Aamulla Harunoiden talossa Sakura heräsi aikaisin. Tyttö ravisti unihiekan silmistään pitkän haukotuksen jälkeen. Hän nousi sängystä ylös ja kiiruhti ikkunan luokse. Hän veti verhot pois edestä ja huokasi helpotuksesta. Ilma oli kirkas, eikä taivaalla näkynyt paljoa pilviä.

Sakura avasi ikkunan ja hengitti raikasta ilmaa. Hän käveli avonaisen ikkunan luota pois vaatekaapilleen. Hän riisui yöpaitansa ja vaihtoi päälleen tavalliset vaatteensa. Hän etsi sitten yöpöydältä harjan käteen ja palasi takaisin yhä avonaisen ikkunan luokse. Hän katsoi ikkunastaan alas kadulle, jossa oli jo vähän väkeä liikenteessä, ja harjasi samalla hiuksiaan.

’Tänään on se päivä, kun Sasuke-kun viimein huomaa minut!’ Sakura ajatteli saatuaan hiukset harjatuksi. Hän toisti tämän saman itselleen jok’ikinen aamu.
Vielä kerran Sakura hengitti ulos ja sisään raikkaassa ilmassa, ennen kuin hän sulki ikkunan. Harjan hän heitti huolimattomasti jonnekin sängyn lähistöön ja kiiruhti sitten alakertaan aamupalalle hitai-ate käsissään.

”Ohayo, okaa-san!” Sakura tervehti äitiään keittiöön saavuttuaan. Äiti toivotti myös hyvät huomenet tyttärelleen. Sakura meni pöytään istumaan ja äiti teki hänelle leivän. Sakura laski hitai-atensa pöydälle ja katsoi, kun äiti voiteli leivän ja pisti päälle siivun juustoa.

Sakura kaatoi maita lasiin ja alkoi syödä leipäänsä. Samaan aikaan, kun hän söi, ajatukset pyörivät päässä. ’Kakashi-sensei vastasi, että ’ei vielä’. Aikooko hän jotakin? Ei hän vielä ainakaan ole tehnyt mitään, vaikka siitä on jo kohta viikko. Iruka-senseihän on nyt käynyt lähes joka päivä hoitamassa niitä koiria. Siinä Kakashi-senseille on tarjoutunut tilaisuus toimia jo monta kertaa. Ehkä hän on yrittänytkin jotain, mutta Iruka-sensei ei vain ole tajunnut sitä. On siinä sitten kaksi aikuista miestä, käyttäytymässä kuin pienet lapset ensi-ihastuksensa kanssa.’ ”On se niin outoa…”

”Mikä on outoa?” kysyi Sakuran äiti uteliaana. Sakura punastui hieman, miettiessään samalla, sanoiko vain viimeisen lauseen, vai kaiken ääneen.

”Vähän kaikki”, Sakura vastasi ja joi lopun maidostaan. Hän nousi ylös ja otti hitai-atensa pöydältä. ”Minä lähden nyt, heippa!” Hän pisti vielä hitai-aten päähänsä, ennen kuin avasi oven ja meni ulos.

---

Sakura kiristi tahtiaan, jotta ehtisi ajoissa sillalle. Hän kyllä tiesi, että sensei tulisi myöhässä, mutta jokainen aamu hän, kuten muutkin, tuli sensein määräämänä aikana sillalle.

”Ohayo, Sakura-chan!” Naruto tervehti tyttöä, joka jätti hänet täysin huomiotta. Sakura jatkoi matkaansa Naruton ohi Sasuken luokse ja toivotti sitten mustatukkaiselle pojalle hyvät huomenet, hymyillen samalla säteilevästi. Kunnollista vastausta tyttö ei taaskaan saanut, vain pienen hymähdyksen.

Sakura kääntyi Sasuken hymähdyksen jälkeen Naruton puoleen.
”Minulla olisi sinulle pieni ehdotus, Naruto”, Sakura sanoi epäilyttävän ystävällisellä äänellä.

”Minkälainen?” Naruto kysyi, tajuamatta toisen käyttämää äänensävyä.

”Minä pyydän sinua vain minun esiintyä huomenna koko päivän sinuna ja vastineeksi siitä sinä saat kymmenen kulhoa ramenia. Miltä kuulostaa?”

”Hyvältä!” Naruto vastasi heti. Mutta sitten pojalle heräsi kysymys: ”Miksi sinä tahdot esiintyä minuna?”

Sasukekin oli tässä vaiheessa kiinnostunut aiheesta, ja oli jopa siirtynyt hieman lähemmäs Sakuraa ja Narutoa.

”En minä voi kertoa!” Sakura vastasi.

”Mikset, Sakura-chan? Kerro nyt!” Naruto pyysi.

”En voi, kun sinä et sitten enään suostuisi”, Sakura sanoi pysyen tiukkana.

”Kyllä minä vielä suostuisin, minä lupaan” Naruto maanitteli tyttöä, joka antoi sitten periksi. ”Syy on se että aion…”

”Ai tehän olettekin jo täällä”, paikalle savupilven saattelemana tullut Kakashi totesi.

”SENSEI, SINÄ OLET… ajoissa?” Sakura ja Naruto aloittivat huutamalla, mutta lopettivat aivan ymmällään.

”Mikä jekku tämäkin on?” Naruto huusi ja osoitti senseitään. ”Mitä olet tehnyt oikealle Kakashi-senseille? Missä hän on?”

---


Iruka käveli syli täynnä papereita kotiinsa päin. Hän ei voinut uskoa, että puolet luokasta ei tiedä vieläkään keitä sanninit ovat. Yksi oli jopa arvannut niiden olevan kukkalaji. Iruka tunsi silloin tällöin epäonnistuneensa opettajana. Naruto aikoinaan oli saanut Irukan tuntemaan silleen monen monta kertaa. Poika oli kyllä ollut hankala tapaus. Iruka oli helpottunut, sekä huolestunut, kun tämä sai uuden opettajan.

Iruka huomasi yhtäkkiä kulman takaa kääntyvän Naruton. Narutokin huomasi Irukan ja juoksi tämän luokse.

”Hei, Iruka-sensei!” Naruto sanoi iloisena, ”olin juuri menossa Ichirakulle. Tuletko mukaan?”

”Ei nyt, Naruto. En usko, että lompakkoni enään kestä yhtään ruokailua kanssasi”, Iruka sanoi.

”Ei kun minä tarjoan tällä kertaa!” Naruto sanoi pikaisesti. ’Toivottavasti Naruto on sentäs joskus tarjonnut Iruka-senseille ramenia. Muuten tämä on liian epäilyttävää’, ajatteli Narutoksi muuttunut Sakura.

”Sinä tarjoat? Sitähän ei joka päivä tapahdu”, Iruka vitsaili. Narutona esiintyvä Sakura huokaisi helpotuksesta. Hän tarjoutui kantamaan osan Irukan papereista, kun he matkasivat Ichirakulle.


Sakura, joka ei ikinä ollut syönyt yhtä kulhoa enempää, sai nyt suuren haasteen syödä vähintään kaksi, kuten Naruto. Mutta jos hän ei söisi yhtä paljon kuin Naruto, niin Iruka tulisi epäluuloiseksi.

Naruto söi hitaasti ensimmäisen annoksen ja tilasi sitten toisen. Hän tuijotti hetken annosta, ennen kuin päätti, että juuri se hetki oli otollinen aika alkaa kysyä.

”Umm… Iruka-sensei… Minä…” Naruto sanoi punastuen ja takellellen. Hän pisti likoon nyt kaikki taitonsa näytellä.

”Niin, Naruto?” Iruka sanoi hymyillen samalla rohkaisevasti.

”O-onko väärin…” Naruto sanoi viimeiset sanat niin hiljaa, ettei niitä kuullut. Iruka kehotti häntä toistamaan joten hän kysyi kuuluvammin: ”Onko väärin pitää toisesta pojasta?” Naruto painoi sen sanottuaan katseen tiukasti rameniinsa, joka jäähtyi koko ajan. Hän vilkaisi senseitään nopeasti silmäkulmastaan ja huomasi tämän punastuvan hieman.

”Ei tietenkään”, Iruka vastasi sitten saatuaan äänensä takaisin. Hän ei ollut uskonut ikinä joutuvansa keskustelemaan Naruton kanssa sellaisista asioista.
Iruka selvitti hieman kurkkuaan ja jatkoi: ”Ei siinä mitään väärää ole. Miksi muka olisi?”

”Mutta jos kummatkin ovat poikia, niin miten he edes saavat lapsia?!” Naruto kysyi.

”Eivät he saakaan. Mutta…” Iruka huokaisi syvään. Tämä olikin vaikeampaa, kuin mitä hän olisi kuvitellut. ”Jos sinä todella pidät jostakusta, niin ei sellaisilla asioilla pitäisi olla väliä. Jos joku sanoo jotain muuta, niin älä välitä siitä!”
Oli vähällä, ettei Naruto alkanut taputtaa toisen sanoille.

”Vielä yksi kysymys”, Naruto sanoi. Sisällään hänellä oli kasvoillaan ilkeä ja leveä virne, mutta ulkoisesti hän yhä esitti olevansa vain nolo varhaisteini kyselemässä kaikkea.
”Minä kun tänään juttelin Sakuran kanssa ja… Rakastatko sinä Kakashi-senseitä?”

Iruka punastui, änkytti ja punastui vielä enemmän. ”Mitä sinä oikein.. tai siis…minä…”

”Onko tuo kyllä vai ei?” Naruto kysyi.

”E-ei!” Iruka sai sanottua.  

”Ai ei ole ei?” Naruto kysyi vilpittömän kuuloisena.

Iruka yritti rauhoittua ja veti syvään henkeä. Sitten hänen mieleensä putkahti yksi ajatus. Kaikki kävi järkeen yhtäkkiä. ”Minä en tiedä, mistä sinä olet saanut jotain tuollaista päähäsi, Sakura. No teen nyt kumminkin selväksi. Minä. En. Rakasta. Kakashi-senseitä.”

”Kutsuitko sinä minua juuri Sakuraksi?” ’Eikä! Tajusiko hän, etten ole Naruto?! Minä minä nyt teen?’

”Tietenkin kutsuin. Eikö sinua saa enään muka nimeltäsi kutsua?” Iruka hymyili voitokasta hymyä. Sakura tajusi hävinneensä ja kumosi jutsun. Savupilven hälvennettyä Naruton paikalla istuikin sitten Sakura.

”Minä tiedän, että teidän kahden välillä on jotain! Myönnätte sitä tai ette!” Sakura sanoi ja nousi sitten ylös ja lähti kävelemään pois.
Iruka parka joutui jälleen kerran maksamaan ramenit.