Kun hän suoristautui taas ylös, hän huomasi Irukankin pukeneen ulkovaatteet.
”Sinä tulet mukaan?” Kakashi kysyi hölmistyneenä.

”Jos sinä et tahdo minua mukaan, niin en minä pakolla änge”, Iruka sanoi, ”ajattelin vain, että raikas ilma tekisi hyvää.”

Kakashi sanoi, että ei hänellä ollut mitään toisen tulemista vastaan. Sitten hän avasi oven kuin hovimestari ja sanoi: ”Naiset ensin.”

”Kerjäätkö nyrkkiä naamaasi?” Iruka kysyi uhkaavasti, mutta meni kumminkin ovesta ensin,  naurua peittelevä Kakashi perässään.


---


Lenkin jälkeen Iruka ja Kakashi menivät sohvalle istumaan. Iruka luki kirjaa kovalla mielenkiinnolla ja Kakashi selasi television eri kanavia, päätyen lopulta sulkemaan tämän ja vain istumaan. Pakkunin hypätessä sohvalle Kakashi alkoi rapsuttaa tyytyväistä koiraa korvan takaa.

”Iruka, minä tässä olen ajatellut”, Kakashi aloitti epävarmasti, ”että painaako sinua kenties joku, vai mistä ne painajaiset johtuvat.” Hän lopetti Pakkunin rapsuttamisen ja koira hyppäsi alas sohvalta ja tassutteli keittiöön juomaan.

”Ei niistä tarvitse puhua, kyllä ne loppuvat aikanaan”, Iruka vastasi huolettomasti kirjansa takaa ja jatkoi lukemista. Kakashi ei kumminkaan pudottanut aihetta, kuten Iruka toivoi, vaan jatkoi kyselemistä.

”Oletko varma? Onko jotain mitä et tahdo kertoa?” Kakashi kysyi ja sanoi sitten huolen täyteisellä äänellä: ”Ymmärräthän, että voit kertoa minulle. Luotathan minuun?”

Iruka huokaisi ja laski kirjan alas. Ilmeisesti toinen ei aikoisi luovuttaa, joten lukurauha olisi mennyttä ellei hän vain kertoisi toiselle, mitä tämä tahtoikin kuulla.

”Ei minua mikään paina”, Iruka vakuutti Kakashille hymyillen.
Vaikka hymy näyttikin aidolta, Kakashia jäi vaivaamaan, puhuiko Iruka totta vai sanoiko hän niin vain rauhoittaakseen häntä.


Iruka sai sitten jatkaa lukemistaan rauhassa. Ainoa ääni oli seinäkellon tikitys. Iruka nautti rauhasta ja hiljaisuudesta. Toisin kuin Kakashi, jota alkoi kellon ääni ärsyttää.

”Oletko sinä ikinä ajatellut mitä sinä tulet tekemään koulun jälkeen?” Kakashi kysyi sitten yllättäen rikkoen vallinneen hiljaisuuden.

Iruka ei voinut joskus uskoa toista. Hän huokaisi ja nosti katseensa kirjasta. ”Tulevaisuuden ammattia kysytään vain pieniltä pojilta jotka leikkivät päivät pitkät vetureilla”, Iruka sanoi turhautuneella äänellä.

”Minä vain kysyin. Onko siinä jotain vikaa?” Kakashi puolusti itseään. ”Mutta oletko ikinä ajatellut sitä?”

”Kyllä olen, montakin kertaa”, Iruka vastasi, ”mutta mitä se sinua kiinnostaa?”

’Ei kiinnostakaan. Kysyin vain, koska minulla on tylsää ja tahdoin vain puhua jostakin kanssasi, jotta lopettaisit tuon typerän kirjan lukemisen.’ ”Kunhan kysyin”, Kakashi sanoi ja kohautti olkiaan.

”En usko. Kyllä sinulla on syy, muttet kerro sitä”, Iruka sanoi epäileväisenä, nostamatta katsettaan kirjasta, ”mutta kerron kumminkin, että kun olen koulut käynyt, niin muutan johonkin pieneen kylään ja alan opettaa siellä ala-astetta.”

”Sinähän olet ajatellut asiaa oikein kunnolla”, Kakashi sanoi.

”Tuntuu turvallisemmalta, kun ajattelee asioita etukäteen”, Iruka selitti.

”Niin kai sitten”, Kakashi sanoi. ”Mitä sinä muuten luet?”

”Kirjaa”, Iruka vastasi jaksamatta selittää.

”Mikä shokki. Kuka olisikaan arvannut.”

”Ei tarvitse irvailla, mokomakin idiootti”, Iruka sanoi kuulostaen vihaiselta.

”Loukkasit minua syvälle sydämeeni”, Kakashi esitti ylidramaattisella äänellä.  

”Onko sinulla sellainenkin?” Iruka kysyi mukamas hämmästyneenä.

”Sinä olet hirveän ilkeä ihminen ja sinut pitäisi tappaa” , Kakashi sanoi kuulostaen loukkaantuneelta.

”Kiitos kulta, niin minäkin sinua”, Iruka sanoi rakastavalla äänellä ja naurahti toisen ilmeelle.

”Saat minut tuntemaan itseni pahaksi ihmiseksi, kun sanot noin.”

”Sitä sinä oletkin”, Iruka mutisi hiljaa.

”Mitäs tuokin sitten oli tarkoittavinaan?!”


---


Tuo...oli...kauheaa... Minä menen tästä vain nurkaan häpeämään. *angst*