Pieni poika käveli hiekkatiellä kädet taskuissaan. Mustat hiukset olivat valuneet kasvojen näkemisen esteeksi, mutta jokainen joka jaksoi vähääkään välittää ja vilkaista pojan paidan selkämystä, tiesi, että tuo poika oli Uchiha Itachi. Pieni, synkkä poika, joka ei avautunut kellekään. Poika, joka asui yksin äitinsä kanssa. Poika, joka oli omalla tavallaan heitteillejätetty. Poika, joka oli äitinsä raskas taakka.

Itachi oli koko Konohan häpeäpilkku. Ei ollut toista joka olisi yhtä huono Akatemian aineissa, ei ollut toista yhtä surkeata shinobia. Eikä voinut olla toista yksinäisempää poikaa koko Konohassa. Kukaan ei halunnut olla Itachin ystävä.

Kaikista huonoimmin meni koulussa. Kun piti koota ryhmät ryhmätöitä varten, Itachi jäi aina yksin ja joutui tekemään työt yksin. Ja koska hänkään ei ollut sieltä viisaimmasta päästä, ne epäonnistuivat aina. Aina tuli opettajilta sanomista. Pieninkin virhe ja koko työ hylättäisiin. Muut lapset katsoivat Itachia aina nenänvartaan pitkin.

Eivät asiat kotonakaan menneet sen paremmin. Äiti tuli aina yöllä kotiin, meni nukkumaan, aamulla herättyään jätti rahaa ja kehotti Itachia tilaamaan ruokaa tai käydä ostamassa valmisruokaa läheiseltä huoltoasemalta. Ei yhtään lempeätä sanaa, ei yhtään halausta, ei ollenkaan huomiota äidiltä. Äidiltä, ihmiseltä, jonka huomiota ja seuraa lapsi tarvitsee. Vain käskyjä, vain pyyntöjä.

Ennen äidin ja isän eroakaan asiat eivät olleet hyvin. Isä huusi koko ajan äidille. Mutta äiti oli kova nainen. Hän ei itkenyt isän sanojen takia. Äiti ei itkenyt koskaan. Äiti ei näyttänyt tunteitaan koskaan. Isää se ei haitannut. Isä huusi silti.

Kerran Itachi pyysi isää lopettamaan.

Isi, äidin tunteisiin sattuu

Mutta isä ei lopettanut.
Isä huusi Itachille.
Isä sai Itachin itkemään.

Mene pois, senkin ärsyttävä, saastainen vahinkolapsi

Itachiin sattui. Sattui syvälle sydämeen. Isän sanat viilsi, isän sanat saivat Itachin sydämen vuotamaan kyyneleitä. Oliko Itachi oikeasti vain saastainen, ärsyttävä vahinkolapsi? Eikö Itachia rakastettukaan? Eikö Itachista välitetty sittenkään?

Mutta Itachihan oli vain pieni, viaton lapsi. Lapsi, jota ei ymmärretty. Lapsi, jota ei rakastettu. Mutta Itachi vain ei tiennyt sitä. Itachilta vain salattiin se, ettei häntä rakastettukaan.

Kun äiti ja isä erosivat, äiti ei itkenyt. Itachi ei ymmärtänyt sitä, miksei äiti itkenyt. Itachin mielestä äidin pitäisi nyt olla surullinen ja itkeä. Itachin mielestä äidin piti vuodattaa tunteitaan eikä padota niitä sisälleen.

Itachi potkiskeli tielle tulevia kiviä ja huokaisi yksinäisyyttään.

Isä sanoi aina että äiti oli jo heikko ennen Itachin syntymää. Itachi vei äidin voimat. Jos Itachi ei olisi syntynyt, äiti olisi tälläkin hetkellä onnellinen ja täynnä elämäniloa. Mutta Itachi oli estänyt sen. Viaton, pieni poika oli estänyt sen.

Itachi oli syy äidin suruun. Itachi oli syy isän vihaan.

~

Isä antoi äidille taakan.
Taakan, joka nimettiin Itachiksi.
Isä antoi äidille minut.
Ison taakan äidin heikoille harteille.