”Mikset sinä ole tanssimassa”, kysäisin kuin ohimennen.
”Pöljä! Hitaiden tanssimiseen tarvitaan yleensä pari..” blondi ärähti vilkaisten minua sivusilmällä. Jummi, se oli meikannut itsensä kauniiksi.
”No, jos se kerran on niin hankalaa niin minä voin kyllä tanssia sinun kanssasi..”, sanoin. Tyhmä minä!! Miksi minun piti sellaista mennä laukomaan??? Enhän ole koskaan edes tanssinut. Ino suoristautui katsoi minua arvioiden, vilkaisi Sasukeen ja Sakuraan jotka eivät nyt nähneet muita kuin toisensa ja sitten nyökkäsi.
”Sopii minulle”, hän sanoi ja hymyili. Minä jäin silmät selällään tuijottamaan ja voisin vaikka vannoa että Ino punastui ennen kuin nousi ylös. Chouji pukkasi minut kyynärpäällä liikkeelle ja jatkoi syömistään kuin mitään ei olisi sattunut.

”Sinä tanssit tosi hyvin”, sinisilmä kuiskasi korvaani, enkä voinut vieläkään uskoa kaikkea todeksi. Musiikki oli juuri loppunut ja Kiba keräili CD-levyjä koteloihin. Tentenillä oli Nejin antama hiusnauha päässä ja hän suukotti Nejiä paraikaa kiitokseksi. Minä irrotin viimein otteeni Inosta ja tuntui kuin pyörtyisin kohta. Ino katsoi minua silmiin hyvin pienen hetken ja hymyili.
”Sinä olet aina paikalla kun sinua tarvitaan.” Olisi varmaan pitänyt sanoa jotain järkevää, mutta Sakura ehti ensin.
”Jaa jaa! Ino-possulla on miehet TAAS vaihtunut.” Pinkkipään kaulaa komisti tumma jälki.
”Miten niin taas?! Pidä huoli omista asioistasi, iso-otsa.”
”Niin tosiaankin pidän. Siitä asiasta varsinkin johon ei sinun mahkut riittäneet”, Sakura sanoi ja nyökkäsi päällään Sasuken suuntaan joka oli juttelemassa Kiballe. Ino katsoi sinne ja hän näytti siltä että ei olisi enää osannut puhua. Aukoi vain suutaan kuin kala.
”Mutta sinullehan kelpaavatkin ketkä vain. Hauskaa joulua, possu!” Sakura laukaisi ja juoksi pois. Minä hänelle vielä ”ketkä vain” näytän. Olin raivoissani! Ino nielaisi, kääntyi kannoillaan ja juoksi pois. ”INO!!”, huusin. ”Ino, minne sinä-”, mutta kuulin vain oven paukahtavan kiinni. Katsoin Sakuraa joka naureskeli Sasuken kanssa. Että ihmisten pitää olla hankalia, ajattelin, nappasin takkini ja juoksin perään.

Ulkona oli jo hämärää ja lumi sateli pyrynä maahan. Lumi narskui jalkojeni alla kun juoksin tietä pitkin etsien katseellani Inoa. Nuo jäljet ovat varmasti hänen, ne ovat ihan tuoreet. Seurasin niitä ja kauhukseni huomasin että hän oli kaatunutkin jossain vaiheessa. Jäljet jatkuivat vielä vähän aikaa kunnes hoksasin tumman hahmon selän suuren puun juurella. Yritin tasaannuttaa hengitystäni ja kävelin tytön luokse. ”Ino, minä olen pahoillani”, sanoin ja blondi kääntyi ympäri. Hän itki, siniset silmät kimalsivat ja meikkiä oli levinnyt poskille. Polvessa oli ruhje, kaatumisesta kai. ”Shikamaru..”, hän kuiskasi ja lisää kyyneliä vieri hänen poskilleen. Hän tärisi. Kietaisin takkini hänen päällen ja kiedoin käteni tytön ympärille. Halusin suojella häntä kaikelta pahalta, Ino olet minulle tärkeä. Halusin olla sinulle enemmän kuin pelkkä ryhmätoveri, halusin olla aina paikalla kun sinä tarvitsit minua, minä rakastan sinua. Ino nyyhkytti olkaani vasten ja hellitin vähän, niin että näin hänen silmänsä.
”Minulla olisi sinulle joululahja, jos vain haluat”, sanoin ja pyyhin kyyneliä hänen kylmältä poskeltaan. Tyttö nyökkäsi hieman naurahtaen ja minä painoin huuleni hänen huulilleen ja suutelin häntä hellästi. Jossain tummalla taivaalla lensi tähdenlento. Lumipyry oli hellittänyt ja suuret, kauniit hiutaleet leijailivat alaspäin eikä tuulenvirekkään heiluttanut oksia. Kietaisin kultani taas syliini ja kuulin hänen huokaisevan. Olisikohan romanttista puhua ranskaa?
”Je t’aime”(rakastan sinua), kuiskasin.
”Mitä?”
”Äh, ei mitään..”