Nimi: Ai Yutaka
Ikä: 19
Sukupuoli: nainen
Siviilisääty: naimaton
Ninjataso: siviili
Työ/ym: työtön
Ruumiinrakenne/tuntomerkit: Lyhyt, vain n. 165cm pitkä, painoaan ei halua kertoa. Ruumiinrakenteeltaan aika laiha.
Hiukset: Mustat, takaa pitkät, punaisia raitoja siellä täällä.
Silmät: harmaat, pieni vivahde sinistä
Vaatetus: mustapunainen hame, jossa pieniä naruja.
Luonne: Rauhallinen. Joskus saattaa suuttua, mutta harvinaista. Yleensä viihtyy parhaiten yksin tai vain yhden ihmisen kanssa.
Ihmissuhteet: Veli Kemerasu, kaikki muut jättänyt taakseen tai kuolleet.

Mun elämä, ei siitä oikein voi kertoa. Se on aina ollut jotain outoa. Ei se ole ollut elämää. Ei se oikein ole ollut mitään. En mä siitä tykkää ees puhuu just sen takia. En tajua mitä puhuttavaa siinä on. Kai siinä jotain on, kun nyt sitä tässä teille kerron.

Mä synnyin joskus. Silloin kun synnyin. Äitini kuoli synnyttäessään mut. Isästä tuli yksinhuoltaja. Kyl se must hyvää huolta tais pitää, en muista, ensimmäiset neljä vuotta, ennen kuin meni uusiin naimisiin. Se nainen oli hirveä. Vihaan häntä edelleen, vaikka hän on jo tätä nykyään kuollut, eikä tule enää takaisin. Tuo nainen teki elämästäni oikean helvetin. En haluaisi edes muistaa häntä, enkä halua edes mainita hänen nimeään, ellei ole täysin pakko.

Asuin lapsuuden vähän Konohan rajojen ulkopuolella. Kävimme muutaman kerran kuukaudessa Konohassa ostamassa kaikkea mitä tarvitsisimme - olimme lähes omavaraisia. Eläimet tilallamme ovat aina olleet minulle lähellä sydäntä, ihmiset eivät niinkään. Isä tutustui tuohon naiseen kerran reissullaan Konohassa. Mä olin jäänyt kotiin veljeni kanssa. Tämä tuli käymään kotona aina silloin kun Akatemiassa oli lomaa. Tällöin hänellä oli kuukauden mittainen loma - en kyllä ymmärtänyt miksi.

Isän tullessa kotiin se noita-akka oli hänen mukanansa. Esitteli hänet muka uutena tuttavuutenaan ja oli muka luvannut tälle yösijan, kun oli vasta tullut Konohaan, eikä ollut ruokaa tai yösijaa. En muista miltä se näytti, mut ei se ainakaa must näyttäny siltä, että ois vaeltanu päiväkausia.

Se jäi asumaan meille ja vuoden päästä se meni isän kanssa naimisiin. Siihen asti se oli ollut ihan kiltti meitä kohtaan ja kaikkea, mutta sitten se tais päättää että mä tarviin kunnon kuria. Jos tein jotain väärää se rankas mua. Joskus saatoin olla päiviä syömättä tai olla viikkoja kellarissa yksin pimeässä. Isä ei osannut pistää hanttiin, hänkin oli sanotusti tossun alla.

Veli lopetti meillä kotona käymisen samoihin aikoihin, kun sen akan hirmuvalta alko. Ainoa tapa miten sain tietää veljen kuulumiset, olivat kirjeet, joita se kirjoitti säännöllisesti. Jokaiseen kirjeeseen vastasin ja kerroin aina kaiken mitä oli aina silloin tapahtunut.

Puoli vuotta naimisiin menon jälkeen se ämmä sai lapsen. Aikosta tuli pilalle hemmoteltu ja musta siinä sivussa sen palvelija. Vihasin sitä jo ennen kuin se synty, vaikka en ollut edes seitsemän vanha. Isä tais myös alkaa vihata sitä, vaikka ei sitä päällepäin ikinä näyttänytkään. Meidän perheelle oli muodostunut kulissit, joita kaikki vihasivat.

Aiko kasvo, veljen kirjeitä tuli harvemmin, isä alkoi juoda, sen akan valta kasvoi.

Isä kuoli ollessani 15 vuotta. Hautajaiset olivat nopeat, kuten isän kuolemakin. Se joi liikaa, kaatu, löi päänsä, aivoverenvuoto - tai joku sellainen - hoitoa ei saataville - se ämmä ei edes halunnu et lääkäri olis tullu kattoo. Isän kuoleman jälkeen mikään ei enää ollut niin kuin ennen. Mä en saanu tehdä mitään. Ensisijaisesti mun piti palvella Aikoa ja sitä naista, siinä sivussa sitten piti tehdä niitä peltotöitä. Mun onnekseni meillä kävi myös joitan miehiä Konohasta auttamassa.

Hirmuvalta päättyi samana vuonna kuin mä täytin 18. Se akka kuoli ruokamyrkytykseen. Aiko tietty syytti mua, mutta ei se oikein voinu mua määräillä sen ikäisenä yksin. Siitä eteenpäin alko Aikon elämä menee huonosti, se ei ollu koskaan tehny mitää kotitöitä tai mitää, ja nyt se joitui tekemään oman osuutensa tilan hommista.

Veli tuli käymään pitkästä aikaa ja se ehdotti, että muuttaisin sen kanssa Konohaan asumaan ja jättäisin Aikon yksin tilalle. Päätin tuolloin, että tottelisin veljeä tuossa kehoituksessa, mutta ensin voisin vähän koulia Aikosta kunnon maalaistyttöä ja saada jonkun pitämään säännöllisesti tämän kanssa tilasta huolta.

Nyt tuon naisen hirmuvallasta on kulunut vuosi ja olen vihdoin tulossa Konohaan. Konohan suuret portit kohoavat edessäni ja sisällä kuplii juuri sellainen tunne, että tästä se elämä alkaa. Maatila on takanapäin ja uusi elämä edessäpäin.

Ainut toive mielessäni on, että vihdoin saisin elää omaa elämääni, eikä tarvitsisi välittää toisten asioista tai palvella näitä.