”Kakuzu liittyy… Un… Kakuzu itää siemenistä!”
”…Mitä?! Oletko ihan varma?”
”Un… Joo.”
”Kuulostaa pahalta. Meillä on kohta pihalla pelto täynnä Kakuzuja! Siitä ei selvitä.”

Tobi tuijotti kaksikkoa, joka oli selvästi vasta pääsemässä vauhtiin. ”Voisitteko hetken kuunnella?”
”Niin Tobi?” Sasori kysyi Deidaran hytkyessä hänen vieressään kamalan naurunpuuskan kourissa.
”Ne oli kylpyhuoneessa ja…”
”Hidan istuttaa Kakuzuja kylpyhuoneeseen?!” Deidara huudahti ja nauroi entistä enemmän. Sasori oli jo rauhoittunut ja hyssytteli blondia virne naamallaan.

”Te senkin… Tikkarit!” Tobi huusi ja juoksi vuolaasti itkien pois paikalta, suoraan ulos ja kompastui kiveen, joka oli jokin aikaa sitten kopsahtanut Painin otsaan.
”Aiiiih!”


”Mitä helvet…?” Itachi tuijotti keittiön raollaan olevaa ovea, jonka takaa tuprusi savua. Uchiha ryntäsi suinpäin keittiöön.
”Konan! Mitä si… Johtaja!?” Näätä tuijotti epäuskoisesti Painia, joka hääräsi lieden edessä jotakin paistinpannun ja kauhan kanssa.
”Itachi! Älä siinä äimistele vaan auta! Tämä jäi tähän pannuun kiinni…” Pain raaputti jotakin irti paistinpannusta ja Itachi käveli tämän vierelle.
”Missä Konan on?” Hän tiedusteli yrittäen peittää huvittuneisuutta äänestään.
”Sauvakävelemässä”, Pain vastasi ykskantaan ”Ja minä yritän tehdä lounasta, mutta se ei oikein onnistu!”

Itachi hykerteli pienesti ja katsoi paistinpannulla olevaa mustaa könttiä. ”Mikä tuo on?”
”Pihvi!” Johtaja näytti selvästi ärtyneeltä ja Itachi arveli, että tämä päivä nähtäisiin nälkää. Siis mikäli Konan ei palaisi ajoissa pelastavana enkelinä. Se tosin oli vain toiveajattelua.
Pain kirosi niin ahkerasti, että Itachi epäili tämän pian ylittävän Hidanin kiroilulahjakkuudessa… Se sinänsä olisi kyllä sula mahdottomuus.
”Oliko muuta?” Pain ärisi Itachille ja yritti raapia riisiä irti kattilan pohjasta.
Itachi mietti miten muotoilisi vastauksensa, mutta päätti sitten vain sanoa suoraan mielipiteensä loukkasi se tai ei. ”Tilataanko pizzat?”

Seuraavassa hetkessä Itachi ryntäsi huoneesta ja hänen peräänsä ryöppysi kaikenmaailman tavaraa aina ”Harry Potterista ja salaisuuksien kammiosta” alkaen.
Itachi ryntäsi suorintatietä turvaan pahvilaatikkoon joka lojui komerossa.


”Tobi? Un… Anteeksi.” Deidara istui niityllä murehtivan Tobin viereen. Tämä ei osoittanut millään eleellä, että tiesi Deidaran tulleen.
”Tobi kuulitko?”
”Kuulin,” Tobi sanoi ja heittäytyi selälleen. ”Sempai…”
”Mitä?”
”Mistä vauvat tulee?”
Deidara tuijotti Tobia kuin järkensä menettänyttä. Toinen oli kääntänyt katseensa häneen ja Deidara haroi hiuksiaan vaivaantuneena.
”No ne tuota… Ne ostetaan kaupasta. Hei! Ihan kuin Danna kutsuisi. Nähdään Tobi!” Deidara lähti. Hän suoraan sanottuna pakeni paikalta, koska ei jaksanut kuunnella Tobin jatkokysymyksiä ja vastata niihin. Tobi oli henkisesti vielä ihan pikkulapsen tasolla. Oikeastaan Deidara ei tiennyt oliko toinen suorittanut vielä edes peruskoulua. Aivokapasiteetista päätellen ei.


Itachi nousi pahvilaatikosta ja häpesi hieman. Hän pyyhkäisi pölyä kaavustaan ja raotti komeron ovea. Ketään ei näkynyt. Siitä rohkaistuneensa Itachi asteli komerosta ja lähti hiipimään kohti hänen ja Kisamen huonetta. Keittiöstä tupruavasta savusta päätellen Pain kokkasi vielä.
Itachi puntaroi hetken menisikö vilkaisemaan miten johtajan pärjäsi, mutta hänen itsesuojeluvaistonsa ajoi hänet päinvastaiseen suuntaan.
”Siellä!” Pain hyppäsi nurkan takaa paistinpannun kanssa. Itachi ei ollut aavistanut toisen läsnäoloa ja säntäsi juoksuun.

Kukkia kasteleva Zetsu katsoi kummissaan, kun Itachi rynnisti hänen ohitseen itse johtaja perässään. Se tuntui olevan Zetsulle liikaa ja hän lähti hakemaan närästyslääkettä keittiöstä. Hän ei kiinnittänyt mitään huomiota ympärillään pyörivään savuun. Mumisten jotain palohälyttimen ostamisesta hän otti tabletin lääkekaapista ja tiputti sen lasilliseen vettä.
Zetsu joi juoman ja palasi kukkien kastelu puuhiin.


”Herranjumala sitä Tobia. Un.” Deidara mumisi ja toivoi päivän olevan ohi. Hän vilkaisi itse tekemäänsä kelloa, joka oli vasta vartin yli kolme.
”Minne Sasorikin katosi,” kuin vastauksena hänen mietinnöilleen Sasori laahusti huoneeseen. Hän piteli nenäänsä, joka vuoti ahkerasti verta. Punainen neste oli tahrinut Sasorin käden ja hänen kaapunsa etumuksen.

”Danna!” Deidara kiljaisi ja hänen äänensä muistutti kummallisen paljon kissan rääkäisyä. ”Mitä sinulle on tapahtunut!?”
”Öh… Se on vähän pidempi juttu…” Sasori mumisi ja meni etsimään paperia, kimittävä Deidara perässään.
”Kerro! Mitä sinulle on tapahtunut!?” Deidara inisi ja seurasi Sasoria aina vessaan asti.

”Sanoin jo, että pitkä juttu…” Sasori mumisi ja pesi kasvojaan ja käsiään verestä. ”Kerron joskus...”
”Kerro nyt!” Deidaran ininä oli saanut hysteerisen sävyn.
”Oletko ihan tyhmä? Ihan kohta!” Sasori äyskähti ja katsoi vihaisena Deidaraa.

”Da.. Danna?”
”Painu nyt helvettiin!” Sasori huudahti tarkoittamattaan.
Deidara tuijotti Sasorin kasvoja. Toisen hiustenlatvoista ja silmäripsistä tippui vettä. Blondi ryntäsi pois paikalta itkua tuhertaen.

Sasori katui sanomisiaan, mutta ei lähtenyt Deidaran perään. Hän selittäisi asiat heti kun pääsisi eroon verestä, joka oli hämmästyttävästi saman väristä kuin, hänen hiuksensa.
”Kyllä tämä tästä,” hän sanoi peilikuvalleen ja huomasi nenäverenvuotonsa loppuneen.