Sä katot mua niinku mä olisin joku pyhimys, sillä lailla niin kuin rakastaisit mua. Sun sinisissä silmissä palaa intohimo, kytevä tuli. Sä haluut mua ja niin mäkin ehkä sua.

Sä et osaa muuta kun seisoo siinä, puun alla. Seisot siinä ja ootat et mä teen jotain.

Mitä mun pitäs tehdä, kun mä en kuitenkaan pysty? Tietty mä haluun tehdä sulle jotain, tehdä mitä sä ikinä haluut. Mä haluun raiskata sut, annatko sä mun raiskata sut?

Ehkä sä et oikeesti vedä nyt paitaas pois ja kato mua viettelevästi. Ehkä sä et oikeesti leiki vaaleilla hiuksillas sillee, et mun on pakko tulla sun luo.

Mutta onko ne tunteet, mitä mä tunnen sua kohtaan, rakkautta? Jos säkin vaan tahdot et sä oot mun lelu, jolla mä voin leikkiä niinku mä tahdon? Jos sä vaan yksinkertasesti oot pieni ja arka, joka ei osaa muuta kun tyydyttää hetkeks mun tunteita?

Vesisade pakottaa mut lähemmäs sua, se painaa meitä yhteen. Se ei anna meidän vaan olla kilttejä, se tahtoo meistä ilkeitä. Se laittaa mut puristamaan sua lujaa, se laittaa mut takertumaan sun vartaloon.

Ehkä meidän maailmat on niin erilaiset, et me ollaan yhdessä täydellisiä. Tai sit me ollaan liian erilaisia toisillemme. Me ei varmaan koskaan saada tietää totuutta, mut kun sä oot siinä mua vasten, mä tiedän et sä et osaa muuta kun haluta mua.

Sun kieli leikittelee mun huulia vasten, oottaen vastausta, mut mä en vieläkään tiedä mitä tehdä. Sä katot mua kysyvästi, ujosti, maailman sulosin ilme kasvoillas. Sä tiedät, et toi tepsii muhun aina eikä mulla oo muuta mahdollisuutta kun vastata sun pyyntöön.

Sit sä kerrot mulle miten sä tykkäät musta. Tai enemmänkin. Sä kerrot miten sä rakastat mua. Mä haluisin vastata, et niin mäkin sua, mut miten mä siihen pystysin?

Tunteiden tukahduttaminen on ehkä vielä pahempaa kun niistä kertominen. Se onkin. Olis oikein vaan kertoo sulle mun tunteista, jotka on aika ristiriitaset. Mut mä en osaa tehdä mitään oikein. Mä oon väärä.

Mä oon aina kadehtinu sun avoimuutta ja iloisuutta. Ne on kaks asiaa, joihin mä en ikinä pysty. Ainoo kysymys mun päässä onkin; miks? Miks sä haluut tätä? Miks sä rakastat mua? Miks mä oon ainoo, jota sä haluut?

Mun huulet liikkuu viel sun huulille ja suutelee sua, suutelee niin hyvin kun ne osaa. Sun kieli ei haluu päästää musta irti. Me ollaan siinä liian kauan, mutta silti ihan liian vähän.

Sit mä lähden, kylmänrauhallisesti, anteekspyytävä katse kasvoilla. Mä vaan en tiedä mitään. Mä oon väärä. Mä oon väärä.

Sä katot mua siihen asti, kun mun selkä katoo horisonttiin. Mä tunnen sun katseen, se sattuu. Lopeta toi. Lopeta.

Anna mun paeta. Anna mun olla raukka. Anna mun olla väärä.