Kaikki tyhjänä, mitta täynnä
kotoa mä lähdin, löin oven kiinni (Itachi)

Tumma hahmo piirtyi synkeänä maahan. Olin katsonut varjoani jo monta minuuttia. En katsonut ruumiita sen ympärillä, enkä ovea takanani, josta pikkuveljeni oli juuri juossut ulos. Katsoin varjoani ja mietin, olinko niin synkkä kuin se siinä. Oliko sisimpäni todella niin synkkä kuin pikkuveljeni kuvitteli tällä hetkellä? Lähdin kävelemään kohti tulevaisuutta josta en tiennyt mitään. Ainakin halusin uskoa, että ne pari askelta voisivat olla tosiaan niin merkittäviä, kokonaisen elämänvaiheen muuttavia askelia.
Naurahdin omille ajatuksilleni, mutta osasin tehdä sen uchihamaiseen tyyliin. Jos joku olisikaan kuullut minut, hän olisi kuvitellut minun vain nauravan sille mitä ympärilläni oli, kuolemaa ja hirviöitä.
En ikinä unohda sitä hirveää näkyä. Vielä vuosienkin päästä heräsin siihen, että kuulin äitini kirkuvan armoa, jota en antanut. Jopa oma parini kysyi minulta usein miksi tein sen, jos en edes nauttinut kaaoksesta. Yleensä käännän silloin katseeni ja paljastan sharinganit, jotka ovat mielestäni edelleen todella kauniit, kysyjään ja vastaan vain kylmästi.
”Omat rajansa täytyy tietää.” En koskaan sen enempää tai vähempään. Se murhatyö auttoi tietämään omat rajansa, mutta jätin yhden…yhden jonka kanssa toivon voivani vielä joskus koettaa rajojani.  
  
älä syyttä vie sanoja, koitin niellä
silti ne palasivat ajatuksiini (Sasuke)

”Vihaa minua, niin voit vielä joskus voittaa minut.” Sinä sanoit sinä iltana ne sanat ja vaikka kuinka inhoan ja halveksin sinua, en voi olla tottelematta. Minä harjoittelin vuosia päämääränäni vain kostaa. Tappaa sinut, kuten sinä tapoit perheemme, sukumme ja sen pienen osan minusta, joka oli iloinen ja onnellinen lapsi. Jäljelle jäi vain kylmyys, joka on saanut kaikki ympäriltäni katoamaan.
Miksi? Se kysymys pyörii vieläkin päässäni. En keksi muuta vastausta kuin, että olet julma ihminen. Tiedän, että vastaus ei voi olla niin yksinkertainen. Kaikkeen pitää olla syy ja seuraus. Kylmä logiikka pyörittää maailmaamme. Vahvempi voittaa heikomman ja murhatyöhön pitää olla syy. Sinä et ollut sairas ihminen, vaan hieman etäinen isoveli.
Puristan käteni nyrkkiin ja nousen jälleen kerran ylös maasta…vain kostonhimon voimalla. Minä inhoan ja tulen voittamaan sinut, typerä isoveljeni.
  
sitten näin sen kuolleen linnun
kämmenelle nostin ja kadulta vein pois
siinä vaistosin lämmön tunnun
ihan niin kuin se vielä elää voinut ois (Itachi)

Viimeinen iskuni oli liian voimakas, tai sitten sinä olit liian heikko. Kaaduit maahan, etkä enää noussut. Kävelin luoksesi ja laskin käteni kaulallesi. Tunsin sormenpäissäni miten sydämesi sykähti viimeisiä kertoja. Jäin siihen viereesi ja nostin pääsi syliini. Muutamat hiussuortuvasi olivat häiritsevästi silmiesi edessä. Minussa oli sen verran isoveljeä, että korjasin ne. En itkenyt, mutta tunteeni olivat samanlaisia kuin usein pimeinä iltoina, jolloin muistelen sitä päivää. En koskaan itkenyt, mutta sisimpäni huusi kovaan ääneen, nyt sekä itselleni, että veljelleni. Miksi, miksi tapoin hänet? Miksi Sasuke, mikset sinä unohtanut, tai miksi tulit niin valmistautumattomana? Sanoit, että halusit tämän olevan elämän ja kuoleman taisto, josta et lähtisi kuin voittajana. Et koskaan seurannut jälkiäni ja hankkinut mangekyo sharinganeita. Et koskaan tappanut ystävääsi.
Lasken sharinganini ja katson mustin silmin miehen kasvoille jäänyttä levollista ilmettä. Hänen poskensa ovat täysin verenpeitossa, mutta tämä vain näyttää nukkuvalta. Tai sitten hän näyttää Uchihalta. Uchihat näyttävät kylmiltä ruumiilta jopa nukkuessaan.  Hetken päästä tunsin jotain poskellani. Pian märkä pisara putosi ja sekoittui vereen poskellasi. Ensimmäisen kerran vuosiin minä itkin. Nämä kyyneleet ovat vain sinun vuoksesi typerä pikkuveljeni…Sasuke.

tähdet silloin lähemmäksi laskeutui
yössä huusi hiljaisuus (Kisame)

Pystyin hädin tuskin katsomaan Itachiin päin. Hän eli jälleen kerran omassa pienessä maailmassaan, jonne ei kuulunut huudot, kiroilu tai itku. Hänen maailmansa oli joko paljon kauheampi tai kaunistellumpi kuin tämä hetki. Minä en tiedä. Minulla ei ole, eikä koskaan tule olemaankaan, pääsyä Itachin kuplaan.
Pinkkipäinen tyttö pienen matkan päässä minusta itki vuolaasti ja tämän opettajan kaikki voimat menivät pitääkseen häntä paikoillaan. Poika taas oli valmis hyökkäämään kimppuuni vihan voimalla. Hän näki ystävänsä olevan kuollut, mutta hän ei pystynyt tekemään enää mitään. Käänsin selkäni vaalealle pojalle ja kävelin Itachin luokse. Nähdessäni hänen itkevän tiesin, että kaikki oli mennyt pieleen. Itachin ei olisi pitänyt tappaa Sasukea. Tämä ei halunnut nähdä lisää kuolemaa. Hetki horjutti jälleen jo muutenkin kärsivän miehen elämää. Tiiminloppu oli jäänyt taaksemme. He kunnioittivat kuolemaa niin paljon, että antoivat meidän olla sillä hetkellä rauhassa. Kuulin pojan hiljaisen äänen.
”Miksi?” Minä en vastannut mitään. Itachi ei kuullut, tai ei halunnut kuulla. Hänen kuplansa ei särkynyt Naruton kärsivän äänen voimasta. Yössä kaikui sekä tiimi seitsemän jäsenten itku, että Itachin hiljainen nyyhkytys. Kuitenkin minusta tuntui, että jokaisen meidän päissämme kaikui painostava hiljaisuus. Hiljaisuus, joka ilmoitti, että kuolema oli meitä kaikkia voimakkaampi. Se on tarpeeksi voimakas saamaan jokaisen heidän itkunsa kuulostamaan vain säälittävältä avunhuudolta. Avunhuudolta, joka on niin pieni, että sitä ei kuule edes vierustoveri, vaikka niiden kyyneleiden on tarkoitus kuulua aina sinne asti, missä sielu elää tällä hetkellä.

tänä yönä taivaaseen
kuka portit aukaisee? (Sasuke)

Missä minä olen, painajaisessani vai taivaassa? Ensisilmäyksellä näen Uchihoiden kylän täynnä elämää ja räpäyttäessäni kaikki on poissa. Kuolema joka valtasi kotini ylsi viimein minuunkin. On niin kylmä. Vien käteni käsivarsilleni ja säpsähdän huomatessani miten lämpimät ne ovat. Eikö minulla ollut kylmä? Seisoessani siinä kippurassa keskellä tyhjää kylää tajuan, että silmäni ovat kiinni. Avaan ne hitaasti ja näen sen taistelutantereen, jossa hävisin lopullisesti. Tiimini, veljeni, tämän akatsuki-parin, kaikki näyttävät niin surullisilta.
En koskaan tiennyt olinko hyvä vai paha. Tämä kai on minun palkkioni siitä. Sulkiessani silmäni, olen painajaisessani ja avatessani ne olen taivaassa. Minulle tiimini kanssa oleminen oli aina unelmaa, vaikken sitä näyttänytkään.

Astun lähemmäs Narutoa ja huomaan, että hän hohkaa sitä samaa kylmyyttä, kuin minäkin vain muutama minuutti sitten. Puristan hänen kättään varoittavasti, mutta poika ei huomaa. Katson peloissani tämän kostonhalun täyttämiä silmiään. Olinko minäkin silloin noin sokea ja pelottava?
    
kuka uskoo rakkauteen?
ai ai ai ai ai (Kakashi)

Sakura lopettaan rimpuilun ja tyyntyy vain säälittävään itkuun. Nyt minun ei tarvitse huolehtia hänestä. Naruto on pärjännyt tähän asti yksin. Voin antaa itselleni hetken aikaa miettiä, miltä minusta tuntuu.
Epäilen, että vanhemmista tuntuu tältä, kun he menettävät lapsensa. Lasken pääni ja huomaan kyyneleen putoavan kasvoilleni. En sano sanaakaan. Kunnioita kuolemaa ja Sasukea hiljaisuudella. Turha puhuminen olisi vain ärsyttänyt häntä entistä enemmän.

Kävelen hitaasti Itachin ja Sasuken luokse. En tiedä kuinka kauan seisoimme, mutta on aika jatkaa matkaa. Sasuken ruumis makaa yhä Itachin sylissä. Hämmennyn hieman nähdessäni yleensä niin kylmän miehen itkemässä.
Nostan katseeni ja kohtaan Kisamen silmät. Ne heijastavat sen minkä näin jo tumman miehen olemuksesta. Itachi rakasti veljeään, eikä ollut valmis menetykseen… kuten emme mekään. Kumarrun ja nostan Sasuken ruumiin syliini, vaikka Itachi ei olisi halunnut päästää häntä. Vain tämän yhden kerran luon häneen säälivän katseen. Vain yhden kerran ja tämän yhden hetken ajan annan sinulle anteeksi, vaikka veit minun poikani. Syy on melkein naurettava. En voi olla säälimättä ihmistä, joka tappoi juuri rakastamansa ihmisen. Hänen tuskansa on silloin paljon suurempi kuin meidän, jotka tunnemme vain kaipuuta, emme syyllisyyttä.