Suljen silmäni hitaasti ja avaan ne räväkästi buakuganit silmissäni. Anbu edessäni ei osoita minkäänlaista pelkoa tai perääntymistä. Nainen on muutamassa vuodessa vahvistunut niin, että jopa minä pystyn kunnioittamaan häntä.
”Mitä odotat, Sakura?” Ääneni on yhtä kylmä ja arvaamaton kuin aina. Inhoan sitä ääntä melkein yhtä paljon kuin itseäni nyt. Nainen keskeyttää ajatukseni vetämällä harkitulla ja melkein laiskalla liikkeellä naamion kasvoiltaan ja paljastaa tutut kasvot, joille vuosia olin mustasukkainen. Nykyään ne ovat kasvot, jotka satuttavat ystävällisyydellään ja kipeillä muistoillaan.
”Mietin syytä ystävän murhaamiseen. Siitä on jo seitsemän vuotta, Neji. Miksi oikein lähdit?” Astun muutaman askeleen lähemmäs naista ja kuiskauksessani on vihdoin sitä hentoutta ja tunnetta, joka sai kaksi niin erilaista ihmistä hymyilemään.
”Älä ikinä rakastu kehenkään, Sakura. Se satuttaa tapahtuu mitä vain. Rakkaus on aina kaikkeen syypää, vaikkei sitä tajuaisikaan.” Nyt naamarit oli rikottu. Minun heikkouteni oli julkinen, ja se antoi Sakuran silmille luvan alkaa kostua. Käännyn ja lyhyet hiukseni koskettavat hennosti Sakuran kasvoja. En halua myöntää, että minä aiheutan kenenkään kyyneleitä. Konohanpannan käsivarrestani pudotan kuin vahingossa jalkojeni juureen jatkaessani matkaani eteenpäin.

Silmät tuijottivat kohdettaan tarkkaavaisesti. Lihakset pakonomaisesti kiristyivät ja yhtäkkiä hän olikin jo liikkeellä. Kukaan ei tiennyt miten paljon Neji rakasti tätä hetkeä juuri ennen hyökkäystä. Se oli niin intiimi ja jännittynyt. Itse voitontahtoa hänellä ei ollut pätkääkään, mutta voittoon miestä ajoi vain ajatus, että seuraavalla kerralla vastustaja pitäisi häntä vielä vaikeampana vastuksena kuin nyt. Silloin vastus epäröisi hyökätä ja hetki pitenisi jälleen. Kuitenkaan Nejin mielessä ei ollut milloinkaan käynyt ajatus, että hän ei pystyisi voittamaan. Chunintestin jälkeen ei siis ollut ihmekään, että haavat hänen vartalossaan kirvelivät kovempaa kuin koskaan ennen.

Tuskaisena yönä hän pakottautui miettimään sinisiä silmiä ja käymään yhä uudelleen lävitse jokaisen hetken taistelussa. Äänettömien kivunkiljaisujen välissä Neji vannoi pyhästi, että vielä hän selviytyisi voittajana taistelusta Narutoa vastaan. Hän vain tarvitsisi tästä tietoa enemmän.

Vuosia kului ja Neji toimi sinnikkäänä vainoajana Narutolle. Hän oppi miten poika taisteli, puhui, nauroi ja eli. Kylmät silmät eivät koskaan olleet päästäneet tunteita Nejin murehdittavaksi, mutta vähitellen blondi alkoi käydä miehelle entistä tärkeämmäksi. Tämän puhetyyli ja nauru tulivat pakkomielteeksi. Ennen kuin mies tajusi mitään hän oli jo sitkeästi siinä kivuliaassa verkossa, jota hullut toivovat ja kaunistelevat kutsumalla hirttoköyttä kaulan ympärillä rakkaudeksi.

Mies keksi heti alkuunsa kymmenen, helposti jopa sata, syytä miten hänen salaisuutensa olisi voinut pilata hänen elämänsä. Kaikkien näiden mahdollisuuksien vastaisesti mies yllätti blondin tuijottamassa välillä ujosti ja hämmentyneesti häntä. Toisinaan Naruto näytti siltä kuin tuntisi pahoinvointia pelkästään katsoessaan häntä, mutta silti niissäkin hetkissä oli sitä jotain. Se jokin voimistui ja lopulta hyökkäsi täydellä voimallaan.

”Miksi sinä seuraat minua?” Ääni miehen takana oli jo niin tuttu, mutta niin kaukainen, että se satutti. Neji ei edes vaivautunut kääntymään, naurahtaessaan vastauksensa.
”Olet vainoharhainen, Uzumaki.” Naruto luonnollisella tavallaan aloitti suurieleisesti väittämään vastaan, mutta Neji reagoi vain yhteen pilkkaan.
”Sinä et edes pystynyt voittamaan minua. Kuvitteletko seuraamalla tulevasi paremmaksi?” Kääntyminen, kylmän räväkkä katse ja itsevarma äänensävy, Hyugat eivät koskaan unohtaneet käyttää näitä aseita.  
”Minun ei edes tarvitse seurata sinua. Olet edelleen se sama surkimus, joka selvisi vain onnella ninjaksi.” Sanat saivat aikaiseksi sen, mitä Neji on odottanut. Naruto sai tarpeekseen ja lähti raivolla hyökkäämään toisen pojan kimppuun, luonnollisesti jääden alakynteen heti alussa.
”Etkö usko, että ihmiset voivat muuttua?” Naruton hengästynyt ääni huohotti Nejille. Tämä nosti katseensa ja hengitti raskaasti ruoholla, jonne Nejin hyökkäys oli hänet heittänyt. Sinisiä silmiä vastassa oli vain kylmyys, mutta blondin tietämättä silmien takana käytiin kiivasta kamppailua järjen ja tunteitten välillä. Järki voitti.
”En. Vain mielikuvia toisia kohtaan voi muuttaa, mutta ihmistä ei saa koskaan muutettua.” Tuskin kukaan tiesi, miten paljon mies sillä hetkellä halusi, että asennetta hänestä muutettaisiin.
”Millaisen mielikuvan haluaisit sinusta muodostettavan?” Naruton ääni oli arvaamaton. Neji käveli lähelle poikaa, ja polvistui tämän eteen.
”Riippuu siitä millainen sinun mielikuvasi on tällä hetkellä.” Ääni oli hiukan käheä ja ensimmäisen kerran elämässään Naruto kuuli Nejissä jotain merkkiä epäröinnistä. Valkeiden silmien takana tämä pystyi näkemään sitä kauan peiteltyä tunnetta, joka oli piinannut ja hämmentänyt Narutoakin melkein vainajaksi asti.
”Kuka voisi katsoa täydellisyyttä mielellään, ennen kuin löytää siitä virheen?” Naruto painoi otsansa Nejin kylmää Konohanpantaa vasten kuiskaten hiljaa sanansa. Neji sulki silmänsä ja antoi kasvojensa rentoutua hymyn yllättäen karatessa hänen huulilleen.
”Ei ihme, että sinusta on niin helppo pitää.” Naruton vastalauseet, tukahdutettiin kylmiin huuliin. Tämä ei ollut enää taistelu kunniasta tai voimasta. Tämä oli taistelu, jossa he olisivat liittolaisia tai vihollisia. Nejin hyökkäsi ja nyt oli Naruton vuoro päättää puolensa. Tumman miehen hiuksiin painautui käsi, joka haroi pitkiä hiuksia hämmentyneesti. Huulet Nejin huulia vasten lämpenivät hitaasti ja sulautuivat pehmeään suudelmaan.
Kun taistelun puoli on kerran päätetty, ei sitä käy enää muuttaminen. Kumpikin poika oli siitä lähtien sidoksissa toisiinsa. Heistä tuli toistensa kohtalot niin hyvässä kuin pahassakin.

Valonsäteet yrittivät rikkoa Nejin luomien aiheuttaman suloisen pimeyden. Hitaasti pojan päähän muotoutui muutama kirosana, mutta tunteenhäivääkään tai harkitsematonta sanaa hänestä ei saatu. Kiduttakoon miestä niin paljon kuin haluavat.
”Sinä sanot aina, että minä olen lapsellinen, mutta itse karkaat tuolla tavalla. Avaa silmäsi ja sano mielipiteesi.” Blondin, jota Neji samalla inhosi ja rakasti, ääni kantautui yhtä tuskallisesti hänen pääkoppaansa kuin valotkin, jotka sama syypää oli sytyttänyt.
”Voisitko kadota?” Unesta vielä käheä ääni yritti rukoilla Narutoa…tuloksetta.
”Neji kiltti, minä tarvitsen apua.” Naruto pitkitti ja taivutti mouruavasti ääntään ja loisti sitten kuin Naantalin aurinko Nejin avatessa silmänsä.
”Mitä haluat?” Neji nousi istumaan ja tuijotti vähän matkan päässä seisovaa poikaystäväänsä. Naruto taas ei voinut kuin tuijottaa Nejiä huvittuneena. Harva konohalainen oli nähnyt miehen tuollaisena. Tämän pitkät hiukset olivat auki ja sekaisin, silmien alla oli väsymyksestä aiheutuneet silmäpussit ja äänensävy oli ärtynyt. Naruto rakasti Nejiä kaikista eniten juuri heikkona.
”Apua Sakuran syntymäpäivälahjassa. Sinähän olet hyvä ihme sentään homo, joten tiedät nämä asiat.” Neji tuijotti hetken sinisilmäistä poikaa edessään ja näytti juuri siltä, että kertaisi miksi ihmeessä piti Narutosta. Lopulta mies huokaisi ja tuijotti huvittunein silmin Narutoa pitkien hiustensa lomasta puhjeten iloiseen nauruun.
”Tuliko sinulle koskaan mieleen, että pata kattilaa soimaa?” Vaalean miehen kävellessä ja selittäessä jotain vuodenaikoihin sopivista käärepapereista, Neji pystyi helposti vastaamaan omaan kysymykseensä. Ei, Naruton mieleen ei koskaan tullut mitään ja se oli hermojenmenetyksen ja alinomaisen ärtymisen arvoista milloin vain. Fiksu Naruto ei voisi olla hänen Narutonsa.

”Minä en nyt jaksa sinun järjettömyyttäsi, Naruto.”

Ne sanat pyörivät yhä Nejin mielessä. Ne olivat hänen viimeiset sanansa Narutolle, ennen kuin poika lähti yhdelle normaaleista tehtävistään. Vasta Sakuran ojentaessa hänelle likaisen ja veren tahriman konohanpannan ja muutaman suortuvan vaaleita hiuksia Neji suostui ymmärtämään, että ne olivat hänen viimeiset sanansa rakastamalleen miehelle.

Hautajaiset olivat kauniit, mutta mies ei nähnyt niistä mitään. Hän ei nähnyt muiden kyyneleitä, ei kuullut Tsunaden kauniita sanoja tai edes huomannut muiden lohduttavan häntä. Tuntui kuin Neji olisi taas muuttunut siksi vanhaksi melkein sydämettömäksi mieheksi, mitä oli ollut ennen Narutoa. Mies piti huolen, että kukaan ei nähnyt, että häneen sattui. Kukaan ei nähnyt yhdenkään kyyneleen putoavan kylmistä silmistä tai ohuiden huulien kuiskivan Naruton nimeä haudan äärellä. Nejin asunnosta poistuivat kuvat nauravasta pojasta ja mies teki enemmän töitä kuin koskaan, paremmin kuin koskaan. Hän yritti kaikin tavoin unohtaa Naruton ja parantaa haavan sisällään. Ainoa asia, minkä hän Narutosta piti, oli konohanpanta, jonka hän kiinnitti käsivarteensa. Yhtenä päivänä hän tuli harjoituksiin lyhyeksi kynityin hiuksin, joista pisimmät suortuvat ylsivät olkapäille. Kukaan ei ymmärtänyt miksi eikä Neji välittänyt kertoa heille. Nejistä kenenkään ei kuulunut tietää sitä, että Naruto oli rakastanut sekoittaa hänen hiuksensa ja saada mies hermoromahduksen partaalle, tämän yrittäessä parhaansa mukaan siistiä itseään ennen ulosmenoa. Hän halusi olla surullinen yksin.

Hitaasti muistot unohtuvat ja elämä syrjäyttää kivun. Työstä tuli miehen elämä, johon tämä paneutui koko sielullaan. Sielulla, jonka mies lupasi säilyttää piilossa ja turvassa kaikilta. Hän ei tulisi tekemään monta kertaa samaa virhettä. Niin Neji lupasi itselleen.

Työ oli Nejille koko elämä ja työtä ei saanut koskaan hylätä. Se piti suorittaa kuin Hyuga.

Hän ei oikeastaan tiennyt akatsukista kuin nimen Uchiha Itachi ja nyt hän tiesi, että mies oli selvästi sadisti. Tehtävä oli aluksi ollut naurettavan helppo ja Nejiä oli suorastaan turhauttanut ottaa vastaan mitään sen kaltaista geninin työtä kuin varjostaminen. Nyt vasta Neji ymmärsi, miksi Tsunade oli pyytänyt häntä ottamaan mukaansa jonkun muun tiimin jäsenen. Neji vain oli katsonut kylmin silmin ja sanonut pärjäävänsä yksin. Yksin hän pärjäsi parhaiten. Niin mies ajatteli edelleen vajotessa omaan verilammikkoonsa punaisten silmien tuijottaessa kiinteästi jokaista miehen liikettä, joista jokainen johti samaan, häviöön.

Tajutessaan olevansa hereillä, Neji halusi pitää vain silmänsä kiinni. Mitä tahansa luomien ulkopuolella olikaan, se ei voisi olla hyvä juttu.
”Poju taitaa olla hereillä.” Ääni oli matalampi ja vähemmän hienostunut kuin Nejin tapaaman miehen.
”Miten voit.” Tuo oli se ääni. Se taivutti harvoja sanojaan ja pitkitti niitä suorastaan taidokkaalla tavalla. Kuin uhmasta mies avasi silmänsä ja katsoi puhujia. Toisen nimi taisi olla Kisame jos Neji oikein muisti. Toisaalta Neji muisti aina oikein.
”Etkö osaa puhua, poju?” Kisamen ääni ärähti, vaikka Neji huomasi siinä pienen huvittuneen äänensävyn.
”On eri asia osata ja haluta.” Neji yllätti itsensä saaden äänensä heti normaalin kylmäksi.
”Älä ole röyhkeä, typerys. Me sentään pelastimme henkesi.” Itachin ääni vaiensi taas koko huoneen.
”Älä nyt ota kaikkea kunniaa, Itachi. Mehän melkein tapoimme hänet.”
”Sivuseikka.” Kuului hiljainen vastaus ja vain kevyestä kahinasta Neji huomasi, että tumma mies lähti huoneesta. Kisame seurasi pian Itachia ja jätti Nejin tutkimaan ympäristöään.

Paikka oli jonkinsorttinen maja. Se oli likainen ja selvästi monta vuotta sitten hylätty, mutta kaksi rikollista oli yllättävän hyvin saanut siitä kodin. Hänestä itsestään oli pidetty yllättävän hyvää huolta. Jo viikon kuluttua hän olisi hyvinkin tappelukunnossa.

Neji ei ymmärtänyt miksi, mutta kaksi akatsukia hoiti häntä kuin lasta. Pitivät huolta jopa väkipakolla, että mies nielisi ruokansa ja kuntouttaisi vahingoittuneen jalkansa. Kuin huomaamatta viikko muuttui kuukaudeksi, puoleksitoista, vuodeksi ja lopulta Neji lopetti laskemisen. He olivat liikkuneet monia kertoja eri majapaikoille ja parivaljakko oli jättänyt hänet yksin pariksi tunniksi muutaman päivän välein. Joskus he viipyivät pitempään, jopa päiviä, mutta kertoivat kuinka kauan viipyivät ja mihin menivät. He pitivät jopa huolta, että Nejillä olisi ruokaa ja kaikki tarvitsemansa. Karkausyrityksiä oli kertynyt reippaasta heti kun Neji pystyi liikkumaan, mutta yksikään niistä ei päässyt yritystä pidemmäksi. Hänet pysäyttivät aina punaiset silmät ja hieman moittivat sanat.
”Odotus on kyllä yksinäistä, mutta etkö olisi kestänyt vielä muutamaa tuntia?” Lopulta Neji lopetti yrittämästä ja keskittyi vangitsijoihinsa. Hän tottui heihin, ystävystyi ja lopulta hyväksyi heidät uudeksi perheekseen.

”Oliko ikävä?” Sama vanha huvittunut äänensävy, jota Neji ei uskonut kenenkään muun kuin hänen tai Kisamen ikinä kuulleen. Mies tyytyi tuijottamaan vihaisin silmin ovella seisovia miehiä. Hän suorastaan nautti ärtymyksen tunteesta. Hän oikeastaan nautti kaikista tunteista. Kukapa ei nauttisi kun ei ole uskaltanut niin moneen vuoteen tuntea mitään. Naruton jälkeen Neji oli uskaltanut hyvin vähän.
”Ruoka on jäähtynyt.” Äänessä oli pureva sävy, joka sai Kisamen purskahtamaan nauruun ja Itachin hymähtämään.
”Lepytkö jos toimme tuliaisia?” Itachin ääni oli hieman kiusoitteleva ja hän otti akatsukien kaavun sisältä jonkin käärön ja ojensi sen Nejille. Mies otti pehmeän paketin vastaan hieman hämmentyneenä ja keskittyi avaamaan paperista pakkausta. Sisältä löytyi musta kaapu punaisin kuvioin.
”Sinun on aika tulla yhdeksi meistä.” Sinä yönä Neji vihdoin ymmärsi, että hän ei ollut enää vangittu Konohan ninja. Hän oli kylänpetturi, jonka aika tulisi vielä vastata teoistaan.
”Kuka tulee parikseni?” Ääni oli taas muuttunut kylmäksi. Tuntui samalta kuin Naruto olisi taas kuollut ja jättänyt hänet yksin.
”Emmekö me kelpaa, poju? Olemmehan me pärjänneet kolmestaan tähänkin asti. Nyt saat vain luvan osallistua hauskanpitoon.”

Aika teki Nejistä uskomattoman akatsukin. Itachi ja Kisame ottivat hänet ryhmäänsä kuin tasaväkisen ja hän oppi heiltä tekniikoita, joista saattoi vain kuvitella Konohassa. Taas kerran kuitenkin Neji teki virheen, joka maksoi hänelle enemmän kuin henkensä. Hän oppi rakastamaan niitä, jotka oli tuomittu kuolemaan.

”Häipykää täältä.” Itachin ääni oli kylmä kuten yleensäkin muiden läsnä ollessa. Neji pystyi hyvin tunnistamaan Sakuran anbun maskin takaa, mutta ei halunnut kertoa siitä kenellekään vaan kääriytyi raukkamaisesti punamustaan viittaan pakottaen sanat huuliltaan.
”Me emme ole menossa mihinkään, Itachi.” Vastaus sai poikkeuksellisesti Itachin silmissä pienen hermostuneisuuden rippeen liikahtamaan. Kuin vastaukseksi Itachille Kisame otti tilanteen hallintaan. Kädet kiertyivät Nejin ympärille huomaamattomasti ja hän nosti pojan kuin lelun ilmaan ja lähti viemään tätä pois taistelusta. Nejin heikkoja vastusteluja ei kuunneltu, ja vasta kun he olivat perillä majalla, Kisame suostui päästämään Nejin irti otteestaan.
”Mitä helvettiä tuo oli?” Nejin äänessä oli hienoista raivoa. Kisame vain katsoi häntä surullisena.
”Mietitkö koskaan, miksi me otimme sinut akatsukiin, emmekä vain tyytyneet tappamaan sinua?” Totta kai Neji oli sitä miettinyt ja nyökkäsi vain hieman hämillään Kisamelle.
”Tämä koko helvetin ryhmä on pelkkä särkyneiden homosydäntenseura.” Kisame naurahti ironisella äänensävyllä ja jatkoi edelleen kuin katuen tapahtumia.
”Me tulimme Itachin kanssa toimeen, koska ymmärsimme toisiamme. Deidara oli jättänyt minut juuri Sasorin takia, kun meistä tuli Itachin kanssa ryhmä. Itachin kullanmuru taas oli juuri löytänyt toisen. Eikö ole huvittavaa, että se mies ei edelleenkään tiedä Itachin rakastavan häntä, mutta silti Itachi oli niin mustasukkainen, että tappoi tämän rakastajan? Kuulemma Itachi on seurannut sitä poikaa vuosikausia ja nähnyt tässä itseään enemmän kuin edes veljessään. Sitten sama vuosikausia kestänyt ihastus tuleekin tänne, sopeutuu ja on vielä ihanampi kuin kaukainen unelma. Tuo on ensimmäinen oikea taistelu elämästä ja kuolemasta seitsemään vuoteen. Tuskin Itachi pystyisi keskittymään siihen täysillä jos murehtisi sinusta” Neji tuijotti järkyttyneenä Kisamea. Tämän sanat eivät voineet pitää paikkaansa. Itachi olisi rakastanut häntä vuosia ja tappanut Naruton. Järjetöntä sanahelinää.
”Ihan vain mielenkiinnosta, mitä tekisit jos Itachi tulisi ja suutelisi sinua.” Neji hätkähti ja jäi todella miettimään. Hänen järkensä jälleen kiisti kaikki mitä hän ensin ajatteli. Jos Kisame puhuisi totta, Itachi olisi hirviö. Itachi olisi valehdellut hänelle vuosia. Itachi olisi Naruton murhaaja.
”Vastaisin suudelmaan.” Se oli ainoa vastaus, joka olisi totuudenmukainen. Hän ei olisi ikinä torjunut miestä, olisi tämä tehnyt mitä vain. Kisame vain nauroi hiukan surumielisesti.
”Vanha kunnon pedofiili olisi siis saanut unelmansa jos hän olisi vain kertonut sinulle. Oikeastaan se on aika surullista.” Nejin kysyvä ilme sai Kisamen vain lopettamaan keskusteluun kylmään totuuteen, jota Neji ei ollut vielä tajunnut.
”Ymmärräthän sinä poju, että Itachi on kuollut. Rakas ystäväsi on tappanut hänet.”

Vihdoin ja viimein löysin hänet. Voisin viimein kostaa Itachin murhan ja nyt en edes pysty taistelemaan. Mietin vain miten paljon rakastin Narutoa ja miten tunsin surua kun tajusin, että en enää palaa Konohaan. Tyydyn vain pudottamaan pannan, joka merkitsi minulle vuosia uskollisuutta ja rakkautta. Nähtävästi heikkous ei ollut Hinatan yksityinen ongelma, vaan se vaivasi luultavasti jokaista nuoremman sukupolven Hyugaa.

En edes ylläty kun kunai isketään tarkasti kylkiluitteni väliin. Pysähdyin vain ja kuuntelen kyyneleistä ääntä takaani.
”Sinun on palattava Naruton luokse, Neji. Pahuus ei sovi sinulle.” Tyydyn vain hymyilemään säälittävästi Sakuran sanoille.
”Minä olen pelkuri. En tiedä kenen luokse minun pitäisi mennä kuoleman jälkeen, joten on parempi elää. Siksi Sakura olet väärässä. Minä en ole palaamassa tai menemässä kenenkään luokse. Anna anteeksi. Anna kaikki anteeksi.” Käännyn varovaisesti ympäri yrittäen olla huomaamatta vertavuotavaa kylkeäni. Taistelu oli vasta alkamassa.

Sakura kaatui maahan ja tiesin, että minun pitäisi antaa hänelle armonisku. Ihmisten pitäisi tehdä niin paljon asioita elämässään, mutta on paljon yksinkertaisempaan jättää asiat kesken. En oikeastaan jaksa edes miettiä tehtäviä asioita nyt. Käännyn ja jätän Sakuran lopullisesti. Kävelen kauas ja putoan polvilleni kylmään maahan ja pimeys ympärilläni tuntuu kylmemmältä kuin koskaan. Kuitenkin pimeässä on hyvä olla jos vain muistaa sulkea silmänsä. Silloin voi melkein nähdä kuolleiden hymyilevän.

Kisame katsoi miestä, joka näytti hänestä edelleen aivan samalta pojalta kuin vuosia sitten. Miten Itachi olisi koskaan antanut hänelle anteeksi, jos hän olisi päästänyt nulikan tappamaan itsensä Itachin vuoksi. Hän käveli Nejin luo ja nosti melkein isällisellä hellyydellä miehen syliinsä tämän ynähtäessä onnettomasti.
”Miltä tuntuu, poju?” Vastaukseksi Neji änkytti jotain käsittämätöntä saaden Kisamen naurahtamaan.
”Sinä sentään voitit. Olkoon kuka tahansa elämäsi rakkaus, niin tänään hän on sinusta ylpeä.”
”Lukuun ottamatta Narutoa.” Neji irvisti ja vaikersi. Puhuminen oli selvästi vielä liikaa pojan kunnolle. Kisame hymyili ja pyyhkäisi varovaisesti hiuksen pois Nejin silmiltä.
”Minä en koskaan erityisemmin pitänytkään siitä penskasta.” Neji naurahti väsyneesti ja Kisame tyytyi hymyilemään. Neji näytti viattomammalta ja onnellisemmalta kuin pitkään aikaan vammoistaan huolimatta. Oli yksinkertaista ymmärtää tuollaisena hetkenä, miksi Itachi rakasti tuota poikaa niin paljon. Kisame ei tiennyt syytä Nejin onneen, mutta tyytyi tuntemaan itsensä helpottuneeksi pojan hengissä olon vuoksi.

Koskaan Neji ei kertonut mikä sai hänet niin iloiseksi sillä hetkellä. Silloin vain mies tunsi, että hän oli saanut Sakuralta, Narutolta, kaikilta anteeksi. Vasta pyydettyään Sakuran unohtamaan hänen virheensä Nejistä tuntui pimeässäkin metsässä, että jopa vaalea enkeli hymyilisi hänelle, vaikkei hän edelleenkään tiennyt halusiko mieluummin tumman pirun vierelle.