Huohotan polvillani maassa ja tuijotan sinua vihaisesti.
Sinä katsot minua takaisin ilmeettömästi.
Et tunne pelkoa, vaikka tiedät että tämä on sinun
viimeinen hetkesi… viimeinen iltasi elossa....

”No... mikä on...? eikö sinun pitänyt tapaa minut...?”
Kysyt hiljaa ja lähdet kävelemään minua kohti.
Yritän ylös mutta, olen vieläkin heikkona sinun
Mangekyo Sharinganeistasi... joilla näytit minulle sen…
kuinka teit sen... tapoit kaikki sukulaisemme.
”Ei sinusta tainnut ollakaan minun tappajaksi.
Olet vielä liian heikko...” Sanot ja pysähdyt aivan eteeni.
Yritän taas ylös ja silloin, sinä kumarrut ja nostat minut seisomaan.
Hoipertelen kauemmas sinusta ja törmään takana olevaan puuhun.
”Olisin niin toivonut kuolevani, sinun kätesi kautta...
mutta näköjään täytyy tehdä se itse...” Sanot äkkiä hiljaa.
”Miksi ylipäätään haluat kuolla...?” Kysyn yhtä hiljaa kun sinä.
”Emmekö voisi yrittää unohtaa ja elää kaksin...
vain sinä ja minä?” Hymähdät ja kävelet luokseni,
kohotan katseeni tummin ja surulisiin silmiisi...
”En usko että pystyisin elämään niin...
vaikka haluankin sinut... omakseni,
mutta voin toki harkita, jos lupaat tappaa minut heti sen jälkeen...”
Minä nyökkään ja suljen silmäni huokaisten...
tunnen kuinka alat riisua paitaani pois...
tällä kertaa en vastustele vaan olen, täysillä mukana.
Vihdoinkin sain sinut edes hetkesi itselleni…

Mutta sekään hetki ei ollut ikuinen...
Katson sinua kyynelten läpi ja omaa veristä katanaani,
joka on punainen verestä, sinun verestäsi.
”Sasuke...” Kuiskaat hiljaa, sinä teet jo kuolemaa,
kalisarvoinen elämä pulppuaa kokoajan ulos ruumiistasi.
Pudottaudun polvilleni, viereesi ja nostan sinut puoliksi syliini.
”Älä itke... tekosi oli oikeudenmukainen... näin sen pitikin mennä...
Olen ylpeä sinusta... pikkuveljeni...” Pudistan päättäni ja sanon ääni paksuna itkusta. ”Minä en halua elää ilman että, sinä käyt rinnallani, minä rakastan sinua...” Nyökkäät hitaasti ja sanot.
”Jos nyt teet sen minkä on pakko, saatat ehtiä vielä mukaani...”
Kohotan katanani, pääni yläpuolelle ja survaisen sen mahaani, ähkäisen kivusta... sitten vilkaisen sinua...
Et enää hengitä... myöhästyin... sinä olet jo mennyt…
enkä enää voi sinua saavuttaa... joten vedän katanani ulos ja yskäisen verta...
mutta tiedän että en tule kuolemaan... itkien... ulvon, kuin susi
rakkauttani jota en enää voi saada takaisin.

Kävelen lumen peittämälle hautakivelle, jonka juuressa sinä lepäät.
Lasken tummanpunaisen ruusun haudalle ja kohotan katseeni hautakiveen jossa, lukee sinun nimesi: Uchiha Itachi.
"Jonain päivänä kohtaamme taas veli, silloin emme enää eroa... ikuisesti sinun, Uchiha Sasuke.” Kuiskaan hiljaa sitten käännyn ja
lähden kävelemään pois, kadoten yhä sakenevaan lumiharsoon.