'......' ajattelu
"....." puhe
---------------------

Syksy veteli viimeisiään. Puut, joista lehdet eivät vielä olleet pudonneen pudottivat viimeiset lehtensä ja valmistautuivat talveen. Juuri tälläisestä Akamaru piti. Ilma oli raikasta ja tuleva talvi sai sen värisemään innosta.
Kiba taas oli eri asia. Hän oli enemmän kevät-kesä ihmisiä. Mutta talvi menetteli. Silloinhan oli ne kylmät ja pimeät talvi-illat.

"Aka-chan, mennään ulos!" Kiba huusi koiralleen ja heilutti talutushihnaa. Koira juoksi häntäänsä heiluttaen pojan luo ja haukkui.
Takki päälle ja ulos.

"Kiba-kun!" kuului pirteä huudahdus pojan takaa.
"Sakura?" Kiba oli ihmeissään. Pinkkitukkainen tyttö juoksi hänen luokseen ja hymyili.
"Tulethan niihin juhliin, jotka Ino-possu pitää huomenillalla?" Sakura vaahtosi. Akamaru päätti paremmaksi istua Kiban taakse. Ties mihin Sakura astuisi vaahdotessaan..
"E-en ole varma.." Kiba änkytti. Tytön outo käyttäytyminen herätti hänessä hämmennystä. Tuuli vei mukanaan vaahteranlehtiä.


"Ne ovat huomenna kello 18! Nähdään siellä!" Sakura lähti juoksemaan takaisin mistä oli tullutkin. 'Enhän minä mitään luvannut?! Tai edes sanonut tulevani!' Kiban silmät olivat kauhusta ja järkytyksestä suurenneet. Ei Sakura ollut koskaan ennen ollut noin kiinnostunut hänestä. 'Tytöt on tyttöjä, kuka niistä ottaa selvää?'

Kiba ja Akamaru kävelivät ohi lemmikkieläin puodin. Akamaru pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan tyhjin silmin näyteikkunaa.
"Akamaru? Mitä nyt-"
Näyteikkunalla oli noin puolenvuoden ikäisiä koiran pentuja. Ne vinkuivat ja nuolivat ikkunaa. Ikään kuin haluaisivat lähteä heidän mukaansa. Kiba katsoi koiraansa surkeana. 'Tuon ikäisinä ne kuolivat..'

**2 vuotta sitten**
"Akamaru! Varo sen pennun päätä!" Kiba varoitteli juuri isäksi tullutta koiraansa. Ei Kibakaan voinut kuin katsoa vierestä ylpeänä, kuinka hänen koiransa hoivasi neljää pientä poikastaan.
"Miten Lotta-chan voi?" Kiba katsoi siskoaan. Tämä hymyili ja totesi Lotan olevan kunnossa, väsynyt vain synnytyksestä.
Akamarun onnellisuudella ei ollut rajoja, hän oli isä, hänellä oli kaunis vaimo, ja neljä suloista pentua. Hän nuolaisi vaaleanruskean pennun päätä.

Kului kuusi kuukautta. Lotta ja Akamaru makoilivat nurmikolla ja katsoivat onnellisina, kuinka heidän jälkikasvunsa temmelsi takapihan nurmikolla.
Tummia pilviä alkoi kerääntyä taivaalle ja Kiba huusi koiria sisälle. Juuri silloin alkoi kuulua kauheaa vinkumista ja räksytystä.
"Mitä helv-SUSI!?" Kiba huudahti. Akamaru murisi mustalle hukalle, mutta huomasi sitten yhden pennun sen leukojen välissä. SEn viha oli suunnaton.
Kibakin näytti huomaavan sen, sillä hän tuli ulos puuharjan kanssa.
"Pudota se pentu alas ja häivy!" hän karjui. Susi ei näyttänyt ottavan käskyä kuuleviin korviinsa. Se laski pennun maahan, mutta ennen kuin kukaan ehti reagoida, se repi pennun pään irti ja söi sen.
Akamaru tärisi vihasta. Kiba oli sanaton ja järkyttynyt. Mistä lähtien sudet olivat syöneet koiria? Ainahan, ne jotain saalistivat, mutta että aivan kotipihalta!

Sama kohtalo kävi jokaiselle pennulle, eikä Akamaru voinut kuin seurata sivusta. Susi katseli verenhimoisilla silmillään Akamarua ja sitten Kibaa. Poika oli pudonnut maahan istumaan. Hän haukkoi henkeään. Kiba tuijotti Akamarua. Se tärisi.
"Akamaru älä!!" hän huusi huomatessaan koiransa hyökkäävän sutta kohti.
Se ryntäsi sutta kohti vihan sumentamin silmin. Susi ei liikahtanutkaan.

Kiba ryntäsi Lotan luo. Naaraskoira makasi maassa liikkumattomana. Se oli kai kuollut järkytykseen. Kiba käänsi katseensa Akamaruun ja henkäisi ihmeissään.
"Missä...missä se susi on!?" hän katsoi ympärilleen etsien mustaa hukkaa. Aivan kuin se olisi kadonnut ilmaan, tai maa oli niellyt sen.
Akamaru oli yhtä ihmeissään. Se oli juuri ehtinyt upottaa hampaansa sen kaulaan, mutta sitten se oli kadonnut. Akamaru kääntyi ja tuijotti shokissa vaimoaan. Lotta makasi Kiban sylissä elottomana. Akamaru päästi pitkän ja surullisen ulvonnan ja lyyhistyi maahan.
Juuri silloin alkoi sataa.


Kiba tuijotti mitään näkemättä olohuoneen mattoa. Kuinkahan kauan se oli hänellä ollut? Akamaru löhösi sohvalla pää Kiban reidellä.
Välähdys ja alkoi sataa.
"Tyypillistä.."

Äkkiä ulkoa alkoi kuulua vinkumista. Akamaru nosti päänsä Kiban reideltä ja ryntäsi takapihalle.
"Akamaru! Hei!" Kiba huusi sen perään. Ei auttanut kuin juosta perään.

Kiba juoksi sateeseen ja tuijotti ihmeissään koiraansa. Se murisi kyyryssä mustalle, villinnäköiselle koiralle. Vähän ajan kuluttua hän tiesi mikä se oli, se oli se susi, joka oli kaksi vuotta sitten tappanut Akamarun pennut!
"Paskiainen! Kehtaatkin näyttää kuonosi täällä sen jälkeen mitä teit meille!" Kiba karjui sudelle.

Suden silmissä välähti. Aivan kuin se olisi halunnut Kiban katsovan jotain. Susi laski katseensa Akamarun alle. Nyt Kibakin sen huomasi.
Ketun pentu! Mitä se sitä halusi?
"Antakaa..se..takaisin.." susi ärisi.
'Mitä hittoa! SE puhuu!?' Kiba hätkähti.
"Anna se takasin! Tai saat tuta vihani!" susi ärjyi.

Kiba tulkitsi tilanteen vaaralliseksi kettuvauvalle. Hän hiippaili Akamarun taakse ja nappasi pennun juosten sitten hirmulujaa takaisin sisälle. Susi karjaisi ja hyppäsi Akamarun yli. Se juoksi Kiban perään yrittäen estää pojan tien sisälle. Mutta Kiba oli liian nopea. Hän paiskasi oven kiinni perässään juuri kun susi oli työntämässä päätään sisälle.

Susi karjui. Akamaru haukkui. Kiba pelkäsi kuollakseen.
Ja kaiken keskipiste oli tuo pieni ketunpoika, joka nukkui Kiban sylissä.


Hieman myöhemmin. Kiba uskalsi päästää Akamarun sisälle. Eikä se ollut edes vahingoittunut. Kettu se sijaa, oli täynnä ruhjeita.
"Olen ylpeä sinusta!" Kiba halasi koiraansa. "Sinusta tulee vielä hyvä isä!"  
Akamaru luikki makuuhuoneeseen, missä ketunpoika oli. Kiba oli perässä ensiaputarvikkeet käsissään.
"Missä se-WOW!" Kiba oli pudottaa tavarat käsistään. Sängyllä, juuri siinä kohtaa, mihin hä oli ketun jättänyt, makasi alaston pikkupoika. Jolla oli ketun korvat ja häntä. Akamaru makasi pojan vieressä nuolessa ketun naamaa. Kiba muuttui tulipunaseksi ja yritti olla katsomatta alastonta blondia.
"Herra isä... Liian söpö.." Akamaru ymmärsi vetää päiväpeittoa pojan päälle.
"Papi.." poika vinkaisi. Akamaru nuolaisi pojan kasvoja kertaalleen.

Kettu makasi hetken liikkumatta. Äkkiä se aukaisi silmänsä ja nousi istumaan. Poika ähkäisi ja vinkaisi pidellen vasempaa olkaansa.
"O-oletko kunnossa?" Kiba kosketti poikaa. Kettupoika kirkaisi ja risti kädet kasvojensa suojiksi."Älä satuta Narutoa! Naruto ei tiedä mitään!"
Akamaru katsoi hämmentyneenä Kibaa. Poika vstasi katseeseen ihmeissään.
"En minä sinua satuta", Naruto kurkiti käsiensä suojista. Kiba hätkähti. Miten jollakulla voi olla noin kauniit siniset silmät?
"Kuka setä on?" poika laski arasti kätensä ja katsoi Kibaa pää kallellaan. Akamaru tönäisi helläsi poikaa.
"Mikä tämän sedän nimi on?" poika osoitti Akamarua.
"Hän on Akamaru ja minä olen Kiba, kukas sinä sitten olet?" Kiba varoi katsomasta kasvoja alemmas.
"Naruton nimi on Naruto." poika nuolaisi huuliaan.

Kiba istahti pojan viereen ja nosti oikeaa käsivartta. Poika alki äkkiä vinkua ja vetäisi kätensä pois Kiban otteesta.
"Ilkeä setä!"
"Jos en saa sitoa haavojasi ne eivät koskaan parannu!" Kiba protestoi. Naruto katsoi Akamarua kyyneleet silmissä. Tämä nyökkäsi.
"Hyvä on.. Mutta älä satuta!" poika vinkaisi.
"Riippuu ihan sinusta." Naruto näytti kieltään.
"Kun olen haavasi sitonut, saat kertoa missä sinun vaatteesi ovat!" Kiba huokaisi. Naruto katsoi häntä ihmeissään.
"Ei Narutolla ole vaatteita", hän sanoi aivan kuin se ei olisi hänelle mitään merkinnytkään.
"Jaa niin mitä sinulla ei ole!!?" Kiba oli vähällä saada mahtavan verilennon, ellei olisi hillinnyt itseään.
"Narutolla ei ole vaatteita, ei ole koskaan ollutkaan."
'Tästä tulee vaikeaa.... Liian söpö..'
------------------------------------------------------------------
kai tää kelpaa.... enempää ei just nyt jaksa......
Gomen.. Jatkuu heti kun ehdin keksiä lisää..... HAnaa.... tule pois sieltä verilammikosta... Kommentoikaa.... *tuijottaa otsikkoa*