”Mitä me tehdään vieläkin täällä pusikossa?”
”Me väijytään…”
”Orochimaru! Jäädyn. Ollaan täällä jo kolme tuntia!” Kakuzu valitti kynsiään viilaten ja katsoi Orochimarua, joka vain kohautti harteitaan. Kakuzu oli varma, ettei toinen ollut edes kuullut hänen sanojaan. Hän pisti kätensä uhitellen puuskaan ja tuijotti Orochimarua.

Orochimaru tunsi katseen selässään ja kääntyi katsomaan Kakuzua. ”Tee vaikka läksyjä tai jotain, mutta älä vikise! Haluan tietää pitävätkö huhuta paikkansa… Lopeta se kynsien viilaaminen. Näytät ihan naiselta.”
”Sehän sinulle passaisi?” Kakuzu sanoi kysyvästi ja ojensi kättään katsellakseen kynsiään.
”Olet ihan söpö muutenkin”, Orochimaru irvisti ja käänsi katseensa pusikosta takaisin tielle samalla, kun Kakuzu pisti kynsiviilan mustaan olkalaukkuunsa. Hän kaivoi samalla fysiikan kirjat esille.

”Onko tulokulma yhtä suuri, kuin heijastuskulma?” Kakuzu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen viattomasti. Orochimaru vastasi hänelle lyhyellä hymähdyksellä.
”Orochimaruuu…”
”Shh.. Hiljaa!”
”Oro-chan…”
Orochimaru kohotti kätensä vaientaakseen Kakuzun. Ja onnistuikin, vaikka toinen oli vastahakoinen hiljenemään. Jostain kaukaa soratieltä kuului askelia ja pian vaaleahiuksinen Deidara ilmestyi näkyviin.

Deidara opiskeli Kakuzun ja Orochimarun kanssa samassa lukiossa, joka sijaitsi kaupungin keskustassa. Blondi itse asui hieman syrjäseudulla. Yhdeksän kilometrin päässä ”sivistyksestä.”
Orochimaru mietti usein, miten toinen jaksoi kävellä opiskelemaan. Hullunhommaa. Sangen uteliaan Orochimarun, joka oli koko ikänsä asunut ydinkeskustassa, kunto oli ollut koetuksella, kun hän ja Kakuzu olivat kävelleet vakoilupaikkaansa. Syynä olivat epämääräiset huhut siitä, että Deidara seurustelisi vielä peruskoulua käyvän pojan kanssa. Ilmeisesti jopa ala-astetta käyvän pojan.

Orochimarun ja Kakuzun väijymisestä autuaan tietämätön Deidara käveli rennosti soratiellä kohti kotiaan. Hän sipaisi hiuksiaan ja kuunteli lintujen laulua. Miksi hänestä tuntui, että joku seuraisi häntä? Deidara pysähtyi ja katseli ympärilleen. Ei ketään. Ehkä hän oli vain vainoharhainen? Kyllä, niin asioiden täytyi olla. Eihän kukaan seuraisi häntä täällä korvessa. Korkeintaan hiiri tai rusakko.

Deidara siirsi päättäväisesti hiuksensa sivuun kasvoiltaan ja käveli sen pusikon ohi, jossa piileskelivät Orochimaru ja ilmeistä päätellen, hyvin närkästynyt Kakuzu.
”Orochimaru, mennään jo pois täältä”, Kakuzu pyysi, kun Orochimaru oli laskenut kätensä, joka oli pitänyt vihreäsilmäisen sadistin hiljaa.
”Ei todellakaan!” Orochimaru ärähti. ”Ellet halua, että järjestän pikku Kakuzulle jälki-istuntoa…”
”Ja kenen valvonnassa?”
”Minun.”
”…Perverssi!” Kakuzu tökkäisi Orochimarua kylkeen ja sai toisen hymyilemään. Itseasiassa, Kakuzu oli ainoa, joka moisessa onnistui.


”Olen kotona!” Deidara huikkasi astuessaan kolmikerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan yksiöönsä.
Harmaa kissa käveli ylväästi ovelle ja maukaisi isännälleen.
”Hei Mafioso”, Deidara rapsutti kissaa niskasta samalla, kun laski olkalaukun olaltaan lattialle. Eläin vastasi blondin hellyydenosoituksiin puskemalla hänen jalkojaan.

Deidara hymähti ja riisui takkinsa. Hän potkaisi kengät jaloistaan, avasi ponihäntänsä ja heilautti pitkiä, vaaleita hiuksiaan. Tämä kaikki yhdellä ainoalla virtaviivaisella liikkeellä.
Mafioso sipsutteli kevyesti olohuoneeseen Deidara perässään ja hyppäsi isäntänsä viereen nahkasohvalle. Sitten kissa kierähti selälleen ja tapitti isäntäänsä, joka otti neuvosta kiinni alkaen rapsuttaa kissansa vatsaa. Mafioso kehräsi.


”Orochimaru, en pidä tästä! Miksei me voitaisi kysyä Deidaralta suoraan? Tai edes kävellä tietä pitkin!” Kakuzu valitti, kun hän ja Orochimaru rämpivät nokkospöheikössä. Toinen ei vaivautunut taaskaan vastaamaan. ”Me olemme jossakin Jumalan selän takana, etkä sinä edes kuuntele minua!”
”Turpa kiinni nyt!”
”Vihaan sinua!” Kakuzu kirkui hämmästyttävän korkealta samalla, kun Orochimaru pääsi pois nokkospensaista.
”Etkä vihaa”, Orochimaru tarttui Kakuzua ranteesta ja veti tämän pois nokkosista.
”Vihaanpas!” Kakuzu intti samalla, kun Orochimaru halasi häntä. ”Tai… En.”
”Sitähän minäkin”, Orochimaru painoi pienen suudelman toisen huulille. ”Ja nyt. Mennään urkkimaan.”
”Urkkimaan minne?”
”Deidaran kotiin!”


Deidara havahtui mietteistään, kun hänen kännykkänsä soi. Blondi hamuili kännykkänsä taskustaan ja katsoi näyttöä. Siinä luki Konohamaru.
Mafioso tuijotti isäntäänsä jotenkin syyttävästi. Ilmeisesti kissaa loppujen lopuksi häiritsivät eroottiset voihkaisut, jotka olivat Deidaran soittoäänenä.
”Moi kulta!” Deidara sanoi kännykkäänsä ja nosti jalkansa puiselle ja yllättävän vähän kärsineelle pöydälle. ”Tulossa tänne? Sinä ja kuka? Ai vain sinä, söpöläinen. No tuleee…” Deidara liverteli.



”Höpsö… Olen kohta siellä… Heippa Dei!” Konohamaru lopetti puhelun ja hengitti syvään raikasta ulkoilmaa. ”Oi Dei… Sydämeni sulle vain sykkii…”
Poika teki muutaman riemuloikan tapaisen ja kruunasi ne piruetilla, josta moni ballerina olisi ollut kateellinen. Hänen englannin valtakunnallinen kokeensa oli mennyt loistavasti ja nyt hän oli matkalla komean poikaystävänsä luo. Kaikki tuntui täydelliseltä ja elämä hymyili. Deidaran koti näkyi jo, Konohamarulla oli tapana tällaiset puolittaiset yllätysvierailut.

”Orochimaru, kuule...”
”Mitä nyt taas? Sanoin jo että kokonaisheijastuminen tapahtuu jos valonsäde tulee neljänkymmenenkahden, tai isomman, asteen kulmassa!”
”En minä nyt fysiikkaa vaan, että joku tulee”, Kakuzu kuulosti aavistuksen loukkaantuneelta. Kaksikko oli nojailemassa kerrostalon ulko-oven seinustaan ja yrittivät näyttää siltä, että heillä oli siellä jotakin tekemistä.

Orochimaru katseli Konohamarua aurinkolasiensa ylitse. ”Grau, mikä pakkaus!”
Kakuzu tyrskähti fysiikanvihkoaan vasten ja kirjoitti siihen jotakin. ”Ihan varmaan”, hänen äänensä tihkui pientä ivaa.
Konohamaru ei kiinnittänyt kaksikkoon mitään huomiota, eikä tainnut edes kuulla heitä. Hän käveli sisälle taloon ja lähti astelemaan portaita pitkin, koska talossa ei ollut hissiä.

”Perään, perään!” Orochimaru työnsi Kakuzun sisään rappukäytävään, joka oli vahvasti vihreän värinen.
”Älä työnnä”, Kakuzu murahti ja lähti lampsimaan hiilen harmaita portaita pitkin Konohamarun perässä. ”Miksi me edes seurataan tota ajatuksissaan olevaa nulikkaa?”
”Se voi olla vaikka…”
”Ahaa!” Kakuzu ymmärsi pointin. Ehkä tämä olisi se paljon juoruttu Deidaran poikaystävä?

Konohamaru ei todellakaan havainnut kahta häntä seuraavaa lukiolaista vaan soitti ovikelloa ja pyyhkäisi teknisen käsityön tunnilta tullutta pölyä housuistaan. Ovi avautui ja Deidara seisoi hymyillen oviaukossa.
”Terve.”
Konohamaru halasi Deidaraa ja hipsi sisään, toisen sulkiessa oven hänen perässään.

”Näitsä ton?” Orochimaru kysyi. Hän ja Kakuzu olivat kykkineet alemmalla porrastasanteella, kurkkien ovelle päin varovasti.
”En, mä olin unessa.”
Orochimaru tökkäisi Kakuzua lapaluiden väliin ja hiipi Deidaran kodin ovelle. Hän raotti postiluukkua varovasti ja yritti kuulla, mistä kaksikko puhui.
Kakuzu pyöritteli silmiään ja paineli myös kuuntelemaan.
”Pistetään tuulemaan… Täällä on kuuma.” Deidaran ääni kuului vaimeana jostain kaukaa.
Sen jälkeen kuului jotakin vaimeampaa puhetta, josta vakoilijakaksikko ei saanut selvää irtonaisia sanoja enempää.
”Onpa se iso!” Konohamarun ääni kuului yllättyneen oloisena  ja Orochimaru ja Kakuzu tuijottivat toisiaan.
”Eikö olekin?” Deidaran ääni kuului vastaavan jotenkin ylpeänä. Se sai Orochimarun naurahtamaan.
”...Kuulitko jotain Deidara?”
Orochimaru ja Kakuzu sulkivat postiluukun ja rynnistivät karkuun. Jälkimmäiseksi mainittu kikatti, kuin teinityttö.

”En tainnut kuulla.” Deidara mumisi ja nojaili ikkunalautaan. Hänen vieressään oleva ikkuna oli auki, ja kissan raapimat verhot liehuivat pienesti tuulessa.
Konohamaru käänsi katseensa takaisin Mafiosoon, joka kehräsi hänen sylissään.
”Se on todellakin iso. Viimeksi, kun näin sen, se oli jotakuinkin tavallisen kissan kokoinen. Nyt sen täytyy painaa vähintäänkin tonnin!” Pojan ääni oli ylistävä.
Deidara virnisti ja pörrötti kevyesti Konohamarun hiuksia. ”Cute…”