Kakuzu makasi sängyllään pimeässä huoneessa. Valoa tulvi vain niukasti hieman raollaan olevasta ovesta.
Mies antoi katseensa lipua ympäri huonetta, se oli kalustukseltaan melko karu ja yksinkertainen, mutta hän piti siitä. Kaksi kirjahyllyä huusi tyhjyyttään ja pöydällä oli kynä ja pieni vihko, johon Kakuzu oli pistänyt merkille rahasummiaan muutaman viimeisimmän kuukauden ajalta.
Huoneen toisessa päässä oli kuihtunut palmu, ja toinen sänky. Kakuzu tuhahti hieman.
Sänky kuului Hidanille, elävälle kuolleelle jonka kanssa Kakuzu omasta mielestään ei tulisi koskaan toimeen.
Hidan oli heti ensitapaamisesta asti porannut Kakuzua suoraan hermoon. Vaikka olihan Hidanissa kuitenkin jonkinlaista charmikuutta…

Kakuzun ajatukset keskeytti jonkinmoinen kolahdus alakerrassa. Hän kohottautui istumaan ja vilkaisi tumman sävyn omaavaa seinäkelloa, vaikka tiesikin, että se oli pysähtynyt kolme kuukautta sitten osoittamaan varttia vaille neljää.
Kolahdus kuului taas, Kakuzu nousi ja meni kurkistamaan ovelle. Katossa roikkuva lamppu heilui hiljakseen edestakaisin hieman vinossa katossa aiheuttaen pientä vinkunaa, muuten kaikkialla oli hiljaista.

Kakuzu lähti huoneesta ja suuntasi kulkunsa jyrkille rappusille. Hän kurkisti varovasti lahon kaiteen yli. Alakerta oli täysin pimeä.
Kakuzu lähti laskeutumaan portaita, tietäen entuudestaan mikä porras oli liukkaampi kuin toinen.
Alas päästyään hän katseli ympärilleen ja nojasi pieneen pöytätasoon. Mikään ei näyttänyt tavallisesta poikkeavalta.
”Ehkä Sasori on alkanut harrastaa yösyöntiä.” Kakuzu mumisi itsekseen, virnistäen hiukan huvittuneena ajatukselleen unenpöpperöisestä Sasorista jääkaapilla.

Kakuzu kääntyi rappusia kohti ja oli ehtinyt nousta vasta muutaman askelman, kunnes kuuli pahaenteistä ryminää. Seuraavassa hetkessä hän makasi maassa selällään, Hidan päällään.
”Saatanan surmanrappuset! Vittu!” Hidan rääkäisi, tämän vasemmassa käsivarressa oli haava ja päähän oli kehittymässä varmasti kunnon kuhmu. ”Mä en helvetissä kävele noita enää kertaakaan!” Hidan mesosi.
Kakuzu löi Hidania kasvoihin, tönäisi tämän pois päältään melko väkivaltaisesti ja nousi seisomaan. Viattomia, tai vähemmän viattomia sadisteja taklataan nykyään, kuin jääkiekkoilijoita konsanaan.
”Ai saatana Kakuzu!” Hidan ärjäisi ja nousi ylös.
”Pää kiinni. Herätät koko talon huudollasi.” Kakuzu sanoi matalasti.
”Mitä vittua mä siitä piittaan? Sattuiko muuten pikku rahalehmä? Hä?” Hidan sanoi ja nauroi räkäisesti, saaden Kakuzulta uudemman kerran nyrkin kasvoihinsa.

”Kakuzu hei. Älä viitti.” Hidan sanoi nousten jälleen maasta, virnuillen. ”Mä voin korvata ton törmäyksen sulle.”
Kakuzu katsoi Hidania eikä vastannut tälle mitään.
Hidan virnisti ja avasi kaapunsa kokonaan, antaen sen valua lattialle. ”No? Kakuzu? Miten olisi?” Hidanin ääni oli saanut viettelevän sävyn.
Kakuzu harkitsi hetken, kunnes veti suunsa peittävän maskin sivuun. Hän asteli Hidanin luo ja suuteli tätä.