Ino ja Sakura kävelivän yhdessä käsi kädessä kaupungilla ja osoittivat julkisesti rakkauttaan muilla tavoilla, keräten samalla oudoksuvia ja paheksuvia katseita. Yksi jopa huusi heidän peräänsä: "Häipykää takaisin kaappiinne, lepakot!"
Ino meni vastaamaan näpäkästi: "Häivy takasin baariin ryyppäämään, mistä tuletkin!"
Sakura tirskahti miehen ällikällä lyödylle ilmeelle. Mutisten jotain nykyajan nuorisosta mies jatkoi matkaansa. Jälleen kerran Sakura sai olla onnellinen siitä, että oli saanut sellaisen ihanan blondin tyttöystäväkseen.
Tytöt jatkoivat matkaansa, kunnes Sakura pysähtyi ja hihkaisi: "Hei, Ino-chan! Onko tuo Kakashi-sensei?" Ino katsoi pinkkipään osoittamaan suuntaan.
Kadun toisella puolella todellakin oli heidän opettajansa, seurassaan ruskeatukkainen mies.

"Mitä luulet, onkohan tuo se 'Iruka'?" Sakura kysyi.
"Varmaan", Ino arveli, "mutta en voi olla varma." Ino vilkaisi Sakuraa virnistäen leveästi, nähden Sakuran kasvoilla paistavan samanlainen.
"Ovatkohan treffeillä...?" Sakura sanoi ääneen kummankin päässä pyörineen kysymyksen.
"Mennäänkö kysymään?" Ino ehdotti.
"Tahdot vain nolata sensein, etkö vain?" Sakura moitti.
"En myönnä, mutten kielläkkään", Ino vastasi ja veti Sakuran mukanaan jalkakäytävän yli kadun toiselle puolelle.


"Kakashi-senseii!" tytöt kutsuivat opettajaansa iloisin äänin. Se sai harmaatukkaisen miehen pysähtymään siihen paikkaan. Hänen seuralaisensa kääntyi ympäri kohtaamaan tytöt, kun taas Kakashi jäi katselemaan viereisen liikkeen ikkunaa. Tuhahtaen toinen veti vastahakoisen Kakashin tyttöjä vastaan.

Ino ja Sakura katsoivat miehiä hymyillen leveästi. Kakashi taas tuijotti heitä takaisin ilmeellä, joka lupasi jotain kamalaa yhdestäkin eleestä joka sattuisi nolaamaan hänet. Se tosin ei tyttöjä hetkauttanut: Nolaamaanhan he olivat hänet tulleetkin.

"Oletko sinä Iruka-san?" Ino kysyi ruskeatukkaiselta mieheltä, jättäen Kakashin murhaavan ilmeen huomiotta.
"Olen", mies vastasi hieman ihmetellen.
"Oletko ollut Naruton opettaja?" Ino jatkoi.
"Kyllä olen", Iruka vastasi vielä hölmistyneemmän näköisenä.
"Olemme hänen ystäviään", Sakura ehti selittää väliin, ennen kuin Ino esitti jo seuraavan kysymyksensä.
"Mitä te teette oikein täällä, yhdessä?" Ino jatkoi kysymyssarjaansa.

Siihen ei Irukalta tullutkaan enään nopeaa vastausta. Sen sijaan mies pysyi hiljaa punan hiipiessä kasvoille.
Kakashi näki rakkaansa vaivautuneen olemuksen ja päätti urheana ja jalona ritarina mennä pelastamaan prinsessan. (Tai prinssin numero 2. Sen nyt voi ottaa miten tahtoo.)

Kakashi astui edemmäs ja laski kätensä Irukan olkapäälle. "Aivan vain teidän uteliaiden neitojen tiedoksi, olemme menossa syömään", hän vastasi kylmyyttä huokuvalla äänellä. Selvä, sanomatta jäänyt viesti, oli 'ja te häiritsette meitä.'
"Ka-kakashi!" Iruka sihahti naama punaisena ja loi Kakashiin epäuskoisen ja vihaisen katseen välimuodon.  "Ajattelitko yhtään että heidän reaktionsa ei olisikaan niin positiivinen!?" Iruka sanoi vihaisesti, yrittäen pitää äänensä matalalla.
"Älä huoli, kulta pieni", Kakashi rauhoitteli, "voin taata että näillä nirppanokilla ei ole mitään meidän suhdettamme vastaan."

Ino hymyili Sakuralle, joka vastasi takaisin lämpimällä hymyllä ja nojaamalla hieman blondiin.

"Näetkö?" Kakashi sanoi ja viittasi tyttöihin.
Iruka päästi ymmärrystä merkitsevän äännähdyksen.

"Heeetkinen!" Ino sanoi sitten yhtäkkiä, "kutsuiko sensei meitä nirppanokiksi?!"

---

Seuraavana päivänä olikin jo lauantai, kun Sakura ja Ino etsivät Hinatan käsiinsä.

"Minun ei siis tarvitsekkaan tehdä mitään?" Hinata toisti hieman epäuskoisena.
"Niin, kun me jo kerran olemme tavanneetkin hänet, niin ei meillä ole paljoakaan Naruton tiedoille käyttöä", Sakura selitti.
"Tai olisihan meillä käyttöä sille aina, mutta ei se mitään", Ino mutisi. Häntä harmitti selvästi. Mutta kyllä Hinatan kiitollinen ja lämmin hymy korvasi sen. Ainakin melkein.

Hinata vilkaisi kelloa kädessään ja mutisi jotain itsekseen. Sitten hän nosti katseensa kellosta ystäviinsä ja ilmoitti, että hänen täytyisi lähteä.
"Nähdään", Hinata sanoi, ennen kuin kiiruhti pois.

---

"Luulin jo että myöhästyt vielä", Sasuke totesi tyynesti katsahtamattakaan Hinataan, joka istuutui hänen viereensä.
He istuivat puistossa lammen viereisillä penkeillä.
"Anteeksi", Hinata sanoi nolona. Hänen teki mieli selittää, että Ino ja Sakura olivat hidastaneet häntä matkalla, muttei tahtonut syyttää ystäviään mistään.
"Ei se mitään", Sasuke sanoi, "oletko valmis?"
Hinata nyökkäsi. "Minne tällä kertaa?"
"No... Ajattelin hieman leikkikenttää", Sasuke vastasi.
"Ai lapsia?" Hinata ihmetteli.
"No eikö se olisi aika hyvää harjoitusta. Ne kun nyt roikkuvat ties missä asennoissa niissä kiipeilytelineissä sun muissa", Sasuke selitti.
Hinata naurahti: "Ongelma onkin se, että lapset eivät koskaan pysy paikoillaan."
"Totta", Sasuke hymähti. Ei se tosin hänelle ongelmaa tuottanut: Pojalla oli valokuvamuisti. Hinatalle taas muistaminen saattaisi tuottaa ongelmia. Ja nerona Sasuken piti keksiä pulmaan ratkaisu.

"Umm... Sasuke-san?" Hinata sanoi epävarmasti toisen oltua hetken mietteissään.
"Hä?" Poika oli kuin olisi juuri herännyt. "A-aivan niin! Ahahaa!" Sasuke naurahti nolona. Hinata olisi voinut vannoa pienen punan koristaneen pojan poskia.
"Keksitkö mitään?" Hinata kysyi, pääteltyään pojan keksivät parempaa ideaa tai ratkaisua.
"No", Sasuke aloitti huokaisten, "parhaalta idealta toistaiseksi vaikuttaa se, että teemme sen saman, kuin tunnillakin teimme: Poseeraamme vuorotellen."
Hinata ei vastannut mitenkään ehdotukseen. Hän sen sijaan tuijotti jalkojaan.
"Miten on?" Sasuke vaati vastausta. Tyttöhän oli tavallisesti erittäin myöntyväinen. Eihän Hinata puheliaskaan ollut, mutta kyllä nyt sentäs jonkinlainen hymähdys pitäisi antaa.

"Minä..." Hinata puri huultaan ja yriti kerätä rohkeutensa. "En... Tai siis..."
"Voisitko nyt muodostaa edes jonkinlaisen lauseen?" Sasuke tuhahti kärsimättömänä.
"Minä mieluummin jatkaisin sitä maalausta, jonka aloitin toissapäivänä", Hinata sanoi kuiskaten.
Mutta maailmassahan ei ole mitään, mitä Sasuken superkorvat eivät kuulisi. "Tietenkin, mikäs siinä. Minä sitten yritän luonnostella kuvia noista rasavilleistä", Sasuke hymähti.
Hinata piti katseensa yhä jaloissaan, mutta hymyili nyt leveästi.

---

"Kakashi!" Irukalta pääsi säihätänyt huudahdus, kun Kakashi kietoi kätensä hänen ympärilleen takkatapäin, ja kaatui sitten taakseppäin sohvalle istumaan.
"Mitä, Iru-chan?" Kakashi kysyi viattoman kuuloisena. Maski tosin kätki taakseen leveän virneen.
"Enkö ole kieltänyt sinua kutsumasta minua siksi?!" Irukan poskille hiipi taas tuttu puna. Hän kääntyi ympäri ja istui toisen syliin niin, että oli kasvokkain toisen kanssa.
"Olet", Kakashi huokasi, "muttet ole vieläkään vastannut, miksi en saisi kutsua sinua siksi."
"Koska en ole tyttö!" Iruka vastasi, yrittäen pysyä mahdollisimman rauhallisena vaikka hänen sisällään alkoi kiehua. Eikö mies tajunnut, kuinka alentavan kuuloista se oli?!
Kakashi mietti hetken, sanoisiko monen kutsuvan poikaystäväänsä lisäten sen päätteen, mutta päätti pysyä vaiti asiasta.

"Lupaatko nyt, ettet enään kutsu minua siksi", Iruka sanoi tiukalla äänellä.
"Nojaa", Kakashi tuumi "mutta kun sitä nyt miettii, niin..."
"Kakashii", Iruka sanoi uhkaavalla äänellä.
"Niin no, kun asiaa punnitsee, niin onhan se kumminkin hyvä tapa saada sinut punastumaan söpösti", Kakashi sanoi hymyillen maskinsa alla toisen punan syventyessä, "Mutta sitten taas... No ei oikeastaan mitään. Eli mitä saan siitä, etten enään kutsu sinua Iru-chaniksi?"
"En lyö sinua tällä tyynyllä?" Iruka ehdotti puoliksi leikillään mutta puoliksi tosissaan. Hän otti käteensä yhden sohvan tyynyistä.
"Ei tarpeeksi hyvä", Kakashi sanoi, "voit lyödä niin kovaa kun vain tahdot, mutta tuo suloinen ilmeesi, kun kutsun sinua Iru-chaniksi, korvaa se kyllä."

Irukan teki mieli oikeasti lyödä miestä. Vaikka tällä oli maski, hän tiesi tämän kasvoilla olevan leveä virne. Mutta hän tajusi, ettei se johtaisi mihinkään.
Mutta hänen teki silti mieli pyyhkiä se virne pois tavalla tai toisella.

"No sinua ei kaiketi sitten haittaa, jos alan kutsua sinua Kaka-chaniksi?" Iruka kysyi hymyillen.
"Ei sitten niin yhtään", Kakashi vastasi.
"Ja vielä yleisillä paikoilla?"
"Ei."
"Aina oikein kovaa?"
"No ei."
"Oppilaittesi edessä? Etenkin niiden uteliaiden tyttöjen?"
"..."
"No?"
"E-ei..."

Iruka loi toiseen epäilevän katseen, ennen kuin huokaisi ja alkoi nojata toiseen. "Olet toivoton", Iruka mutisi, "toivottoman tyhmä."
"Niin kai sitten", Kakashi vastasi ja kiersi kätensä toisen ympärille. "Muttet silti vaihtaisi minua keneenkään muuhun, eikö niin?"
"En sitten koskaan", Iruka vakuutti.
Kakashi hymähti ja kietoi kätensä vielä tiukemmin toisen ympärille. "Olet rakas", Kakashi kuiskasi Irukan korvaan.
"Kuin myös", Iruka vastasi ja hymyili.

((Tuopa oli randomi kohtaus....))

---


Naruto oli taas yhdellä niistä ihanista lauantaipäivän kävelyistään puistossa. Hän yleensä hakeutui koiran omistavien vanhojen naishenkilöiden seuraan ja pyysi lupaa rapsuttaa tai leikkiä koiran kanssa. Mummot aina ihastuivat blondin vilpittömään ja iloiseen olemukseen ja mitä mielutien antoivat tämän rapsuttaa Mustia, Tassua ja ties ketä muuta koiraa.

Ilma ihanan raikas ja silti mukavan lämmin. Aurinko paistaa porotti ylhäällä taivaalla ja lämmitti maata parhaansa mukaan. Penkitkin olivat kaikki istumakelpoisia ja Naruto päätti istahtaa yhdelle. Se oli aika lähellä leikkikenttää, jonka ympärillä oli erikseen aita. Naruto ei koskaan tajunnut miksi ihmeessä. Oliko se pitämässä lapset leikkikentällä vai mahdolliset känniläiset pois sieltä? Kumminkin päin se ei toiminut ollenkaan. Kenenkään ei kannattanut mennä leikkikentälle yhdeksän jälkeen, jos tahtoi välttää outoja örveltävät humalaiset.

Naruto palasi takaisin maan pinnalle syvällisistä ajatuksistaan, kun huomasi tutun kasvon lähellä leikkikenttää ympäröivää aitaa maassa istumassa. Heti hän tunnisti tukan väristä Hinatan. Tyttö näytti todella keskittyneeltä ja teki jotain käsillään. Blondi oli aivan liian kaukana tytöstä nähdäkseen tarkasti, mitä tyttö teki.
Naruto ehti juuri ihmetellä, mitä Hinata siellä teki maassa kökkimässä, mun kuuli vielä kauempaa äänen kutsuvan Hyuugaa. Sitten Sasuke ilmestyi Hinatan viereen.

'Ja kaiken kukkuraksi tuon kanssa?!' Naruto oli todella hämmentynyt siitä, kuinka ystävällisiä he olivat toisilleen ja kuinka lämmin oli se hymy, jonka Hinata soi Sasukelle.

'Aivan kuin...'

Naruto oli tajuamattaan noussut ylös seisomaan. Hetken siinä seisottuaan hän astui edespäin ja suuntasi Hinatan ja Sasuken luokse.

Hänellä oli pari kysymystä...