”Oletko tosissasi?” Deidaran äänestä kuului lapsenomainen innostus. Hän takertui Sasoria hartioista ja tuijotti toista silmiin. ”Ihan sata prosenttia tosissasi?”
”Olen”, Sasori sanoi.
Deidara tuijotti toista hetken, ennen kuin alkoi kiljua ratkiriemukkaasti ”Tiesin sen! Tiesin! Olin oikeassa! Näetkö Sasori!? Olin oikeassa!”
”Minkä suhteen…?”
”Kakuzun ja Hidanin!”
Sasori ei ymmärtänyt miksi Deidara hyppi pitkin huonetta tai edes, milloin toinen oli keksinyt jotain paritusideoita Kakuzusta ja Hidanista.


”Ei tule kesää! En vittu mene! En, en!” Hidan vänkäsi vastaan, kun hän oli saanut kuulla, Painia lainaten, pienimuotoisesta, mutta tärkeästä tehtävästään.
”Entä kotiinkuljetus? …Olen kuolematon. Siitäkö tämä johtuu? Ettekö kannata tasa-arvoa?! Saatana!”
Tobi kikatteli tuolillaan ja nuoleskeli jotakin karamellitankoa, joita yleensä saa jouluna. Koripallo oli epäilemättä kätkenyt muutaman pahanpäivän varalle joulun tienoilta.

”Hidan, osoita pientä uskollisuutta ja hae ne”, Pain puhui rauhallisesti, mutta kohottautui seisomaan tuolistaan. Se nähtävästi miellytti Hidania, joka irvisteli keskellä huonetta.
”Entä jos en?”
”Hidan, älä viitsi käydä hankalaksi…” Zetsun valkoinen puoli puuttui keskusteluun. ”Tee nyt vain mitä pyydetään.”
Kakuzu nojasi Hidanin vieressä seinään, vaivautumatta osallistumaan keskusteluun. Mieluummin hän matkasi omassa rahamaailmassaan.

Hidan näytti harkitsevalta, suorastaan typerältä. Mitä hän hyötyisi asiasta? Ei mitään, sehän on selvä. Joka tapauksessa hän joutuisi matkalle, joten hänen täytyi keksiä nopeasti jotakin vastapainoksi. Nälkä hänellä ei ollut.
”No vittu okei”, Hidan lannistui hetkenpäästä ja katseli johtajaa ilkikurisesti. ”Kunhan vain Kakuzu tulee mukaan…”

Pain tuijotti Hidania kysyvästi, silmät sirrillään ja suu aavistuksen auki. ”Selvä se sit on.”
”Ou right!” Hidan takertui hivenen vaivaantuneen oloisen Kakuzun käsipuoleen. ”Ihan saatanan mahtavaa! Vai mitä Kakuzu?”
”Niin… Anteeksi jos en hypi ilosta… On selkäkipuja”, Kakuzu mumisi epämääräisesti
”Me vaihdoimme lupauksia vallankumouksesta laajenevassa pimeydessäää…. Rakastin sinua, joten pahuus versoiii….”
”Älä laula”, Kakuzu sanoi Hidanille tylysti ja näytti äreältä.
”Älä itse viitsi näyttää tuolta. Kyllä mä tiedän, että sä olet sanan kaikissa merkityksissä aivan hulluna muhun!” Hidanin ääni sisälsi jotain flirtin tapaista, sen huomasi jopa Itachi ovensuusta.

”Anteeksi, että keskeytän vähemmän herkän hetken, mutta oletteko lähdössä?” Pain kysyi hivenen kärsimättömänä.
”Kokoajan…” Kakuzu mumisi ja käveli Itachin ohitse ulko-ovelle.  Hidan roikkui hänen toisessa jalassaan.


Oven kolahdus kertoi kaksikon lähteneen.
”Love”, Tobi sanoi yksinkertaisesti ja tapitti muita huoneessa olevia.
”Juuri niin Tobi. Juuri niin”, Itachi sanoi hedelmävadin luota ja hypisteli kauniin vihreää omenaa. ”Hapan…”
”Mikä?” Tobi kysyi.
”Tämä omena.”
”Mistä tiedät?”
”…Se on vihreä.”
”Ahaa… Zetsu on siis hapan! Ja Hidan ei osaa laulaa rakkaudesta…”
Itachi lähti silmiään pyöritellen huoneesta, jättäen Tobin, Zetsun ja Painin sinne keskenään.

”Tobi olet älyvapaa”, Pain huokaisi. ”Missä Konan on? Missä Hidan ja Kakuzu viipyy?”
”Vasta he lähtivät…” Zetsu, joka keikkui tuolilla, vastasi ja piirteli ilmaan kukkasia. ”Konanista en sano mitään…”
”Konan lähti hyvän aikaa sitten… Mutta hänhän on villi luonnonlapsi”, Pain sanoi ja muisti miten Konan oli pienenä, ehkä jotakin kaksivuotiaana, hyppinyt hiekkakasoissa ja juoksennellut metsässä. Sen jälkeen Konan tullut kotiin likaisena, kuin rakkikoira.

Pain virnuili typerästi ja muisteli, kuinka hän ja Konan olivat teini-ikäisinä uineet järvessä metsästäen kaloja, tietenkään he eivät saaneet niitä kiinni. Konan oli noussut pintaan ja ilmoittanut hipaisseensa jotain raidallista kalaa. Pain oli hymyillyt ja uinut sitten Konanin luo. Hän sanoi silloin Konanille…

”Oletko kunnossa? Johtaja?”
”Mitä nyt?!” Pain ärähti ja katsoi Kisamea. Missä välissä toinen oli tullut paikalle? Ehkä hän oli etsimässä Itachia?
Luultavasti.
”Virnuilit vain sitä tahtia, että epäilin sinulla olevan… pahoja kasvokramppeja”, Kisame katsoi Painia ja hymyili hiukan pahoittelevasti.
”Kaikki on kunnossa! Kiitos vain!” Pain ärähti ja nousi tuolistaan niin, että se kaatui voimakkaasti kolahtaen lattialle. ”Menen huoneeseeni. Minua ei saa häiritä ellei Konan saavu, tai talo ole palamassa poroksi!”
”Asia on harvinaisen selvä.” Zetsu hiplasi laholla ikkunalaudalla olevaa kaktusta. Se päättyi siihen, että hän sai piikin sormeensa. ”Panu! Ei saa pistää! Hyi, hyi! Tuhma!”
”Zetsu, se on kasvi.”
”Entäs sitten, Kisame? Kyllä sinäkin puhut kaloillesi, enkä minä sano mitään!”

Pain ei valitettavasti nähnyt tapahtumaa. Hän käveli suorinta tietä hänen ja Konanin huoneeseen. Se oli huomattavasti muiden parivaljakkojen huoneita isompi ja taidokkaammin sisustettu.
”Konanilla on värisilmää… Muukin talo voisi kaivata hiukan enemmän naisen käden kosketusta…”
Pain hykerteli ja heittäytyi nojatuoliin kattoa katsellen. Mihin hän jäikään? Niin hän oli uinut Konanin luo ja halunnut kertoa rakastavansa tätä. Sisu oli kylläkin h-hetkellä ja hän oli vaihtanut sanomisensa siihen, että haastoi Konanin vesisotaan. Senkin hän kyllä hävisi, mutta se oli sivuseikka.