Oli kaunis talvinen sää. Ulkona oli yön aikana satanut paljon lunta, vaikka paljon sitä oli ennestäänkin. Kello oli jo kaksi päivällä. Sasuke katsoi haikeana ulos pulkkamäen suuntaan, missä ihmiset jo alkoivat lähteä pois. Hän käveli haikeana pois ikkunalta ja istahti olohuoneen kolmenistuttavalle sohvalle.

”Mikäs pikkuveljeä nyt noin masentaa?” Itachi kysyi huoneeseen tullessaan pikkuveljeltään.
”Olisin halunnut pulkkamäkeen, mutta ethän sinä tietenkään...”
”No en kyllä ala sinua siellä vahtimaan, kuitenkin loukkaat itsesi sairaalakuntoon.”
”No sitten lähden yksin!” Huusi Sasuke veljelleen ja hyppäsi ylös sohvalta pyyhältäen eteiseen ulkovaatteita pukemaan.
”Äh, no ei tässä muukaan näytä auttavan..” Itachi ähkäisi tuskastuneena ja meni pikkuveljensä kanssa pukemaan ulkovaatteita.

Vaikka yöllä oli satanut lunta, oli päivän pulkkailijat tasoittaneet lumen alleen, ja niinpä mäet olivat sileitä ja hyviä laskettavia, lukuunottamatta paria pientä laskijoiden kyhäämää hyppyriä.

”No niin täällä ollaan.” Itachi totesi pikkuveljelleen, joka oli mäenpäälle kävelystä uuvuksissaan.
”Haluan mennä tuohon mäkeen!” Sanoi pikku Sasuke ja osoitti jyrkkää mäkeä, jonka loppupäässä oli ilkeännäköinen hyppyri.
”Ja et muuten varmaan mene siihen! Satuttaisit vain itsesi! Menet tuohon pienempään mäkeen, jotta et varmasti satuta itseäsi!” Itachi pisti vastaan osoittamalla pientä, hyppyritöntä mäkeä ja käveli siihen suuntaan vetäen pinkkiä pulkaa perässään.
”Enkä! En halua! Minä lasken tuosta!” Ja niiden sanojen jälkeen Sasuke juoksi jyrkän mäen kohdalle.

Koska Itachi ei enää jaksanut väitellä pikkuveljensä kanssa, päätti hän luovuttaa taiston. Hän käveli veljensä luo ärtyneenä ja laittoi pulkan mäkeä kohti, heitti hihnan pulkkaan ja nosti Sasuken tiukasti pulkan selkänojaa vasten. Ja ennen kuin Itachi teki vielä mitään, hän kuiskasi veljensä korvaan:
”Minulla on paha aavistus...” Ja niiden sanojen päätteeksi Itachi hiukan kiukkuisena työnsi veljensä mäkeen kovemmalla vauhdilla kuin oli aikonut.

Sen jälkeen Itachi vain saattoi kauhukseen nähdä pikkuveljensä pulkallaan ajautuvan mäen vieressä oleviin puihin. Hän ei kuullut pikkuveljensä huutavan, mutta näki verta. Siltä paikalta Itachi lähti juoksemaan kohti veljeään.

Itachi huomasi puuhunlaskupaikalle tullessaan Sasuken itkevän.
”Olisit vain suostunut laskemaan tuosta toisesta mäestä!” Huusi Itachi, mutta nappasi kuitenkin itkevän ja vertavuotavan pikkuveljensä syliinsä ja lähti kantamaan tätä kotiin. 'Pulkan voi hakea myöhemminkin' ajatteli Itachi ja katsoi vielä taakseen ehjään pinkkiin pulkkaan.

Kotia tullessaan Itachi oli hetimmiten laittanut veljensä suun yläpuolella olevaan haavaan laastarin, mutta se ei ollut tuntunut riittävän. Niinpä Itachi oli soittanut taksin, jotta se voisi kuskata heidät lähimmälle terveysasemmalle, jossa oli päivystys käynnissä. Olihan sentään viikonloppu ja sen takia lähin terveysasema oli suljettuna. Mutta nyt he istuivat taxissa, eikä Sasuke enää itkenyt.
Ja helpotuksekseen Itachi huomasi auton kääntyvän terveysaseman pihalle.

Heidät päästettiin nopeasti lääkärille ja he saivat kuulla Sasuken tarvitsevan tikkejä. Sasukesta se kuulosti niin pelottavalta, että hän alkoi itkeä. Lopusta lääkärikäynnistä Sasuke ei enää muistanut muuta kuin tuskallisen tikinlaiton ja sen kuinka hän oli huutanut ja riehunut, kunnes hoitajat olivat tulleet piettämään hänestä kiinni, jotta lääkäri olisi saanut tikit paikalleen.

Toipumisaikana Sasuke ei saanut juoda mitään lasista, vaan kaiken hän joutui juomaan pillin läpi. Kaikki vain hänen huuliensa ja nenän välissä olevan haavan takia. Hän joutuisi juomaan pillillä niin kauan, että tikit poistettaisiin. Sasuke tiesi, että sekin tulisi sattumaan ja hän tiesi, että siitä jäisi pieni arpi, mutta hän tiesi myös, että hänen veljensä Itachi kärsisi siitä myös, koska tämä oli kuitenkin antanut periksi pikkuisen Sasuken itsepäisyydelle.

***
Oli kulunut jo monta vuotta. Itachi oli muuttanut pois ja oli menossa jo naimisiin. Sasuke katsoi ulos mäkeen. Lumi leijaili hämärässä illassa, kuin muistuttaakseen menneistä. Koskaan hän ei enää jättäisi kenenkään sanoja huomiotta.

Hän huokaisi raskaasti ja siirtyi pois ikkunalta ja meni peilille. Arpea ei enää näkynyt hyvin. Itseasiassa se oli melkein huomaamaton, ja ellei sitä katsonut ihan läheltä ja tiennyt mihin kohtaan piti katsoa, ei sitä olisi kukaan huomannut.

Mutta Sasuke ei halunnut sen katoavan täysin huomaamattomaksi, sillä se muistutti häntä itsepäisyydestä ja mitä siitä voisi seurata. Sasukelle tuli hyvä olo. Hyvä olo siitä, ettei hän voisi olla enää yhtä itsepäinen. Sen tunteen kanssa hän meni nukkumaan ja näki kauniin unen kahdesta veljeksestä lumisateessa.

-------------------------------------------------------------------------
No niin... Tässä oli tämä, joten eikun vain kommentteja tulemaan^^ Toivottavasti piditte, mutta menen kuitenkin kellariin piiloon 8) Ja tarinasta voin sanoa, että perustuu tositapahtumiin (kuulostipa hauskalta XD hah) eli tositarinassa minä olisin Sasu ja vanhin veljeni Ita (onhan minulla toki vanhemmat ja veljen lisäksi vielä 4 muuta sisarusta)... Ja todellakin olen pienenä laskenut itsepäisyyteni takia puuhun ja joutunut juomaan pillillä maitoa >.<* okei, mutta risuja ja ruusuja kaivataan... moro^^'