Tämän täytyy olla kohtalo.
Määrätty tapahtumaan.
Miksi sinä muuten saisit minut tuntemaan näin?

"Mitä katsot?" kuiskasit ja hymyilit minulle hellästi.

Silitin poskeasi ja vastasin hymyysi. Yö oli jo pitkällä mutta kumpikaan meistä ei nukkunut. Olimme maanneet valveilla ja puhuneet. Välillä syvä hiljaisuus oli laskeutunut pieneen huoneeseesi, kun olimme keskittyneet nauttimaan toistemme lämmöstä. Pitkä ja rankka tehtävä oli takana ja nautintomme sen mukainen. Olimme hengissä. Olimme yhdessä.

"Olet niin kaunis", vastasin ja suutelin sinua hellästi. Ruskeisiin silmiisi syttyi ilkukurinen pilkahdus.

"Alatko romanttiseksi, kopio-ninja?" virnistät ja vastasit suudelmaan.

"Minä olen aina romanttinen", naurahdin ja suutelin sinua kaulaan.

"Vain silloin, kun sinulla on jotain mielessä", totesit kuivasti. Hengähdit kuitenkin terävästi, kun näykkäsin korvaasi.

"Niinko luulet?" mutisin ja suutelin kaulasi jännettä. Henkäisit ja suljit silmäsi.

"Luulen", huokaisit kun toinen käteni ujuttautui yöpaitasi alle. Virnistin reaktiollesi. Hitaasti vedin paidan pois päältäsi. Huokaisin onnesta nähdessäsi alastoman vartalosi. Tunsin ruumiisi läpikotaisin, mutta joka ikinen kerta se jaksoi hämmästyttää minua. Olit niin kaunis ja niin seksikäs. Linjakaat sääresi, tiukat vatsalihaksesi, kiinteät ja pyöreät rintasi...

"Jokin vialla, Kakashi?" kysyit ilkukurisesti ja venytit vartaloasi. Rakastit kiusata minua. Yhtäkkiä tunsin jalkateräsi haaravälissäni. Hieroit kasvanutta kohoumaa ja tuijotit minua samalla tiukasti silmiin. Virnistit nähdessäni reaktioni. Tartuin jalkaasi ja siirsin sen hellästi pois. Sinä todellakin rakastit kiusata minua...

"Saat luvan maksaa tuosta, Rin", kuiskasin ja painotin nimeäsi uhkaavasti.

Tai ainakin yritin. Lähinnä sain aikaiseksi naurun tyrskähdyksen. Nostin toista kulmakarvaani.

"Olen tosissani", kuiskasin ja kurotin suutelemaan huuliasi.

Hitaasti työnsin kieleni suuhusi ja tunsin kuinka otit sen ahnaasti vastaan. Suutelin sinua niin taidokkaasti kuin kykenin ja kun viimein vetäydyin sinusta irti, poskesi hehkuivat pimeässä. Hymähdin ja siirsin oikean käteni rintasi kohdalle. Suutelin kaulaasi ja aloin siirtyä yhä alemmas. Samalla käteni hieroivat rintaasi ja suustasi kuuluva hengitys alkoi syventyä huohotukseksi.

Virnistin pimeässä. Rakastin huohottavaa ääntäsi ja sitä kuinka siveellinen käytöksesi alkoi murtua sängyssä. Halusin kuitenkin saada sinut huohottamaan yhä syvemmin, joten jatkoin matkaani yhä alemmas kunnes kohtasin naiseuden ytimesi. Suutelin sitä hellästi ja sinä voihkaisit. Hymyilin ja jatkoin tehtävääni. Sait luvan maksaa pienen kiusaamisesi. Samalla paine haaravälissäni alkoi kasvaa. Maksu taisi kääntyä minua vastaan...

  Myöhemmin makasimme huohottaen sängylläsi. Lakanat olimme potkineet lattialle ja patja roikkui puoliksi lattialla. Naapuri koputteli seinään ja huusi hulluista nuorista. Nauroimme katketaksemme. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun vanha kiukkuinen naapurisi heräsi aiheuttamiimme ääniin.

Olimme nuoria ja huolettomia. Ainoa huolemme oli tehtävät eivätkä nekään, koska uskoimme ettei mikään voisi tappaa meitä. Ei nyt kun rakastimme toisiamme niin paljon. Ei nyt kun viimein pääsimme yhteen. Ei edes se, että joka tehtävällämme kohtasimme raakaa kuolemaa, ja että joka tehtävällä osa meistä kuoli, ei haitannut meitä. Se osa palasi eloon aina, kun pääsimme olemaan yhdessä. Ei, meitä ei voisi erottaa. Se olisi liian julmaa ja kukaan ei voisi tehdä sitä kahdelle shinobille, jotka antoivat kaikkensa kylän puolesta. Miten nuoria ja naiveja me olimmekaan. Ei edes se, että ystävämme oli kuollut silmiemme edessä, ei se että opettajamme ja lähin isähahmomme oli antanut elämänsä kylän puolesta, vaikuttaneet meihin. Suljimme tiukasti silmämme ja uskoimme vakaasti, että eläisimme yhdessä ikuisesti, aina vanhuuteen saakka. Mikään ei voinut erottaa meitä. Me emme antaneet minkään erottaa meitä.

"Mitä mietit?" kysyit ja nojauduit tiukemmin minuun. Silitin pitkiä ruskeita hiuksiasi ja nautin niiden tuoksusta.

"Rakastan sinua", vastasin ja suutelin hellästi otsaasi.

"Minäkin sinua", mutisit ja hetken päästä kuulin, että olet jo syvällä unessa. Suljin silmäni ja tunsin kuinka uni valtasi mieleni.

Tämän täytyy olla kohtalo. Määrätty tapahtumaan

**

"Minä rakastan sinua".
Tuuli on ainoa, joka vastaa sanoihini. Istun vanhassa klaanipyhätössä ja lasken kukat haudallesi. Muistot valtaavat mieleni. Siitä on nyt seitsemän vuotta. Menimme naimisiin. Lopetit ANBU:ssa ja siirryit sairaalaan. Muutaman kuukauden kuluttua ilmoitit olevasi raskaana. Päätimme, että olen ANBU:ssa kunnes lapsi syntyy. Konoha tarvitsi ninjoja silloin. Jo sinun menetyksesi taisteluvahvuudessa merkitsi paljon. Sota vaani aina ovella.

Meidän piti elää yhdessä ikuisesti. Ikuinen on kuitenkin liian vahva sana. Kuolit synnytykseen. Vauva ei ollut mediccien mukaan kääntynyt kunnolla. Vauva tukehtui kohtuusi. Mitään ei ollut tehtävissä. Sinä väsyit lopulta ja annoit itsesi mennä. Ilman minua.

Huokaisen ja nostan katseeni ylös. Yläpuolellani loistavat esi-isieni nimet. Uljaat Hataket. Katson vanhempieni kuvia. Tiukan oloinen isäni ja hymyilevä äitini. Yhtäkkiä tunnen oloni hyvin yksinäiseksi. Olen viimein Hatake. Käännän katseesi hautakiveesi. Nimesi vieressä on toinen nimi.

"Hatake Tori", kuiskaan ja kuljetan sormiani sen uria pitkin. Tyttäremme olisi ollut kaunis lintu. Kaunis peltolintu, josta olisi kasvanut voimakas shinobi.

Huokaisen ja nousen ylös. Minun on aika mennä Tsunaden luo pyytämään taas uutta vaarallista tehtävää. Ongelma on, että Tsunade ei anna minulle sellaista. Hän ei halua menettää minua. Ehkä minun pitäisi liittyä takaisin ANBUUN.. Minun on sinua niin ikävä... Miksi sinä luovutit? Miksi sinun oli pakko mennä? Minä luulin, että me olisimme yhdessä ikuisesti.

Astun tuuliseen syysilmaan. Ehkä pian minutkin haudattaisin klaanini hautaan. Viimeinen Hatake pääsisi ansaittuun lepoonsa. Sitä ennen viimeisen Hataken piti mennä kohtamaan elämä, jota ei tuntenut elämänsä. Kaivan oranssin kirjan taskustani. Näin,suojakerrokseni on valmis.  


Tämän täytyy olla kohtalo.
Määrätty tapahtumaan.
Miksi minä muuten tahtoisin luoksesi?