Kuudelta koko porukka oli kokoontunut pöydän ääreen. Tai ainakin melkein. Kakuzu ja Hidan olivat jossain, kuten myös Deidara. Konan oli yhä metsässä mummeleiden kanssa, kuten Pain asian ilmaisi.
Sasori tuijotti käsiään potien huonoa omatuntoa Deidaran poissaolosta, joskaan kukaan ei hänen katumustaan huomannut.
Kuolettava hiljaisuus leijui pöydän ympärillä eikä kukaan tuntunut uskaltavan koskea Painin mustiin kökkäreisiin, eli pihveihin. Myöskään niin sanotusti savustettu riisi ei herättänyt hurrausta.

”Niin niistä pizzoista…” Itachi aloitti varovasti. Asia oli selvästi Painille, kuin punainen vaate. Johtaja alkoi heiluttaa uhkaavasti veistään ja selittää miten uhrautui järjestön puolesta. Veitsi kävi muutaman kerran uhkaavan lähellä Itachin kasvoja. Kun Tobi suostui syömään eikä saanut myrkytyskohtausta muutkin suostuivat kohteliaisuussyistä maistamaan toivoen samalla, että päivällinen saataisiin päätökseen ilman veriä.

Toive haihtui, kun Hidan ampaisi huoneeseen ja hänen perässään oli kummallisen rennon oloinen Kakuzu.
”Ai vittu! Mun perse on ihan saatanan kipee!” Hidan ilmoitti, mutta kukaan ei vaivautunut kommentoimaan. Kisame virnisti hieman ja loi Zetsun kanssa merkityksellisen katseen.
”Mitä paskaa toi on?” Hidan osoitti riisikattilaa.
”Hidan…” Kakuzu mumisi suunpielestään varoittavasti.
”Mitä?! Mä kysyn vaa, että mitä toi on! Ei siitä saa selvää onko se jotain helvetin toukkia vai hiiren…”

Painille tuntui riittävän heti alkuunsa. Hän heitti haarukkansa Hidania kohti ja osui maaliinsa.
”Mun kaula, vittu!” Hidan ulvoi. ”Ollaanpa sitä tänään kohteliaalla päällä saatana!”
Sasori virnuili pienesti, mutta ei antanut sen näkyä. Tilanne oli hänestä koominen, ja muiden ilmeistä saattoi päätellä samaa.

”Jos ei kelpaa niin poistu”, Painin ääneen oli selvästi koottu kaikki kärsivällisyys, joka oli koetuksella. Sen Hidan tiesi vallan mainiosti.
”Muistin juuri, että kalatkin pitää ruokkia”, Kisame mumisi ja nousi kiittäen Painia samalla hiljaa.
”Minä tulen auttamaan”, Itachi nousi myös, sillä tiesi tämän olevan mahdollisesti ainoa pakotie tilanteesta, joka pian räjähtäisi käsiin. Hidanin virnuilusta päätellen oli vain ajan kysymys, ennen kuin veri hänen osaltaan lentäisi pitkin huonetta.

”Ensinnäkin, kun otetaan huomioon…!” Hidan aloitti vittumaisella äänensävyllä.
”Hidan. Menoksi. Lähdetään vetään”, Kakuzu tarttui Hidanin kaavun selkämyksestä. Hidan kamppaili selvästi kahden vaiheilla. Jäisikö hän kiusaamaan Painia vai ei…
”Mistä lähtien te olette viihtyneet kaksin jossain?” Sasori tiedusteli uteliaasti ja Hidan valahti punaiseksi. Se tuntui Tobista, joka ei pistänyt keskustelun kanssa tikkua ristiin, olevan harvinaisen yleistä sinä päivänä.
Zetsu oli nukahtanut ja nuokkui tuolilla. Hän saattaisi tippua minä hetkenä tahansa, mutta kukaan ei edes huomannut sitä.
”Vaikka tästä lähtien”, Kakuzu sanoi ja tuijotti Sasoria uhmakkaasti. Tämä käsitti, että ei kannattaisi inistä mitään, jos halusi pysyä ehjänä.

Kakuzu tarttui Hidanin hiuksista ja veti tämän mukanaan pois huoneesta, jonne laskeutui hiljaisuus. Sen rikkoi ainoastaan Zetsun kuorsaus ja hetkenpäästä Peinin naurettavan turhautunut ääni.
”Niin… Kuka halusi sitä pizzaa?”


”Hellantuuteri teitä piäniä….” Kisame lepersi kylpyammeessa uiville kaloilleen. ”Heti huomenna isi menee ostamaan teille uuden akvaarion. Tui tui…”
”Kisame, ne on vain kaloja”, Itachi mumisi ja nojasi vaivaantuneena ovenkarmiin.
”Miten niin ’vain kaloja?’” Kisame kysyi kylmästi ja käänsi vihaisen katseensa Itachiin, joka tajusi sanoneensa väärin, mutta tyytyi vain kohauttamaan harteitaan.
Kisame kai tyytyi välinpitämättömään anteeksipyyntöön tai sitten ei jaksanut alkaa haastaa riitaa. Näistä vaihtoehdoista Itachi ajatteli jälkimmäisen olevan oikein.

Kisame liotti sormenpäitään vedessä ja hymyili pienesti. Joku punaeväinen kala tuli näykkimään isäntänsä sormia, saaden hänet naurahtamaan pienesti.
Itachi hipelöi mustia hiuksiaan ja katseli Kisamea. Toinen näytti olevan niin kotonaan, kaikessa veteen tai vedeneläviin liittyvän kanssa. Hän voisi pyytää Kisamen joku päivä kanssaan rannalle ja kysyä missä mennään…


Pitkän etsinnän jälkeen Tobi oli löytänyt puhelinluettelon pakastimesta ja Zetsu oltiin pistetty soittamaan lähimpään pizzeriaan.
”Ei sitten mitään kotiinkuljetuksia…” Pain mumisi. ”Joku saa mennä hakemaan ne… Se joku on Hidan, koska en siedä häntä…”
”Hys!” Zetsu sanoi. ”Hiljaa!”

”…Heips”, Zetsu vastasi tervehdykseen joka kuului linjan toisesta päästä. Sana sai muut paikalla olijat tirskumaan, ajatuksissaan olevaa Sasoria lukuun ottamatta.
”Joo, tilasin… viisi perhepizzaa. tonnikalaa, eipäs vaan herkkusientä, eipäs vaan tonnikalaa, katkarapua, ananasta, pekonia ja paprikaa… Mitä? … Ei, en aio syödä yksin... Mikä gallup tämä on? Joku tulee sitten hakemaan pizzat sieltä, terve”, Zetsu sulki puhelimen jupisten.
”No?” Tobi kysyi.
”Pizzat on haettavissa kohta tai jotain”, Zetsu sanoi ja vilkaisi Sasoria, joka lähti huoneesta.


Sasori sulki oven perässään ja venytteli kävellessään pitkin laminaatilla päällystettyä lattiaa. Hän katsahti itseään rikkinäisestä peilistä kävellessään sen ohi. Peilin säröt ja lommot saivat Sasorin näyttämään kammottavalta mutaatiolta. Tosin Sasori ei ollut järinkään niin paljoa kiinnostunut ulkonäöstään, kuten esimerkiksi Itachi tai Deidara, joista jälkimmäinen oli saanut kohtauksen, kun pieli hajosi kaksi kuukautta sitten.
Deidara. Niin. Sasori virnisti pienesti samalla, kun käveli hänen ja Deidaran huoneen ovelle ja koputti siihen. Hän taisi olla anteeksipyynnön verran velkaa blondille, kun oli ärähtänyt tälle aikaisemmin päivällä.

”Sisään vaan”, kuului Deidaran tukahtunut ääni. Sasori arvasi, että toinen istui peiton alla. Hän naksautti niskojaan ja astui ovesta sisään.
”Sinäkö taas Tobi? Sanoin jo etten halua pelata rallipeliä…”
”DeiDei, se olen minä. Anteeksi se ärähdys.”
Deidara kurkisti sinisen ja punaisen eri sävyissä kierivän päiväpeiton alta. ”Sasori?”
”Olin vain kärttyinen siitä häviöstäni Kisamelle… Siis kun keilasimme…  Siinä kaikki.”
”Ei se mitään… Mutta entäs se ver…”
”Ah. Erehdyin vähän väärään aikaan kylpyhuoneeseen. Olin hakemassa hammaslankaa sieltä…”
”Väärään aikaan? Un? Löitkö pääsi oveen?”
”Ei, näin Kakuzun ja Hidanin.” Sasori sanoi pokerinaamallaan ja Deidara tuijotti pariaan suu auki.
”Mitä heistä? …Eikai vain?”
”Kyllä.”