On yläasteen ensimmäinen päivä ja istun hiljaa pulpetissani. Opettaja ei ole vielä saapunut luokkaan, joten kaikki ovat omissa ryhmissään. Suurin ryhmä kokoontuu Uchiha Sasuken pulpetin ympärille. Alan melkein kikattaa, kun seuraan, kuinka tytöt pistävät Sasuken hiuksiin ties minkä värisiä hiuslenkkejä ja pinnejä. Sasuken kasvot ovat punaiset ja inhosta vääristyneet.

Hymyilen ja käännän katseeni luokan takaisimpaan nurkkaan, muutaman pulpetin päähän Sasuken omasta. Siinä pulpetissa istuu blondi poika surullisella katseella. Yksin, kuten minä.

Istun reunimmaisen rivin keskipenkissä, joten olen hyvällä paikalla, tarkkaillessani uutta luokkaa. Tunnen oloni orvoksi yksin, sillä kaikki ystäväni, vaikka niitä vain muutama oli, menivät eriluokille, kuin minä. En tunne muita tästä koulusta, paitsi sitten serkkuni, Nejin. Mutta minusta toisaalta tuntuu, että tämä vihaa minua.

Huokaisen syvään ja lasken pääni pulpetilla olevien käsieni varaan lepäämään. Katselen vain edessäni istuvan tummanruskeatukkaisen pojan niskaa. Poika näytti para-aikaa juttelevansa edessään istuvan pojan kanssa, jolla oli mustat aurinkolasit ja myös tumma tukka.

”..uskoisi tai, niin totta se on. On oikeastaan aika mielenkiintoista seurata niiden toimintaa yhteiskunnassa…”

Kuuntelen pientä katkelmaa heidän puheestaan, ennen kuin käännän katseeni taas luokan perässä istuvaan keltatukkaan. Niin kauniit taivaansiniset silmät täynnä surua ja yksinäisyyttä. Tahdoin vain mennä pojan luokse ja olla hänen ystävänsä, mutta ujouttani en uskalla puhua edes posteljoonillemme, kuka myös sattui olemaan ensimmäinen ihastukseni.

Minun pitäisi vain keskittyä ja kerätä kaikki rohkeuteni. Helppo juttu!

Nousen tuolilta heikoin jaloin. Epäröin mielessäni ja mietin jo pulpettiin palaamista, mutta myöhäistä. Jalkani vievät minua jo toisen luokse.

Tervehdin poikaa ja tämä nostaa katseensa minuun. Silmissä on etäinen ja surullinen katse. Kuin häkkiin vangitulla eläimellä ihmisten osoitellessa ja nauraessa kalterien toisella puolella.

Se eläin täytyy vapauttaa.

”Olen Hyuga Hinata. Entä sinä?” kysyn kohteliaasti rohkaistua mieleni. Hymyilen toiselle lämpimästi ja kovuus tämän kasvoista hellittää.

”Uzumaki Naruto”, poika hymähtää ja virnistää sitten. ”Olet muuten ensimmäinen, joka on tullut puhumaan minulle.” Katse muuttui hetkessä haikeaksi. ”Ihan kuin muut pelkäisivät minua.”

Niin he pelkäsivätkin. Olin kuullut tarinoita itsekin Kyubin penskasta, kuten useat sanovat. On nähkääs huhuttu, että tuo poika olisi syntynyt ikivanhan demonin, yhdeksän häntäisen Kyubin, pahasta hengestä vuoren temppelissä.

”He vain tahtovat olla tuttujen ihmisten lähellä näin aluksi”, sepitin Narutolle. Hänen ei tarvinnut kuulla totuutta. Tai niin minä itselleni vakuutin. Olisi ollut sääli, jos noista silmistä, joihin juuri syttyi iloinen pilke, sammuisivat taas ja muuttuisivat tummiksi.

”Miksi sinä et sitten ole kavereittesi kanssa, Hinata-chan?” Naruto kysyi. Punastuin hieman toisen kutsuessa minua jo niin tuttavallisesti.

”Totta puhuen minä en tunne ketään luokalta muuten, paitsi muutaman nimeltä”, vastasin aika surullisena siitä. Vaikka se oli totta, niin olo sen myöntämisen jälkeen on haikea.

”Mikset vain liittynyt Sasuke-temen ihailijoihin?” Naruto kysyy kuullostaen katkeralta.

”Tunnetko Sasuken?” Kysymys pääsee huuliltani, ennen kuin ehdin estää. Nolona vedän käden suulleni. Poskeni ovat varmaan huomattavan punaiset.

”Me… Me olimme samalla luokalla ja ystäviä ekalla luokalla”, Naruto vastasi äänessä taas tuttu kylmyys, ”mutta sitten hän tuli kuuluisaksi ainoana selviäjänä veljen murhattua hänen perheensä ja tytöt eikä pojat jättäneet häntä rauhaan.”

Whoa! Olin kuullut äidin ja isän puhuvan Uchihan murhista, mutta että se olisi ollut noin…noin… Epätavallinen. Olin olettanut, että se olisi ollut isä humalassa riehumassa tai jotain, mutta että oma isoveli.

…en taida enään syödä mitään Nejin antamaa…


”Joten ystävyytenne siis kariutui?” kysyin, vaikka vastaus olikin selvä. Naruto vahvisti tämän nyökkäämällä. Hän katsoi nyrpeänä tyttölaumaa ja sen keskellä olevaa Sasukea.

Vilkaisen ovelle ja huomaan viimein opettajan saapuvan. Nopeasti pujahdan takaisin paikalleni.

”Ja rauhoitutaanpas, luokka”, opettaja hopeisilla hiuksilla yritti rauhoitella luokkaa, mutta huomatessaan sen olevan turhaa, huusi: ”NYT HILJAA JA PAIKOILLENNE JOKA IIKKA!”

Puheen sorina lakkasi tykkänään ja oppilaat kuuliaisesti kävivät pulpetteihinsa istumaan.

”Aloitetaanpas nyt. Eli minun nimeni on Hatake Kakashi. Odotan teidän kutsuvan minua Hatake-senseiksi. Nyt aloitamme koulumme säännöillä…”

Opettajan puhe alkaa yhtenä ketjuna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Katseeni harhautui opettajasta nurkkapulpetissa olevaan Narutoon, joka juuri nyt teki paperista myttyjä ja näytti olevan tähtäämässä Sasuken päähän.
Sasuke ei osumasta hätkähdäkään, joten Naruto tekee tämän uudestaan. Hän toistaa saman uudelleen ja uudelleen, tuloksetta. Vasta kellon pirinä saa hänet lopettamaan.

”Sasuke-teme!” Naruto huutaa Sasukelle, joka on vasta nousemassa pulpetista, kun muut ovat jo poistumasta luokasta ovella.

”Yritätkö esittää jotain kovista?! Hä?!” Naruto huutaa kiukustuneena, mutta Sasuke jättää toisen huomiotta. Naruto tietenkin ärsyyntyy tästä enemmän.

”Umm… Naruto-kun…” Tahdon vain heidän lopettavan. Ja se tepsii, Naruto lopettaa Sasukelle rähjäämisen ja kääntyy katsomaan minua. Sasuke tällä aikaa pujahtaa ovesta.

”Niin, Hinata-chan?” Naruto odottaa jatkoa, jota en ollut vielä ajatellut. Hätäisesti, muuta keksimättä nopeasti kysyn: ”Haluaisitko olla ystäväni?”

Naruto katsoi minua hetken hölmistyneenä, mutta hymyili sitten ja vastasi: ”Tietty, mitä muutakaan.”
Hänen hymyillessä siniset silmät tuikkivat ilosta. Lämpö ja iloisuus suorastaan hehkuu toisesta.

Punastun ja vastaan hänen hymyynsä. Hän tarttuu minua kädestä ja johdattaa minut ovelle. Mennessämme opettajan ohi, opettaja vain mutisee: ”Pääsittepä tekin ulos vielä ihan tämän päivän aikana.”


---


Kannoin painavaa reppuani kotiin hyräillen samalla radiossa tauotta pyörivää biisiä. Hymyä kasvoiltani ei voi mikään pyyhkiä tänään. Luokissamme jaettiin projektit, jotka piti tehdä pareittain. Sain parikseni tietenkin Naruton. En muista milloin, mutta jossain vaiheessa pojasta tuli erittäin läheinen ja tärkeä minulle.
Aloittaisimme meillä huomenna. Olisimme jo tänäänkin, mutta Narutolla oli jalkapalloharjoitukset. Ymmärrän kyllä yskän.

”Tadaima!” huudahdan päästyäni kotiin. Riisun kengät ja suuntaan askeleni keittiöön, josta kuuluu huutooni vastaus: ”Okaeri nasai!”

Innoissani lasken repun pöydän viereen lattialle ja nappaan pöydällä olevasta kulhosta omenan. Otan ison haukun ja kuulen isäni kysyvän, että onko innostukseeni erityistä syytä. Punastun hieman ja mutisen, ettei se ole mitään.
”Menen siivoamaan huoneeni”, huudahdan viimeiseksi ennen kuin otan repun pöydältä ja suunnistan kohti huonettani. Ei huoneeni varmaan ole edes likainen, mutta ei sitä ikinä tiedä. Olisi noloa tuoda Naruto epäsiistiin huoneeseen.

Nostaessani pyjamaa ylös lattialta pysähdyn hetkeksi miettimään.

Missä vaiheessa minä aloin välittää niin paljon?

Nousen ylös suoraksi ja heitän vaatekappaleen avonaiseen vaatekaappiin.

Se oli kai silloin, kun niihin kauniisiin silmiin syttyi riemu ja elämän ilo.

…

Pitäisiköhän minun järjestää hylly uudelleen, mietin ja suuntaan hyllylleni, jossa kaikki on nuhteettomasti järjestyksessä.

Naurahdan ja katselen ympärilleni huoneeseen. Kyllä se oli siisti ja pysyisikin siistinä, ellei Hanabi taas päätä tulla sotkemaan.

Nauran omalle typeryydelleni ja avaan repun. Otan kirjat esille ja alan lukea. Teksti vain jatkuu ja jatkuu. Siinä vain jauhetaan sitä samaa asiaa, pidennettynä. Lopulta raskas koulupäivä alkaa unettaa ja nukahdan kirjan päälle. Suljen vaaleat silmäni ja annan mieleni levätä.

Havahdun kumminkin koputukseen ovella.

”Hinata-hime?” isä kutsuu minua. Vain hän sanoo minua Hinata-himeksi. Se on joskus noloa, eikä Neji näytä pitävän siitä.

”Niin, otou-san?”

”Sinulle on soitto sairaalasta.”

Nopeasti nousen tuolistani. En tiedä miksi he sairaalasta minulle soittavat, mutta syy siihenkin on.


---

UUH! Jäipä jännästi! Että olen ilkeä... >:3