Ilta-aurinko loi viimeisiä kuolevia säteitään ankeaan ja koruttomaan metsään. Syksyinen mestä oli synkkä, mutta kaunis. Tuulen matkassa kulki yksinäinen huokaus, joka suorastaan kerjäsi hellyyttä.
Viimeisen putoavan lehden rasahdus oli hänen huokauksensa lisäksi
ainoa ääni joka kaintautui hänen korviinsa. Hän istui kannolla
jolta puiden lomasta avautui henkeäsalpaava näkymä.
Laskeva aurinko oli muuttunut verenpunaiseksi ja pilvet hyväilivät sen säteitä, kuin suostutellakseen sen kuolemaan taas kerran.
Korppi liiteli taivaalla vain nähdäkseen nuo viimeiset valonhäivähdykset ennen ikuiselta tuntuvaa pimeyttä.
Kaikki tämä oli kuitenkin Sakuralle yhdentekevää, jos kukaan ei jakanut tätä hänen kanssaan. Tyttö värisi tuulessa, kun samassa hänen takaansa kuului varovaisia askelia. Sakura kääntyi ja katsoi noihin jäätäviin, mutta uljaisiin silmiin. Poika istui varovasti hänen viereensä.
-Sasuke, mitä sinä täällä? Sakura sopersi lumoutuneena.
Kuinka hän olisi halunnut tuijottaa noihin silmiin ikuisuuden.
-Mitä SINÄ täällä teet? Sasuke kysyi tunteettomasti töksäyttäen.
-Minä...Tuota, Sakura mutisi hermostuneesti.
Sasuke nousi sanaakaan sanomatta ja lähti hitaasti kävelemään
lehtien päällystämää polkua poispäin. Sakura ryntäsi pojan perään
ja pysäytti tämän.
-Mitä nyt? Sasuke kysyi hieman hämillään. Ennenkuin Sakura huomasi tehneensä elettäkään, hän suuteli Sasukea hellästi,
kietoen samalla kätensä tämän ympärille. Arvaamatta Sasuke vastasi
suudelmaan varoen ja laski kätensä tytön lanteille.
Sakura sulki silmänsä ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt.
Hän havahtui vasta, kun Sasuke vetäytyi varoen hieman taaksepäin.
Molemmat olivat ymmällään, huuhtoutuneena tunteiden virtaan.
Sasuke piteli Sakuran kättä kuin heikkoa ja haurasta lintua.
Sakura siveli Sasuken poskea, mutta poika käänsi päänsä pois.
Kaikki lämpö ja herkkyys hänen katseestaan katosivat silmän räpäyksessä. Sasuke vetäytyi askeleen taaksepäin.
-On jo myöhä. Lähdetään nyt! Sasuke sanoi kylmästi, aivankuin mitään ei olisi tapahtunut. Silti jäätävän ulkokuoren alla
hänen tunteensa paloivat ja myrskysivät. Aivankuin sata feenix-lintua
repisi ja riipisi hänen sisuskalujaan.
-Voitko tulla huomennakin? Sakura kysyi rikkoen miellyttävän hiljaisuuden. Sasuke mietti hetken.
-Voin. Sama paikkako? Sasuke kysyi yrittäen peittää innostustaan.
Sakura nyökkäsi ja katosi hämärään.
Molemmat  kävellen kotiinsa, ikävöiden jo nyt toista.
Molemmat saaden elämänhalunsa vain siitä, että huomenna näkisivät toisensa. Yö ja päivä tuntuivat loputtomilta Sasuken
tajunnassa ja kun ilta vihdoin koitti, hän ryntäsi metsään empimättä.
Metsään, jossa paljaat puut näyttivät kaartuvan kulkijan päälle ja sulkevan tämän pelon psyykkiseen vankilaan. Korppi kierteli raakkuen pojan yläpuolella, kuin varoittaen tätä jostain.
Sasuke saapui keskelle pimeintä metsää, jossa Sakura häntä jo odotti, mutta tyttö ei ollut yksin. Hänen vieressään istui oranssitakkinen, blondi poika, Naruto.
Sasuke pysähtyi puiden varjoon ja katseli kuinka nuo kaksi kumartuivat toisiaan kohti ja suutelivat.
Sasuken rintaan sattui, kuin siihen olisi isketty kymmenen kunaita.
Hän ei voinut hengittää, hänen sydämensä hädin tuskin löi.
Naruto nousi ja katosi puiden lomaan. Sasuke astui eteenpäin. Oksa rasahti hänen jalkansa alla. Sakura nousi kääntyi poikaan päin.
Hän tajusi, että Sasuke oli nähnyt kaiken.
Sasuke käveli uhkaavasti tytön luo, joka oli kauhusta jäykkänä.
Hän kaatoi Sakuran maahan ja kaivoi veitsensä esille.
Aurinko laski. Pimeys laskeutui karuun metsään hetkessä.
Korppi liiteli taivaalla, kuin tietäen mitä tapahtuu seuraavaksi.
Sakura tuijotti Sasuken jäisiin silmiin anelevasti.
Poika asetti veitsensä tytön kurkulle ja toisen kätensä tämän suulle.
-Shh...Ei ole mitään pelättävää Sakura, Sasuke sanoi lempeästi hymyillen. Vaimea huuto kaikui metsässä.
Hän oli yksin. Pimeässä. Kylmässä. Jäätävässä helvetissä.