Oli paljon asioita joista Hatake Kakashi ei pidänyt. Yksi niistä oli tulla herätetyksi keskellä yötä.

Mutisten ärtyneenä siitä, kuinka kuristaisi tulijan ja tekisi ties mitä muuta raakuutta, hän raahautui vaivalloisen näköisesti ylös sängystä. Hän arasteli hetken kylmää lattiaa, ennen kuin lähti astelemaan hiljaa kiroten ovelle.
Puolivälissä matkalla ovelle hän muisti päällään olevan vain t-paita ja bokserit. Sille hän vain kohautti olkiaan ja jatkoi matkaa ovelle.

Kakashille ei tullut mieleen ketään, kuka olisi voinut olla oven takana. Tai siis ei kukaan täysjärkinen shiihen aikaan kekkuloiva ihminen, kuka tuntisi Kakashin, soittaisi ovikelloa toisen nukuessa. Ainut henkilö, kuka Kakashin mieleen tuli oli Gai, mutta jos se olisi ollut hän niin ovikello olisi soinut niin kauan kunnes hän olisi avannut oven.
Tämä tulija taas soitti juuri sen aikaa, että ärsyttävä ääni ehti tunkeutua hänen päähänsä ja pakottaa hereille.

"Minä kyllä..." Kakashi mutisi riuhtaistessaan oven auki. Näreissään ja murhaavan näköisenä hän etsi katseellaan tulijaa.

Ei ketään.

Ensin hän oli räjähtää luullessaan herätensä turhaan, mutta sitten hän vasta tajusi kuullessaan tuhinaa maasta, että joku makasi siinä. Nuori mies ruskealla tukalla veteli siinä sikeitä hänen ovensa edessä.

Kakashi huokaisi ja kumartui toisen viereen. Hän haistoi heti alkoholin miehestä ja nyrpisti nenäänsä. Tämä ei näyttänyt kuin muutamaa vuotta häntä nuoremmalta ja oli varmasti alaikäinen.

Kertakaikkisen loistavaa.
Joku alaikäinen idiootti oli juonut itsensä pöydän alle kaveriporukassa ja kotiin harhailessaan soittanut hänen ovikelloaan ja sammunut siihen.
Mikään ei voisi enään tehdä iltaa täydellisemmäksi.

Vaikka jouninin tekikin mieli jättää mokoma idiootti siihen, hän tunsi sydämessään piston. Ensin hän yritti herätellä toista, mutta huomasi sen olevan toivotonta ja kantoi toisen sisään.

'Hän saa luvan olla pirun kiitollinen tästä', Kakashi ajatteli kantaessaan nuorempaa sohvelle. Kun hän oli saanut tämän siihen hyvään asentoon, hän levitetti viltin tämän päälle ja katsoi tutkien häntä hetken.
Ilme nuoren kasvoilla oli levollinen ja tyyni. Kakashi vannoi erottavansa hymynkin toisen kasvoilta.

"Jos minun ei tekisi mieli tappaa hänet, niin pitäisin häntä varmaan suloisena", Kakashi mutisi. Heti kun hän tajusi mitä oli sanonut, hän pudisti päätään ja ajatteli tarvitsevansa nopeasti unta.

---

Oli paljon asioita, joista Umino Iruka ei pidä. Yksi niistä oli herätä aikaisin aamulla.

Hieroen päätään hän nousi istumaan. Tuntui kuin hänen päänsä oli kymmenen kertaa tavallista painavampi ja joku paukuttaisi sitä. Hän kuuli muualta asunnosta kantautuvan askelia ja veden lorinaa.
Hänen päähänsä ei palkähtänyt että ei olisi omassa asunnossaan, vaan murahtaen nousi ylös, valmiina huutamaan sille, kuka olikaan herättänyt hänet.
Huone tuntui hetken heiluvan äkkinäisen nousemisen takia, mutta heti kun olo ei ollut kuin hän olisi myrsyssä laivalla, hän suuntasi askeleensa äänen suuntaan.

Vasta sitten, kun hän oli päässyt keittiöksi olettamansa huoneen oviaukolle ja näki siellä harmaahiuksisen miehen puolipukeissa aamupalaa valmistamassa, Iruka ymmärsi ettei ollut omassa kodissaan.

"Ai, heräsitkin jo", Kakashi tokaisi ja lopetti puuhansa.
Iruka ei saanut sanaa suustaan, niin ihmeissään hän oli. Ja toisen hieman ärtymystä osoittava katse ei auttanut yhtään.
"Missä minäö olen?" Iruka kysyi hetken ihmeteltyään.
Kakashi huokaisi ja istahti pöydän ääreen. "Se ei ole tärkeää, vaan miksi olet täällä. Vai muistatko edes mitään?" Kakashi sanoi häivähdys pilkkaa äänessään.
Iruka katsahti toiseen myrkyllisesti ja yritti muistella eilistä.

"No?" Kakashi murahti kärsimättömästi.
"Selitä sinä ensin missä minä olen", Iruka vastasi.
"Kodissani", kuului vastaus.
"Ihankos tosi? Eipä olisi tullut arvanneeksi", Iruka naurahti ivallisesti. Kakashin murhaava mulkaisu sai kumminkin hänet hiljentymään.

Kakashi katui jo syvästi sitä, että oli koskaan säälinyt mokomaa kakaraa.

Iruka veti syvään henkeä ja sitten hengitti hittaasti ulos näyttäen mietteliäältä.
"Eilen illalla... Ystävälläni oli syntymäpäiväjuhlatjuhlat ja tietenkin minun piti mennä sinne. Luulin niiden olevan ihan ok ja porukan siellä järkevää mutta..."
"... sitten joku muisti alkoholin olemassaolon?" Kakashi arvasi tuhahtaen.
Iruka naurahti kuivasti ennen kuin jatkoi: "Niinpä niin. Ja jotenkin ystäväni onnistuivat sujauttamaan minunkin juomaani jotain." Hän punastui hieman ja käänsi katseensa mahdollisimman kauas Kakashista. Hän päätyi tuijottamaan seinää näyttäen siltä, kuin aikoisi lyödä päänsä siihen.
"Etkä maistanut sitä ollenkaan...?" Kakashi ihmetteli.
"No... Sitä oli todella vähän kerralla, niin ei se maistunut niin paljoa erilaiselta!" Iruka kiirehti puolustautumaan.
"Sitten sinulla oli varmaan kova jano jos sammuit juomasta jossa ei ollut alkoholia nimeksikään", jounin sanoi, virnistäen maskinsa alla. Nuoren miehen härnääminen oli yllättävän viihdyttävää puuhaa.
"No ei, kun minä en vain kestä hyvin alkoholia", Iruka mutisi nolona.
Hetki hetkeltä harmaahiuksinen mies alkoi ärsyttää häntä enemmän ja enemmän, mutta siitä huoliamatta hän alkoi jotenkin pitää miehestä.

Kakashi silmäili Irukaa hymyillen leveästi. Heti kun selvisi, ettei tämä ollut vain joku vastuuton itseään täynnä oleva nuori, hän vaikutti paljon mielenkiintoisemmalta ja ehkä tutustumisen arvoiselta. Kakashilta tulleena tuo oli aika erikoista, mies oli nimittäin tunnettu siitä, että piti mieluiten ihmiset loitommalla itsestään.

Iruka huokaisi ja käänsi katseensa seinästä toiseen mieheen. Vaikka tällä oli maski peittämässä puolet kasvoistaan, niin Iruka aavisti tämän virnuilevan hänelle.

"No,  kumminkin..." Iruka huokaisi, "Minä sitten sammuin jossain vaiheessa iltaa ja... No loppu on sitten aika auki."
"Minut herätettiin ovikellon rämpyttämisellä ja löysin sinut oveni edestä", Kakashi valaisi tilannetta omilla tiedoillaan.
"Se on kai vain joidenkin käsitys hauskasta pilasta. Kantoivat varmaan sattumanvaraisesti jonkun oven eteen ja pimputtivat ovikelloa", Iruka sanoi. Viha alkoi nousta pintaan hänen ajatellessa asiaa.

"Minä sitten olen Hatake Kakashi", jounin esitteli itsensä ja ojensi kätensä toista kohti.
"Umino Iruka", Iruka vastasi samalla kun tarttui käteen ja väläytti toiselle hymyn.

Sen jälkeen kun miehet olivat kätelleet, Kakashi kysyi tekikö toisen mieli syödä aamupalaa. Iruka yritti vastata ettei toisen ei tarvitsisi enään nähdä mitään vaivaa ja että hän lähtisi heti, mutta Kakashi jätti kuuntelematta vastaväitteet Irukan vatsan kuristessa äänekkäästi. Hän ei antanut edes auttaa missään vaan käski Irukan istumaan pöytään. Nuristen Iruka totteli ja ei voinut olla tuntematta oloaan viisivuotiaaksi.

Hänen mahassaan tuntui kuin sisuskalut olisivat väännelleet ja kädet alkoivat hiota hänen jännittäessään odotellessaan aamupalaa. Häntä vaivasi kovin ottaisiko toinen maskinsa pois syömisen ajaksi.
'Tietenkään hän ei voi syödä mitään sen läpi, mutta... Entä jos hän käyttää jotain genjutsua tai...'

Iruka kiitti toisen laskiessa ruoan hänen eteensä. Silti hän ei koskenutkaan siihen vaan hänen kateensa oli nauliutunut Kakashiin. Tämä istuutui pöytään vastapäätä Irukaa ja otti syömäpuikot käteensä. Irukan suureksi yllätykseksi Kakashi veti maskin alas ja alkoi syödä, kuin Irukaa ei olisikaan huoneessa.
Oltuaan kumminkin tuijotettuna jo jonkin aikaa tokaisi hän ärsyyntyneenä: "Mitä tuijotat?"
Irukan kasvoille hiipi tuttu puna. "Minä kun.... ah.... No en oikein odottanut sinun ottavan maskia pois..."
Kakashi jähmettyi hetkeksi ennen kuin jatkoi taas syömistä. Aivan kuin hän ei olisi tajunnut ottaneensa sen pois.

---

"Kiitos paljon kaikesta", Iruka sanoi vielä kerran, ennen kuin katosi ulos ovesta kadulle.
Kakashi nosti laiskasti kätensä ylös vilkutukseksi, mutta ovi ehti jo sulkeutua. Jouninilta pääsi syvä huokaus, kun tämä suunnisti askeleensa olohuoneeseen ja lysähti sohvalle.

'Outoa...'

Hän kävi kyljelleen makaamaan ja katseli ympäri huonetta. Se oli... tyhjä. Sienillä ei ollut oikein mitään yhtä hyllyä lukuun ottamatta. Ei maalauksia, ei mitään. Seinät olivat luonnon valkoiset ja huonekalusteet olivat kaikki rusehtavia tai harmahtavia sävyltään. Oikeastaan värikkäimmät asiat huoneessa olivat varmaan Jirayan kuuluisat teokset, jotka olivat siististi hyllyssä. Ainut valokuva koko huoneessa oli hänen entisestä tiimistään, vuosia sitten.
Tuntui masentavalta ajatella että hän ei näkisi enään koskaan ketään niistä henkilöistä, jotka kuvassa näkyivät. Kyyneleet kihosivat hänen sharingan-silmäänsä.

'Pirun Obito, senkin itkupilli...' Kakashi ajatteli pyyhkäissessään nopeasti kyyneleet pois kädellään.

---

"Yo, Iruka-kuun!" kutsui reipas ääni, joka sai Irukan pysähtymään niille sijoilleen. Purppuranpunaisen tukan omistava nainen juoksi hänen luokseen leveästi virnistellen.
"Huomenta, Anko-chan", Iruka vastasi pahaenteisen matalalla äänellä. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja esti vaivoin itseään hyökkäämästä naisen kimppuun.
"Vihaan sinua", Iruka tuhahti ja jatkoi matkaansa.
"Oi kiitos, kiitos", Anko naurahti, "pahantuulisuudestasi päätellen heräsit jostain muualta kuin pehmeästä sängystä."

Se sai Irukan pysähtymään kuin olisi törmännyt näkymättömään seinään. Hitaasti hän kääntyi ympäri katsomaan tuohon ilkeimpään ja pelottavimpaan ihmisolentoon jonka tunsi.
"Hassu juttu, mutta näin kyllä oli", Iruka sanoi kuin olisi todennut päivän sään, "löysin itseni tänä aamuna nääs jonkun Hataken sohvalta."
"Äläs nyt, sehän oli vain harmiton pila", Anko sanoi.
"Ha ha, olipa hauskaa", Iruka tuhahti.
"No sinä nyt et koskaan pidä hauskaa!" tiuskaisi Anko.
"Se, että en käyttäydy vastuuttomasti ja sekoile, ei tarkoita sitä, etten pitäisi hauskaa!" huusi Iruka takaisin. Sitten hän kääntyi ympäri ja lompsi pois paikalta.