Luku 2 - Orochimaru esiintyy

Ilta oli jo alkanut hämärtyä, eikä naisten perään lähtenyt kuningas ollut vieläkään palannut. Tsunaden kihistessä kiukusta huoneessaan oli Naruto ja Sasuke alkaneet tutustua toisiinsa eteishallissa. He olivat ehtineet jutella vasta hetken, mutta silti tarkkasilmäinen henkilö saattoi huomata heidän välillään pientä kipinöintiä.
”Mutta Naruto, sinähän olit suloinen se mekko päällä!” Sasuke intti ja yritti maanitella häntä laittamaan aiemman röyhelömekkonsa päälle.
”Enpä, sitä paitsi pojat eivät käytä mekkoja!” Naruto väitti ja laittoi kätensä puuskaan.
Sasuke oli juuri jatkamassa väittelyä, kun linnan valtavat ulko-ovet räväytettiin täysillä auki, johtaen siihen, että prinssi ja prinsessa kaatuivat enemmän tai vähemmän kivuliaasti maahan.
“AI VAPPUVIUHKA!” Naruto huusi kolauttaessaan päänsä jonkinlaiseen pylvääseen.

Ylös noustuaan Sasuke ja Naruto tuijottivat hetken hieman kärsineitä ovia istuen lattialla, kunnes Sasuke huomasi liiankin tutun siluetin seisomassa uhkaavana ovella.
“Sasske-kun...!” kuului sihahtava huudahdus ja samalla varjoista astui esiin erikoisen näköinen henkilö.
“Orochimaru…” Sasuke sanoi ja katsoi tylsistyneenä miestä.
Herra muotisuunnittelija, alias Orochimaru seisoi ovilla ylväänä kuin pylväs. Hänen päällänsä oli hieman polvien alle yltävät lahkeista pussitetut valkoiset, mustilla hämähäkinseiteillä kuvioidut housut ja punainen pussihihainen paita, hämähäkin seiteillä koristeltu sekin. Kokonaisuuden kruunasi teräväkärkiset suurella kultaisella soljella koristetut kengät ja vihreä silinterihattu.
“HEVILETTI!” Naruto huusi ja syöksyi piiloon Sasuken selän taakse.
“Heviletti?” Orochimaru ja Sasuke kysyivät yhtä aikaa ja katsoivat blondia poikaa erittäin epäilyttävästi.
“Niin, heviletti”, Naruto sanoi ja osoitti Orochimarun selällä roikkuvaa pitkää mustaa lettiä.
Orochimaru katsoi arvostelevasti Narutoa, mutta siirsi sitten katseensa Sasukeen.
“No, Sasske-kun. Oletko valmis tulemaan oppilaakseni superkuuluisan muotisuunnittelija Orochimarun supervalikoivaan Muotikoulu Hipsunvinkulaan?!” Orochimaru kailotti erittäin äänekkäästi käsillään elehtien ja katsoi vaativasti Sasukea.
Naruto katsoi hetken silmät pyöreinä Orochimarua ja räjähti nauramaan. Hän kieri ympäri lattiaa mahaansa pidellen, Orochimarun ja Sasuken katsoessa häntä lievästi järkyttyneinä.
“Na-naruto, prinsessaiseni? Oletko kunnossa…?” Sasuke kysyi varovasti ja yritti saada prinsessansa kiinni ja tökätä tätä kylkeen, tosin huonolla menestyksellä.
“Mi-minua ei koskaan ole loukattu näin verisesti! Hyvästi Sasske-kun, niin kauan kuin tuo moukka on täällä, eivät Muotikoulu Hipsunvinkulan ovet ole auki sinulle!” Orochimaru huudahti kyyneleet silmissä ja marssi ovet paukkuen ulos.
“Hahahihipsunvinkulahaha…” Naruto makasi lattialla ja hihitti.
“Oi prinsessa armaani, et ole vaan kaunis vaan myös hyödyllinen!” Sasuke huudahti ja heittäytyi polvilleen hihittävän Naruton viereen.
“Oi armaani, jääthän tänne ja laitat sen ihanan mekon päällesi!” Sasuke sanoi ylidramaattisesti ja tapitti suloisesti Narutoa.
“Äh, yhdellä ehdolla!” Naruto vastasi punastuen ja katsoi vaativasti mustahiuksista poikaa.
“Kerro, oi elämäni valo!” Sasuke jatkoi ja huitoi käsillään ylidramaattisesti.
“SINÄ pidät hovivaatteitasi, minä prinsessan mekkoa. Sovittu?” Naruto kysyi ja nousi virnistellen istumaan.
Sasuken ilme vaihtui nanosekunnissa ylidramaattisesta epäilevään.
“No, mitä sanot, herra prinssi?” Naruto kysyi uudestaan ja virnisteli entistä leveämmin.
“Sovittu”, Sasuke huokaisi.
“Selvä. Tavataan tässä seitsemältä, tuntia ennen illallista”, Naruto sanoi ja lähti juoksemaan leveitä pinkkejä portaita pitkin kohti huonettaan.
Sasuke huokaisi raskaasti ja lähti laahustamaan portaita ylös. Hänen hovivaatteensa olivat jotain, mitä hän todella vihasi, mutta hän kyllä kestäisi. Varsinkin jos Naruto olisi röyhelöinen mekko päällään.

Muutaman minuutin kuluttua itse kuningas Jiraya astui linnan ovista sisään. Hänen pitkät valkoiset hiuksensa olivat sekaisin ja vaatteet ryttyiset. Hän oli nähnyt naisia ja ulkonäöstä päätellen viihdyttänyt heitä erittäin runsaasti. Nyt hän voisi hiipiä hiljaa suihkuun ja teeskennellä olleensa koko ajan linnassa. Tuskin kuningatar siihen kiinnittäisi huomiota. Juuri, kun Jiraya oli aloittamassa matkaansa kohti suihkua, hän kuuli suurien pinkkien portaiden ylätasanteelta murhaavan äänen.
“Jirayaa… Missä sinä olet ollut...?” Tsunade sanoi ja yritti lävistää kuninkaan katseellaan.
“A-armaani…” Jiraya änkytti ja heilutteli käsiään rintansa kohdalla kuin yrittäen estää Tsunadea hyökkäämästä päälleen.
Hän oli todellakin kokenut vaimonsa raivon huipussaan, sillä edellisen hyökkäyksen jälkeen hän oli viettänyt kuukauden sairaalassa ja linna oli puoli vuotta remontissa.
“VOI, MIKSI MINÄ OTIN SINUT MIEHEKSENI, SINÄ AIVOTON LUMPUSKAINEN?!” Tsunade huusi niin, että varmasti koko linna kuulisi, ja hyppäsi ylätasanteelta alas niin voimakkaasti, että koko linna värähti ja lattiaan tuli halkeama.
“Miksiköhän minä sinut otin… Ai niin! KOSKA YLLÄTTÄEN MUUT MIESEHDOKKAAT JUOKSIVAT KARKUUN TAPPAJASAMMAKOITA!” Tsunade kailotti täyttä kurkkua, saaden pelästyneen Jirayan kaatumaan maahan.
“JOS minä en tarvitsisi välttämättä kuningasta, minä eroaisin sinusta heti paikalla!” Tsunade kiljui ja lähti marssimaan vihaisena portaita ylös.
“Hemmetin rasistit. Vai ettei nainen muka saa hallita yksin… Vielä minä kyllä…” Tsunade jupisi ja jätti raskailla askelillaan ikäviä koloja portaisiin.
“Olen pelastettu…” Jiraya huokaisi helpottuneena ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
‘Ja nyt sinne naisiin… Ei ei ei, kun suihkuun…’