”Ei tämä ole mahdollista! Sensei on taas hävinnyt!” Naruto huusi heidän päästyään takaisin harjoituskentälle. Kukaan ei keskittynyt ajattelemaan sitä positiivista asiaa, että sade oli hellittänyt.

Naruto huudahti vielä turhautuneena ja kääntyi lähteäkseen pois. Sakura kysyi, että minne Naruto oli menossa. Sasuke vain nojasi läheiseen puuhun silmät kiinni ja yritti aistia senseinsä chakraa.

”Voi jatkaa tuota vaikka koko päivän, muttei se kyllä tule tuottamaan tulosta”, kuului ääni yhtäkkiä Sasuken vierestä. Sasuke hätkähti ja kääntyi katsomaan senseitään, joka oli juuri ilmaantunut hänen viereensä. Sasuke ei ollut edes huomannut sitä ja oli aika närkästynyt asiasta.

’Hänen pitää opettaa minulle, miten hän piilottaa chakransa’, Sasuke ajatteli. Kaikki, mitä pojan pimeässä päässä pyöri, oli kosto Itachille. Jos mikään auttoi häntä lähemmäs sitä, se oli Sasukesta yrittämisen arvoista. Hän oli valmis uhraamaan elämänsä saadakseen kostonsa klaaninsa kuolemasta.

Vaikka se, mitä Sasuken päässä liikkui, ei heti näkynyt päältä päin, Kakashi huomasi muutoksen pojan olemuksessa.
Kakashi laski kätensä toisen olkapäälle ja kehotti rauhoittumaan. Sasuke ei ollut edes tajunnut, että oli alkanut jännittää lihaksiaan. Hän katsoi tiukasti maahan ja antoi olkapäittensä valahtaa alas rentoina.

”Hyvä, Sasuke-kun. Nyt me voimmekin jatkaa…” Kakashi oli sanomassa, kun Naruto tietenkin erittäin narutomaisesti huusi tähän väliin vastaväitteen.
”Sinä vain tahdot kiduttaa meitä! Olet niin kauhean julma, sensei!”

”Ja mitä enemmän toistat tuota, sitä julmempi olen”, Kakashi sanoi ja käski heidät sitten jatkamaan juoksua.
Sasuke lähti mitään sanomatta juoksemaan ja Naruto tietenkin lähti myös juoksemaan, yrittäen ohittaa toista. Sitä mukaa, mitä Naruto saavutti Sasukea, Sasuke kiristi tahtiaan. Lopulta pojilla oli kunnon juoksukilpailu meneillään.
Sakura ei ollut vieläkään lähtenyt, vaan odotti, että pojat juoksivat kauas näköpiiristä. Kun kilpakumppanukset katosivat puiden taakse, Sakura kääntyi senseinsä puoleen.

”Mitä Iruka-sensei teki sinun talossasi?” Sakura kysyi, ”oletteko te yhdessä tai jotain?”

Kakashi tuijotti oppilastaan hiljaa tyrmistyneenä. Sitten selvittyään yllättymisestä hän hymyili ja kysyi: ”Mistä sinä sellaisen kuvan sait?”

”Päättelin”, tyttö vastasi ja punastui, ”joten onko se totta?”

Kakashi sekoitti tytön märkiä, pinkkejä hiuksia ja sanoi hieman haaveillen: ”Ei vielä.”

”Älä, älä! Lopeta!” Tyttö huusi ja yritti työntää kättä pois. Hän oli aamulla harjannut hiuksiaan tunteja ja nyt sade ja sensei olivat pilanneet sen. ”Ja miten niin ei vielä?”
Kakashi ei vastannut, vaan käski tytön menemään poikien perään. Sakura pyöritti silmiään ja mutisi jotain tyhmistä ja pervoista jounineista, joista ei koskaan ottanut selkoa.


---


”Vaikka sinä nyt kuolisit siihen, niin en varmaan edes huomaisi eroa”, Iruka sanoi koiralle, joka makasi lokoisasti sohvalla. Koira oli vaalean ruskea melkein kokonaan, lukuun ottamatta hieman tummempia korvia ja silmänympärystää. Koiralla oli myös joku kanji päässään. Koira oli koko ison lauman toiseksi pienin.

”Kannattaa joskus tarkistaa, onko hän vielä elossa, tökkäämällä häntä”, toisen koiran vieressä makaava Pakkun sanoi leikikkäällä äänellä. Irukasta tosin tuntui, että koira oli puoliksi tosissaan.

Iruka istui koirien viereen sohvalle ja alkoi rapsuttaa Pakkunia korvan takaa. Pakkun nousi istumaan ja katsoi Irukaa ylös. Iruka lopetti rapsutuksen äkkiä, luullen koiran pitäneen rapsuttelua loukkaavana eleenä ninkeniä kohtaan.

Pakkun haukotteli ja nousi seisomaan. Koira kapusi hitaasti Irukan syliin, saaden tehtävän näyttämään erittäin vaivalloiselta. Koira syliin päästyään kävi makaamaan selälleen.

”Etkö sinä enään rapsuta?” Pakkun kysyi pettyneenä, kun Iruka istui vain siinä liikkumatta ihmetellen, mitä koira teki. ”Tiedätkö, vaikka olen ninken, pidän silti samoista asioista, kuin muutkin koirat”, Pakkun sanoi.

Irukan rapsuttaessa Pakkunia, muutkin koirat kerääntyivät hänen ympärilleen.
”Joko Kakashi-sensei ei ikinä rapsuttele teitä, tai sitten hän tekee sitä aivan liikaa”, Iruka tuhahti kumartuessa rapsuttamaan lattialla istuvaa isoa, valkopunaturkkista koiraa, jonka pää oli siteissä.


---


”Voidaanko me nyt lopettaa, sensei?” Sakura kysyi huohottaen. Hän ei jaksanut enään yhtään punnerrusta.

”Minun ramenini jäähtyy!” maassa makaava Naruto valitti.

”Idiootti, ei sinun ramenisi voi jäähtyä, kun et ole edes tilannut sitä vielä!” Sakura huusi blondille ja löi tätä päähän. ’Iruka-senseillä on kaikki kunnioitukseni tuon idiootin seuran kestämisestä’, Sakura ajatteli ja tuhahti kovaan ääneen.

”Itaii! Miksi sinä aina lyöt aina, Sakura-chan?” Naruto ulisi ja hieroi kohtaa päässä, mihin tyttö oli lyönyt.

”Koska puhut typeriä asioita ja valitat paljon”, Sasuke sanoi viileällä äänellä.

”En minä puhu typeriä asioita!” Naruto huusi vastalauseen, ”tulevaisuuden hokagena puhun viisaita asioita!”

”Niinpä tietenkin”, Sakura tuhahti Narutolle. Hän kääntyi katsomaan sitten taas Kakashiin päin ja sanoi: ”Me todellakin toivoisimme, että lopettaisimme pian. Iruka-sensei on katsos luvannut tarjota meille ramenia.”

Kakashi otti tutun oranssikantisen kirjan taskustaan ja sanoi oppilailleen: ”No jos Iruka-sensei on teidät kerta luvannut viedä, niin mitä minä sitä olen estelemään.”

Naruto kiljaisi riemusta ja ponkaisi ylös maasta. Sakura huusi pois juoksevan pojan perään, että tämän täytyisi ensin vaihtaa vaatteet. Ei ollut varmaa, että kuuliko Naruto tyttöä, mutta Iruka viimeistään pakottaisi pojan kotiin vaatteet vaihtamaan.

”Nähdään, sensei!” Sakura hiukkasi hyvästinsä ja lähti kävelemään omaan kotiinsa. Sasuke vain hymähti tuttuun tapaansa ja suuntasi omaan kotiinsa.
Kakashi nosti katseensa kirjasta ja katsoi nyt tyhjänä olevaa harjoituskenttää. Hän pisti kirjan takaisin taskuunsa ja lähti itsekin kävelemään kotiinsa.


---


Kakashi tavallisesti hyppi katolta toiselle, mutta nyt olo oli väsynyt. Hänen ainoa motivaationsa liikkua oli pehmeä sohva, jolle hän voisi rojahtaa kotiin päästyään.
Kakashi kotiovellensa päästyään alkoi jo melkein etsiä avainta taskustaan, kun muisti, että oli antanut tämän Irukalle. Kakashi koputti oveen ja toivoi, että toinen tulisi avaamaan.
Iruka ei kumminkaan avannut ovea ja Kakashi päästi syvän huokauksen. Hänen täytyi nähtävästi käyttää ikkunaa.


”Iruka-sensei?” Kakashi sanoi hiljaa toisen nimen astuessaan sisään ikkunasta olohuoneeseen. Hän huomasi Irukan pään pilkottavan sohvalla koirien alta. Iruka näytti nukkuvan, kuten myös koirat.

Kakashi otti kengät ja sukat pois jalastaan, jätti ne siihen ikkunan alle ja käveli sohvalle. Hän pysähtyi sohvan viereen katsomaan nukkuvaa Irukaa. Pakkun oli änkenyt itsensä aivan Irukan pään viereen makaamaan ja hengitti Irukan kasvoille. Sen lisäksi, että Iruka sai haistella Pakkunin huonoa hengitystä hänen päällänsä oli neljän koiran musertava paino. Kakashi tunsi velvollisuudekseen herättää miesparka.

”Iruka-sensei”, Kakashi sanoi ja heristi toista olkapäästä hereille. Iruka mumisi unissaan ja yritti kääntyä kyljelleen, mutta paino hänen päällään esti sen.
”Herää nyt, Iruka-sensei, ennen kuin Naruto tulee paukuttamaan oveani ja vaatimaan ramenia”, Kakashi sanoi hymyillen Irukalle, joka alkoi nyt herätä. Iruka hieroi silmiään ja haukotteli. Koiratkin heräsivät ja hyppäsivät pois Irukan päältä.

”Mitä kello on?” Iruka kysyi Kakashilta, joka vilkaisi seinällä olevaa kelloa ja ilmoitti sen pian olevan viisi.
Tämän kuultuaan Iruka ponkaisi ylös sohvalta. ”Miten kauan minä oikein nukuin?! Onko Naruto käynyt jo täällä?”

Kakashi melkein alkoi nauraa toisen käytökselle. Juuri kun hän oli vastaamassa, kuului Naruton huuto ja koputus ovelta.
”Iruka-sensei! Iruka-sensei! Lähdetään syömään ramenia!” poika huusi täyttä, mutta hiljentyi sitten. Sakura oli ilmeisesti myös oven takana.

”Minun pitää kait men- OLETKO SINÄ TUONUT MÄRÄT JA KURAISET KENGÄT LATTIALLE, JONKA OLEN PESSYT?!” Iruka huusi raivoissaan jouninille. Ei ihme, että asunto oli ollut sen näköinen, kun Iruka oli sinne tullut.
Iruka olisi varmaan pitänyt Kakashille pidemmänkin saarnan, ellei Naruton koputus uhannut rikkoa jo ovea.

”Näkemiin, Kakashi-sensei!” Iruka huusi, ennen kuin lähti ulos.
Kakashi ei vastannut mitään. Hän vain keskittyi hämmästelemään toisen siivouksen tuottamaa jälkeä.
’Oliko tuo sohva aina beigen värinen?’