Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Vaivalloinen tuttavuus - Eri
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K11- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 2312 sanaa, 15536 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2008-05-06 19:37:17
Kansio: Paritus (S-K13) - poikarakkaus

Shikamarun elämä saa yllättävän ja vaivalloisen käänteen uuden tuttavuuden myötä. Koulu!AU, ikäraja K+/PG/K11. Shounen-aita ja fluffia luvassa. 

Parituksena toimii SasuShika (näin siinä käy kun rupeaa kirjoittamaan keskellä yötä!), joka ainakin minun näkökulmastani on melko... älyvapaa... paritus. Siis, toivon teidän lukaisevan, ja jättävän pikku kommenttinne muistoksi.

Aikoinaan "Erikoiset Naruto-paritukset" -ficcikisaan rustattu raapustus (ja pärjäsikin siellä ihan kohtalaisesti~).

Arvostelu
7
Katsottu 1557 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Vaivalloinen tuttavuus

”Niin vaivalloista”, huokasi Shikamaru, iski höyryävän teekuppinsa kahvilan pöydälle, istuutui ja alkoi levitellä koulutehtäviään pöydän päälle. Se oli mukava kahvila, pieni, syrjässä eikä siellä koskaan ollut kovin täyttä, joten siellä sai yleensä olla rauhassa, ja poninhäntäpäinen poika olikin yksi sen harvoista vakioasiakkaista. Shikamaru siemaisi varovasti kuumaa teetä kupistaan ja alkoi tutkia läksyjään. Ei koulu ollut koskaan juuri kiinnostanut häntä, vaikka opettajat sanoivatkin, että hänessä olisi potentiaalia jos hän vain jaksaisi tehdä töitä. Oli Shikamaru jotenkin koulusta selvinnyt, hän oli alkanut yrittää jotenkuten, sillä elämä todennäköisesti olisi ehkä hieman vähemmän vaivalloista tulevaisuudessa jos omisti jonkinnäköisen koulutuksen.

Hän nojautui taaksepäin syvään huokaisten. Kahvilan ulkopuolella kulki monenmoisia ihmisiä, hoitamassa ties minkälaisia vaivalloisia asioita.

Yhtäkkiä hän kuuli oven käyvän, joku oli saapunut sisälle. Shikamaru käännähti yllättyneenä oven suuntaan, ja yllättyi vielä enemmän nähdessään tulijan. Se oli suunnilleen hänen ikäisensä, mustatukkainen poika, ulkonäöltään juuri sellainen joka saa tytöt tuijottamaan peräänsä. Pitkään. Shikamaru ei tajunnut, mitä sellainen henkilö täällä teki. Poika käveli kassalle, osti kupin mustaa kahvia ja alkoi kulkea hänen suuntaansa. Tämä katseli ympärilleen, mustien silmien terävä katse pyyhki pöytiä. Vaikka asiakkaita ei Shikamarun lisäksi kovin montaa ollut, ei kovin montaa ollut pöytiäkään näin pienessä ja vaatimattomassa paikassa.

Shikamarun yllätykseksi poika pysähtyi juuri hänen pöytänsä luo.

”Voinko istua tässä”, kysyi tulijan tummasävyinen ääni.

Shikamaru hämmentyi hetkeksi. ”Ah, siis, totta kai”, hän sai sanotuksi ja siirsi koulukirjojaan syrjään. Poika istuutui häntä vastapäätä ja siemaisi kupistaan. Tällä oli kauniin vaalea iho, korpinvärinen tukka, pistäväkatseiset, mielenkiintoiset silmät… Shikamaru yllättyi omia ajatuksiaan, ja huomasi tuijottaneensa poikaa edessään ehkä keskittyneemmin kuin oli sopivaa. Tämä katsoi häntä yllättyneesti kahvikuppinsa yli. Shikamaru hätkähti ja punastui lievästi.

”Mh, voinko kysyä, mikä sinun nimesi on?” Shikamaru kysyi rikkoakseen ahdistavan hiljaisuuden.

Toinen poika nosti katseensa kahvikupista, jonne se oli laskeutunut, takaisin häneen. ”Minä? Sasuke Uchiha”, tämä vastasi ja katsoi jälleen Shikamaruun kysyvästi, kuin kehottaen toistakin kertomaan nimensä.

”Minun nimeni on Shikamaru. Shikamaru Nara”, Shikamaru vastasi. ”Mitä sinä täällä teet? Tai siis, olen täällä aika usein, eikä täällä useinkaan käy juuri muu kuin minä.”

”Etsin vain jotakin paikkaa, jossa voisin olla rauhassa. Olen vastikään muuttanut tänne. Tämä näyttää olevan aika vilkas kaupunki, tämä Konoha…”

”Joskus liiankin vilkas”, Shikamaru myönsi. ”Ja vaivalloinen”, hän lisäsi. ”En voi väittää, että kaikkia ihmisiä täällä tuntisin, mutta sinua en muista nähneeni, olet siis uusi täällä. Taidat kerätä aika paljon katseita”, hän tokaisi. ”Tuolla ulkonäölläsi. Se on nimittäin aika hyvä.”

Sasuke kohotti kulmaansa kysyvästi ja naurahti sitten. Shikamaru tunsi korviensa alkavan kuumottaa jälleen ja löi itseään henkisesti. ’Tämä näyttää olevan vaivalloinen tyyppi’, hän ajatteli. ’Saa minut puhumaan ihan mitä sattuu.’

”Minä – tai siis minä taidan lähteä nyt”, Shikamaru sanoi ja tunsi naamansa olevan punainen kuin tomaatti. Hän tunki kirjansa laukkuunsa ja nousi lähteäkseen.

”Minäkin taidan mennä”, Sasuke sanoi, hörppäsi viimeiset pisarat kupistaan ja nousi myös. He astuivat kahvilasta ulos yhdessä, eikä Shikamaru päässytkään toisesta pojasta heti eroon niin kuin oli suunnitellut. Tai olisi hän ollut toisen seurassa mielellään pitempäänkin. Hän vain tunsi poskiensa kuumottavan ja halusi pois tästä nolosta tilanteesta.

Kaikeksi huonoksi onneksi Sasuke tuli samaan suuntaan kuin hän. Lisäksi Sasuken tiedustellessa Shikamarun asuinpaikkaa selvisi, että he olivat lähes naapureita, eikä Shikamaru kaikista älynlahjoistaan huolimatta kyennyt keksimään mitään tekosyytä sille, etteivätkö he olisi voineet kulkea yhtä matkaa.

Kotonaan Shikamaru heittäytyi vuoteelleen ja alkoi tuijottaa kattoon. Jostain syystä hän ei millään saanut korppitukkaista nuorukaista mielestään. Tämä vaikutti kiinnostavalta. Hyvin kiinnostavalta. ’Sinusta on tullut hullu! Hullu!’ ”Se on poika perkele!!” hän huusi huomaamattaan ääneen.

Shikamarun yhtäkkinen karjunta sai hänen isänsä Shikakun saapumaan tämän huoneeseen. ”Mitä hemmettiä sinä poika oikein teet?” tämä kysyi eikä selvästikään ollut mielissään herätyksestä kesken siestan.

”Mh? Eh, en mitään. Tuijotan kattoa”, Shikamaru sanoi ja toivoi sydämensä pohjasta, ettei hänen isänsä ollut kuullut mitä hän oli sanonut.

”Jaa, mitähän katto nyt on sinulle tehnyt”, mutisi Shikaku ja köpötteli takaisin huoneeseensa.

Shikamarun läksyjen teosta ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Ei hän koskaan ollut ollut niiden kanssa kovin ahkera, mutta nyt hänen ajatuksensa liukuivat koko ajan vain Sasukeen. Hän halusi tutustua tähän lähemmin. Paljon lähemmin. Oikeastaan, erittäin, ehkä hieman liiankin, läheisesti. Jälleen Shikamaru hätkähti ajatuksiaan. Tajuttuaan hetken kuluttua, mitä hänen päässään oli oikeastaan juuri liikkunut, järisytti Narojen taloa jälleen uusi karjaisu.
”EI PERRKELE!!”

Aamulla Shikamaru heräsi vastahakoisesti. Hän oli nauttinut viimeöisestä unestaan suunnattomasti, vaikka itselleen toista yrittikin vakuutella. Tuo mustahiuksinen uusi tuttavuus oli nimittäin vallannut Shikamarun mielen täydellisesti ja tunkeutunut jopa tämän uniin. Ja niitä unia, niin, niitä oli aika vaikea laittaa enää pelkän ystävyyden piikkiin.

Shikamaru oli raivoissaan itselleen, ja niille varsin… omituisille… ajatuksilleen, jotka olivat alkaneet liikkua tämän mielessä hänen tavattuaan Sasuken. Hän tunsi, ettei voisi enää jäädä paikalleen, ja päätti lähteä kouluun. Tällä kertaa hän olisikin ilmeisesti normaalista poikkeavasti ajoissa. Poninhäntäpäinen poika puki päälleen ja astui ulos ulko-ovesta.

Sen tehtyään huomasi hän sen olleen virhe. Suuri virhe.

Kukas muu kadulla astelikaan kuin itse Uchiha Sasuke.
”Hoi, Shikamaru”, Sasuke kutsui toista poikaa.

”Mh, moi”, Shikamaru vastasi. Hänen tunteensa olivat kovin ristiriitaisia; toisaalta hän ei olisi halunnut mitään muuta enempää kuin olla tämän pojan seurassa, toisaalta hän halusi juosta mahdollisimman kauas hänestä, paeta noita tummia, upottavia silmiä, paeta omia epävarmoja tunteitaan. ”Mihin olet menossa?” hän kysyi.

”Kouluun, tietty. Niin näytät olevan sinäkin.”

Tietysti. Sasuke tulisi samaan kouluun. Shikamaru nielaisi, hän oli hermostunut, mutta olisi samalla voinut vaikka tanssia riemusta.

He kävelivät kouluun yhdessä hiljaisuuden vallitessa. Se ei tuntunut häiritsevän Sasukea, tämä ei muutenkaan vaikuttanut mitenkään erityisen puheliaalta tyypiltä. Se oli mukava piirre Shikamarun mielestä. Ylivilkkaat pälpättäjät olivat vaivalloisia. Eipä Shikamaruakaan hiljaisuus häirinnyt; olipahan hänellä ainakin aikaa vilkuilla toista poikaa.

Heidän saavuttuaan koululle tapahtui juuri se, mitä Shikamaru oli ounastellutkin.

”Hei kato miten hot!”
”Se on varmaan uusi oppilas…”
”Aivan ihana!”
”Mennään puhumaan sille!”
”Hei, se on ihan salettina varattu.”

Kiihkeät kuiskailut ja huokailut tyttöporukoiden keskuudesta seurasivat heitä yli koulun pihan ja jatkuivat rakennuksen sisällä. Sasuke näytti vetäytyneen kuoreensa ja mulkoili töykeästi ympärilleen.

Shikamaru huokaisi. ”Vaivalloisia ihmisiä…”

”Me taidetaan muuten olla samalla luokalla”, Sasuke keskeytti yhtäkkiä. ”No, ihan kiva että tunnen jonkun etukäteen.”

Shikamarun sydän jätti yhden lyönnin välistä, vaikka tämä olikin ollut arvattavissa. ’Näen Sasuken joka päivä. Kuljen hänen kanssaan kouluun joka päivä. Voin katsella häntä joka päivä, voin puhua hänen kanssaan joka päivä, voin koskettaa…’ Jälleen Shikamaru pakotti ajatuksensa lopettamaan.

Luokassa Ino, yksi Shikamarun – nojaa, ehkä häntä kaveriksi voisi sanoa, vaikka kävikin hermoille – ryntäsi heti heitä vastaan. ”Moi Shikke!” hän huikkasi. Sitten hän jatkoi Shikamarun korvaan kuiskaten: ”Tunnetko sinä muka tuon?” Vastausta ei blondi jäänyt paljoa odottamaan vaan kiiruhti esittelemään itsensä. ”Hei! Sinun täytyy olla se uusi oppilas Uchiha Sasuke! Minä olen Ino Yamanaka! Hauska tutustua!” tämä vaahtosi posket punaisina.

Sasuke nyökkäsi tytölle lyhyesti ja meni sitten istumaan paikalleen jättäen pettyneen Inon seisomaan ovensuuhun.

Koulupäivä kului ja Uchiha osoittautui varsin eteväksi oppilaaksi. Kello tikitti vaivalloisen hitaasti, mutta viimein koitti pieni keidas koulupäivän loputtomassa harmaudessa: pitkä ruokatunti. Shikamaru hakeutui heti lempipaikkaansa koulun katolle. Sinne eivät oppilaat tietenkään olisi saaneet mennä, mutta milloinkas olisi Shikamaru säännöistä turhia välittänyt. Siellä oli mukavan rauhallista, aurinko paistoi miellyttävästi ja pilvet vaelsivat taivaalla. Shikamaru piti pilvistä. Hän oli monesti ajatellut miten mukavaa olisi olla pilvi, ei olisi mitään murheita eikä vaivalloisia asioita hoidettavana…

Poninhäntäinen poika huokasi ja sulki silmänsä. Oli mukava olla tässä, välittämättä sen suurempia maailmasta. Omaksi huonoksi onnekseen oli hän niin omissa maailmoissaan, ettei heti huomannut, ettei ollutkaan enää ihan yksin.

”Tämäkö on sinun suosikkipaikkasi, ne?” kuului varoittamatta aivan Shikamarun viereltä. Hän kavahti istualleen salamana ja hänen päänsä käännähti ääntä kohti. Aivan, itse Uchiha istui suoraan hänen vieressään, ja hymyili niin coolisti että Shikamaru olisi voinut pyörtyä. ’Nyt minä jopa ajattelen kuin tyttö! Paskat!’

”Mi- Mitä sinä täällä teet?” Shikamaru änkytti kasvot punaisina. Sasuke hymähti ja asettui selälleen Shikamarun viereen. Shikamaru ei oikein tiennyt, mitä ajatella saati sitten tehdä, joten hänkin vain laskeutui takaisin selinmakuulle kuten oli ollut juuri vähän aikaa sitten.

”Shikamaru…” Shikamaru käännähti katsomaan Sasukea. Tämä oli noussut istumaan ja luonut katseensa maahan, eikä Shikamaru ollut uskoa silmiään: Uchiha naamaltaan aivan punainen.

”Et sinäkään… Et sinäkään huonolta näytä…” Sasuken sanat saivat Shikamarun sydämen jälleen sykähtämään. Kun hän nosti katseensa takaisin korppihiuksiseen, oli nolostunut ilme jo täysin kadonnut tämän kasvoilta ja tämä näytti saaneensa cooliutensa takaisin.

Seuraavia tapahtumia ei Shikamaru millään ollut osannut odottaa.

Sasuke vetäytyi lähemmäs häntä, Shikamaru saattoi tuntea tämän kevyen hengityksen kasvoillaan. Siinä samassa Sasuke otti Shikamarun pään käsiensä väliin, ja suuteli tätä kevyesti huulille.

Ajatukset pysähtyivät Shikamarun päässä. Kun aivotoiminta alkoi hieman pelata, hän tajusi, että hän istui koulun katolla, tunnit olivat luultavasti jo alkaneet, hän suuteli toista poikaa, ja sen lisäksi nautti siitä. Suunnattomasti.

Vastahakoisesti Sasuke vetäytyi suudelmasta. ”…pidän sinusta…” kuuli Shikamaru hänen sanovan. Hän ei olisi maailmassa tahtonut kuulla mitään muuta tuota enempää.

Sasuke nousi seisomaan. ”Tavataan ovella koulun jälkeen”, hän sanoi ja hyppäsi alas. Shikamaru jäi hölmistyneenä istumaan vielä hetkeksi, kunnes tajusi itsekin lähteä tunnille.

Parista seuraavasta tunnista ei Shikamaru kyennyt muistamaan oikein mitään. Hän oli kuin transsissa, hieman hän tosiaan reagoi kun Ino heilutti kättään hänen kasvojensa edessä. Hänen päässään takoi vain ’ovella koulun jälkeen, ovella koulun jälkeen’.

Koulupäivän viimein päättyessä keräsi Shikamaru tavaransa ja käveli kuin noiduttuna pääoven luokse. Siellä Sasuke seisoi, kuten oli sovittukin, nojaillen seinään, tuijottaen kaukaisuuteen.

”Hei, Sasuke…” Shikamaru sanoi. Sasuke käännähti äkillisesti ja Shikamaru oli näkevinään pienen punastuksen pojan kasvoilla. Pojat lähtivät kulkemaan koulun pihan poikki, ja kun he olivat päässeet näköetäisyydelle, Shikamaru pysähtyi.

”Sasuke… Minäkin pidän sinusta…” Hän keräsi kaiken rohkeutensa ja suuteli tuota korppitukkaista poikaa, jonka hän oli tavannut vasta edellisenä päivänä mutta josta hän piti niin paljon.

Sasuke vastasi suudelmaan, ja hänen kätensä vaelsivat Shikamarun niskaan ja avasivat tämän hiuksia pitelevän poninhännän. Tämä upotti sormensa Shikamarun mustiin hiuksiin ja hyväili tämän niskaa painaen, mikäli mahdollista, Shikamarun päätä vieläkin lähemmäksi ja suudelma syventyi entisestään. Alkoi kielten valtataistelu, jonka Sasuken kieli sitten voitti ja vaelsi voitonriemuisena Shikamarun suuhun.

Shikamaru ei voinut estää nautinnon ynähdyksiä, kun Sasuken kieli hyväili jokaista kolkkaa hänen suussaan. Hän laittoi kätensä Sasuken alaselälle ja puristi epätoivoisesti tämän paidan kangasta. Lopulta happi loppui kumpaiseltakin ja he irrottautuivat toisistaan. Sasuke vetäytyi käsivarrenmitan päähän Shikamarusta ja katsoi tätä silmät innosta ja …himosta? säihkyen.

Varoittamatta Sasuke sitten hyökkäsi Shikamarun kaulan kimppuun. Pienet nautinnolliset voihkaisut karkasivat Shikamarun huulilta Sasuken hyväillessä tämän kaulaa kielellään. Pian innokkaat kädet löysivät Shikamarun lantiolle ja painoivat sitä tiiviimmin Sasuken omaa vasten, ja Shikamaru tunsi pienen kireyden housuissaan. Hän tarrautui jälleen lujasti käsillään Sasuken paidan selkämykseen.

Sasuke näykki varovasti hampaillaan Shikamarun kaulan herkkää ihoa selvästi nauttien jokaisesta äännähdyksestä, jonka sai irti toisesta. Shikamarun kädet vaelsivat Sasuken selällä piirrellen sille sekavia, luultavasti intohimosta viestiviä kuvioita.

Kauaa ei kaksikko saanut nauttia keskinäisestä rauhastaan.

”MITÄ VITTUA?!!” karjaisi Ino, joka oli ilmeisesti sattunut omaksi huonoksi onnekseen paikalle väärään aikaan.

Naurahtaen Shikamaru tarttui Sasukea kädestä ja lähtivät yhdessä kulkemaan poispäin jättäen raivosta ja etenkin järkytyksestä tärisevän Inon vielä seisomaan typertyneenä paikoilleen.

”Olet sinäkin yksi vaivalloinen tyyppi”, Shikamaru totesi Sasukelle heidän kulkiessaan kohti kahvilaa, jossa he olivat tavanneet ensimmäisen kerran; vasta eilen, vaikka siitä tuntui olevan paljon kauemmin.
-------------

A/N: Ookkei, siinä se oli. Toivonpa kovasti teidän kommaavan tätä, onhan tämä ensimmäinen tänne lisäämäni fic. Ja jos ette itsetuntoani aivan latista, voisin minä tänne joitakin vanhempia ficsuja tänne tuuppaista, ja uuttakin tekstiä alkaa väsätä. Muttajoo, kiitos lukemisesta, pisteitä, kommentteja!
Eri kiittää ja kuittaa.

Kommentit (Lataa vanhempia)
AivoLagi - 2008-05-06 22:15:44
oonko eka?*riemun hyppyjä*jööh tää oli MAHTAVAA!!siis näin iltasaduks no mut tää oli hyvä ja paritus toimi ihan kivasti no en voi ku antaa neljätuhattaviis millioonaa pojoo *mitäh hä eiks tääl saa antaa ku viis?(pettymys)no viis siitä täydet!^^

kuulokeihminen - 2008-05-07 15:35:12
Vähän kliseinen, mutta muuten hyvin kuvailtu ja kirjoitettu. Teksti oli myös ennalta-arvattavaa osin (noudattaa "uusi oppilas koulussa-se on niin söpö-sekin on poika, argh-mitä mä ajattelen-mä tykkään siitä-kävellään käsi kädessä-yllättävä suudelma"-kaavaa X''D Jos tajusit niin saat aplodit.)

Parituskin toimi yllättävän hyvin! Tästä voisi vaikka alkaa pitää. :''D

Tässä suhteessa kallistun neljään pisteeseen. :3 Ja onnea kisaan!

Ninsu - 2008-05-07 19:54:08
Heee, tykästyin tähän. Paritus ei ollut paha...vaan ihana...koko tarina *^v^*...annan 5 pojoo. Hyvin kirjoitettu ja kuvailtu. Hyvin mielin vähän hauskakin. Mikää nei oikei njäänyt vaivaamaan, mutta jotain tässä oli hassua...no mitä väliä! 5 pojoo kuitenkin

Kawamaru - 2008-05-12 20:01:26
Paritus toimi, juoni hyvä, teksti kiskaisi mukaansa... kuvailukin mallillaan! Ja kaiken kaikkiaan 5:n pojon arvoinen! d^^b

Karkki - 2009-02-14 09:32:12
Sain hyvät naurut: ))
’Sinusta on tullut hullu! Hullu!’ ”Se on poika perkele!!”  <-- :D 5pojoo

haru-97 - 2012-05-18 01:02:55
Tää tosiaan oli hauska!!! Outo paritus eikä ole lemppareita mutt ihan ok

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste