Tämä fic syntyi alunperin giftinä Golliwogtionalille, ja nyt sitten fumajimen vinkunasta sen tännekin sain postattua. En tiedä onko vähän liian rajua menoa kisaan, mutta... .D
Innoituksena käytin Sueden kappaletta The Chemistry Between Us siksikin, että kaverini oli jo pitkään vinenyt minua kirjoittamaan Sueden biiseistä. Ja tiettyhän kuka tahansa Suedea kuunnellut tietää, että kyseisen bändin musiikki on omiaan homopornon inspirointiin .3
Ja tuttuun tapaan
"puhe"
'ajatus'
lainaus

Enjoy~
***************************************************************
Talvi-iltapäivän hiipuva aurinko loi viimeisiä, kultaisia säteitään Konohan kaupungin kaduille, katoille ja kujille, kun pikkupakkasen huurtama kello pärähti soimaan viimeisen kerran koulun loppumisen merkiksi. Konohan lukiolaiset suuntaisivat nyt joululomalle viimeisen pitkän koulupäivän jälkeen, ja vaikkei päivä ollutkaan mennyt tavallisen työjärjestyksen mukaan, oli suurin osa ulos virtaavista ihmisistä väsyneitä ja onnellisia ajatellessaan kahta kouluvapaata viikkoa kotona, kavereilla, missä milloinkin. Sama helpottunut tuulahdus kävi myös opettajainhuoneesta, joskin sitä hieman kiristi kahden opettajan, miehen ja naisen, välinen tiukka sanasota siitä, kuka jäisi vielä iskostamaan kemian kaavoja yhden oppilaan päähän kahdeksi piinaavaksi tunniksi.

”Umino Iruka! Listassahan lukee selvällä punakynällä, että on sinun vuorosi valvoa tukiopetusta”, tiukkasi tummatukkainen, noin kolmekymppinen naisopettaja osoittaen punakyntisellä sormellaan ilmoitustaululle kiinnitettyä listaa.
”Mutta Kurenai-san... Minähän tein kokonaiset kaksi vuoroa tukiopetusta viime viikolla”, yritti kantaansa puolustella nuorempi, ehkä 25-vuotias miesopettaja, jolla oli oliivinsävyinen iho ja myöntyväinen, jotenkin alistuva äänensävy. Puolusteleva, ei niinkään määräilevä.
”Ja päätit sitten sen kunniaksi yliviivata nimesi ja kirjoittaa minun nimeni sen tilalle, niinkö?”, nainen jäkätti, tuoden kasvojansa hyvin lähelle nuorempaa miestä. ”Mitä hittoa sinulla on minua vastaan, Umino...”, hän sihisi, saaden silmissään palavalla raivon liekillä miehen tuomaan kätensä suojelevasti kasvojensa eteen.
”Ku-kurenai-sama... Rauhoitu... Hyvä on...”, mies puoliksi huokaisi, ääni kuitenkin pingottuneesti säristen ja tuoden olemukseen himpun verran lisää alistuneisuutta. Nainen hymähti ja virnisti tyytyväisenä.
”Mainiota”, hän nyökkäsi ja hymyili säteilevästi, otti takkinsa ja avasi opettajainhuoneen oven. ”Hauskaa tukiopetusta, Iruka-chan!”, hän huikkasi rynnätessään ulos ovesta kuin kotiarestissa pidetty teini. Oliivi-ihoisen miesopettajan ei auttanut muu kuin vain huokailla naisen peljästyttävää temperamenttia samalla, kun oven ulkopuolelta kuului muun opettajajoukon innostunut puheensorina.

”Hemmetin Kurenai...”, Iruka manasi samalla kun järjesteli kemian papereitaan. Hän toivoi syvästi, että illaksi olisi luvassa jotain pään tyhjentävää aktiviteettia, sillä tämänhetkinen stressin ja raivon sekainen olotila sai hänet lähes vapisemaan käsiensä etsiessä alalaatikosta opettajan opasta kemian tukiopetusta varten.
”Siinä”, hän lopulta huokaisi raivokkaasti oikean, myrkynvihreän nidoksen noustessa laatikosta hänen nuorekkaiden, miehen käsiksi melkoisen sirojen kättensä pitelemänä.
’Jos olisin Gai, varmaan hakkaisin tällä hetkellä koulun joka ikisen huoneen oven tuusan paskaksi’, mies ajatteli, ja viittaus poikien liikunnanopettajaan sai hänet melkein naurahtamaan ääneen. Kyseinen opettaja, Maito Gai, oli, nähkääs, perin hupaisaa katsottavaa saadessaan hetkittäisiä raivonpuuskiaan, joihin häntä yllytti varsinkin eräs opettaja; flegmaattisuudestaan ja omaperäisistä metodeistaan sekä salamyhkäisestä, oranssikantisesta kirjastaan kuulu poikien toinen liikunnanopettaja, Hatake Kakashi. Nämä kaksi opettajaa olivat olleet arkkikilpailijoita keskenään niin kauan kuin Iruka muisti - niin kauan, kun hän oli ollut opettajana Konohan lukiossa, ja varmasti kauemminkin, mikäli Gain ruokatuntisia kerskailuja oli uskominen. Ja tokihan niitä oli - Kakashi kun sattui aina viereisestä pöydästä tokaisemaan jotain osuvaa ja todenperäisemmän kuuloista osviittaa lähes joka ikisestä lauseesta, jonka kerskaileva, pottakampausta yhä muodikkaana pitävä vihreäasuinen opettaja sattui suustaan päästämään. Tuntui, että jotenkin Kakashi vaikutti olevan aina kaikkialla, vaikkakin huomaamatta; uimahallissa käytyään saattoi seuraavana aamuna kuulla enemmän tai vähemmän piristävää palautetta uimahousujensa väristä tai sen yhteensopivuudesta hiusten-, silmien tai ihonvärin kanssa... Hento puna kohosi Irukan jo entisestään kuumottaville poskille hänen ajatellessaan aamuista, lyhyttä sananvaihtoa tuon salamyhkäisen liikunnanopettajan kanssa, mutta paluu todellisuuteen tapahtui kirjaimellisesti mäjähtäen, kun suklaanruskeiden hiusten peittämä pää osui opettajainhuoneen matalalla roikkuvaan kattolamppuun nuorehkon opettajan noustessa kirja kädessään.
”Auts!”, Iruka parkaisi ja tuli vilkaisseeksi seinäkelloa. ”Hitto!”, hän manasi nähdessään viisarien ilkeän asennon; ne kertoivat totuutta vääristämättä, että kallista tukiopetusaikaa oli kulunut jo 15 minuuttia pelkkään materiaalin etsimiseen - kotiinlähtö venyisi tätä menoa iltaan.
”Varsinkin, kun on Uzumakin poika kyseessä...”, mies huokasi, pisti kirjan kainaloonsa ja lähti huoneesta, avaten poninhäntänsä ja kooten sen uudelleen paremmin kiinni, suunnaten askeleensa laboratorioluokkahuoneeseen 1.

”Ollaankos täällä pirteinä?”, Iruka yritti tekopirteästi, epätoivoisuuden kuultaessa äänestään, aloittaa keskustelua luokassa istuvan, vaalean pojan kanssa astuessaan sisään.
”Tasan niin hiton pirteenä ku vaan voi olla miettiessään kahta hukkaan heitettyä tuntia täällä”, töksäytti nuorimies takaisin, katsahtaen välillä opettajaansa kylmästi ja potkaisten kenkänsä kärjellä lattiaa, ”Iruka-sensei.”
Hänestä huokui niin vahva välinpitämättömyys, sekoitettuna nuorten miesten deodorantin hajuun, että se meinasi työntää Irukan ulos luokasta ennen kuin hän oli ehtinyt sisäänkään. Ruskeatukkainen mies kuitenkin vain huokaisi välittämättä vastata pojalle ja käveli tämän pulpetin eteen otsaansa hieroen.
”Otahan kirjat esille.”
Vaalea poika kohotti toista kulmakarvaansa, ikään kuin ei olisi tajunnut pyyntöä, ja häneltä vei pari sekuntia alkaa kaivella repustaan kemian kirjaansa.
”Ei mul oo, sensei”, hän lopulta totesi mitäänsanomattomalla äänellä, mutta katseessa vilahti jotain anteeksipyytävän tapaista. Se ei kuitenkaan riittänyt estämään Irukaa huokaisemaan raskaasti.
’Voi, Naruto... Tällaisina hetkinä mietin, oletko oikeasti jotenkin vajaa...’, hän ajatteli ja katsahti kattoon, ’vai pelkästään tyhmä?’ Hän vetäisi jälleen henkeä ja laski katseensa takaisin poikaan, joka oli alkanut virnuilla nolona.
”No sori... Emmä mu...”
”Et muistanut?”, ruskeatukkainen mies arvasi pojan sanat ja naurahti kevyesti. ”Et ole ainut...”, hän hymyili ja huomasi pojankin hieman rentoutuneen.
’Ilmeisesti en ole tämän koulun vihatuin opettaja...’, Iruka myhäili ja käveli vetokaapin viereiseen huoneeseen, josta löysi kuin löysikin ylimääräisen kemiankirjan vaaleatukkaiselle pojalle.
”Ai jassoo. Kui?”, poika kysäisi ja kallisti päätään, katsoen opettajaansa kysyvästi. Hänet oli huomattavan helppo lämmitellä keskusteluun, ja Iruka alkoi jo melkein haudata jokaisen ajatuksensa juosta ulos ikkunasta kutsuvaan vapauteen. Sen sijaan hän muisti jälleen ystävänsä, ajan, nosti Naruton pöydältä opettajan oppaansa ja alkoi selata sitä.

”Sivu 19, kappale 5. Moolimassat.”, hän selosti opettajamaisella äänellä, kiinnittämättä huomiota puusta pudonneen näköiseen 16-vuotiaaseen, jolta vei taas pari sekuntia tajuta, että kirja oli tosiaankin avattava ilman että opettajasetä ensin kertoo, että olisi mieluummin unohduksen varassa lähtenyt koulusta hevon helvettiin kuin tullut opettamaan hänelle kaiken moolimassojen ihmeellisestä maailmasta. Lopulta hän sai kuitenkin kirjansa auki oikealta sivulta, ja nähtyään aiheen oli entistäkin pölähtäneemmän näköinen.
”Vittu mä tajua näistä mitään...”, hän huokaisi epätoivoisesti ja haroi karkeita, lyhyehköjä hiuksiaan hionneilla sormillaan, saaden Irukan naurahtamaan.
”Siksihän nuori herra täällä onkin”, ruskeatukkainen piikitteli eikä jaksanut edes muistuttaa poikaa tämän kielenkäytöstä. Sen sijaan hän alkoi keskittyneesti lukea myrkynvihreästä kirjasta:
”Moolimassa ilmaisee, mikä on massa, jos aineen rakenneyksiköitä on yksi mooli. Esimerkiksi veden moolimassa on 18 g/mol, mikä osoittaa, että 18 grammaa vettä sisältää yhden moolin eli 6.022 potenssiin 23, kappaletta H2O.molekyylejä. Alkuaineiden moolimassat on taulukoitu, ja ne näkyvät muun muassa alkuaineiden jaksollisessa järjestelmässä...” Iruka keskittyi lukemaansa niin perusteellisesti, ettei huomannut, kun blondi poika nousi hitaasti seisomaan ja lähestyi opettajaansa ilkikurisesti virnuillen.
”...Joka siis ilmoittaa aineiden...”
”Tuki jo se suus, sensei...”, Naruto kujeili ja painoi sormellaan kirjaa alaspäin, katsoen kiusoittelevasti Irukan silmiin, saaden tämän katsomaan hieman hämmentyneenä, ”...mä en kuitenkaan tule tajuamaan yhtään mitään.”
”Äläs vielä sano, Naruto. Kai sinä haluat päästä kurssista läpi?”, ruskeaponnarinen sanoi änkytystä pidellen, rykäisten vaivautuneesti lauseidensa välissä, silmät laajeten hämmennyksestä kun vaalea poika tönäisikin vastauksen sijasta hänet opettajanpöytää vasten.
”Kuten kaikki lukiolaiset yleensä, hä?”, poika oletti mairean viileästi, painaen Irukaa enemmän pöytää vasten, tullen itse lähemmäs, ”Oikein arvattu... Mut mul on tällä hetkellä vähän isommat halut mieleni päällä...”, hän madalsi ääntään ja painoi polveaan vanhemman miehen haaroihin, saaden tämän voihkaisemaan pienesti.
”Mm... M-mitä ihmettä sinä puhut...”, Iruka melkein henkäisi, rykäisten sitten ikään kuin kootakseen itsensä, ”Tämä ei ole sopivaa, Uzumaki”, hän tokaisi ja katsoi poikaa mahdollisimman tuimasti, yrittäen estellä tätä pääsemästä lähemmäs, vaikkei totta puhuen itsekään ollut varma, kuinka halusi tilanteen päättyvän. Naruto ei päättäväisen luonteen ja liikunnallisen elämän omaavana kuitenkaan aikonut luopua helpolla, ja asian eteenpäin ajatteleminen aiheutti ruskeatukkaisessa miehessä vilunväristyksiä.
”Ihan ku mä välittäisin paskan vertaa, muru”, blondi tokaisi ja alkoi avata vanhemman miehen kauluspaidan nappeja, tuoden kasvojaan hieman lähemmäs tämän estely-yrityksistä huolimatta.
”O-olisi parempi...”, ruskeatukkainen yritti änkyttää, mutta puheenvuoro päättyi sekavaan voihkaisuun hänen tuntiessaan Naruton kielen tutkiskelevan korvaansa.
”A-ah... Uzumaki... Lopetah...”
”Hmm... Sensei ei taida itekään tietää mitä tahtoo...”, blondi kuiskutteli kiusaavasti, puhaltaen opettajansa korvaan kuumaa ilmaa. Hän oli itsekin perin tietoinen, että saisi Irukan pian mukaan likaiseen leikkiinsä, tämä kun oli jo vapaaehtoisesti kietonut kätensä vaalean pojan kaulan ympäri.
”Let me put you in the magic position, darling...”, Naruto hyräili seksikkäällä äänensävyllä radiosta tulevaa kappaletta, jossa tilanteeseen sopivaa oli vain tuo kertosäkeen pätkä, ja nautti Irukan kiusaantuneisuudesta, kun sai tämän paidan vihdoin riisuttua.
”N-naruto...”, brunetti lähes henkäisi ja siirsi yhtäkkiä kätensä blondin paidalle, ”...Sinullakin lienee... Nh... Kuuma?”
”Joo-o... Mut ei siellä päin”, poika virnisti likaisesti ja siirsi itse Irukan käden housujensa kaulukselle, kuitenkin estäen sitä riisumasta ja saaden siten vastaansa kummeksuvan katseen.

”Mä en muuten oo se joka on eka munasillaan”, blondi naurahti ja siirsi polveaan, käyden heti kiinni vanhemman miehen ahtaaksi käyneisiin farkkuihin, jotka sujahtivat pois urheilullisen nuoren innolla.
”Oikein kiva... Käy kiinni”, poika virnisti ja siirsi kätensä brunetin kädeltä tämän alaselälle, sisään harmaiden boksereiden kauluksesta, saaden miehen henkäisemään terävästi.
”Ah... K-kyllä...” Tärisevin käsin hän sai kuin saikin vaalean pojan muodikkaat nuorten farkut vedettyä pois tieltä, eikä alkuun ollut tajuta, miksi tämä katsoi häntä huvittuneen ja likaisen sekaisesti.
”Päätit sit raivata kaikki pois alkuunsa?”, poika viisasteli, saaden Irukan lehahtamaan tulipunaiseksi. Hän ei ollut edes ehtinyt tajuta riisuneensa samalla kertaa myös alushousut.
”A-anteeksi... Uzumaki... Minä... Tämä on totaalisen epäsopivaa...”, brunetti änkytti kasvot ylikypsää tomaattia muistuttaen, mutta Naruto vain naurahti ja painoi sormensa tämän rohtuneille huulille.
”Hyvähän tää vain on, beibi... Shut up and sleep with me...”, hän tokaisi peittelemättä himoaan, ujuttaen sormensa Irukan pakaroiden väliin ja painautuen lähemmäs, katsellen nauttivasti miehen jokaista reaktiota ensimmäisestä kivunsekaisesta inahduksesta nauttiviin, teräviin hengenvetoihin.
”Nnh... Na-narutooh... Syvemmälle...”, Iruka aneli totuttuaan tilanteeseen, josta ei olisi koskaan uskonut pitävänsä, ja kovaääninen voihkaisu pääsi hänen huuliltaan vaalean pojan ujuttaessaan sormensa juuri oikeaan paikkaan, naurahtaen samalla likaisesti.
”Valitan, sensei. Tän pitemmälle ei pääse”, hän virnisti ja katsoi nauttien vanhemman miehen tuskaisaa ilmettä hänen liikutellessaan sormiaan kiusaten tämän sisällä, ”jollei sitten erikseen pyydä...”, hän jatkoi ja toivoi että Irukan aivot vielä toimisivat tarpeeksi älytäkseen vihjeen.
”Eih... Uzumaki Naruto-kun... Älä lopeta...”, brunetti pyyteli epätoivoisena, vääntyillen nautinnosta ja yrittäen estää Narutoa poistumasta sisältään, saaden tämän kuitenkin vain naurahtamaan likaisesti.
”Hmm... Opettaja ei liene tottunut puhumaan kunnioittavasti?”, hän kuiskasi Irukan korvaan samalla nuolaisten sitä ja saaden miehen värähtämään, ”Parempi opetella...”

”Na-naruto-sama... Olkaa kiltti... Älkää kiusatko minua... ”, brunetti alkoi anella kovempaan ääneen, epätoivon värinän kaikuessa koulun tyhjillä käytävillä. Viimeistään nyt hänen viimeisetkin estonsa katosivat; enää ei ollut olemassa muita opettajia, jotka saattaisivat tulla kesken kaiken sisään, ei rästiin jääneitä kokeita, ei tukiopetusta... Sillä hetkellä siinä luokassa opetettiin vain yhdenlaista kemiaa: kemiaa noiden kahden miehen välillä, kemiaa, jonka Umino Iruka tahtoi tuntea läpikotaisin, eikä aikaakaan, kun hänen kiiman siivittämät anelunsa mursivat Naruton piikikkään kilven, ja tämä veti lopulta opettajansa alushousut kokonaan pois.
”Valmis?”, blondi kysyi painaessaan lantiotaan lähemmäs Irukaa ja nostaessaan tätä samalla paremmin opettajanpöydän päälle.
”Anhh”, ruskeatukkainen mies inahti tuntiessaan Naruton kovan elimen lantiotaan vasten ja kietoi kätensä tämän ympärille.
”Anelen sinua, Naruto... Tule sisälleni”, hän huohotti parin kyynelhelmen kostuttaessa tulikuumia poskiaan, ja hänen kuiskatessaan lauseensa lopuksi vielä nimen ”Naruto-sensei”, oli nuori, vaalea poika valmis opettamaan hänelle kaikki oman kemiansa salat, muttei voinut olla piikittelemättä samalla kun liikkui aivan lähelle Irukan aukkoa:
”Naruto-sama kuulosti paremmalta... Olet edelleen se sensei”, Naruto virnuili, mutta keksi heti suulleen parempaa tekemistä opettajansa kaulalla samalla kun työntyi voimakkaasti mutta varoen tämän sisään, saaden aikaan terävän, kivun ja nautinnon sekaisen huokauksen.

”Ahh... Selvä... Mutta, lii...”, Irukan puhe katkesi, kun Naruto alkoi vaistomaisesti liikkua edestakaisin heti tultuaan sisään, ja brunetti ei voinut kuin painaa päätään voimakkaasti taaksepäin hänen himoitessaan kaulan herkkää ihoa huulilleen. Hän koki kipua, nautintoa, syyllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta samalla aikaa, eikä voinut pitää sisällään äänekkäitä nautinnon voihkaisuja, jotka tarttuivat nopeasti Narutoonkin, eivätkä pöydällä lojuneet paperit saaneet osakseen kovin suurta arvostusta tämän käsien alla.
”Mmh... Sensei... Onko tämä enää väärin?”, blondi huohotti kysyä voimistaen työntöjään tasaisesti. Iruka tiesi kyllä asian oikean laidan, muttei voinut pidättää itseään vastaamasta:
”Ei, Naruto... Olet oikeassa... Kunhan vain liikut... Syvemmälle...”
Vaalea poika voihkaisi jo anelusta, joka kuulosti hänen korvissaan liian hyvältä. Häntä ei tarvinnut kahdesti käskeä voimistamaan liikkeitään entisestään, ja Irukan voimistuvat nautinnon voihkaisut kiihottivat häntä, eikä hän uskonut enää jaksavansa kovin pitkään. Hän siirsi kätensä opettajansa lantiolle ja puristi voimakkaasti, saaden liikkeisiinsä lisää voimaa.
”Nnahh... Naruto-sama... Lisää...”, Iruka aneli, Naruton vastatessa hetimiten.
”Iruka-sensei... Aahh...”, vaalea poika voihki ja tunsi tulevansa brunetin sisään voimalla, joka pakotti hänet avaamaan suunsa halki koulun kiirivään huutoon.
”Iruka-senseeeeeeiih!”
”Naruto-samaaa!”

Hetken he kumpikaan eivät nähneet toisiaan. Heidän näkökenttänsä täyttyi vain suunnattoman mielihyvän ruumiillistumista, pyörteilevistä väreistä ja valoista, jotka lopulta sumenivat ja he näkivät toistensa väsyneet, mutta onnelliset kasvot.
”Mmh... Sensei... Taisin päästä sittenkin kurssista läpi?”, Naruto virnisti väsyneesti, katsoen suoraan suklaanruskeisiin silmiin.
”Tarvitseeko sinun edes kysyä...”, brunetti kuiskasi ja kohotti kasvojaan, painaen oppilaansa huulille hellän suudelman, joka jatkui jatkumistaan tyhjän luokkahuoneen kunnioittaessa sitä. Heidän alastomat vartalonsa kietoutuivat jälleen yhteen uudestaan ja uudestaan, ja radio oli vihdoin osoittamaisillaan tuolle kielletylle lemmelle hieman armoa. Kappalelista oli vaihtunut rauhallisempaan, ja oppilaan ja opettajan välistä rakkautta siivitettiin seuraavin sanoin:
And maybe we're just capital flash in a stupid love,
But oh, we are young and not tired of it,
Oh we are young and easily lead,
Oh, by all the kids getting out of our heads.

Oh, Class A, Class B, is that the only chemistry?
Oh, Class A, Class B, is that the only chemistry between us?